Kyllä kelpaa taas pörryyttää autolla kun on pistetty yli 400 euroa sen persiiseen huollon muodossa. Ja kaiken huipuksi kyseessä oli vielä ihan vaan määräaikaishuolto, jonka kyljessä toki fiksattiin vähän takajarruja ja käytettiin auto katsastussedän syynättävänä - luojan kiiiiiitos puhtain paperein. Mutta on kyllä silti suolainen maku suussa.
Isäntä taas ohjeistikin (miesten tapaan jälkiviisaasti) ettei olisi kannattanut ihan koko huoltopalettia antaa niitten vetää läpi. Ja tämäkö minun olisi pitänyt taas tajuta itse? Ihmisen, joka ymmärtää autoista ja niiden huoltamisesta vähemmän kun sika sateliiteista?? Noh, elän nyt sitten siinä toivossa, että sikäli mikäli autoon ei ilmaannu odottamattomia pikkuvikoja, seuraava huolto on halpaa kun saippua. Ja jännäämäni jakohihnan vaihtaminen on ajankohtaista tässä mallissa vasta liki 100 000 kilometrin tai viiden vuoden päästä. Eli ei ihan huomenna. Keväällä pitää kyllä varmaankin käydä ilmastoinnille teettämässä temput terävät, mutta siihen voi kytätä jonkun hyvän tarjouksen...
On tullut nyt muutenkin oltua hieman laiska ja aikaansaamaton blogimerkintöjen kirjoittamisen kanssa. Muutto ja remontti vieneet kaiken liikenevän energian ja jotenkin tämä kaikki ympärillä vallitseva sotku ei ole liiemmin antanut kirjoittamisen aihetta.
Remppamiehet on siis jo täydessä vauhdissa ja kylppäri ja sauna niillä käsittelyssä. Vuodenvaihteen jälkeen vessa ja keittiö vuorossa. Kalusteet keittiöön on jo valittu ja huomenna kun vielä saisi käytyä valitsemassa uuden välitilanlaatan, niin olisi sitten paketti kasassa. Yhden mallin jo viikko sitten valitsin, mutta ei se sitten hartaista toiveista huolimatta oikein natsannut kaapinovien ja pöytälevyn värin kanssa. Toivottavasti nyt löytyisi hyvä vaihtoehto. Kylppärin ja vessan laatat kun löytyivät kerta heitolla.
Vähän tapettiakin olisi tarkoitus liisteröidä seiniin ja laminaattia laittaa lattiaan. Lattiamateriaalin kanssa ollaankin pähkitty kaiken aikaa kun erinäisten yksityiskohtien valossa laminaatti ei ole paras vaihtoehto, mutta taas muovimattovaihtoehto kustantaisi remppabudjettiin nähden aikalailla liikaa. Tokihan on nyt riski lähteä laminaattia asentamaan, kun rossipohjainen hirsitalo voi luoja joitakin muuttujia jo vuodessa, mutta tässä vaiheessa näppärin vaihtoehto. Köyhänhän ei tunnetusti kannata ostaa halpaa, mutta kun rikaskaan ei ole.
Että sellaisissa vähemmän jouluisissa tunnelmissa tätä vuotta mennään loppua kohti. Joulufiilis on tosiaan pahemman kerran hukkapiilossa eikä ulos epätoivonvimmalla asennetut jouluvalot, hankitut ja paketoidut joululahjat ja eilen lauletut Kauneimmat joululaulut ole merkittävästi tilannetta muuttanut. Josko se joku tunnelma saavutettaisiin sitten kun aatto tulee, istutaan joulupöytään, nautitaan joulusaunasta ja rauhoitutaan perhepiirissä.
Tästä anti-jouluisesta olosta huolimatta toivotan kaikille lämmintä joulunaikaa tämän herkän joululaulun myötä:
perjantai 19. joulukuuta 2014
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Askel kerrallaan
Olen jo jonkin aikaa todennut (tai joutunut myöntämään), että muistini on melko hatara. Tämä tarkoittaa siis sitä, että asiat, jotka minun ihan oikeasti pitää muistaa hoitaa, on kirjoitettava ylös.
Töissä työpöytäni (sekä tietokoneen että se ihan oikea pöytä) tulvivat muistilappuja, joissa kehotetaan muistamaan milloin mitäkin. Ja kalenterissa on myös mitä hassumpia muistutuksia, joita lukiessaan joku ulkopuolinen saattaisi pitää minua ihan oikeasti dementikkona. Sille ei vaan mahda mitään että kun muistettavia asioita alkaa olla 10+, on syytä kirjata niitä ylös tai pian niitä muistettavia asioita on tasan 0. Se nyt tietysti olisi ihan ihanteellinen tilanne, mutta voisi tulla jossain vaiheessa sen kaltaisia muistutuksia, että parempi kun avittaa vähän itse itseään.
Muuttoprojektia tehdessä olen myös turvautunut tähän muistilappusysteemiin. Kokosin heti alkajaisiksi todo-listan, johon kokosin kaikkea mielen tulevaa tehtävää muuttoon liittyen. Eilen sain siltä listalta ruksattua omalta osaltani viimeisen kohdan: hankin meille netin uuteen kotiin. Isäntä vielä huomenna katkaisee nykyisen sekä hoitaa ilmoituksen vesilaitokselle ja jätehuoltoon, niin sitten alkaisivat nämä ilmoitusvelvollisuudet olla pikkuhiljaa hoidettu.
Tämä viikonloppu kuten edeltäväkin meni koirille asumusta rakentaessa uuteen paikkaan. Eilen ja tänään kyllä onneksi myös saatiin miltei kaikki varastoissa olleet tavarat vietyä myös uuden kodin varastoihin. Projekti ei vielä ole voiton puolella, mutta askel kerrallaan lähempänä maalia eli lopullista muuttoa.
Huomen iltana meidän on määrä saada avaimet uuteen kotiin eli tiedämme kyllä, mitä teemme seuraavat illat töiden jälkeen. Tavarat ovat kyllä onneksi pääasiassa jo pakattu pois lukien edelleen keittiön irtaimisto sekä vaatteet. Huomenna kun saan kaupasta lisää jätesäkkejä, nakkaan kaikki vaatteet niihin. Pienen helpotuksen suon itselleni kyllä ja pakkaan erilleen ensi viikolle muutamat vaatekerrat töitä varten - ei tarvitse sitten kaikkia jätesäkkejä käydä läpi kun etsii puhtaita sukkia tai t-paitaa.
Remonttimiehemme on myös snadisti innokas ja ennätti jo soittamaan kertaalleen, koska pääsisivät korjuuhommiin. (Niin, kait niille remppareinoillekin raha kelpaa...) Se on kyllä hyvä juttu, että tulevat aloittamaan remontin ihan samantien ettei tarvitse odotella viikko kaupalla. Vielä kun löytyisi se hetki, että keritään ihan aikuisten oikeasti ajatuksen kanssa katsomaan laminaatit ja laatat sekä päästään valitsemaan kalusteet keittiöön ja kylppäriin, niin sitten minä vain odotan valmista. Tai niinhän minä luulen... Mutta ehkä minusta on todennäköisesti enemmän hyötyä jos pysyttelen poissa remonttimiesten tieltä. Eivät ehkä kaipaa "ootteko nyt ihan varmoja tuosta?" -kommenttejani kosteuseristystä laittaessaan.
Isäntä lähti viemään sohvan ja divaanin uuteen osoitteeseen eli josko minäkin nyt projektia edistääkseni menen pakkaamaan niitä työvaatteita kassiin.
Töissä työpöytäni (sekä tietokoneen että se ihan oikea pöytä) tulvivat muistilappuja, joissa kehotetaan muistamaan milloin mitäkin. Ja kalenterissa on myös mitä hassumpia muistutuksia, joita lukiessaan joku ulkopuolinen saattaisi pitää minua ihan oikeasti dementikkona. Sille ei vaan mahda mitään että kun muistettavia asioita alkaa olla 10+, on syytä kirjata niitä ylös tai pian niitä muistettavia asioita on tasan 0. Se nyt tietysti olisi ihan ihanteellinen tilanne, mutta voisi tulla jossain vaiheessa sen kaltaisia muistutuksia, että parempi kun avittaa vähän itse itseään.
Muuttoprojektia tehdessä olen myös turvautunut tähän muistilappusysteemiin. Kokosin heti alkajaisiksi todo-listan, johon kokosin kaikkea mielen tulevaa tehtävää muuttoon liittyen. Eilen sain siltä listalta ruksattua omalta osaltani viimeisen kohdan: hankin meille netin uuteen kotiin. Isäntä vielä huomenna katkaisee nykyisen sekä hoitaa ilmoituksen vesilaitokselle ja jätehuoltoon, niin sitten alkaisivat nämä ilmoitusvelvollisuudet olla pikkuhiljaa hoidettu.
Tämä viikonloppu kuten edeltäväkin meni koirille asumusta rakentaessa uuteen paikkaan. Eilen ja tänään kyllä onneksi myös saatiin miltei kaikki varastoissa olleet tavarat vietyä myös uuden kodin varastoihin. Projekti ei vielä ole voiton puolella, mutta askel kerrallaan lähempänä maalia eli lopullista muuttoa.
Huomen iltana meidän on määrä saada avaimet uuteen kotiin eli tiedämme kyllä, mitä teemme seuraavat illat töiden jälkeen. Tavarat ovat kyllä onneksi pääasiassa jo pakattu pois lukien edelleen keittiön irtaimisto sekä vaatteet. Huomenna kun saan kaupasta lisää jätesäkkejä, nakkaan kaikki vaatteet niihin. Pienen helpotuksen suon itselleni kyllä ja pakkaan erilleen ensi viikolle muutamat vaatekerrat töitä varten - ei tarvitse sitten kaikkia jätesäkkejä käydä läpi kun etsii puhtaita sukkia tai t-paitaa.
Remonttimiehemme on myös snadisti innokas ja ennätti jo soittamaan kertaalleen, koska pääsisivät korjuuhommiin. (Niin, kait niille remppareinoillekin raha kelpaa...) Se on kyllä hyvä juttu, että tulevat aloittamaan remontin ihan samantien ettei tarvitse odotella viikko kaupalla. Vielä kun löytyisi se hetki, että keritään ihan aikuisten oikeasti ajatuksen kanssa katsomaan laminaatit ja laatat sekä päästään valitsemaan kalusteet keittiöön ja kylppäriin, niin sitten minä vain odotan valmista. Tai niinhän minä luulen... Mutta ehkä minusta on todennäköisesti enemmän hyötyä jos pysyttelen poissa remonttimiesten tieltä. Eivät ehkä kaipaa "ootteko nyt ihan varmoja tuosta?" -kommenttejani kosteuseristystä laittaessaan.
Isäntä lähti viemään sohvan ja divaanin uuteen osoitteeseen eli josko minäkin nyt projektia edistääkseni menen pakkaamaan niitä työvaatteita kassiin.
perjantai 21. marraskuuta 2014
Jakomielitauti
Kaikessa jännittävyydessään tämä muuttoprojekti on alkanut viime päivinä nostaa pintaan myös vähän toisenlaisia tuntemuksia kun vaan intoa, odotusta ja malttamattomuutta. Jonkinlaista haikeutta olen ollut aistivinani ilmassa ympärilläni.
Ei. En tosiaan kadu, että saatiin kaupat tehtyä ja päästään muuttamaan, mutta kyllä tästä nykyisestä paikasta on tullut minulle koti. Kohta tämä on jonkun toisen koti. Toivon kyllä koko sydämestäni, että uudet asukkaat kotiutuvat tähän yhtä hyvin kuin minä itse olen näiden kolmen kolmen vuoden aikana kotiutunut.
Eilen oli ensimmäistä kertaa oikeasti pala kurkussa kun tässä lähinurkilla asunut miehen "edellisestä elämästä" meille tuttu vanhempi rouva oli jättänyt oven kahvaan pienen paketin kera kortin, jossa toivotti meille hyvää jatkoa ja kiitteli kaikesta. Eihän me nyt niin kauas mennä! Eikä kadota maailman kartalta! Ei tässä tarvitse kenellekään hyvästejä jättää!
Tunnepeikkona sitä vaan kiintyy niin ihmisiin kuin paikkoihinkin ja kyllä olen jokaisen aiemmankin muuton yhteydessä muutaman kyyneleen herauttanut vaikka jokainen lähtö on ollut täysin oma-alotteinen ja toivottu juttu. Eikä se nyt ehkä rikos ole, mutta onhan se nyt vähän hassua vetistellä kun kuitenkin on oikeasti innoissaan ja odottavaisin mielin tulevasta.
Isäntä kävi eilen hakemassa aimo kasan muuttolaatikoita eli huomenna alkaa se todellinen pakkaaminen. Olen kyllä jo koko tämän viikon pistänyt tavaraa laatikoihin ja käynyt kaappeja ja lipastoja läpi. Roskiakin olen saanut kasaan jo kolme isoa jätesäkillistä! Kierrätykseen on lähdössä vasta kaksi pahvilaatikollista tavaraa, mutta kunhan pääsen keittiön kaappien kimppuun, niin uskoisin kierrätettävien tavaroiden määrän lisääntyvän. Huonekaluista osa lähtee myös kiertoon ja osa suoraan kaatopaikalle.
Remonttimieskin on pyydetty katsomaan tätä meidän uutta kotia ja reilun kahden viikon päästä pitäisi rempan alkaa. Tänään jo vähän katselin keittiönkaapistoja, laminaatteja, kaakeleita ja muuta netistä. Josko ensi viikolla ennättäisi käydä ihan livenä vilkuilemassa valikoimia. Harmillisesti vaan esimerkiksi visioni kylpyhuoneen suhteen ovat osoittautuneet yllättävän hinnakkaiksi ja kun remonttibudjettimme ei ole hirvittävän suuri, niin joutunen luopumaan seinälaatoista, jotka ovat kappalehinnaltaan 50 euroa. En toki olisi niillä kokonaisia seinäpintoja laitattanut, mutta kivoina yksityiskohtina suihkun ympärillä, joka tulisi sekin ihan kohtuuttoman hintaiseksi. Pitänee siis miettiä budjettiin sopivampia vaihtoehtoja...
Huomenna ollaan menossa käymään siellä meidän uudessa paikassa eli voi olla, että saadaan tietää myös samalla milloin päästään oikeasti viemään tavaroita ja saadaan avaimet. Sitten se onkin enää tavarat paikasta a paikkaan b ja lähtöitkut.
Ei. En tosiaan kadu, että saatiin kaupat tehtyä ja päästään muuttamaan, mutta kyllä tästä nykyisestä paikasta on tullut minulle koti. Kohta tämä on jonkun toisen koti. Toivon kyllä koko sydämestäni, että uudet asukkaat kotiutuvat tähän yhtä hyvin kuin minä itse olen näiden kolmen kolmen vuoden aikana kotiutunut.
Eilen oli ensimmäistä kertaa oikeasti pala kurkussa kun tässä lähinurkilla asunut miehen "edellisestä elämästä" meille tuttu vanhempi rouva oli jättänyt oven kahvaan pienen paketin kera kortin, jossa toivotti meille hyvää jatkoa ja kiitteli kaikesta. Eihän me nyt niin kauas mennä! Eikä kadota maailman kartalta! Ei tässä tarvitse kenellekään hyvästejä jättää!
Tunnepeikkona sitä vaan kiintyy niin ihmisiin kuin paikkoihinkin ja kyllä olen jokaisen aiemmankin muuton yhteydessä muutaman kyyneleen herauttanut vaikka jokainen lähtö on ollut täysin oma-alotteinen ja toivottu juttu. Eikä se nyt ehkä rikos ole, mutta onhan se nyt vähän hassua vetistellä kun kuitenkin on oikeasti innoissaan ja odottavaisin mielin tulevasta.
Isäntä kävi eilen hakemassa aimo kasan muuttolaatikoita eli huomenna alkaa se todellinen pakkaaminen. Olen kyllä jo koko tämän viikon pistänyt tavaraa laatikoihin ja käynyt kaappeja ja lipastoja läpi. Roskiakin olen saanut kasaan jo kolme isoa jätesäkillistä! Kierrätykseen on lähdössä vasta kaksi pahvilaatikollista tavaraa, mutta kunhan pääsen keittiön kaappien kimppuun, niin uskoisin kierrätettävien tavaroiden määrän lisääntyvän. Huonekaluista osa lähtee myös kiertoon ja osa suoraan kaatopaikalle.
