torstai 24. huhtikuuta 2014

Lomalainen

Talviloma on jo puolivälissä ja taas iskee se perus "mitään en oo ehtiny tekemään" -olo. Vaikka tosiasiassa nyt kuitenkin on jotain ennättänyt saada aikaan näiden vapaiden/lomien aikaan.

Piha on muun muassa haravoitu pientä lämpärettä lukuunottamatta ja loput lehtikasat odottavat vielä poiskuskaamista. Kukkapenkkejä on hieman myös herätelty henkiin. Auto käytetty huollossa ja nyt onkin sitten mietinnän alla että pitäisikö tuohon nyt viel ostaa uudet kesärenkaat... On nimittäin aika siinä ja tässä vieläkö nuo menee katsastuksessa läpi. Renkaiden turvallisuus nyt on ihan sivuseikka ;)

Olen nimittäin elätellyt pientä haavetta, että kesän tai viimeistään alkusyksyn aikana pistäisin auton vaihtoon. Alkaa tämä rippikouluikäisellä autolla ajelu rippikouluiän liki tuplanneelle olla hieman liian jännittävää. Onhan niitä vikoja uudemmissakin autoissa, mutta kun kilometrimittari autossa jo näyttää ihan kohtalaisia lukuja ja tuosta autosta on kuitenkin työmatkojen ja muidenkin menojen muodossa hieman "riippuvainen", niin ehkä voisi miettiä jokusen vuoden uudempaa ja vähemmän ajettua menopeliä. Jos tuon nyt jotenkin vielä onnistuu katsastuksesta läpi saamaan ilman sen pidempää vikalistaa, niin sitten olisikin hyvä ajankohta ruveta oikeasti katselemaan uutta autoa.

Tiistaista keskiviikkoon majailin vanhempieni luona, koska auton huoltopaikka sattui olemaan siinä miltei naapurissa tutulla korjaajalla. Pääsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna mökille saunomaan. Uimaan ei ihan vielä uskaltanut, sen verran kalsalle tuntui vielä ilma. Jos sitä joskus juhannuksen aikoihin...

Viikonloppuna on kaveri tulossa käymään näillä hoodeilla ja jonkinlaiset tärskyt olisi aikomus järjestää. Puheissa vilahti myös "yöelämä", mutta sen kortin taidan jättää käyttämättä tällä erää koska ensi viikollahan on jo vappu ja meinasimme pitää kaveriporukalla silloin pikkuiset kemut täällä meillä. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja kun yöhön ampaiseminen. :)

Tänään meinasin viettää niinkin mielenkiintoisen päivän kun pyykkivuoren selvittely vaan antaa myöten. Lisäksi se viimeisen pikkualueen haravoinen voisi kuulua suunnitelmiin, mikäli tuuli ei ole ihan niin raju päivällä kun mitä eilen esimerkiksi oli. Kirsikkana kakun päällä keikkuu saunan pesu. Ostin eilen kaupasta oikein valkaisuainetta, niin pitäisi kyllä lian irrota lauteista ja lattiasta. On vaan sellaista "myrkkyä", että huuhtelun on oltava äärimmäisen huolellinen... Vaikka epäilen kyllä vähän, että näinköhän maitokaupassa edes myydään sellaista pesuainetta, jolla saisi persuksistaan nahan irtoamaan mikäli huutelu ei ole riittävän tarkka. Tuskin se kyllä hyväksi on paljaalle iholle eli ehkä pitää vaan koittaa olla tarkkana.

Tälle hetkellä on meneillään myös yksi projekti, josta haluaisin niiiiiiiin kovasti kertoa, mutta tässä vaiheessa ei oikein vielä voi. Ok, tiedän, että tällainen "lälläslää, enpäs kerrokaan!" on aika syvältä, mutta jotenkin on pakko saada tästä asiasta mainita koska muuten halkean. Sen voin sanoa, että perhe ei ole lisääntymässä minkäänlaisella otuksella. Eikä edes lapsella. :D Toivottavasti lähiviikkoina asiat selkenisi edes vähän suuntaan tai toiseen.

Nyt taidan kyllä vielä herätellä itseäni Mustien leskien maanantaisella jaksolla ja sitten päivän puuhiin täydellä tohinalla. Kivaa loppuviikkoa!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hajatelmaa

Onpas jäänyt taas kuulumisia päivittämättä. Tai no. Eipä tässä nyt mitenkään merkittävän villiä ole ollut ja kuulumisiksi luettavat asiat ovat laskettavissa vaikka vähän vähäsormisemmallakin kädellä.

Suurin ilonaihe tässä vaiheessa on vääjäämättä lähestyvä talviloma. Kuusi työvuoroa ja olen niiiiiin lomalla. Lomaviikko menee taatusti yhdessä hujauksessa, mutta josko en nyt vielä tässä vaiheessa harmittelisi ajan sukkelaa kulua, vaan odottaisin innosta vinkuen lomapäivien koittamista!

Viime lauantaina kävimme ystäväni kanssa katsomassa Cheekin keikan. Olikin äärimmäisen hyvä keikka ja muutenkin mukava reissu. Ja tuli jälleen todistettua, että ilman viinaakin voi olla varsin hauskaa. Vaikka voihan sitä toki josku vielä hauskuutta vähän vauhdittaakin kuningas alkoholilla... Kuten Cheekin keikkaa edeltävänä viikonloppuna pääsi käymään.

