perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu mennä jolkotti

Eli nyt on syytä tarttua arkeen muutamaksi päiväksi ennenkuin uuden vuoden juhlinta painaa päälle panssarivaunulla.

Joulupyhät olivat varsin leppoisat joka lähtöön. Maanantaina toki siivosin hiki hatussa koko päivän. Yksin. Ja vannoin, että on muuten laitimmainen kerta kun tähän hulluuteen suostun. Saa olla isäntä ensin kerran kyllä vahvuudessa mukana kun aletaan vastaavanlaista siivousurakkaa suorittaa.

Aatto vietettiin vanhempieni luona ja joulupäivä oltiin kotosalla. Miehen pari kaveria kävi perheineen piipahtamassa pikavisiitillä ohikulkiessaan. Ei olekaan hetkeen ollut tässä talossa sellaista mekkalaa kun joulupäivänä oli: neljä varsin touhukasta tenavaa saa yllättävän vaikuttavan shown aikaiseksi niin halutessaan. Onneksi meillä on vaan koiria... :D

Eilen käytiin anoppilassa jouluruokarääppiäisillä ja loppuillan lököttelin koneen ääressä ja katselin hdfin.comista Once Upon a Timea. Isäntä oli varpajaisissa illanvietossa niin sain olla ihan rauhassa höttösarjojeni kanssa. Olipa kerran jäikin sitten sopivasti tauolle ja palaa vasta Jenkeissä ohjelmistoon maaliskuun puolivälin tietämissä. Jäi niin poskettoman jännään kohtaan, että meinasin haljeta kun kävin katsomassa koska seuraava jakso ilmestyy. Otin sitten lohdukkeeksi työn alle Revengen 3.tuotantokauden, joka on päässyt alkamaan ihan varkain. Mielessä kävi kyllä testata millainen olisi Once Upon a Wonderland -sarja, mutta ei ollut sitä mitenkään helposti katsottavissa, niin piti luopua ajatuksesta.

Tänään saattaa joutua vielä pari jaksoa Revengeä katsomaan kun isäntäkin on työmaalla tämän päivää. Hyvä sarja, mutta joku siinä mättää ettei enää niin rajusti koukuta kun aiemmat kaudet. Mutta kyllä tuota vielä katsoo ja kun nyt muut suosikit on tauolla, niin jollakinhan sitä pitää tuubatasapaino säilyttää :P

Uutta vuotta aiomme ottaa vastaan kaveriporukalla täällä meillä. Tuossa jo vähän hahmottelin illan napostelumenua mielessäni. Pitänee tänään jo ostaa osa tarvikkeista kun on kohta kumminkin kauppaan lähdettävä käymään. Onneksi olen vapaalla töistä vielä yli vuoden vaihteen niin saa kaikessa rauhassa leivoskella vieraille.

torstai 19. joulukuuta 2013

Työstressistä joulustressiin

Huhu. Alkaa olla tämä vuosi yhtä työpäivää vaille paketissa. Huomenna siis vielä arkiseen aherrukseen ja sitten vaihdan lomamoodin päälle ja palaan kustannuspaikalle vasta 2.1. En tiedä teistä, mutta minä odota huomista klo 16 kuin hepo kesää!

Viime päivinä on todella alkanut tajuta miten kerta kaikkisen uupunut onkaan. Pienetkin vastoinkäymiset keljuttaa ja pitää miltei purra hammasta ettei kirkuisi ääneen. Puhumattakaan selittämättömistä ja pidättelemättömistä kyynelistä. Tänä aamuna viimeeksi töihin ajaessa radiosta tuli Tonttu-joululaulu ja kyyneleet vaan tulvi väkisin silmistä. Ai että hieman herkillä?

Uskon kyllä, että tuo 1,5 viikon huili tähän väliin tekee tehtävänsä. Toivottavasti siis töihin palatessa on edes hieman elpynyt olo ja jaksaa painattaa taas pitkälle kevääseen ennenkuin pääsee talviloman viettoon.

Jemmasin siis talvilomaani huhtikuun puolivälin paikkeille. Ollaan suunniteltu parin viikon trippiä ulkomaille silloin, niin kaikki käytettävissä olevat lomat on säästettävä siihen. No, se on sitten ainaki vuoden totaalinollaus! Vuodenvaihteen jälkeen pitänee alkaa tsekkailla lentoja pikkuhiljaa.

Ensi vuodelle on muutenkin varsin paljon kivoja juttuja, joita odottaa jo nyt! 7.3. ollaan menossa katsomaan teiniaikojen rakkautta, Backstreet Boysia Hartwall Arenalle. Toukokuun lopussa on Sonisphere, jossa siis pääesiintyjänä Metallica. Sinnekin hankin meille liput. Kirsikkana kakun päällä vielä Cheekin stadionkeikalle hankitut liput. Oli kyllä usko loppua niiden pilettien kanssa, mutta sain kuin sainkin napattua sellaiset itselleni ja kaverille pe 22.8. keikalle. Jossain määrin toki parempikin, että missattiin sen ensin myyntiin tulleen keikan liput!