Remonttimieskin on pyydetty katsomaan tätä meidän uutta kotia ja reilun kahden viikon päästä pitäisi rempan alkaa. Tänään jo vähän katselin keittiönkaapistoja, laminaatteja, kaakeleita ja muuta netistä. Josko ensi viikolla ennättäisi käydä ihan livenä vilkuilemassa valikoimia. Harmillisesti vaan esimerkiksi visioni kylpyhuoneen suhteen ovat osoittautuneet yllättävän hinnakkaiksi ja kun remonttibudjettimme ei ole hirvittävän suuri, niin joutunen luopumaan seinälaatoista, jotka ovat kappalehinnaltaan 50 euroa. En toki olisi niillä kokonaisia seinäpintoja laitattanut, mutta kivoina yksityiskohtina suihkun ympärillä, joka tulisi sekin ihan kohtuuttoman hintaiseksi. Pitänee siis miettiä budjettiin sopivampia vaihtoehtoja...
Huomenna ollaan menossa käymään siellä meidän uudessa paikassa eli voi olla, että saadaan tietää myös samalla milloin päästään oikeasti viemään tavaroita ja saadaan avaimet. Sitten se onkin enää tavarat paikasta a paikkaan b ja lähtöitkut.
lauantai 15. marraskuuta 2014
Talollinen, tilallinen ja ennen kaikkea: velallinen
Nyt se on sitten totisinta totta: minä omistan puolikkaan talon ja palan metsää! Tai no jos ihan nyt tarkkoja ollaan, niin pankki omistaa, mutta koitan kyllä tehdä seuraavan 20 vuoden aikana kaikkeni, että kaikki velalla hankitusta olisi omaa.
Laina-asiat saatiin kuntoon keskiviikkona ja eilen isäntä myi nykyisen kotimme ja puoli tuntia sen jälkeen ostimme uuden kodin. Jotenkin on ihan epätodellinen olo, että nytkö tämä puoli vuotta jännitetty asia sitten toteutuu? Kaikki tapahtui sitten kuitenkin yllättävän nopeasti. Omakotitalojen myyntiajat kun venyvät tällä alueella, kuten varmasti monessa muussakin paikassa, nykyisellä taloustilanteella yllättävänkin pitkiksi. Puoli vuotta on ehkä kuitenkin keskivertoaika tai jopa aavistuksen nopeampikin.
Kolmen viikon päästä viimeistään meidän pitäisi saada uuden kodin avaimet käsiimme ja siitä viisi päivää myöhemmin nykyisen asuntomme tulisi olla tyhjä uusia omistajia varten. Mutta on hyvin todennäköistä, että pääsemme uuteen paikkaan jo kahden viikon kuluttua! Eli voinette päätellä tästä yhtälöstä, mitä teen seuraavat illat ja viikonloput.
Tänään aloitin pakkausurakan ja jokseenkin on toivoton olo. Siivottuna on vasta ihan muutamia kaappeja ja tuntuu, että tavaraa on jo nyt ihan liikaa. Kaikkia astiat, kirjahyllytavarat, dvd:t, kirjat jnejnejne ovat vielä tyystin koskematta. Vielähän noita nyt laatikoihin nostelee, mutta mihin ihmeeseen työnnämme ne uudessa kodissamme?! Etenkin kun siellä ei ole vaatekaappeja tai muuta säilytyssysteemiä sen jälkeen kun vaatehuone puretaan pois... Ok, kaappeja toki hankitaan mutta se, milloin se tapahtuu, ei ole ihan vielä tarkasti selvillä. Ei todennäköisesti ihan välittömästi muuton jälkeen. Elelemme siis varmasti laatikko- ja jätesäkkimeren keskellä jonkin aikaa ja ihmiselle, joka haluaisi kaiken kuntoon ja paikalleen hetinytvälittömästi moinen on taatusti hermoja raastavaa.
Ei siis auta kun vedellä henkeä ja koittaa ajatella positiivisesti, että sitten lopulta kaiken ollessa valmista, se on oikeasti meidän koti. :)
Laina-asiat saatiin kuntoon keskiviikkona ja eilen isäntä myi nykyisen kotimme ja puoli tuntia sen jälkeen ostimme uuden kodin. Jotenkin on ihan epätodellinen olo, että nytkö tämä puoli vuotta jännitetty asia sitten toteutuu? Kaikki tapahtui sitten kuitenkin yllättävän nopeasti. Omakotitalojen myyntiajat kun venyvät tällä alueella, kuten varmasti monessa muussakin paikassa, nykyisellä taloustilanteella yllättävänkin pitkiksi. Puoli vuotta on ehkä kuitenkin keskivertoaika tai jopa aavistuksen nopeampikin.
Kolmen viikon päästä viimeistään meidän pitäisi saada uuden kodin avaimet käsiimme ja siitä viisi päivää myöhemmin nykyisen asuntomme tulisi olla tyhjä uusia omistajia varten. Mutta on hyvin todennäköistä, että pääsemme uuteen paikkaan jo kahden viikon kuluttua! Eli voinette päätellä tästä yhtälöstä, mitä teen seuraavat illat ja viikonloput.
Tänään aloitin pakkausurakan ja jokseenkin on toivoton olo. Siivottuna on vasta ihan muutamia kaappeja ja tuntuu, että tavaraa on jo nyt ihan liikaa. Kaikkia astiat, kirjahyllytavarat, dvd:t, kirjat jnejnejne ovat vielä tyystin koskematta. Vielähän noita nyt laatikoihin nostelee, mutta mihin ihmeeseen työnnämme ne uudessa kodissamme?! Etenkin kun siellä ei ole vaatekaappeja tai muuta säilytyssysteemiä sen jälkeen kun vaatehuone puretaan pois... Ok, kaappeja toki hankitaan mutta se, milloin se tapahtuu, ei ole ihan vielä tarkasti selvillä. Ei todennäköisesti ihan välittömästi muuton jälkeen. Elelemme siis varmasti laatikko- ja jätesäkkimeren keskellä jonkin aikaa ja ihmiselle, joka haluaisi kaiken kuntoon ja paikalleen hetinytvälittömästi moinen on taatusti hermoja raastavaa.
Ei siis auta kun vedellä henkeä ja koittaa ajatella positiivisesti, että sitten lopulta kaiken ollessa valmista, se on oikeasti meidän koti. :)
torstai 30. lokakuuta 2014
Sometimes life can taste so sweet
Olen aina ollut sillä kannalla, että julkisesti ei kannata hehkuttaa asioita yhtään etukäteen, koska useimmiten asioilla on tapana edetä jotain muuta reittiä kun käsikirjoituksen mukaan. Mutta tämä nyt on aika suppean lukijakunnan tavoittava tapa hehkuttaa eli suurta vahinkoa ei pääse tapahtumaan?
Asuntokauppamme ovat pitkästä aikaa päättäneet hieman edetä. Pääpiirteissään kaikki on enää kiinni kuntotarkastuksesta (meidän nykyisessä sekä tulevassa kodissa) ja sitten itse kaupanteosta mikäli tarkastaja ei löydä tutkimuksissaan mitään hälyttävää. Eli nyt ne peukkuset pystyyn, jotta saataisiin tämä asia napsahtamaan maaliinsa. Hurjintahan tässä on, että meidän ostokohteen omistajat haluaisivat uuteen kotiinsa viimeistään jouluna ja meidän kodin ostajien asunnon ostajat (onpas tämä muuten vaikeaa kirjoitettavaa...) ovat myös sillä mielellä liikkeellä, että joutuisasti vaan hommat pakettiin. Eli kenties asiat saattavat edetä jopa vauhdilla!
Ja töissä asiat rullaavat ja jotenkin pienesti uskon, että jatkossakin rullaavat. Paljon on uutta tulossa, mutta porukka, jonka kanssa saan (huom. en JOUDU) töitä tehdä, on juurikin niitä henkilöitä, joita en ehkä ikinä voi hehkuttaa liikaa. Ok, tokihan sekaan sopii niitä, joiden kanssa asiat eivät aina suju ihan kitkatta, mutta kuulunee asiaan joka työpaikalla. Ja viimeaikoina henkilö, jonka kanssa olen jokusen kerran ollut melkein itkuun asti törmäyskurssilla, on jopa hieman pehmennyt suhteeni ja pystymme nykyisin keskustelemaan jo varsin vaivatta ilman, että ollaan ennen pitkää napit vastakkain ja palkokasvit hengityselimissä.
Viikonloppuna on firman "pikkujoulut". Lystiä kyllä päästä työkavereiden kanssa illanviettoon vaikkei edellisistä kemuista vielä pitkään olekaan. Ja itselle kun nämä kemut eivät ole hyvä sauma päästä sekoilemaan (tiedätte mitä tarkoitan) työkavereiden kanssa vaan ihan tosiaan kiva tavata mukavia tyyppejä myös työajan ulkopuolella. Tilaisuuden henki on tosin kutsun perusteella hieman jäykähkö, mutta parhaat kemuthan alkavat vasta jatkoilla, että eiköhän sitä puheenaiheita jälleen saada aikaan seuraaviksi viikoiksi...
Huomenna menen ensimmäistä kertaa elämässäni laitattamaan ripsiini lisuketta. Ihan meinaa jännittää - onneksi ripsientekijä on tuttu ihminen. Viime viikonloppuna tein jo hankintoja, joiden kanssa yhteiselo uusien, hienojen ripsien kanssa lähtee rullaamaan. Uimalasit ja öljytön silmämeikinpoistoaine. Ensimmäiset siksi, että ripsiä ei saa laiton jälkeen kastella pariin päivään ja jälkimmäinen ihan noin jokapäiväiseen käyttöön jottei ala sulkasato silmäripsissä heti ensimmäisellä viikolla. Luulisi moisten hankintojen olevan ihan "sen kun käyn ostamassa" -tasoa, mutta voin kertoa, että ei kyllä ole. Ensimmäisiä metsästin arviolta viidestä kaupasta ja jälkimmäinen osui käsiini vasta kolmannella yrityksellä. Mutta nyt niitä on ja poistoainetta ostin samalla jo vähän varastoonkin että jos (lue: kun) tästä ripsihommasta innostuu oikein kunnolla.
Asuntokauppamme ovat pitkästä aikaa päättäneet hieman edetä. Pääpiirteissään kaikki on enää kiinni kuntotarkastuksesta (meidän nykyisessä sekä tulevassa kodissa) ja sitten itse kaupanteosta mikäli tarkastaja ei löydä tutkimuksissaan mitään hälyttävää. Eli nyt ne peukkuset pystyyn, jotta saataisiin tämä asia napsahtamaan maaliinsa. Hurjintahan tässä on, että meidän ostokohteen omistajat haluaisivat uuteen kotiinsa viimeistään jouluna ja meidän kodin ostajien asunnon ostajat (onpas tämä muuten vaikeaa kirjoitettavaa...) ovat myös sillä mielellä liikkeellä, että joutuisasti vaan hommat pakettiin. Eli kenties asiat saattavat edetä jopa vauhdilla!
Ja töissä asiat rullaavat ja jotenkin pienesti uskon, että jatkossakin rullaavat. Paljon on uutta tulossa, mutta porukka, jonka kanssa saan (huom. en JOUDU) töitä tehdä, on juurikin niitä henkilöitä, joita en ehkä ikinä voi hehkuttaa liikaa. Ok, tokihan sekaan sopii niitä, joiden kanssa asiat eivät aina suju ihan kitkatta, mutta kuulunee asiaan joka työpaikalla. Ja viimeaikoina henkilö, jonka kanssa olen jokusen kerran ollut melkein itkuun asti törmäyskurssilla, on jopa hieman pehmennyt suhteeni ja pystymme nykyisin keskustelemaan jo varsin vaivatta ilman, että ollaan ennen pitkää napit vastakkain ja palkokasvit hengityselimissä.
Viikonloppuna on firman "pikkujoulut". Lystiä kyllä päästä työkavereiden kanssa illanviettoon vaikkei edellisistä kemuista vielä pitkään olekaan. Ja itselle kun nämä kemut eivät ole hyvä sauma päästä sekoilemaan (tiedätte mitä tarkoitan) työkavereiden kanssa vaan ihan tosiaan kiva tavata mukavia tyyppejä myös työajan ulkopuolella. Tilaisuuden henki on tosin kutsun perusteella hieman jäykähkö, mutta parhaat kemuthan alkavat vasta jatkoilla, että eiköhän sitä puheenaiheita jälleen saada aikaan seuraaviksi viikoiksi...
Huomenna menen ensimmäistä kertaa elämässäni laitattamaan ripsiini lisuketta. Ihan meinaa jännittää - onneksi ripsientekijä on tuttu ihminen. Viime viikonloppuna tein jo hankintoja, joiden kanssa yhteiselo uusien, hienojen ripsien kanssa lähtee rullaamaan. Uimalasit ja öljytön silmämeikinpoistoaine. Ensimmäiset siksi, että ripsiä ei saa laiton jälkeen kastella pariin päivään ja jälkimmäinen ihan noin jokapäiväiseen käyttöön jottei ala sulkasato silmäripsissä heti ensimmäisellä viikolla. Luulisi moisten hankintojen olevan ihan "sen kun käyn ostamassa" -tasoa, mutta voin kertoa, että ei kyllä ole. Ensimmäisiä metsästin arviolta viidestä kaupasta ja jälkimmäinen osui käsiini vasta kolmannella yrityksellä. Mutta nyt niitä on ja poistoainetta ostin samalla jo vähän varastoonkin että jos (lue: kun) tästä ripsihommasta innostuu oikein kunnolla.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Uudistuu...
Iski taas tällaiseen täysin sopivaan aikaan into uusia blogin ulkoasua ja jotakin oli pakko tehdä heti. Eli nyt mennään hetki tällaisella sekalaisella kököllä kunhan ennätän rakentelemaan uutta headeria, taustaa ja muuta. Tänä iltana en ala projektiin tätä syvemmin, koska siinä käy helposti niin, että nökötän tässä koneen ääressä vielä aamuneljältäkin luomisvimmassani. Ei ole siis selain seonnut, allekirjoittanut vain.
Loma vetelee viimeisiään ja minähän toki sitten loman viimeisiksi päiviksi onnistuin hankkimaan itselleni flunssapöpön. Tässä sitä on siis niistetty, yskitty sekä teetä ja yskänkarkkeja nautittu sen verran että vatsassa velloo. Mutta töihin on tarkoitus kyllä huomenna kampeutua koska ei nyt ainakaan toistaiseksi ole kuumetta.
Loma meni muuten ihan käsikirjoituksen mukaan - paitsi lenssun osalta. Tapasin sellaisia kavereita pitkästä aikaa, joita tulee nähtyä ihan liian harvoin, kävin vanhempien luona sekä tervehtimässä kummityttöäni. Risteilylläkin ennätettiin piipahtaa. Ja pihahommia sain pikkuisen edistettyä haravoinnin ja kukkapenkkien siivoamisen osalta. Autokin sai alleen jo talvitassut. Eli ihan sellainen kunnon breikki tähän syksyyn ja kun työasiatkin selvisivät ennen loman alkua, niin pystyin kerrankin nauttimaan lomasta ihan oikeasti.
Maanantai-edit: Ulkoasuprojekti eteni kunnes tyssäsi tyystin headeriin. Visio oli, mutta visio ei toiminut ja perusteiniangsti iski välittömästi: pyh, olkoon sitten!
Loma vetelee viimeisiään ja minähän toki sitten loman viimeisiksi päiviksi onnistuin hankkimaan itselleni flunssapöpön. Tässä sitä on siis niistetty, yskitty sekä teetä ja yskänkarkkeja nautittu sen verran että vatsassa velloo. Mutta töihin on tarkoitus kyllä huomenna kampeutua koska ei nyt ainakaan toistaiseksi ole kuumetta.
Loma meni muuten ihan käsikirjoituksen mukaan - paitsi lenssun osalta. Tapasin sellaisia kavereita pitkästä aikaa, joita tulee nähtyä ihan liian harvoin, kävin vanhempien luona sekä tervehtimässä kummityttöäni. Risteilylläkin ennätettiin piipahtaa. Ja pihahommia sain pikkuisen edistettyä haravoinnin ja kukkapenkkien siivoamisen osalta. Autokin sai alleen jo talvitassut. Eli ihan sellainen kunnon breikki tähän syksyyn ja kun työasiatkin selvisivät ennen loman alkua, niin pystyin kerrankin nauttimaan lomasta ihan oikeasti.
Maanantai-edit: Ulkoasuprojekti eteni kunnes tyssäsi tyystin headeriin. Visio oli, mutta visio ei toiminut ja perusteiniangsti iski välittömästi: pyh, olkoon sitten!
torstai 9. lokakuuta 2014
Pikkujouluvarustautuminen on alkanut
Taisinkin jo jokunen aika sitten avautua pieleen menneestä nettishoppailusta. Tänään päätin, että lähden katsomaan mitä paikalliset vaatetusliikkeet tarjoavat. Parin kaupan ja parin vesiperän jälkeen teki mieli lampsia autolle ja luovuttaa. Sovitin niissä ainoastaan kolmea mekkoa ja jokaisen kohdalla piti todeta että "kiitos, mutta ei kiitos".