Töissä jatkuu keväinen kiire. Katsetta on koko ajan käännettävä pidemmälle ja pidemmälle ja nytkin on työn alla ensi syksynä toteutuva projekti. Tai oikeammin kyllä useampikin. Kesälomalta kun aikanaan palaan töihin, niin todennäköisesti sijaisuuteni loppu sujuukin sen jälkeen sellaista kiitolaukkaa, että pitää varmaan kengätkin pikaliimata jalkoihin etteivät tipahda vauhdissa. Pidemmän kesälomapätkän jälkeen sijaisuutta on jäljellä n. 2,5 kuukautta ja kun olen jemmannut yhden lomaviikon vielä syys-lokakuun taitteeseen, niin eipä siinä paljon jäljelle jää.

Nettikauppashoppailutkin saapuivat jo perille ja tänään kävin pistämässä tavaraa paluupostissa menemään lähettäjälleen. Ok, kymmenestä tuotteesta palautin yhden ja kolme lähti vaihtoon. Pikkuveljen yo-juhliin tilattu mekko olikin liian lyhyt ja vaihdoin sen sitten tarjolla olleeseen pidempään versioon, yhdet housut olivat liian suuret ja yksi paita vain niin käsittämättömän ruma päällä, että vaihdoin sen toiseen todennäköisemmin inhimillisempään vaihtoehtoon. Ellokselta on vielä tulossa toukokuussa yksi jälkitoimitukseen jäänyt tunika, joka oli kuvassa tooooodella nätti mutta saa nähdä miltä se tämän ruhon päälle vedettynä näyttää. Ei välttämättä enää ihan niin nätiltä.

Ja jottei varmasti menot pysyisi tulojen kanssa balanssissa, niin peltilehmä on alkanut vaihteeksi oikutella. Mies totesi viikko sitten lauantaina että "autosi pitää ääntä". Olin toki tästä tiedosta todella äimänä: mitä, pitääkö auto ääntä? En olisi tästä tiedosta hirvittävän pahoillaan, että Ooppeli vielä jonkinlaisen äännähdyksen päästää. On ollut nimittäin aika kun ei ole inahtanutkaan kun on avaimesta kääntänyt. Eikä ollut muuten hyvä sekään!

Mutta siihen ääneen. Viittasin tälle huomiolle kintaalla, mutta maanantaina aamulla töihin lähtiessä tajusin, mistä äänestä oli kyse. Jostakin kojelaudan uumenista kuului varsin ärsyttävä ääni. Ihan kuin jonkin propellin välissä räpättäisi jotakin ylimääräistä. Myöhemmällä tutkiskelulla selvisi, että vika on tuulettimessa, kuten olin itse hieman aavistellutkin koska tsadaa: äänen sai loppumaan kun rämppäsi aikansa tuulettimen säätönappuloita. Ooppelilla on toistaiseksi siis melko viileää ajella, koska lämmintä ilmaahan puhaltimesta ei toistaiseksi. Onnekseni pakkasta ei ole ollut kuin muutamia asteita aamuisin...

Miehen kaveri otti asiaa vähän tutkiakseen ja pitää toivoa, että tuon saisi korjattua jossain vaiheessa. Töitä se kuulemma teettää, koska sen verran hienosti on tuo auto koottu, että pitänee käytännössä purkaa puoli autoa, että pääsee käsiksi siihen rikkinäiseen osaan. Oh joy, ostakaa vaan Ooppeleita! Lähinnä tekisi mieli työntää tuo rousku Saimaaseen ja siirtyä kulkemaan julkisilla. Katsastuksenkin ajankohta vaan lähenee ja taas saa jännittää vieläkö tuon läpi saa menemään. Viimeeksi meni moitteitta kun isoveli toimitti tuon operaation... Ehkä käytän samaa kikkaa tänä keväänä, koska oma kokemukseni on, että minun paikalla ollessa katsastusmies ihan **ttuillakseen löytää vian poikineen.

Uniongelmatkin ovat taas alkaneet nostaa päätään. Olen päässyt nukahtamisvaikeuksista eroon melatoniininappien avulla ja uni on tullu käytännössä joka ilta samantien kun pään on tyynyyn painanut, mutta vastapainoksi on tullut "hieman liian aikaisin" herääminen. Eilenkin heräsin jo 4.15 enkä sen jälkeen juurikaan enää nukkunut - herätyskello on työaamuina viritetty soimaan 6.45. Ja tätä samaa on tokikin tapahtunut aiemmin... Eilen sitten jätin illalla melatoniinit ottamatta ja nukahtaminen otti kyllä taas oman aikansa, mutta aamulla nukuin poikkeuksellisesti aina kellon soittoon saakka.

Meillä on töissä menossa jonkinlainen terveystarkastuskierros ja odotan, että minulle tulee myös kutsu tähän syynäykseen. Pitänee siellä ottaa tämä asia esille, että voiko noilla melatoniineilla olla vaikutusta tuohon julmetun aikaiseen heräämiseen. Olen nimittäin vastaavanlaista kokemusta kuullut muiltakin... Harmillista, mikäli näillä ihanan unen tuojilla on tuollainen ikävä sivuvaikutus. Itseni tuntien olen kuitenkin aamu-uninen ja normaalisti jo seitsemältä herääminen on tuskaa täynnä, niin en usko, että aamuviiden herätykset olisivat minulle jotenkin luonnollisia. Ja vaikka nykyisin olenkin simahtanut suht säännöllisesti heti klo 22, niin aiemmin on unta riittänyt vaivatta se 10 tai 11 tuntia, jos vaan tilanne on sen sallinut. Valostuvilla aamuillakin on oma vaikutuksensa, mutta ehkä tässä nyt on muutakin. Mutta, eiköhän tähän selvyys tule jossain vaiheessa.