Cheek tulee tänne omillekin kotikulmille huhtikuussa keikalle, jonne en ole kyllä vielä lippuja hankkinut... Mutta elän toivossa, että töiden kautta sinne saisin pari lippua pimitettyä. Samoin suunnittelin mahdollisuuksien mukaan tekeväni Jenni Vartiaisen keikalle. Se nyt ei ole mikään ultimatepakko, mutta katsotaan jos lippuja tulee ja jää, niin sitten voisi käydä senkin katsastamassa.

Tänään olimme omalla työtiimillä syömässä ravintolassa keskellä työpäivää ja vaikka miten olenkin stressierkki ja uupunut kun apina, niin tuo reissu piristi mieltä. Ja en voi ehkä ikinä kyllin hehkuttaa ehkä maailman ihaninta esimiestäni! Vaikka meillä välillä on erimielisyyksiä, niin silti en vaihtaisi pomoani mihinkän. Hän osaa rauhoitella, tsempata ja tukea juuri silloin kun sitä eniten todellakin tarvitsee. Ja oli se ryökäle vielä joululahjankin hankkinut! Tuntuu, että on jotenkin etuoikeutettu kun voi rehellisesti kehua esimiestään.

Huomenna kun saan työt tämän vuoden osalta pakettiin (toivon siis että heti maanantaina ei tule työmaalta paniikkipuhelua) niin sitten voin vaihtaa lennosta joulustressiin, joka on kyllä jäänyt tänä syksynä täysin vaille huomiota. Joululahjat olen jo hankkinut ja kinkunkin ostin eilen. Enää on siivous ja ruokaostosten teko. Isäntä ehdotti, että oltaisiin siivottu huomenna, mutta tyrmäsin ajatuksen. Siivous on järkevintä suorittaa vasta maanantaina niin on toivoa, että talo on vielä suhtkoht järjestyksessä joulunakin! Mies kyllä meinaa vielä livistää maanantaiksi töihin eli siivousurakka jää minulle... Ellen pelaa korttejani taktisesti ja viivyttele projektin aloittamista iltapäivään jolloin isäntä ehtii juuri sopivasti auttamaan. :D

Ruokaostoksethan olisi viisainta tehdä jo aiemmin, mutta säästän ehkä yhden kauppareissun kun lähden rynnimään muiden sekaan vasta maanantaina aamulla. Kovin ihmeellisiä ostoksia ei ole tarpeen tehdä, lähinnä vaan perustarpeistoa: maitoa, leipää ja kissoille sapuskaa. Tiedän, että haalin hamsterina kaikkea vähänkin ehkä tarpeellista ostoskärryihin. Ihan kun se ruoka niiden kahden kiinniolopäivän aikana loppuisi ja nälkäkuolema korjaisi hetimiten. Aattona kuitenkin ähkytään itsemme tainnoksiin vanhempieni luona ja jompana kumpana joulupäivänä on kutsu anoppilaan lihapatojen ääreen. Eli mitään megaluokan ruokatankkausta ei tarvitse omaan jääkaappiin tehdä.

Jos en enää ennen joulua saa aikaiseksi tulla postaamaan, niin toivotan jo nyt varulta kaikille oikein rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa. :)

Tässä vielä yksi suosikkijoululauluni teillekin:


perjantai 6. joulukuuta 2013

Onnea itsenäinen Suomi!

Se on Suomen 96.itsenäisyyspäivä.

En nyt ala eritellä monen muun tapaan kaikkia niitä hienoja asioita, joita itsenäisyys on meille suonut ja suo vielä toivottavasti jatkossakin.

Enkä osaa kommentoida tätä päivää järin sotilaalliseltakaan näkökannalta. Nostan silti sitä kuvitteellista hattua niille kaikille, jotka ovat itsenäisyyden meille tuoneet. Ja olen varmasti monen muun suomalaisen tapaan hiljaisesti nöyrän kiitollinen ja kunnioitan näitä miehiä naisia, jotka ovat omalla panoksellaan olleet mukana niissä taisteluissa, joiden seurauksena meillä kaikilla on turvallinen kotimaa.

Oma pappakin oli aikanaan mukana rintamalla, mutta niistä kokemuksista ei koskaan puhuttu. Ei ikinä. Olin kyllä itse kyllä vielä hyvin nuori kun pappa kuoli pois eli ei edes osannut kysyäkään koska ei sillä tavalla ymmärtänyt asiaa laisinkaan. Mutta uskon, että vaikka olisin kysynytkin, niin vastaus olisin tuskin saanut.



Näiden Kari Tapion Taistelijan sanojen myötä kaikille mitä lämpimintä itsenäisyyspäivän iltaa.