Sitten pälkähti mieleen River, jossa piipahdin jo jokunen aika sitten mutta en ennättänyt silloin sovitella mitään vaatteita. Kyseisestä kaupasta löytyi vielä edellisellä kerralla hiplaamista mekoista oikeaa kokoa ja väriäkin. Pakko oli siis sovittaa ja taika tapahtui! Jälkimmäinen oli varsin nätti ja tarkoitukseen sopiva vaate. Eikä hintakaan onneksi ollut ihan tähtitieteellinen. Yksinkertainen, musta mekko ilman mitään suuren suuria krumeluureja.
Onnistuneen mekko-ostoksen jälkeen löysin vielä uudet saappaatkin ja Glitteristä pussillinen rihkamakoruja. Ihanan avulias myyjä vielä kertoi kampausvinkkejä ja myi minulle vielä vähän hiussolkea ja -pantaa. Onneksi kaikki koruostokset ovat melko ajattomia (helmeä ja strassia) eli voin käyttää noita samoja useampaankin kertaan. (Jos vaan rihkama kestää.)
Kun vielä ostoskasaan lisätään kunnon sukkahousut (tai kahdet), niin alkaa olla pikkujoululook aika valmis. Kotona piti vielä koko settiä testata kerran päälleen. Ja jos nyt en ehkä koko juhlakansaa ällikällä lyö, niin on ainakin siisti ja konstailematon kokonaisuus.
Sokerina pohjalla vielä tiedotus liittyen työkuvioihini. Kirjoitin eilen ennen töistä lähtöäni nimeni uuteen työsopimukseen, joka on nyt ihan aikuisten oikeasti vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Aika voittajafiilis! :)
Sitten pälkähti mieleen River, jossa piipahdin jo jokunen aika sitten mutta en ennättänyt silloin sovitella mitään vaatteita. Kyseisestä kaupasta löytyi vielä edellisellä kerralla hiplaamista mekoista oikeaa kokoa ja väriäkin. Pakko oli siis sovittaa ja taika tapahtui! Jälkimmäinen oli varsin nätti ja tarkoitukseen sopiva vaate. Eikä hintakaan onneksi ollut ihan tähtitieteellinen. Yksinkertainen, musta mekko ilman mitään suuren suuria krumeluureja.
Onnistuneen mekko-ostoksen jälkeen löysin vielä uudet saappaatkin ja Glitteristä pussillinen rihkamakoruja. Ihanan avulias myyjä vielä kertoi kampausvinkkejä ja myi minulle vielä vähän hiussolkea ja -pantaa. Onneksi kaikki koruostokset ovat melko ajattomia (helmeä ja strassia) eli voin käyttää noita samoja useampaankin kertaan. (Jos vaan rihkama kestää.)
Kun vielä ostoskasaan lisätään kunnon sukkahousut (tai kahdet), niin alkaa olla pikkujoululook aika valmis. Kotona piti vielä koko settiä testata kerran päälleen. Ja jos nyt en ehkä koko juhlakansaa ällikällä lyö, niin on ainakin siisti ja konstailematon kokonaisuus.
Sokerina pohjalla vielä tiedotus liittyen työkuvioihini. Kirjoitin eilen ennen töistä lähtöäni nimeni uuteen työsopimukseen, joka on nyt ihan aikuisten oikeasti vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Aika voittajafiilis! :)
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Aa, bee, cee...
Tähänhän ei kukaan minua haastanut, mutta ystävän blogista tällaisen sopivan ajanvietetekemisen bongasin ja otanpa osaa kaikista pyynnöistä huolimatta. Ja ken tahtoo, niin saapi vapaasti kirjata omat aakkosensa tai olla kirjaamatta. :)
A - Aamu. Siitähän se päivä aina niinkun lähtee liikkeelle. Joskus virkeästi, joskus vähemmän virkeästi.
B - Bono. Koiralaumamme juniori. Kovapäinen söpöliini.
C - Cheek. Sanokaa, mitä sanotte, mutta minä tykkään! Aaaahh.
D - Dino. Koiralaumamme toiseksi vanhin jäsen. Äänekäs reppana.
E - Emediate. Tästä pitäisi alkaa lähitulevaisuudessa jotain ymmärtää töissä.
F - Fisu. Tehokas yskänlääke: muutama snapsi illalla, niin ei uskalla taatusti yskiä aamulla.
G - Gefi. Koiralaumamme toiseksi nuorin. Reipas nuorimies.
H - Höpöttäminen. Mieliharrastukseni heti nukkumisen jälkeen. Ja tätä kyllä teenkin miltei kaiken valveillaoloaikani.
I - Itku. Joskus tämä on ainoa asia, mikä auttaa.
J - Juusto. Sieltä se pikkujoulukausi juustoineen ja viineineen tulee...
K - Kummityttö. Heinäkuussa sain ensimmäisen kummilapseni ja en voisi olla enemmän otettu tästä kunniasta.
L - Länkkäri. Työnantaja "kansankielisesti".
M - Makeiset. Ilman näitä vyötärö olisi varmasti merkittävästi kapeampi...
N - Nuka. Koiralaumamme vanhin. Oman arvonsa tunteva vanha herra.
O - Opel. Punainen vaihtui hopeaan, mutta merkkiuskollisesti autoillaan.
P - Perfektionismi. Hankalaa ihmiselle etenkin töissä kun "niin vähän aikaa, niin paljon tekemistä".
Q - Quutamo. Apocalypticaa ja iho kananlihalla.
R - Rakkaus. Kyllä se vaan on niin, että "suurin niistä on rakkaus".
S - Siperianhusky. Tullut meille ilmeisesti jäädäkseen.
T - Turkoosi. Ehdoton lempivärini.
U - Ukko. Ehkä vähän "ruma" nimitys, mutta jos nyt tällä kirjaimella otettaisiin mukaan tuo meillä asuva mieshenkilö.
V - Vain elämää. Ehkä paras tv-ohjelma aikapäiviin!
W - Wiskarin Arttu. Kaikessa ärsyttävyydessään niin on tarttuvia renkutuksia. Vähän niinkun 2000-luvun Leevi and the Leavings!
X - Xylitol. Purkkaa ja pastilleja.
Y - Ystävät. Ilman näitä ihmisiä olisin aika onneton.
Z - Zorro. Tätä tillotettiin isoveljen kanssa telkkarista lapsena.
Å - Åbo. No ku en nyt keksiny muuta!
Ä - Äiti. Kaikille tuttujen äiti-on-ihan-tyhmä -vuosien jälkeen yksi tärkeimpiä ihmisiä maailmassa.
Ö - Öninä. Tällaista ääntä pidän kuulemma unissani. En kylläkään usko näin olevan. Kuulopuheita, höpöhöpö. Ei pidä paikkaansa!
A - Aamu. Siitähän se päivä aina niinkun lähtee liikkeelle. Joskus virkeästi, joskus vähemmän virkeästi.
B - Bono. Koiralaumamme juniori. Kovapäinen söpöliini.
C - Cheek. Sanokaa, mitä sanotte, mutta minä tykkään! Aaaahh.
D - Dino. Koiralaumamme toiseksi vanhin jäsen. Äänekäs reppana.
E - Emediate. Tästä pitäisi alkaa lähitulevaisuudessa jotain ymmärtää töissä.
F - Fisu. Tehokas yskänlääke: muutama snapsi illalla, niin ei uskalla taatusti yskiä aamulla.
G - Gefi. Koiralaumamme toiseksi nuorin. Reipas nuorimies.
H - Höpöttäminen. Mieliharrastukseni heti nukkumisen jälkeen. Ja tätä kyllä teenkin miltei kaiken valveillaoloaikani.
I - Itku. Joskus tämä on ainoa asia, mikä auttaa.
J - Juusto. Sieltä se pikkujoulukausi juustoineen ja viineineen tulee...
K - Kummityttö. Heinäkuussa sain ensimmäisen kummilapseni ja en voisi olla enemmän otettu tästä kunniasta.
L - Länkkäri. Työnantaja "kansankielisesti".
M - Makeiset. Ilman näitä vyötärö olisi varmasti merkittävästi kapeampi...
N - Nuka. Koiralaumamme vanhin. Oman arvonsa tunteva vanha herra.
O - Opel. Punainen vaihtui hopeaan, mutta merkkiuskollisesti autoillaan.
P - Perfektionismi. Hankalaa ihmiselle etenkin töissä kun "niin vähän aikaa, niin paljon tekemistä".
Q - Quutamo. Apocalypticaa ja iho kananlihalla.
R - Rakkaus. Kyllä se vaan on niin, että "suurin niistä on rakkaus".
S - Siperianhusky. Tullut meille ilmeisesti jäädäkseen.
T - Turkoosi. Ehdoton lempivärini.
U - Ukko. Ehkä vähän "ruma" nimitys, mutta jos nyt tällä kirjaimella otettaisiin mukaan tuo meillä asuva mieshenkilö.
V - Vain elämää. Ehkä paras tv-ohjelma aikapäiviin!
W - Wiskarin Arttu. Kaikessa ärsyttävyydessään niin on tarttuvia renkutuksia. Vähän niinkun 2000-luvun Leevi and the Leavings!
X - Xylitol. Purkkaa ja pastilleja.
Y - Ystävät. Ilman näitä ihmisiä olisin aika onneton.
Z - Zorro. Tätä tillotettiin isoveljen kanssa telkkarista lapsena.
Å - Åbo. No ku en nyt keksiny muuta!
Ä - Äiti. Kaikille tuttujen äiti-on-ihan-tyhmä -vuosien jälkeen yksi tärkeimpiä ihmisiä maailmassa.
Ö - Öninä. Tällaista ääntä pidän kuulemma unissani. En kylläkään usko näin olevan. Kuulopuheita, höpöhöpö. Ei pidä paikkaansa!
perjantai 19. syyskuuta 2014
Piti tulla ihan livenä katsomaan
Olen ehkä avautunut aiheesta jo ihan riittävästi ja ne, joita ihanien työkavereideni hehkuttaminen kyllästyttää: palataan sitten seuraavassa postauksessa.
Myönnän olevani ehkä turhan hanakka luomaan ihmisistä hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä jo ihan ensikohtaamisella. Ok, ensivaikutelma on tärkeä, mutta etenkin töissä olen huomannut, että on syytä antaa se toinenkin mahdollisuus.
Miltei jokainen, jonka kanssa tulen tätä nykyä parhaiten juttuu ovat olleet niitä, joista aluksi olen ajatellut "voiko minulla olla mitään yhteistä tämän tyypin kanssa???" tai "ihan oikeastiko olette sitä mieltä, että tässä seurassa pitäisi töitä tehdä???". Onneksi nämä ajatukset ovat haihtuneet ja näistä hienoisia epäilyksiä aiheuttaneista ihmisistä on muotoutunut ihan oikeasti kavereita ja jopa ystäviä minulle.
Ja vaikka se voi kuulostaa pieneltä ja mitättömältä, mutta sellaisena päivänä kun kiire on mahdoton ja tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan, voi ihan pienen pieni arkinen juttutuokio ja huomionosoitus piristää mieltä. Eilen esimerkiksi yksi työkaveri tuli piipahtamaan työpisteelläni ja totesi "piti tulla ihan livenä katsomaan pitkästä aikaa". Ja kun asia tuli ihan vilpittömästi, niin ihan mieltä lämmitti. Ja tänään tuli sähköpostia "onpa ihanaa kun minulla on tällainen dreamteam!". :)
Kun tämä sijaisuuspesti tosiaan lähenee loppuaan, olen jokusen kerran myös miettinyt, että mitä jos työni eivät enää jatkukaan reilun kuukauden kuluttua? Minulle tulee ihan oikeasti ikävä noita ihmisiä. (Juu-u, on niitäkin joita EI niin tule ikävä...) Ok, eiväthän he maapallolta häviäkään, mutta jotenkin tiedän, että osan kanssa tuskin tulee erityisemmin yhteyttä pidettyä vaikka juttuun tullaankin. Osa nyt tietysti on jo niin tiivis osa omaa elämää, että yhteydenpidon lopettaminen ei tule kuuloonkaan. Mutta entäs sitten ne, keitten kanssa vaihdat kuulumiset ja joiden kanssa heität herjaa ruokatunnilla tai palavereissa?
Toivotaan siis, että tämä murhe on aiheeton.
Myönnän olevani ehkä turhan hanakka luomaan ihmisistä hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä jo ihan ensikohtaamisella. Ok, ensivaikutelma on tärkeä, mutta etenkin töissä olen huomannut, että on syytä antaa se toinenkin mahdollisuus.
Miltei jokainen, jonka kanssa tulen tätä nykyä parhaiten juttuu ovat olleet niitä, joista aluksi olen ajatellut "voiko minulla olla mitään yhteistä tämän tyypin kanssa???" tai "ihan oikeastiko olette sitä mieltä, että tässä seurassa pitäisi töitä tehdä???". Onneksi nämä ajatukset ovat haihtuneet ja näistä hienoisia epäilyksiä aiheuttaneista ihmisistä on muotoutunut ihan oikeasti kavereita ja jopa ystäviä minulle.
Ja vaikka se voi kuulostaa pieneltä ja mitättömältä, mutta sellaisena päivänä kun kiire on mahdoton ja tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan, voi ihan pienen pieni arkinen juttutuokio ja huomionosoitus piristää mieltä. Eilen esimerkiksi yksi työkaveri tuli piipahtamaan työpisteelläni ja totesi "piti tulla ihan livenä katsomaan pitkästä aikaa". Ja kun asia tuli ihan vilpittömästi, niin ihan mieltä lämmitti. Ja tänään tuli sähköpostia "onpa ihanaa kun minulla on tällainen dreamteam!". :)
Kun tämä sijaisuuspesti tosiaan lähenee loppuaan, olen jokusen kerran myös miettinyt, että mitä jos työni eivät enää jatkukaan reilun kuukauden kuluttua? Minulle tulee ihan oikeasti ikävä noita ihmisiä. (Juu-u, on niitäkin joita EI niin tule ikävä...) Ok, eiväthän he maapallolta häviäkään, mutta jotenkin tiedän, että osan kanssa tuskin tulee erityisemmin yhteyttä pidettyä vaikka juttuun tullaankin. Osa nyt tietysti on jo niin tiivis osa omaa elämää, että yhteydenpidon lopettaminen ei tule kuuloonkaan. Mutta entäs sitten ne, keitten kanssa vaihdat kuulumiset ja joiden kanssa heität herjaa ruokatunnilla tai palavereissa?
Toivotaan siis, että tämä murhe on aiheeton.
maanantai 15. syyskuuta 2014
Kun ei lähde, niin ei lähde...
Joskus nettishoppailu on ihan ykköshupia ja toisinaan taas sieltä toisesta ääripäästä.
Tilasin viime viikolla silmät kiiluen viisi kappaletta juhlamekkoja kahdesta eri nettikaupasta sovitettavaksi. Odotukset olivat kuvien perusteella mitä korkeimmat. Ja tuossa äsken kun siivet kantapäissä kävin hakemassa saapuneet paketit työmatkalla, niin hyvä että ennätin edes kynnyksen yli kun piti jo repiä paketteja auki.
Ei olisi tarvinnut pitää kiirettä. Yhteensä muistaakseni 10 tilatusta vaatekappaleesta lähtee palautukseen 8. Tai ehkä vaan 7. Kahden mekon kanssa vielä arvon, että pidänkö niistä toisen vai en... Jos ne ei maksaisi liki 50 euroa, en empisi, mutta kun kumpikaan ei ole se The Mekko, niin hinta tuntuu semikivasta mekosta vähän suolaiselta.
Mutta niin. Kuvat kyllä valehtelivat aika pahasti jokaisen koltun kohdalla. Kaikki noista kyllä sopivat, mutta mikään ei istunut päälle toivotulla tavalla. Liian lyhyt, liian pitkä, liian pitkät hihat, väljä väärästä kohdasta, kummallista kangasta... Ärh!
Pitänee siis lähteä vielä kiertämään paikalliset vaatetusliikkeet ja toivoa parasta. Onneksi mekon tarve on vasta liki 1,5 kuukauden päässä eli ihan ei tarvitse vielä jätesäkkiin pukeutua. Olisihan sitä pikkumustaa ehkä siinäkin...
Tilasin viime viikolla silmät kiiluen viisi kappaletta juhlamekkoja kahdesta eri nettikaupasta sovitettavaksi. Odotukset olivat kuvien perusteella mitä korkeimmat. Ja tuossa äsken kun siivet kantapäissä kävin hakemassa saapuneet paketit työmatkalla, niin hyvä että ennätin edes kynnyksen yli kun piti jo repiä paketteja auki.
Ei olisi tarvinnut pitää kiirettä. Yhteensä muistaakseni 10 tilatusta vaatekappaleesta lähtee palautukseen 8. Tai ehkä vaan 7. Kahden mekon kanssa vielä arvon, että pidänkö niistä toisen vai en... Jos ne ei maksaisi liki 50 euroa, en empisi, mutta kun kumpikaan ei ole se The Mekko, niin hinta tuntuu semikivasta mekosta vähän suolaiselta.
Mutta niin. Kuvat kyllä valehtelivat aika pahasti jokaisen koltun kohdalla. Kaikki noista kyllä sopivat, mutta mikään ei istunut päälle toivotulla tavalla. Liian lyhyt, liian pitkä, liian pitkät hihat, väljä väärästä kohdasta, kummallista kangasta... Ärh!
Pitänee siis lähteä vielä kiertämään paikalliset vaatetusliikkeet ja toivoa parasta. Onneksi mekon tarve on vasta liki 1,5 kuukauden päässä eli ihan ei tarvitse vielä jätesäkkiin pukeutua. Olisihan sitä pikkumustaa ehkä siinäkin...
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Sauhu nousee
Huhuuuuh. Onpa ollut melkomoista rylläkkää töissä. Ei ole liiemmin ennättänyt päivän mittaa kelloa vilkuilla, pakko ollut vaan sokkona suorittaa. Monta, isoa ja päällekkäistä projektia ei sovi tälle hermorakenteelle selvästikään.
Pitäisi kääntää asiat positiiviseksi, että on varsin hyvä kun töitä on ja paljon. Mutta niinä päivinä kun työpäivä on jo päättynyt noin niinkuin virallisesti ja 80 prosenttia päivän töistä on tekemättä, kun pitkin päivää on tullut niitä "tämä pitäisi kyllä oikeastaan hoitaa NYT" -töitä, niin ei se kovin positiiviselta tunnu. Päinvastoin. Sarvi silmien välissä ja itkukaan ei hurjimpina päivinä ole ollut kuin ihan nurkan takana.
Sijaisuuttani ei tosiaan ole jäljellä kuin 1,5 kuukautta eli KUN olen tänne saakka jaksanut ja selvinnyt, niin kyllä tämä loppuun asti viedään samalla vauhdilla.
Talokauppojen tilanne ei ole nyt juurikaan edennyt. Tai siis sen verran, että meidän talon myyntihinnasta päästiin ostajien kanssa yksimielisyyteen ja nyt odotellaan, että josko joku ostaisi ostajien kodin. Voi siis puhaltaa hyvää onnea tänne päin ja nostaa peukkua pystyyn.
On nimittäin työkiire ja stressi tämän taloasian kanssa sellainen yhtälö, että meinaa taas hetkittäin tulla yöuniin. Tai ehkä paremminkin yöunettomiin. Vähemmän stressaavalle tämä ei olisi tilanne eikä mikään, mutta tällainen pieni ressierkki kyllä saa tästä vielä vatsahaavan.
Tänään kotiin ajellessa kävi kyllä mielessä, että jos murehtisin asioita vähän vähemmän, valittaisin asioista vähän vähemmän ja suhtautuisin elämään yleensä vähän vähemmällä vakavuudella, niin ois merkittävästi helpompaa. Luulen. Mutta sitten auton soittimesta kajahti:
Mieti itse minkä hinnan oot valmis maksaa
menestyminen on kallist paskaa
monesti meinannu otsaan sarvi kasvaa
ja kesken jättäminen ollut harkinnassa
aaah, mut se voittaa joka kestää kipuu
ja viimeisenä radalta vetää sivuun
kun toiset makaa kuola poskel tyyny käden pääl
mä teen merkittävää gillaa, en tyydy vähempään
yhteiskunnan elättien turha taas tulla itkemään
jokainen täällä on vastuussa itsestään
ja ihan sama mitä tehään
joka päivä kun on elossa, niin pitää elää
kysyt miten mä voin ottaa sen noin?
Jos chillaa liikaa, nää voi ottaa sen pois
sen piikkipaikan jonne kesti kauan kivuta
mä vedän sisulla en ikuna piiruakaan tiputa
Ehkä tällä kaikella rehkimisellä, vaivannäöllä ja "taistelemisella" on aikanaan joku merkitys. Hope so.
Pitäisi kääntää asiat positiiviseksi, että on varsin hyvä kun töitä on ja paljon. Mutta niinä päivinä kun työpäivä on jo päättynyt noin niinkuin virallisesti ja 80 prosenttia päivän töistä on tekemättä, kun pitkin päivää on tullut niitä "tämä pitäisi kyllä oikeastaan hoitaa NYT" -töitä, niin ei se kovin positiiviselta tunnu. Päinvastoin. Sarvi silmien välissä ja itkukaan ei hurjimpina päivinä ole ollut kuin ihan nurkan takana.
Sijaisuuttani ei tosiaan ole jäljellä kuin 1,5 kuukautta eli KUN olen tänne saakka jaksanut ja selvinnyt, niin kyllä tämä loppuun asti viedään samalla vauhdilla.
Talokauppojen tilanne ei ole nyt juurikaan edennyt. Tai siis sen verran, että meidän talon myyntihinnasta päästiin ostajien kanssa yksimielisyyteen ja nyt odotellaan, että josko joku ostaisi ostajien kodin. Voi siis puhaltaa hyvää onnea tänne päin ja nostaa peukkua pystyyn.
On nimittäin työkiire ja stressi tämän taloasian kanssa sellainen yhtälö, että meinaa taas hetkittäin tulla yöuniin. Tai ehkä paremminkin yöunettomiin. Vähemmän stressaavalle tämä ei olisi tilanne eikä mikään, mutta tällainen pieni ressierkki kyllä saa tästä vielä vatsahaavan.
Tänään kotiin ajellessa kävi kyllä mielessä, että jos murehtisin asioita vähän vähemmän, valittaisin asioista vähän vähemmän ja suhtautuisin elämään yleensä vähän vähemmällä vakavuudella, niin ois merkittävästi helpompaa. Luulen. Mutta sitten auton soittimesta kajahti:
Mieti itse minkä hinnan oot valmis maksaa
menestyminen on kallist paskaa
monesti meinannu otsaan sarvi kasvaa
ja kesken jättäminen ollut harkinnassa
aaah, mut se voittaa joka kestää kipuu
ja viimeisenä radalta vetää sivuun
kun toiset makaa kuola poskel tyyny käden pääl
mä teen merkittävää gillaa, en tyydy vähempään
yhteiskunnan elättien turha taas tulla itkemään
jokainen täällä on vastuussa itsestään
ja ihan sama mitä tehään
joka päivä kun on elossa, niin pitää elää
kysyt miten mä voin ottaa sen noin?
Jos chillaa liikaa, nää voi ottaa sen pois
sen piikkipaikan jonne kesti kauan kivuta
mä vedän sisulla en ikuna piiruakaan tiputa
Ehkä tällä kaikella rehkimisellä, vaivannäöllä ja "taistelemisella" on aikanaan joku merkitys. Hope so.
torstai 28. elokuuta 2014
Jos kerrankin...
...osaisin olla innostumatta liian aikaisin.
Keväästä saakka vireillä ollut talokauppa on ottanut kunnon harppauksen eteenpäin ja muutama etappi on suoritettu. Muutamia on kyllä vielä jäljellä ja kaikenhan on täysin mahdollista mennä vielä pieleenkin... Mutta ostotarjous uudesta kodista on tehty ja hyväksytty, nykyisellä kodilla olisi kiinnostunut ostaja, joka on tehnyt tarjouksenkin (jota joskin yritetään vielä vähän vastatarjouksella korottaa...) ja laina-asiat takaajia myöten pankin kanssa viimeisen tiedon mukaan kunnossa. Ostajat kun saavat vielä nykyisen asumuksensa kaupaksi, niin sittenhän lopun pitäisi (niin, pitäisi...) olla enää hienosäätöä. Myyntihinnasta ei välittäjän mukaan tule muodostumaan merkittävää ongelmaa, koska ovat sen verran kiinnostuneita tämän talon ostamisesta. Mutta en silti usko pyyntihinnan täysin toteutuvan.
Toivottavasti ensi viikolla oltaisiin jo joltain osin taas viisaampia. Tavoitteena olisi yksimielisyys myyntihinnasta ja pankin varmistus vielä lainaan koska luvut ovat vähän eläneet kevään jälkeen.
Toinen, todella pitkään mieltä kaihertanut asia on epätietoisuus työtilanteestani sijaisuuden päättymisen jälkeen. Tänään asia oli otettu esille oikein toimitusjohtajan kanssa ja luulisi hänen saavan sanoa joko "kyllä" tai "ei" jatkoani ajatellen. Syyskuun loppuun mennessä minulla pitäisi olla jonkinlainen tieto tästäkin asiasta.
Tokihan hain tässä välissä jo toistakin työpaikkaa, mutta vielä sieltä ei ole kuulunut yhteydenottoa. Hakuaika päättyi tosin vasta tiistaina tällä viikolla, että saattaahan tässä jokunen päivä kulua ennenkuin ottavat yhteyttä, jos siis edes ottavat! Tärkeintähän olisi, että ottaisivat sieltä yhteyttä suosittelijaani eli esimieheeni... ;)
Muutosta on siis ilmassa enemmän tai vähemmän. Saa taas pitää peukkuja.
Keväästä saakka vireillä ollut talokauppa on ottanut kunnon harppauksen eteenpäin ja muutama etappi on suoritettu. Muutamia on kyllä vielä jäljellä ja kaikenhan on täysin mahdollista mennä vielä pieleenkin... Mutta ostotarjous uudesta kodista on tehty ja hyväksytty, nykyisellä kodilla olisi kiinnostunut ostaja, joka on tehnyt tarjouksenkin (jota joskin yritetään vielä vähän vastatarjouksella korottaa...) ja laina-asiat takaajia myöten pankin kanssa viimeisen tiedon mukaan kunnossa. Ostajat kun saavat vielä nykyisen asumuksensa kaupaksi, niin sittenhän lopun pitäisi (niin, pitäisi...) olla enää hienosäätöä. Myyntihinnasta ei välittäjän mukaan tule muodostumaan merkittävää ongelmaa, koska ovat sen verran kiinnostuneita tämän talon ostamisesta. Mutta en silti usko pyyntihinnan täysin toteutuvan.
Toivottavasti ensi viikolla oltaisiin jo joltain osin taas viisaampia. Tavoitteena olisi yksimielisyys myyntihinnasta ja pankin varmistus vielä lainaan koska luvut ovat vähän eläneet kevään jälkeen.
Toinen, todella pitkään mieltä kaihertanut asia on epätietoisuus työtilanteestani sijaisuuden päättymisen jälkeen. Tänään asia oli otettu esille oikein toimitusjohtajan kanssa ja luulisi hänen saavan sanoa joko "kyllä" tai "ei" jatkoani ajatellen. Syyskuun loppuun mennessä minulla pitäisi olla jonkinlainen tieto tästäkin asiasta.
Tokihan hain tässä välissä jo toistakin työpaikkaa, mutta vielä sieltä ei ole kuulunut yhteydenottoa. Hakuaika päättyi tosin vasta tiistaina tällä viikolla, että saattaahan tässä jokunen päivä kulua ennenkuin ottavat yhteyttä, jos siis edes ottavat! Tärkeintähän olisi, että ottaisivat sieltä yhteyttä suosittelijaani eli esimieheeni... ;)
Muutosta on siis ilmassa enemmän tai vähemmän. Saa taas pitää peukkuja.
maanantai 25. elokuuta 2014
Äärirajoille
Otsikkokin sen jo ehkä spoilaa, mutta tuli oltua viikonloppuna siellä missä noin 80 000 muutakin suomalaista (ja ilmeisesti myös joitakin ulkomaalaisia). Olympiastadionilla. Oli siellä Cheekin. <3
En oikein ole vielä löytänyt riittävän kuvaavaa sanaa tuosta spektaakkelista. Se tunnelma ja kaikki meni vaan niin kertakaikkisesti ihon alle, että oli kenties hyvä etten ollut keikalla lauantaina, vaan jo perjantaina. Kyyneliltä ei olisi varmasti lauantaina vältytty.
Pitkälle on Cheek päässyt vuoden 2008 syyskuusta kun silloin hän täällä paikallisessa juottolassa oli esiintymässä muutamalle kymmenelle (ööh...olisiko 200 todellinen määrä?) juopuneelle. Minä ja pari kaveria mukaan lukien. Ja samalla baaritiskillä notkuttiin keikan jälkeen. Muutama sana uskallettiin jopa vaihtaa räppärin kanssa ja kaupan päälle saatiin nimmarit - ja kyllä muuten hihitytti sen jälkeen. Ja toki piti pyyttää nimikirjoitus sekä käsivarteen että pääsylipun kääntöpuolelle, jotta jäisi kunnon todistusaineistoa tapahtumasta.
Sanokoot muut mitä sanoo, mutta minusta Cheek on ehdottomasti ansainnut kaiken hehkutuksen ja ylistyksen. Eiköhän sen kaiken eteen ole kuitenkin jokunen tunti tehty töitä. Jokainen voi koittaa tehdä samat temput perässä. Ja jos joku muu omiin suosikkiartisteihin tai -bändeihin lukeutuva tuollaisen keikan järjestää, niin olen varmasti paikalla silloinkin!
En oikein ole vielä löytänyt riittävän kuvaavaa sanaa tuosta spektaakkelista. Se tunnelma ja kaikki meni vaan niin kertakaikkisesti ihon alle, että oli kenties hyvä etten ollut keikalla lauantaina, vaan jo perjantaina. Kyyneliltä ei olisi varmasti lauantaina vältytty.
Pitkälle on Cheek päässyt vuoden 2008 syyskuusta kun silloin hän täällä paikallisessa juottolassa oli esiintymässä muutamalle kymmenelle (ööh...olisiko 200 todellinen määrä?) juopuneelle. Minä ja pari kaveria mukaan lukien. Ja samalla baaritiskillä notkuttiin keikan jälkeen. Muutama sana uskallettiin jopa vaihtaa räppärin kanssa ja kaupan päälle saatiin nimmarit - ja kyllä muuten hihitytti sen jälkeen. Ja toki piti pyyttää nimikirjoitus sekä käsivarteen että pääsylipun kääntöpuolelle, jotta jäisi kunnon todistusaineistoa tapahtumasta.
Sanokoot muut mitä sanoo, mutta minusta Cheek on ehdottomasti ansainnut kaiken hehkutuksen ja ylistyksen. Eiköhän sen kaiken eteen ole kuitenkin jokunen tunti tehty töitä. Jokainen voi koittaa tehdä samat temput perässä. Ja jos joku muu omiin suosikkiartisteihin tai -bändeihin lukeutuva tuollaisen keikan järjestää, niin olen varmasti paikalla silloinkin!
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Se o loppu ny!
Neljä kesälomaviikkoa alkaa olla pikkuhiljaa nautittu ja huomisaamuna olisi päräytettävä työmaalle tunnustelemaan, miltä se työnteko tällaisen laiskottelurupeaman jälkeen oikein maistuukaan. Tiedän sen kyllä jo miltei kokeilemattakin, mutta se ei taida olla riittävä syy olla menemättä töihin?
Ihan koko lomaa en taida alkaa teille referoimaan joten tässä olisi muutamia loman kohokohtia lyhyesti ja ytimekkäästi suloisena sekamelskana.
1) Kummitytön ristiäiset. Oman postauksen verranhan tästä jo kerroinkin eli nyt riittänee toteamus, että edelleen ylpeä kummitäti ja pientä mussua pitää mennä katsomaan pikimmiten!
2) Reissu Tampereelle. Loistavassa seurassa tehty hellepäivän reissu Manseen ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tuli käytyä Särkänniemessä. Tyrsky ja Tornado olivat kyllä ehdottomasti parhaat laitteet. Trombiin en mene enää ikinä! Kotimatkalla stoppasimme vielä Kärkkäiselle, jossa hoidettiin reissun shoppailuosuus varsin onnistuneesti.
3) Lukeminen. Luin monen monituista loistavaa kirjaa loman aikana. Entisenä "aktiivilukijana" sitä aina vannoo, että koittaa ylläpitää harrastusta vielä loman jälkeenkin, mutta niin ne kirjat aina vaan jäävät pölyyntymään ja odottamaan seuraavaa lomaa. Nyt olisi kyllä hyllyssä vielä muutama kirjaston kirja joten ei tämä ihan vielä tähän lopu...
4) Kesäkelit. Monet ovat tuskailleet helteiden kanssa, mutta minä olen kyllä nauttinut ihan joka solulla. Paahtavan kuuma terassi, kirja ja kylmää juomista. Not bad?
5) Once Upon a Time. Sain viimein aikaiseksi etsiä eittämättä yhden suosikkisarjani kolmannen tuotantokauden loput jaksot ja nyt vain odotellaan sitten seuraavaa. Neljäs kausi alkaa syyskuun lopulla Jenkeissä.
6) Uusi auto. Kolme vuotta minua odottamattoman hyvin palvellut Ooppeli sai siirtyä nuoremman tieltä. 270 tuhatta ajettu punainen paholainen jäi paikallisen autoliikkeen pihaan odottelemaan uutta omistajaa kun kurvattiin miehen kanssa kotia kohti 2010 vuosimallin hopeisella salamalla. Ooppeli kyllä tämäkin. Kerran ooppelisti, aina ooppelisti?
7) Kotikonnut. Ennätin käväisemään pari kertaa kotinurkillakin, viimeeksi perjantaina. Mökkisaunan ja äidin ruokien voittanutta kun ei vaan ole.
8) Rentoutuminen. Kerrankin osasin viettää aikaa jopa siten, että en tehnyt "mitään". Jos ei siis sitä terassilla istuskelua, radion kuuntelua ja kirjan ahmintaa lasketa. Ja muutenkin lomatekemiset olivat varsin rentouttavia ja oli monia päiviä jolloin en suonut ajatustakaan työasioille.
9) Jurassic Rock. Yksi loman ehdoton huippu! Parhaassa mahdollisessa seurassa vietetyt kolme päivää olivat kyllä taas mainio muistutus siitä, että ei ole parempaa tapaa heittää vapaalle kun parhaat kaverit, hyvä musiikki, kesäkeli ja hyvät eväät. Jäi taas paljon hymyilyttäviä muistoja.
10) Aika ystävien kanssa. Onnistuin lomallani näkemään monia kavereita, joita ei tule ihan joka päivä nähtyä. Toki on huono omatunto kun ei näe niin useasti kuin haluaisi, mutta onneksi nämä ihmiset ovat sitä sarjaa, että vaikka olisikin pidempiä aikoja ettei tapaa, niin juttu jatkuu siitä mihin edelliskerralla jäi.
Siinäpä se. Minun lomani. Seuraavaa odotellessa.
Ensi viikko on kyllä onneksi tynkäviikko kun pyysin jo keväällä torstain ja perjantain vapaaksi, koska Cheek. Lähdemme ystäväni kanssa katsomaan Cheekin Olympiastadion keikkaa perjantaina ja torstainahan on siis ennätettävä kampaajalle pistämään tukka kuosiin että ilkeää lähteä isolle kirkolle hummaamaan. :)
Nyt saunomaan lomapölyt pois ja sitten pikkuhiljaa rauhoittumaan. Katsotaan miten saan lomarytmin kääntymään työrytmiin ja tuleeko uni ennen puolta yötä.
Ihan koko lomaa en taida alkaa teille referoimaan joten tässä olisi muutamia loman kohokohtia lyhyesti ja ytimekkäästi suloisena sekamelskana.
1) Kummitytön ristiäiset. Oman postauksen verranhan tästä jo kerroinkin eli nyt riittänee toteamus, että edelleen ylpeä kummitäti ja pientä mussua pitää mennä katsomaan pikimmiten!
2) Reissu Tampereelle. Loistavassa seurassa tehty hellepäivän reissu Manseen ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tuli käytyä Särkänniemessä. Tyrsky ja Tornado olivat kyllä ehdottomasti parhaat laitteet. Trombiin en mene enää ikinä! Kotimatkalla stoppasimme vielä Kärkkäiselle, jossa hoidettiin reissun shoppailuosuus varsin onnistuneesti.
3) Lukeminen. Luin monen monituista loistavaa kirjaa loman aikana. Entisenä "aktiivilukijana" sitä aina vannoo, että koittaa ylläpitää harrastusta vielä loman jälkeenkin, mutta niin ne kirjat aina vaan jäävät pölyyntymään ja odottamaan seuraavaa lomaa. Nyt olisi kyllä hyllyssä vielä muutama kirjaston kirja joten ei tämä ihan vielä tähän lopu...
4) Kesäkelit. Monet ovat tuskailleet helteiden kanssa, mutta minä olen kyllä nauttinut ihan joka solulla. Paahtavan kuuma terassi, kirja ja kylmää juomista. Not bad?
5) Once Upon a Time. Sain viimein aikaiseksi etsiä eittämättä yhden suosikkisarjani kolmannen tuotantokauden loput jaksot ja nyt vain odotellaan sitten seuraavaa. Neljäs kausi alkaa syyskuun lopulla Jenkeissä.
6) Uusi auto. Kolme vuotta minua odottamattoman hyvin palvellut Ooppeli sai siirtyä nuoremman tieltä. 270 tuhatta ajettu punainen paholainen jäi paikallisen autoliikkeen pihaan odottelemaan uutta omistajaa kun kurvattiin miehen kanssa kotia kohti 2010 vuosimallin hopeisella salamalla. Ooppeli kyllä tämäkin. Kerran ooppelisti, aina ooppelisti?
7) Kotikonnut. Ennätin käväisemään pari kertaa kotinurkillakin, viimeeksi perjantaina. Mökkisaunan ja äidin ruokien voittanutta kun ei vaan ole.
8) Rentoutuminen. Kerrankin osasin viettää aikaa jopa siten, että en tehnyt "mitään". Jos ei siis sitä terassilla istuskelua, radion kuuntelua ja kirjan ahmintaa lasketa. Ja muutenkin lomatekemiset olivat varsin rentouttavia ja oli monia päiviä jolloin en suonut ajatustakaan työasioille.
9) Jurassic Rock. Yksi loman ehdoton huippu! Parhaassa mahdollisessa seurassa vietetyt kolme päivää olivat kyllä taas mainio muistutus siitä, että ei ole parempaa tapaa heittää vapaalle kun parhaat kaverit, hyvä musiikki, kesäkeli ja hyvät eväät. Jäi taas paljon hymyilyttäviä muistoja.
10) Aika ystävien kanssa. Onnistuin lomallani näkemään monia kavereita, joita ei tule ihan joka päivä nähtyä. Toki on huono omatunto kun ei näe niin useasti kuin haluaisi, mutta onneksi nämä ihmiset ovat sitä sarjaa, että vaikka olisikin pidempiä aikoja ettei tapaa, niin juttu jatkuu siitä mihin edelliskerralla jäi.
Siinäpä se. Minun lomani. Seuraavaa odotellessa.
Ensi viikko on kyllä onneksi tynkäviikko kun pyysin jo keväällä torstain ja perjantain vapaaksi, koska Cheek. Lähdemme ystäväni kanssa katsomaan Cheekin Olympiastadion keikkaa perjantaina ja torstainahan on siis ennätettävä kampaajalle pistämään tukka kuosiin että ilkeää lähteä isolle kirkolle hummaamaan. :)
Nyt saunomaan lomapölyt pois ja sitten pikkuhiljaa rauhoittumaan. Katsotaan miten saan lomarytmin kääntymään työrytmiin ja tuleeko uni ennen puolta yötä.
keskiviikko 6. elokuuta 2014
Maailman paras anoppi
Olen kuullut melko monta "tarinaa" siitä, miten anopit ovat yksiä riivinrautoja ja kaikkitietäviä nipoja, ketkä tunkevat nenänsä kaikista mieluiten niihin asioihin, jotka eivät heille millään muotoa kuulu. Tai sitten niitä anoppeja, joiden mielestä sille omalle kullannupulle kukaan nainen/mies ei ole kyllin hyvä ja antaa kantansa näkyä ja kuulua erittäin selvästi. Taikka näitä, joille miniä/vävy on täysin yhdentekevä tyyppi ja mitä harvemmin kohtaa, sen parempi.
En tiedä voiko tätä miltei verrata lottovoittoon ja muuhun merkittävään onnenkantamoiseen, mutta oma anoppini (tai onko se siis virallisesti anoppi kun ei olla miehekkeen kanssa naimisissa?) on kyllä silkkaa kultaa. Ei ole asiaa, jossa hän ei auttaisi sillon kun apua tarvitaan ja ei millään muotoa vaikuta tekevän sitä pelkästä velvollisuuden tunnosta. Ja homma toimii myös mutkatta toiseenkin suuntaan ja jeesiä annetaan myös sinnekin suuntaan asiassa kun asiassa.
Toisia ehkä kammottaisi asua näinkin lähellä appivanhempia (ja jos totta puhutaan, niin olin aluksi hieman epäileväinen itsekin), kun me nyt asumme. Mutta minkäänlaista ongelmaa ei ole kyllä ilmaantunut. Itseasiassa ihan hyväkin että välimatkaa ei ole juuri mitään, koska muuten nähtäisiin ehkä kerran tai kaksi vuodessa, sen verran vähemmän sukurakas mieheni on. Eikä kyse ole huonoista väleistä vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että kyläily ei kuulu miehen mielenkiinnon kohteisiin.
Ja aina on ns. ovet avoinna kun kylään mennään eikä tarvitse tuntea olevansa jotenkin ei-toivottu. Hetki sitten istuttiin pitkä tovi kahvilla ja höpistiin ihan jonnenjoutavia. Ihan siihen tyyliin kun voisin jutella oman äitini tai ystäväni kanssa. Ok, on aika makeaa tekstiä, mutta kaikkien kauhutarinoiden kuulemisen jälkeen sitä vaan on varsin huojentunut, että omalle kohdalle on sattunut vähän toisenmoinen anoppikokelas.
En tiedä voiko tätä miltei verrata lottovoittoon ja muuhun merkittävään onnenkantamoiseen, mutta oma anoppini (tai onko se siis virallisesti anoppi kun ei olla miehekkeen kanssa naimisissa?) on kyllä silkkaa kultaa. Ei ole asiaa, jossa hän ei auttaisi sillon kun apua tarvitaan ja ei millään muotoa vaikuta tekevän sitä pelkästä velvollisuuden tunnosta. Ja homma toimii myös mutkatta toiseenkin suuntaan ja jeesiä annetaan myös sinnekin suuntaan asiassa kun asiassa.
Toisia ehkä kammottaisi asua näinkin lähellä appivanhempia (ja jos totta puhutaan, niin olin aluksi hieman epäileväinen itsekin), kun me nyt asumme. Mutta minkäänlaista ongelmaa ei ole kyllä ilmaantunut. Itseasiassa ihan hyväkin että välimatkaa ei ole juuri mitään, koska muuten nähtäisiin ehkä kerran tai kaksi vuodessa, sen verran vähemmän sukurakas mieheni on. Eikä kyse ole huonoista väleistä vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että kyläily ei kuulu miehen mielenkiinnon kohteisiin.
Ja aina on ns. ovet avoinna kun kylään mennään eikä tarvitse tuntea olevansa jotenkin ei-toivottu. Hetki sitten istuttiin pitkä tovi kahvilla ja höpistiin ihan jonnenjoutavia. Ihan siihen tyyliin kun voisin jutella oman äitini tai ystäväni kanssa. Ok, on aika makeaa tekstiä, mutta kaikkien kauhutarinoiden kuulemisen jälkeen sitä vaan on varsin huojentunut, että omalle kohdalle on sattunut vähän toisenmoinen anoppikokelas.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Puoliväli
Lomaa on yhtä paljon takana kuin edessä. Pessimistinähän tästä ole jo hieman huolissani, mutta toiveikas puoli minussa tietää kertoa, että vielä on mooooooonta aamua kun ei ole tarpeen laittaa herätystä pärähtämään ennen kukonlaulua ja paljon mukavaa ohjelmaa on tiedossa.
Ensi viikolla on tarkoitus nähdä piiiitkästä aikaa Pohjois-Savossa asuvaa ystävääni jälkikasvuineen. Ovat tulossa tänne suunnalle lomaansa viettämään muutamaksi päiväksi, niin eiköhän siihen yhdet kahvi-juoru-treffit mahdu.
Torstaina on (hrrrr) hammastarkastus. Se se on aina yhtä ihanaa ajanvietettä. Jotenkin sinne meno on vastenmielistä vaikka lääkäri on todella mukava ja muutamat viimevuodet olen päässyt ns. puhtain paperein eli reikiä nolla. Eli mitään ihan hirveän kauhean kamalaa siellä ei ole todennäköisesti nytkään luvassa. Jos nyt on ensimmäistä kertaa useaan vuoteen reikä tai kaksi ilmestynyt, niin tiedän niiden olen niin pieniä ettei mahdollinen paikkaaminen tunnu missään. Edellinen paikkausrupeama kun sisälsi vuosia sitten neljä reikää joista yksi ylsi hampaan ytimeen saakka. Se teki aika kipeää kun pora jurahteli vähän liian lähelle hermoja. Siinä ei paljon puudutukset auttaneet ja jälkisäryt oli jotain tähtitieteellistä, mutta asettuivat nekin sitten viimein. Ehkä suurin kivunlievittäjä oli pelottelu juurihoidolla... :D
Mutta toivotaan, että ei olisi mitään hirvittävän suurta hampiremppaa nytkään tiedossa. Se ei ole yksityisellä puolella nimittäin ihan sitä halvinta lystiäkään...
Viikonloppuna onkin sitten paikkakunnalla festarit. Sinne olisi tarkoitus kömpiä jokaisena kolmena festaripäivänä. Varattiin jo miehen kanssa majoitus perjantai-lauantaiyölle kaverin luota keskustasta, koska aika turhaa meidän on tänne kulkea nukkumaan ja maksaa taksista 50 e suuntaansa. Viimeinen bändi kun taitaa perjantaina lopetella siinä kahden aikaan yöllä ja Ismo Leikola esiintyy lauantaina jo kello 14, niin ei paljon ehdi tosiaankaan kotiinsa kun nukkumaan. Tosin vielä on koiranhoito varmistamatta, mutta uskoisin anopin ennättävän käydä vilkaisemassa lauantaina, että koko lauma on vielä koossa.
Eilen eksyin pyörimään kaupungin vaatekauppoihin ja on se vaan outo ilmiö, jota jaksaa ihmetellä kerta toisensa jälkeen: kun ei ole rahaa eikä mitään pakollista vaatekappaletta hankittavana, niin kaikkea kivaa löytyy vaikka kuinka paljon! Sovittelin ties kuinka paljon kivoja vaatekappaleita, mutta hieman vähissä olevat rahavarat pakottivat jättämään ne ehkä-tämä-nyt-ei-ole-ihan-pakkohankinta -vaatteet kauppaan. Mutta ostettavaksi päätyi neljä toppia, yksi hame ja ihan superihanat aurinkolasit! Ja ne lasit toki myös olivat koko ostosten kalleimmat. Toivottavasti en ihan heti niitä onnistu hävittämään tai rikkomaan...
Nyt jos nappaisi pakastimesta jätskin ja asettuisi katsomaan Siskoni on noitaa jakson tai pari. Rekisteröidyin viime viikonloppuna Netflixiin ja sieltä löytyi tuo vuosia sitten seuraamani sarja. Ihan alkujaksoja en tuosta ole edes nähnyt ja kun tuolta nyt kaikki kaudet näyttävät löytyvän, niin onhan niitä siis katsottava. Muuten en kyllä kovin innoissani Netflixin tarjonnasta ole. Sieltä ei löydy yhtään näitä uusia seuraamiani sarjoja ja elokuviakin suht huonosti. Saan nähdä siis, että jatkanko tuota enää sitten kun ilmainen kuukausi on kulunut. Ehken ennätä katsoa kyllä kaikkia Siskoni on noidan kahdeksaa tuotantokautta siinä ajassa eli voi olla, että joutuu ainakin sen aikaa tuota kahdeksaa euroa sinne maksamaan.
Ensi viikolla on tarkoitus nähdä piiiitkästä aikaa Pohjois-Savossa asuvaa ystävääni jälkikasvuineen. Ovat tulossa tänne suunnalle lomaansa viettämään muutamaksi päiväksi, niin eiköhän siihen yhdet kahvi-juoru-treffit mahdu.
Torstaina on (hrrrr) hammastarkastus. Se se on aina yhtä ihanaa ajanvietettä. Jotenkin sinne meno on vastenmielistä vaikka lääkäri on todella mukava ja muutamat viimevuodet olen päässyt ns. puhtain paperein eli reikiä nolla. Eli mitään ihan hirveän kauhean kamalaa siellä ei ole todennäköisesti nytkään luvassa. Jos nyt on ensimmäistä kertaa useaan vuoteen reikä tai kaksi ilmestynyt, niin tiedän niiden olen niin pieniä ettei mahdollinen paikkaaminen tunnu missään. Edellinen paikkausrupeama kun sisälsi vuosia sitten neljä reikää joista yksi ylsi hampaan ytimeen saakka. Se teki aika kipeää kun pora jurahteli vähän liian lähelle hermoja. Siinä ei paljon puudutukset auttaneet ja jälkisäryt oli jotain tähtitieteellistä, mutta asettuivat nekin sitten viimein. Ehkä suurin kivunlievittäjä oli pelottelu juurihoidolla... :D
Mutta toivotaan, että ei olisi mitään hirvittävän suurta hampiremppaa nytkään tiedossa. Se ei ole yksityisellä puolella nimittäin ihan sitä halvinta lystiäkään...
Viikonloppuna onkin sitten paikkakunnalla festarit. Sinne olisi tarkoitus kömpiä jokaisena kolmena festaripäivänä. Varattiin jo miehen kanssa majoitus perjantai-lauantaiyölle kaverin luota keskustasta, koska aika turhaa meidän on tänne kulkea nukkumaan ja maksaa taksista 50 e suuntaansa. Viimeinen bändi kun taitaa perjantaina lopetella siinä kahden aikaan yöllä ja Ismo Leikola esiintyy lauantaina jo kello 14, niin ei paljon ehdi tosiaankaan kotiinsa kun nukkumaan. Tosin vielä on koiranhoito varmistamatta, mutta uskoisin anopin ennättävän käydä vilkaisemassa lauantaina, että koko lauma on vielä koossa.
Eilen eksyin pyörimään kaupungin vaatekauppoihin ja on se vaan outo ilmiö, jota jaksaa ihmetellä kerta toisensa jälkeen: kun ei ole rahaa eikä mitään pakollista vaatekappaletta hankittavana, niin kaikkea kivaa löytyy vaikka kuinka paljon! Sovittelin ties kuinka paljon kivoja vaatekappaleita, mutta hieman vähissä olevat rahavarat pakottivat jättämään ne ehkä-tämä-nyt-ei-ole-ihan-pakkohankinta -vaatteet kauppaan. Mutta ostettavaksi päätyi neljä toppia, yksi hame ja ihan superihanat aurinkolasit! Ja ne lasit toki myös olivat koko ostosten kalleimmat. Toivottavasti en ihan heti niitä onnistu hävittämään tai rikkomaan...
Nyt jos nappaisi pakastimesta jätskin ja asettuisi katsomaan Siskoni on noitaa jakson tai pari. Rekisteröidyin viime viikonloppuna Netflixiin ja sieltä löytyi tuo vuosia sitten seuraamani sarja. Ihan alkujaksoja en tuosta ole edes nähnyt ja kun tuolta nyt kaikki kaudet näyttävät löytyvän, niin onhan niitä siis katsottava. Muuten en kyllä kovin innoissani Netflixin tarjonnasta ole. Sieltä ei löydy yhtään näitä uusia seuraamiani sarjoja ja elokuviakin suht huonosti. Saan nähdä siis, että jatkanko tuota enää sitten kun ilmainen kuukausi on kulunut. Ehken ennätä katsoa kyllä kaikkia Siskoni on noidan kahdeksaa tuotantokautta siinä ajassa eli voi olla, että joutuu ainakin sen aikaa tuota kahdeksaa euroa sinne maksamaan.
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Muistoksi kummille
Sain tänään ehkä tämän astisen elämän upeimman tehtävän: kummiuden.
Kummikonkarit ovat varmasti ihmeissään tästä innosta, mutta kun olen niin tunneihminen ja tällainen kunnia tuntuu ihan sydänalassa. Ristiäistilaisuudessa sitä pientä nyyttiä pidellessä ei tarvinnut hymyä teeskennellä. Ja kun kyseessä on yhden pisimpään tuntemani lapsuudenystävän tytär, niin merkitys on vieläkin suurempi.
Jännitin etukäteen tilaisuutta oikein perin juurin ja maalasin mielessäni kaikki kauhukuvat mitä vaan ikinä pystyy aina vauvan pudottamisesta omaan pyörtymiseen. Ainoa toteutunut kauhuskenaario oli liki valtoimenaan valuva hiki! :D Ei tällainen 30 asteen (ukkos?)helle ole oikein enää juhlakeli kun tekisi vaan mieli kuoria kaikki vaatteet yltään ja se ei ehkä olisi ihan soveliasta ristiäisissä... Vauvakin oli koko toimituksen ajan hipihiljaa ja jopa nukahti muutamaksi hetkeksi vaikka ennen kastetilaisuuden alkua itku oli herkässä.
Kuvissa siis naama kiiltää ja olo näyttää muutenkin hieman epäfreesiltä, mutta hällä väliä. Minulla on ehkä galaksin suloisin pieni kummityttö. <3
Kummikonkarit ovat varmasti ihmeissään tästä innosta, mutta kun olen niin tunneihminen ja tällainen kunnia tuntuu ihan sydänalassa. Ristiäistilaisuudessa sitä pientä nyyttiä pidellessä ei tarvinnut hymyä teeskennellä. Ja kun kyseessä on yhden pisimpään tuntemani lapsuudenystävän tytär, niin merkitys on vieläkin suurempi.
Jännitin etukäteen tilaisuutta oikein perin juurin ja maalasin mielessäni kaikki kauhukuvat mitä vaan ikinä pystyy aina vauvan pudottamisesta omaan pyörtymiseen. Ainoa toteutunut kauhuskenaario oli liki valtoimenaan valuva hiki! :D Ei tällainen 30 asteen (ukkos?)helle ole oikein enää juhlakeli kun tekisi vaan mieli kuoria kaikki vaatteet yltään ja se ei ehkä olisi ihan soveliasta ristiäisissä... Vauvakin oli koko toimituksen ajan hipihiljaa ja jopa nukahti muutamaksi hetkeksi vaikka ennen kastetilaisuuden alkua itku oli herkässä.
Kuvissa siis naama kiiltää ja olo näyttää muutenkin hieman epäfreesiltä, mutta hällä väliä. Minulla on ehkä galaksin suloisin pieni kummityttö. <3
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Hiljaista laskeskelua mielessä
a) Monenko kämmin jälkeen saa sanoa enemmän kuin pari valittua sanaa?
b) Monta päivää menee kun verkkokaupan paketti on lähipostissa noudettavissa?
c) Onko kaksi päivää kesäloman alkuun sittenkin liian kauan?
d) Kattaakohan megalomaanisen suuri kebabannos tämän päivän kaloritarpeen? Vai tarvitsisikohan varulta ottaa jälkkäriksi mansikoita ja kermajäätelöä?
e) Riittääkö 6 liivatetta hyydyttämään huomenna leivontalistalla olevan juustokakun?
f) Olisikohan sauna jo lämmin?
b) Monta päivää menee kun verkkokaupan paketti on lähipostissa noudettavissa?
c) Onko kaksi päivää kesäloman alkuun sittenkin liian kauan?
d) Kattaakohan megalomaanisen suuri kebabannos tämän päivän kaloritarpeen? Vai tarvitsisikohan varulta ottaa jälkkäriksi mansikoita ja kermajäätelöä?
e) Riittääkö 6 liivatetta hyydyttämään huomenna leivontalistalla olevan juustokakun?
f) Olisikohan sauna jo lämmin?
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Melkein aamukamman paikka
Alkaa olla elämä aika pitkälti loman odottelua. Ei olisi enää kun parhaimmassa tapauksessa 12 työaamua ja sitten neljä viikkoa, ah-sitä-autuutta, kesälomaa.
Töissä tekemistä kaksi kertaa sen verran kun ennättäisi normaalin työajan puitteissa tekemään. Tänäänkin taas kevyt liki 9 tuntia tuli yhteiseksi hyväksi työskenneltyä. Ok, tiedän ihmisiä jotka tekevät tuollaisia työtunteja päivittäin jatkuvasti ja niitäkin, jotka tekevät tuplasti tuon. Eli ei ehkä syytä valittaa... Mutta viime yön nukkumiset kun olivat sitä muutaman hyvin pyörityn luokkaa, niin tuossa oli 9 tuntia liikaa.
Kaikenlaista on varmaan taas tässä hiljaisuuden aikana tapahtunut, mutta ei mitään myllertävää ehkä kuitenkaan. Juhannuskin oli ja meni kavereiden kanssa iltaa istuen ja festareilla käyden. Vanhaksi tullut kun jo ennen puolta yötä alkoi molempina iltoina uuvuttaa niin, että vaihdoin juhlajuoman veteen ja kiitos sen, en kärsinyt varsinaisesta krapulasta. Ainoana "ilona" oli päänsärky ja posketon väsymys.
Tänään tuli kuitenkin ehkä pitkästä aikaa eniten iloa ja riemua aiheuttava viesti kesken työpäivän: lapsuuden ystäväni hiljattain saama tyttövauva on tuleva kummilapseni. Ristiäiset sattuvat alustavasti suunnittelemamme Oulun reissun kanssa samalle viikonlopulle, mutta ei tee tiukkaa tehdä itse ainakaan valintaa noiden kahden väliltä. Mies menköön kavereidensa kanssa rokkaamaan Qstockiin, minä menen lässyttämään pikkuprinsessalle.
Taidan osoittaa entistä pahempia vanhenemisen merkkejä kun kello on vasta 15 vaille 9 ja suunnittelen vakavasti nukkumaan menoa. Ehkä ei kerrota tästä kenellekään...
Tässä vielä yksi tämän hetken kovin autohoilauskappale. Saatte olla mitä mieltä vaan, mutta jotenkin tämä vaan saa laulamaan ihan täysin palkein mukana.
Töissä tekemistä kaksi kertaa sen verran kun ennättäisi normaalin työajan puitteissa tekemään. Tänäänkin taas kevyt liki 9 tuntia tuli yhteiseksi hyväksi työskenneltyä. Ok, tiedän ihmisiä jotka tekevät tuollaisia työtunteja päivittäin jatkuvasti ja niitäkin, jotka tekevät tuplasti tuon. Eli ei ehkä syytä valittaa... Mutta viime yön nukkumiset kun olivat sitä muutaman hyvin pyörityn luokkaa, niin tuossa oli 9 tuntia liikaa.
Kaikenlaista on varmaan taas tässä hiljaisuuden aikana tapahtunut, mutta ei mitään myllertävää ehkä kuitenkaan. Juhannuskin oli ja meni kavereiden kanssa iltaa istuen ja festareilla käyden. Vanhaksi tullut kun jo ennen puolta yötä alkoi molempina iltoina uuvuttaa niin, että vaihdoin juhlajuoman veteen ja kiitos sen, en kärsinyt varsinaisesta krapulasta. Ainoana "ilona" oli päänsärky ja posketon väsymys.
Tänään tuli kuitenkin ehkä pitkästä aikaa eniten iloa ja riemua aiheuttava viesti kesken työpäivän: lapsuuden ystäväni hiljattain saama tyttövauva on tuleva kummilapseni. Ristiäiset sattuvat alustavasti suunnittelemamme Oulun reissun kanssa samalle viikonlopulle, mutta ei tee tiukkaa tehdä itse ainakaan valintaa noiden kahden väliltä. Mies menköön kavereidensa kanssa rokkaamaan Qstockiin, minä menen lässyttämään pikkuprinsessalle.
Taidan osoittaa entistä pahempia vanhenemisen merkkejä kun kello on vasta 15 vaille 9 ja suunnittelen vakavasti nukkumaan menoa. Ehkä ei kerrota tästä kenellekään...
Tässä vielä yksi tämän hetken kovin autohoilauskappale. Saatte olla mitä mieltä vaan, mutta jotenkin tämä vaan saa laulamaan ihan täysin palkein mukana.
perjantai 6. kesäkuuta 2014
Ruokatreffit ja vähän muutakin
Mikään ei kyllä nostata mielialaa yhtä paljon kun mieletön seura ja epäterveellinen ruoka. Jälkiruokajäätelöä unohtamatta. Paikallinen Gelato siis käyty testaamassa ja vaikken kovin ammattimaisesti osannutkaan jäätelön annostelukahvoista nykiä ja kuppia liikuttaa yhtä sulavasti, niin ei se makunautintoa kyennyt pilaamaan.
Ja kun näiden päälle kun vielä nauraa itsensä miltei tärviölle niin, voi kyllä siirtyä työviikosta hyvillä mielin viikonlopun viettoon.
Lisäksi vielä sarjassamme outoja kokemuksia on käydä kauppakeskuksen vessassa, jossa soitetaan lintulevyä. Tiedättehän: "talitintti... titityy-titityy". Jos jo ne kurjet, käet ja muut pisti vilkuilemaan hieman epäuskoisena ympärilleen, niin tilanne saattaisi olla hilpeä kun vessaan astuvan naishenkilön kohdalla kaiuttimista tärähtäisi suht lujaa: "huuhkajaa... hu-huu-hu-huu". Myös harakka, kotka, kottarainen saattaisivat luoda tietynlaista tunnelmaa.
Ja kun näiden päälle kun vielä nauraa itsensä miltei tärviölle niin, voi kyllä siirtyä työviikosta hyvillä mielin viikonlopun viettoon.
Lisäksi vielä sarjassamme outoja kokemuksia on käydä kauppakeskuksen vessassa, jossa soitetaan lintulevyä. Tiedättehän: "talitintti... titityy-titityy". Jos jo ne kurjet, käet ja muut pisti vilkuilemaan hieman epäuskoisena ympärilleen, niin tilanne saattaisi olla hilpeä kun vessaan astuvan naishenkilön kohdalla kaiuttimista tärähtäisi suht lujaa: "huuhkajaa... hu-huu-hu-huu". Myös harakka, kotka, kottarainen saattaisivat luoda tietynlaista tunnelmaa.
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Summer is crazyyyyyyy
Sieltä se meidän useimpien suomalaisten kaipaama lämpö sitten tuli! Vihdoinkin, jos minulta kysytään. Petollista vaan tuo auringon voima: istuin ehkä 20 minuuttia terassilla suorassa auringonpaisteessa ja käsivarressa on t-paidan hihan raja jo näkyvissä. Mutta kun ei malttaisi olla nauttimatta tuosta valosta ja lämmöstä kun sitä nyt on kerrankin tarjolla! Pitänee kaivaa siis aurinkorasvat talviteloilta ja yrittää välttyä pahimmilta palovammoilta. Ei vaan opi muistamaan, että tämä maitovalaan nahka ei kestä auringonvaloa juuri laisinkaan ilman asiaankuuluvia suojakertoimia.
Aion kyllä henkilökohtaisesti tehdä selväksi jokaisella tänä vuonna kesäkeleistä valittavalle, että saa purkaa oloaan jollekin toiselle korvaparille. Ihan kun se lämpötila laskisi sillä kun valitetaan "voi kun on kuuma, voi kun on kuuma..." Kyllä sitä vielä kylmäkin kalvaa taas ennemmin kun huomataankaan. Voisivat urputtajat ostaa vaikka muutaman ison arkkupakastimen ja viettää kesänsä niissä, jos ei lämpöä kestä. Ei se lämmin luita riko, kuten sanontakin toteaa.
Ok, ymmärrän toki etenkin ikäihmisten, pikkuvauvojen ja muiden "ääritapausten" tuskan kun elohopea hipoo hellelukemia. Mutta en sitä, että perusterveet, nuoret ihmiset viitsivät valittaa joka käänteessä. Säät ovat yksi sellainen asia, jolle ei me maan matoset ihan hirvittävän paljon voida. Ellei sitten satu olemaan niin paksu lompakko, että voi ottaa aina suunnan sinne, missä milloinkin sattuu olemaan itselle mieluista keliä tarjolla.
Kenties toki niitä vähemmän helteestä piittaavia veetuttaa meidän hehkuttelu, mutta siinäpähän saavat kele potut pottuina.
Ruoanlaitto taitaisi olla seuraava ohjelmanumero ja sitten miehen kaverin luokse katsomaan Suomen peliä Mertarannan selostamana. Me pihit kun tohdittu ostaa maksukanavapakettia... :D
Aion kyllä henkilökohtaisesti tehdä selväksi jokaisella tänä vuonna kesäkeleistä valittavalle, että saa purkaa oloaan jollekin toiselle korvaparille. Ihan kun se lämpötila laskisi sillä kun valitetaan "voi kun on kuuma, voi kun on kuuma..." Kyllä sitä vielä kylmäkin kalvaa taas ennemmin kun huomataankaan. Voisivat urputtajat ostaa vaikka muutaman ison arkkupakastimen ja viettää kesänsä niissä, jos ei lämpöä kestä. Ei se lämmin luita riko, kuten sanontakin toteaa.
Ok, ymmärrän toki etenkin ikäihmisten, pikkuvauvojen ja muiden "ääritapausten" tuskan kun elohopea hipoo hellelukemia. Mutta en sitä, että perusterveet, nuoret ihmiset viitsivät valittaa joka käänteessä. Säät ovat yksi sellainen asia, jolle ei me maan matoset ihan hirvittävän paljon voida. Ellei sitten satu olemaan niin paksu lompakko, että voi ottaa aina suunnan sinne, missä milloinkin sattuu olemaan itselle mieluista keliä tarjolla.
Kenties toki niitä vähemmän helteestä piittaavia veetuttaa meidän hehkuttelu, mutta siinäpähän saavat kele potut pottuina.
Ruoanlaitto taitaisi olla seuraava ohjelmanumero ja sitten miehen kaverin luokse katsomaan Suomen peliä Mertarannan selostamana. Me pihit kun tohdittu ostaa maksukanavapakettia... :D
tiistai 13. toukokuuta 2014
Vaihtoehtoja
Onpa ollut taas hieman hiljaiseloa blogissa. Jotenkin arki on vaan niin tasaisen tappavaa ja tuntuu, että viikonloppuisin ei ole saanut kirjallista hengentuotetta aikaiseksi, niin postaukset jääneet väliin. Enkä kyllä nytkään menisi kehumaan vaiherikkailla tarinoilla...
Sen verran on kuitenkin ollut ns. ylimääräistä aikaa, että olen ennättänyt vähän miettimään asioita. Lähinnä ehkä tämän "hieman" epävakaan työsuhteen kannalta. Eipä sitä toki nykypäivänä taida olla kenenkään työsuhteen jatkuvuus ihan kiveen hakattu, mutta itse kun olen ollut melkolailla liipasimella koko hieman yli kuusi vuotta kestäneen työsuhteeni ajan, niin alkaa olla tämän jatkuvan epävarmuuden kanssa elämisen suhteen voimat melko loppu.
Tuossa joku aika sitten tuli hakuun heräs virka, jota ajattelin kaikista ennakkoasenteistani huolimatta hakea. Todennäköisesti en tule valituksi, mutta JOS pääsisi edes haastatteluun, niin kenties se nostaisi edes hieman pohjamutiin painunutta ammattiylpeyttäni. Tai jos ei niinkään ammattiylpeyttä, niin ainakin sitä, että joku näkisi minussa siinä määrin potentiaalia, että kutsuu haastateltavaksi.
Tiedän ottavani työasiat aivan liian vakavasti ja siitä pitäisi päästä eroon, mutta jos tätä nykyä niitä ei kiinnosta -aamuja on enemmän kuin ikinä aiemmin, niin kenties pitäisi tehdä jotain? Ehkä tämä on ohi menevä vaihe, mutta ei se silti estä minua miettimästä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia. Ja etenkin osoittamalla nykyiselle työnantajalleni, että nykyisellään he eivät voi olettaa minun sitoutuvan työskentelemään siellä lopun ikääni. Sopimukseni päättyy määräaikaisuuden osalta loka-marraskuun vaihteessa ja pidän melko todennäköisenä sitä vaihtoehtoa, että sen jälkeen palveluksiani ei kaivata. Olenhan kuitenkin melkoinen "riskibisnes": nuori (ok, melko nuori) nainen, jolla ei vielä ole perhettä mutta puoliso löytyy.
Sanonta "ei se vaihtamalla parane" on todennäköisesti enemmän kuin totta, mutta jotenkin tuntuisi löytyvän niitäkin paikkoja, joissa palkkansa saisi vähän pienemmällä stressillä. Nykyisessä työpaikassani olen toki viihtynyt ja saanut kosolti työkokemusta eri tehtävistä. Työkaverit on yksi asia, jota tulisin taatusti kyyneleet silmissä kaipaamaan, jos työpaikan vaihtaminen sattuisi tulemaan ajankohtaiseksi. Sekä ihan loistava esimies.
Sen suuremmin en täällä ala työantajaani arvostelemaan, mutta tämän reilun kuuden vuoden aikana ollaan tietyillä osa-alueilla menty niin syvälle pöpelikköön, että hukassa ollaan. Kenties kartta kääntyy (harhaan)johtajien käsissä oikein päin ja löydetään oikea suunta. Mutta hetkittäin toivon ettei tarvitsisi olla tätä enää seuraamassa näin lähietäisyydeltä pitkään.
Mutta niin. Hakemuksen tuohon avoinna olevaan tehtävään aion rustailla viikonloppuna ja sitten katsotaan kuinka käy.
Salainen projektimme hypähti taas askeleen eteenpäin ja nyt on se vaihe kun kaikki liikenevät sormet ja varpaat saisi nostaa pystyyn! Yksi askel ja sitten voin jo kertoa, mistä on kyse. Ok, ehkäpä näppärimmät arvaavat tai tietävät... Jännäksi käy, mutta jos nyt edes yhdellä osa-alueella elämässään kerrankin onnistuisi ensiyrittämällä. Wish us luck! :)
Sen verran on kuitenkin ollut ns. ylimääräistä aikaa, että olen ennättänyt vähän miettimään asioita. Lähinnä ehkä tämän "hieman" epävakaan työsuhteen kannalta. Eipä sitä toki nykypäivänä taida olla kenenkään työsuhteen jatkuvuus ihan kiveen hakattu, mutta itse kun olen ollut melkolailla liipasimella koko hieman yli kuusi vuotta kestäneen työsuhteeni ajan, niin alkaa olla tämän jatkuvan epävarmuuden kanssa elämisen suhteen voimat melko loppu.
Tuossa joku aika sitten tuli hakuun heräs virka, jota ajattelin kaikista ennakkoasenteistani huolimatta hakea. Todennäköisesti en tule valituksi, mutta JOS pääsisi edes haastatteluun, niin kenties se nostaisi edes hieman pohjamutiin painunutta ammattiylpeyttäni. Tai jos ei niinkään ammattiylpeyttä, niin ainakin sitä, että joku näkisi minussa siinä määrin potentiaalia, että kutsuu haastateltavaksi.
Tiedän ottavani työasiat aivan liian vakavasti ja siitä pitäisi päästä eroon, mutta jos tätä nykyä niitä ei kiinnosta -aamuja on enemmän kuin ikinä aiemmin, niin kenties pitäisi tehdä jotain? Ehkä tämä on ohi menevä vaihe, mutta ei se silti estä minua miettimästä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia. Ja etenkin osoittamalla nykyiselle työnantajalleni, että nykyisellään he eivät voi olettaa minun sitoutuvan työskentelemään siellä lopun ikääni. Sopimukseni päättyy määräaikaisuuden osalta loka-marraskuun vaihteessa ja pidän melko todennäköisenä sitä vaihtoehtoa, että sen jälkeen palveluksiani ei kaivata. Olenhan kuitenkin melkoinen "riskibisnes": nuori (ok, melko nuori) nainen, jolla ei vielä ole perhettä mutta puoliso löytyy.
Sanonta "ei se vaihtamalla parane" on todennäköisesti enemmän kuin totta, mutta jotenkin tuntuisi löytyvän niitäkin paikkoja, joissa palkkansa saisi vähän pienemmällä stressillä. Nykyisessä työpaikassani olen toki viihtynyt ja saanut kosolti työkokemusta eri tehtävistä. Työkaverit on yksi asia, jota tulisin taatusti kyyneleet silmissä kaipaamaan, jos työpaikan vaihtaminen sattuisi tulemaan ajankohtaiseksi. Sekä ihan loistava esimies.
Sen suuremmin en täällä ala työantajaani arvostelemaan, mutta tämän reilun kuuden vuoden aikana ollaan tietyillä osa-alueilla menty niin syvälle pöpelikköön, että hukassa ollaan. Kenties kartta kääntyy (harhaan)johtajien käsissä oikein päin ja löydetään oikea suunta. Mutta hetkittäin toivon ettei tarvitsisi olla tätä enää seuraamassa näin lähietäisyydeltä pitkään.
Mutta niin. Hakemuksen tuohon avoinna olevaan tehtävään aion rustailla viikonloppuna ja sitten katsotaan kuinka käy.
Salainen projektimme hypähti taas askeleen eteenpäin ja nyt on se vaihe kun kaikki liikenevät sormet ja varpaat saisi nostaa pystyyn! Yksi askel ja sitten voin jo kertoa, mistä on kyse. Ok, ehkäpä näppärimmät arvaavat tai tietävät... Jännäksi käy, mutta jos nyt edes yhdellä osa-alueella elämässään kerrankin onnistuisi ensiyrittämällä. Wish us luck! :)
perjantai 2. toukokuuta 2014
Lomalainen vol 2
Niin. TAAS olen lomalla :D Tänään siis viimeinen talvilomapäivä, joka oli alunperin tarkoitus pitää kiirastorstaina, mutta muutinkin suunnitelmia ja otin tähän vapun yhteyteen pitkän viikonloppuvapaan.
Alkoikin olla ehkä viimeiset hetket pitää talviloma. Tai no oikeastaa olisi tosiaan pitänyt pitää jo aiemmin kun talvilomakausihan päättyi keskiviikkona. No, päivä sinne tai tänne. Toiset jäävät jo ensi viikolla pitämään ensimmäisiä kesälomiaan ja minä olen juuri vasta selvitellyt talven vapaat. :D
Vappuaattona pidimme meidän perinteisellä ryminäryhmällä kekkerit ja olikin taas varsin hauskaa, kuten yleensäkin. Tokihan omaa vireystasoa hieman latisti keskiviikkona kello viiden aikaan tapahtunut herääminen. Miltei loppuun saakka silti jaksoin. Eilinen olikin sitten uupumusta tulvillaan kun yöunet jäivät reiluun neljään tuntiin. En vaan osannut nukkua aamullakaan pitkään vaikka pääni sain tyynyyn vasta hieman ennen aamuneljää. Krapulaa ei edes ollut niin olikin kiva nauttia silkasta laiskottelusta ja katsella telkkaria ja mässäillä kinkereistä jääneillä mätöillä.
Huomenna suuntaamme äidin ja ehkä tätini kanssa Ikeaan ostoksille. Tavoitteena on ostaa uudet patjat, petauspatjat, tyynyt ja peitot sänkyyn. Tokihan kaikkea muutakin pikkukrääsää taas taatusti mukaan tarttuu, mutta nuo nyt jos ainakin onnistuisi ostamaan, niin reissu olisi siltä osin ihan onnistunut.
Edellisessä postauksessa salamyhkäisesti mainitsemani asia eteni pikkuisen tällä viikolla ja toivotaan, että etenisi vielä tulevaisuudessakin ihan maaliin saakka. Tänään pitäisi tulla taas lisätietoja.
Taidankin ottaa tämän päivän tavoitteeksi selvitellä jälleen kertyneen pyykkivuoren ja pestä lieden. En tiiä kuka tuon uunin aina rötvää noin kauhean näköiseksi... :D Mutta ensin jos kauppaan ja sitten eilen katsomatta jäänyt Klikkaa mua.
Alkoikin olla ehkä viimeiset hetket pitää talviloma. Tai no oikeastaa olisi tosiaan pitänyt pitää jo aiemmin kun talvilomakausihan päättyi keskiviikkona. No, päivä sinne tai tänne. Toiset jäävät jo ensi viikolla pitämään ensimmäisiä kesälomiaan ja minä olen juuri vasta selvitellyt talven vapaat. :D
Vappuaattona pidimme meidän perinteisellä ryminäryhmällä kekkerit ja olikin taas varsin hauskaa, kuten yleensäkin. Tokihan omaa vireystasoa hieman latisti keskiviikkona kello viiden aikaan tapahtunut herääminen. Miltei loppuun saakka silti jaksoin. Eilinen olikin sitten uupumusta tulvillaan kun yöunet jäivät reiluun neljään tuntiin. En vaan osannut nukkua aamullakaan pitkään vaikka pääni sain tyynyyn vasta hieman ennen aamuneljää. Krapulaa ei edes ollut niin olikin kiva nauttia silkasta laiskottelusta ja katsella telkkaria ja mässäillä kinkereistä jääneillä mätöillä.
Huomenna suuntaamme äidin ja ehkä tätini kanssa Ikeaan ostoksille. Tavoitteena on ostaa uudet patjat, petauspatjat, tyynyt ja peitot sänkyyn. Tokihan kaikkea muutakin pikkukrääsää taas taatusti mukaan tarttuu, mutta nuo nyt jos ainakin onnistuisi ostamaan, niin reissu olisi siltä osin ihan onnistunut.
Edellisessä postauksessa salamyhkäisesti mainitsemani asia eteni pikkuisen tällä viikolla ja toivotaan, että etenisi vielä tulevaisuudessakin ihan maaliin saakka. Tänään pitäisi tulla taas lisätietoja.
Taidankin ottaa tämän päivän tavoitteeksi selvitellä jälleen kertyneen pyykkivuoren ja pestä lieden. En tiiä kuka tuon uunin aina rötvää noin kauhean näköiseksi... :D Mutta ensin jos kauppaan ja sitten eilen katsomatta jäänyt Klikkaa mua.
torstai 24. huhtikuuta 2014
Lomalainen
Talviloma on jo puolivälissä ja taas iskee se perus "mitään en oo ehtiny tekemään" -olo. Vaikka tosiasiassa nyt kuitenkin on jotain ennättänyt saada aikaan näiden vapaiden/lomien aikaan.
Piha on muun muassa haravoitu pientä lämpärettä lukuunottamatta ja loput lehtikasat odottavat vielä poiskuskaamista. Kukkapenkkejä on hieman myös herätelty henkiin. Auto käytetty huollossa ja nyt onkin sitten mietinnän alla että pitäisikö tuohon nyt viel ostaa uudet kesärenkaat... On nimittäin aika siinä ja tässä vieläkö nuo menee katsastuksessa läpi. Renkaiden turvallisuus nyt on ihan sivuseikka ;)
Olen nimittäin elätellyt pientä haavetta, että kesän tai viimeistään alkusyksyn aikana pistäisin auton vaihtoon. Alkaa tämä rippikouluikäisellä autolla ajelu rippikouluiän liki tuplanneelle olla hieman liian jännittävää. Onhan niitä vikoja uudemmissakin autoissa, mutta kun kilometrimittari autossa jo näyttää ihan kohtalaisia lukuja ja tuosta autosta on kuitenkin työmatkojen ja muidenkin menojen muodossa hieman "riippuvainen", niin ehkä voisi miettiä jokusen vuoden uudempaa ja vähemmän ajettua menopeliä. Jos tuon nyt jotenkin vielä onnistuu katsastuksesta läpi saamaan ilman sen pidempää vikalistaa, niin sitten olisikin hyvä ajankohta ruveta oikeasti katselemaan uutta autoa.
Tiistaista keskiviikkoon majailin vanhempieni luona, koska auton huoltopaikka sattui olemaan siinä miltei naapurissa tutulla korjaajalla. Pääsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna mökille saunomaan. Uimaan ei ihan vielä uskaltanut, sen verran kalsalle tuntui vielä ilma. Jos sitä joskus juhannuksen aikoihin...
Viikonloppuna on kaveri tulossa käymään näillä hoodeilla ja jonkinlaiset tärskyt olisi aikomus järjestää. Puheissa vilahti myös "yöelämä", mutta sen kortin taidan jättää käyttämättä tällä erää koska ensi viikollahan on jo vappu ja meinasimme pitää kaveriporukalla silloin pikkuiset kemut täällä meillä. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja kun yöhön ampaiseminen. :)
Tänään meinasin viettää niinkin mielenkiintoisen päivän kun pyykkivuoren selvittely vaan antaa myöten. Lisäksi se viimeisen pikkualueen haravoinen voisi kuulua suunnitelmiin, mikäli tuuli ei ole ihan niin raju päivällä kun mitä eilen esimerkiksi oli. Kirsikkana kakun päällä keikkuu saunan pesu. Ostin eilen kaupasta oikein valkaisuainetta, niin pitäisi kyllä lian irrota lauteista ja lattiasta. On vaan sellaista "myrkkyä", että huuhtelun on oltava äärimmäisen huolellinen... Vaikka epäilen kyllä vähän, että näinköhän maitokaupassa edes myydään sellaista pesuainetta, jolla saisi persuksistaan nahan irtoamaan mikäli huutelu ei ole riittävän tarkka. Tuskin se kyllä hyväksi on paljaalle iholle eli ehkä pitää vaan koittaa olla tarkkana.
Tälle hetkellä on meneillään myös yksi projekti, josta haluaisin niiiiiiiin kovasti kertoa, mutta tässä vaiheessa ei oikein vielä voi. Ok, tiedän, että tällainen "lälläslää, enpäs kerrokaan!" on aika syvältä, mutta jotenkin on pakko saada tästä asiasta mainita koska muuten halkean. Sen voin sanoa, että perhe ei ole lisääntymässä minkäänlaisella otuksella. Eikä edes lapsella. :D Toivottavasti lähiviikkoina asiat selkenisi edes vähän suuntaan tai toiseen.
Nyt taidan kyllä vielä herätellä itseäni Mustien leskien maanantaisella jaksolla ja sitten päivän puuhiin täydellä tohinalla. Kivaa loppuviikkoa!
Piha on muun muassa haravoitu pientä lämpärettä lukuunottamatta ja loput lehtikasat odottavat vielä poiskuskaamista. Kukkapenkkejä on hieman myös herätelty henkiin. Auto käytetty huollossa ja nyt onkin sitten mietinnän alla että pitäisikö tuohon nyt viel ostaa uudet kesärenkaat... On nimittäin aika siinä ja tässä vieläkö nuo menee katsastuksessa läpi. Renkaiden turvallisuus nyt on ihan sivuseikka ;)
Olen nimittäin elätellyt pientä haavetta, että kesän tai viimeistään alkusyksyn aikana pistäisin auton vaihtoon. Alkaa tämä rippikouluikäisellä autolla ajelu rippikouluiän liki tuplanneelle olla hieman liian jännittävää. Onhan niitä vikoja uudemmissakin autoissa, mutta kun kilometrimittari autossa jo näyttää ihan kohtalaisia lukuja ja tuosta autosta on kuitenkin työmatkojen ja muidenkin menojen muodossa hieman "riippuvainen", niin ehkä voisi miettiä jokusen vuoden uudempaa ja vähemmän ajettua menopeliä. Jos tuon nyt jotenkin vielä onnistuu katsastuksesta läpi saamaan ilman sen pidempää vikalistaa, niin sitten olisikin hyvä ajankohta ruveta oikeasti katselemaan uutta autoa.
Tiistaista keskiviikkoon majailin vanhempieni luona, koska auton huoltopaikka sattui olemaan siinä miltei naapurissa tutulla korjaajalla. Pääsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna mökille saunomaan. Uimaan ei ihan vielä uskaltanut, sen verran kalsalle tuntui vielä ilma. Jos sitä joskus juhannuksen aikoihin...
Viikonloppuna on kaveri tulossa käymään näillä hoodeilla ja jonkinlaiset tärskyt olisi aikomus järjestää. Puheissa vilahti myös "yöelämä", mutta sen kortin taidan jättää käyttämättä tällä erää koska ensi viikollahan on jo vappu ja meinasimme pitää kaveriporukalla silloin pikkuiset kemut täällä meillä. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja kun yöhön ampaiseminen. :)
Tänään meinasin viettää niinkin mielenkiintoisen päivän kun pyykkivuoren selvittely vaan antaa myöten. Lisäksi se viimeisen pikkualueen haravoinen voisi kuulua suunnitelmiin, mikäli tuuli ei ole ihan niin raju päivällä kun mitä eilen esimerkiksi oli. Kirsikkana kakun päällä keikkuu saunan pesu. Ostin eilen kaupasta oikein valkaisuainetta, niin pitäisi kyllä lian irrota lauteista ja lattiasta. On vaan sellaista "myrkkyä", että huuhtelun on oltava äärimmäisen huolellinen... Vaikka epäilen kyllä vähän, että näinköhän maitokaupassa edes myydään sellaista pesuainetta, jolla saisi persuksistaan nahan irtoamaan mikäli huutelu ei ole riittävän tarkka. Tuskin se kyllä hyväksi on paljaalle iholle eli ehkä pitää vaan koittaa olla tarkkana.
Tälle hetkellä on meneillään myös yksi projekti, josta haluaisin niiiiiiiin kovasti kertoa, mutta tässä vaiheessa ei oikein vielä voi. Ok, tiedän, että tällainen "lälläslää, enpäs kerrokaan!" on aika syvältä, mutta jotenkin on pakko saada tästä asiasta mainita koska muuten halkean. Sen voin sanoa, että perhe ei ole lisääntymässä minkäänlaisella otuksella. Eikä edes lapsella. :D Toivottavasti lähiviikkoina asiat selkenisi edes vähän suuntaan tai toiseen.
Nyt taidan kyllä vielä herätellä itseäni Mustien leskien maanantaisella jaksolla ja sitten päivän puuhiin täydellä tohinalla. Kivaa loppuviikkoa!
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Hajatelmaa
Onpas jäänyt taas kuulumisia päivittämättä. Tai no. Eipä tässä nyt mitenkään merkittävän villiä ole ollut ja kuulumisiksi luettavat asiat ovat laskettavissa vaikka vähän vähäsormisemmallakin kädellä.
Suurin ilonaihe tässä vaiheessa on vääjäämättä lähestyvä talviloma. Kuusi työvuoroa ja olen niiiiiin lomalla. Lomaviikko menee taatusti yhdessä hujauksessa, mutta josko en nyt vielä tässä vaiheessa harmittelisi ajan sukkelaa kulua, vaan odottaisin innosta vinkuen lomapäivien koittamista!
Viime lauantaina kävimme ystäväni kanssa katsomassa Cheekin keikan. Olikin äärimmäisen hyvä keikka ja muutenkin mukava reissu. Ja tuli jälleen todistettua, että ilman viinaakin voi olla varsin hauskaa. Vaikka voihan sitä toki josku vielä hauskuutta vähän vauhdittaakin kuningas alkoholilla... Kuten Cheekin keikkaa edeltävänä viikonloppuna pääsi käymään.
Töissä jatkuu keväinen kiire. Katsetta on koko ajan käännettävä pidemmälle ja pidemmälle ja nytkin on työn alla ensi syksynä toteutuva projekti. Tai oikeammin kyllä useampikin. Kesälomalta kun aikanaan palaan töihin, niin todennäköisesti sijaisuuteni loppu sujuukin sen jälkeen sellaista kiitolaukkaa, että pitää varmaan kengätkin pikaliimata jalkoihin etteivät tipahda vauhdissa. Pidemmän kesälomapätkän jälkeen sijaisuutta on jäljellä n. 2,5 kuukautta ja kun olen jemmannut yhden lomaviikon vielä syys-lokakuun taitteeseen, niin eipä siinä paljon jäljelle jää.
Nettikauppashoppailutkin saapuivat jo perille ja tänään kävin pistämässä tavaraa paluupostissa menemään lähettäjälleen. Ok, kymmenestä tuotteesta palautin yhden ja kolme lähti vaihtoon. Pikkuveljen yo-juhliin tilattu mekko olikin liian lyhyt ja vaihdoin sen sitten tarjolla olleeseen pidempään versioon, yhdet housut olivat liian suuret ja yksi paita vain niin käsittämättömän ruma päällä, että vaihdoin sen toiseen todennäköisemmin inhimillisempään vaihtoehtoon. Ellokselta on vielä tulossa toukokuussa yksi jälkitoimitukseen jäänyt tunika, joka oli kuvassa tooooodella nätti mutta saa nähdä miltä se tämän ruhon päälle vedettynä näyttää. Ei välttämättä enää ihan niin nätiltä.
Ja jottei varmasti menot pysyisi tulojen kanssa balanssissa, niin peltilehmä on alkanut vaihteeksi oikutella. Mies totesi viikko sitten lauantaina että "autosi pitää ääntä". Olin toki tästä tiedosta todella äimänä: mitä, pitääkö auto ääntä? En olisi tästä tiedosta hirvittävän pahoillaan, että Ooppeli vielä jonkinlaisen äännähdyksen päästää. On ollut nimittäin aika kun ei ole inahtanutkaan kun on avaimesta kääntänyt. Eikä ollut muuten hyvä sekään!
Mutta siihen ääneen. Viittasin tälle huomiolle kintaalla, mutta maanantaina aamulla töihin lähtiessä tajusin, mistä äänestä oli kyse. Jostakin kojelaudan uumenista kuului varsin ärsyttävä ääni. Ihan kuin jonkin propellin välissä räpättäisi jotakin ylimääräistä. Myöhemmällä tutkiskelulla selvisi, että vika on tuulettimessa, kuten olin itse hieman aavistellutkin koska tsadaa: äänen sai loppumaan kun rämppäsi aikansa tuulettimen säätönappuloita. Ooppelilla on toistaiseksi siis melko viileää ajella, koska lämmintä ilmaahan puhaltimesta ei toistaiseksi. Onnekseni pakkasta ei ole ollut kuin muutamia asteita aamuisin...
Miehen kaveri otti asiaa vähän tutkiakseen ja pitää toivoa, että tuon saisi korjattua jossain vaiheessa. Töitä se kuulemma teettää, koska sen verran hienosti on tuo auto koottu, että pitänee käytännössä purkaa puoli autoa, että pääsee käsiksi siihen rikkinäiseen osaan. Oh joy, ostakaa vaan Ooppeleita! Lähinnä tekisi mieli työntää tuo rousku Saimaaseen ja siirtyä kulkemaan julkisilla. Katsastuksenkin ajankohta vaan lähenee ja taas saa jännittää vieläkö tuon läpi saa menemään. Viimeeksi meni moitteitta kun isoveli toimitti tuon operaation... Ehkä käytän samaa kikkaa tänä keväänä, koska oma kokemukseni on, että minun paikalla ollessa katsastusmies ihan **ttuillakseen löytää vian poikineen.
Uniongelmatkin ovat taas alkaneet nostaa päätään. Olen päässyt nukahtamisvaikeuksista eroon melatoniininappien avulla ja uni on tullu käytännössä joka ilta samantien kun pään on tyynyyn painanut, mutta vastapainoksi on tullut "hieman liian aikaisin" herääminen. Eilenkin heräsin jo 4.15 enkä sen jälkeen juurikaan enää nukkunut - herätyskello on työaamuina viritetty soimaan 6.45. Ja tätä samaa on tokikin tapahtunut aiemmin... Eilen sitten jätin illalla melatoniinit ottamatta ja nukahtaminen otti kyllä taas oman aikansa, mutta aamulla nukuin poikkeuksellisesti aina kellon soittoon saakka.
Meillä on töissä menossa jonkinlainen terveystarkastuskierros ja odotan, että minulle tulee myös kutsu tähän syynäykseen. Pitänee siellä ottaa tämä asia esille, että voiko noilla melatoniineilla olla vaikutusta tuohon julmetun aikaiseen heräämiseen. Olen nimittäin vastaavanlaista kokemusta kuullut muiltakin... Harmillista, mikäli näillä ihanan unen tuojilla on tuollainen ikävä sivuvaikutus. Itseni tuntien olen kuitenkin aamu-uninen ja normaalisti jo seitsemältä herääminen on tuskaa täynnä, niin en usko, että aamuviiden herätykset olisivat minulle jotenkin luonnollisia. Ja vaikka nykyisin olenkin simahtanut suht säännöllisesti heti klo 22, niin aiemmin on unta riittänyt vaivatta se 10 tai 11 tuntia, jos vaan tilanne on sen sallinut. Valostuvilla aamuillakin on oma vaikutuksensa, mutta ehkä tässä nyt on muutakin. Mutta, eiköhän tähän selvyys tule jossain vaiheessa.
Suurin ilonaihe tässä vaiheessa on vääjäämättä lähestyvä talviloma. Kuusi työvuoroa ja olen niiiiiin lomalla. Lomaviikko menee taatusti yhdessä hujauksessa, mutta josko en nyt vielä tässä vaiheessa harmittelisi ajan sukkelaa kulua, vaan odottaisin innosta vinkuen lomapäivien koittamista!
Viime lauantaina kävimme ystäväni kanssa katsomassa Cheekin keikan. Olikin äärimmäisen hyvä keikka ja muutenkin mukava reissu. Ja tuli jälleen todistettua, että ilman viinaakin voi olla varsin hauskaa. Vaikka voihan sitä toki josku vielä hauskuutta vähän vauhdittaakin kuningas alkoholilla... Kuten Cheekin keikkaa edeltävänä viikonloppuna pääsi käymään.
Töissä jatkuu keväinen kiire. Katsetta on koko ajan käännettävä pidemmälle ja pidemmälle ja nytkin on työn alla ensi syksynä toteutuva projekti. Tai oikeammin kyllä useampikin. Kesälomalta kun aikanaan palaan töihin, niin todennäköisesti sijaisuuteni loppu sujuukin sen jälkeen sellaista kiitolaukkaa, että pitää varmaan kengätkin pikaliimata jalkoihin etteivät tipahda vauhdissa. Pidemmän kesälomapätkän jälkeen sijaisuutta on jäljellä n. 2,5 kuukautta ja kun olen jemmannut yhden lomaviikon vielä syys-lokakuun taitteeseen, niin eipä siinä paljon jäljelle jää.
Nettikauppashoppailutkin saapuivat jo perille ja tänään kävin pistämässä tavaraa paluupostissa menemään lähettäjälleen. Ok, kymmenestä tuotteesta palautin yhden ja kolme lähti vaihtoon. Pikkuveljen yo-juhliin tilattu mekko olikin liian lyhyt ja vaihdoin sen sitten tarjolla olleeseen pidempään versioon, yhdet housut olivat liian suuret ja yksi paita vain niin käsittämättömän ruma päällä, että vaihdoin sen toiseen todennäköisemmin inhimillisempään vaihtoehtoon. Ellokselta on vielä tulossa toukokuussa yksi jälkitoimitukseen jäänyt tunika, joka oli kuvassa tooooodella nätti mutta saa nähdä miltä se tämän ruhon päälle vedettynä näyttää. Ei välttämättä enää ihan niin nätiltä.
Ja jottei varmasti menot pysyisi tulojen kanssa balanssissa, niin peltilehmä on alkanut vaihteeksi oikutella. Mies totesi viikko sitten lauantaina että "autosi pitää ääntä". Olin toki tästä tiedosta todella äimänä: mitä, pitääkö auto ääntä? En olisi tästä tiedosta hirvittävän pahoillaan, että Ooppeli vielä jonkinlaisen äännähdyksen päästää. On ollut nimittäin aika kun ei ole inahtanutkaan kun on avaimesta kääntänyt. Eikä ollut muuten hyvä sekään!
Mutta siihen ääneen. Viittasin tälle huomiolle kintaalla, mutta maanantaina aamulla töihin lähtiessä tajusin, mistä äänestä oli kyse. Jostakin kojelaudan uumenista kuului varsin ärsyttävä ääni. Ihan kuin jonkin propellin välissä räpättäisi jotakin ylimääräistä. Myöhemmällä tutkiskelulla selvisi, että vika on tuulettimessa, kuten olin itse hieman aavistellutkin koska tsadaa: äänen sai loppumaan kun rämppäsi aikansa tuulettimen säätönappuloita. Ooppelilla on toistaiseksi siis melko viileää ajella, koska lämmintä ilmaahan puhaltimesta ei toistaiseksi. Onnekseni pakkasta ei ole ollut kuin muutamia asteita aamuisin...
Miehen kaveri otti asiaa vähän tutkiakseen ja pitää toivoa, että tuon saisi korjattua jossain vaiheessa. Töitä se kuulemma teettää, koska sen verran hienosti on tuo auto koottu, että pitänee käytännössä purkaa puoli autoa, että pääsee käsiksi siihen rikkinäiseen osaan. Oh joy, ostakaa vaan Ooppeleita! Lähinnä tekisi mieli työntää tuo rousku Saimaaseen ja siirtyä kulkemaan julkisilla. Katsastuksenkin ajankohta vaan lähenee ja taas saa jännittää vieläkö tuon läpi saa menemään. Viimeeksi meni moitteitta kun isoveli toimitti tuon operaation... Ehkä käytän samaa kikkaa tänä keväänä, koska oma kokemukseni on, että minun paikalla ollessa katsastusmies ihan **ttuillakseen löytää vian poikineen.
Uniongelmatkin ovat taas alkaneet nostaa päätään. Olen päässyt nukahtamisvaikeuksista eroon melatoniininappien avulla ja uni on tullu käytännössä joka ilta samantien kun pään on tyynyyn painanut, mutta vastapainoksi on tullut "hieman liian aikaisin" herääminen. Eilenkin heräsin jo 4.15 enkä sen jälkeen juurikaan enää nukkunut - herätyskello on työaamuina viritetty soimaan 6.45. Ja tätä samaa on tokikin tapahtunut aiemmin... Eilen sitten jätin illalla melatoniinit ottamatta ja nukahtaminen otti kyllä taas oman aikansa, mutta aamulla nukuin poikkeuksellisesti aina kellon soittoon saakka.
Meillä on töissä menossa jonkinlainen terveystarkastuskierros ja odotan, että minulle tulee myös kutsu tähän syynäykseen. Pitänee siellä ottaa tämä asia esille, että voiko noilla melatoniineilla olla vaikutusta tuohon julmetun aikaiseen heräämiseen. Olen nimittäin vastaavanlaista kokemusta kuullut muiltakin... Harmillista, mikäli näillä ihanan unen tuojilla on tuollainen ikävä sivuvaikutus. Itseni tuntien olen kuitenkin aamu-uninen ja normaalisti jo seitsemältä herääminen on tuskaa täynnä, niin en usko, että aamuviiden herätykset olisivat minulle jotenkin luonnollisia. Ja vaikka nykyisin olenkin simahtanut suht säännöllisesti heti klo 22, niin aiemmin on unta riittänyt vaivatta se 10 tai 11 tuntia, jos vaan tilanne on sen sallinut. Valostuvilla aamuillakin on oma vaikutuksensa, mutta ehkä tässä nyt on muutakin. Mutta, eiköhän tähän selvyys tule jossain vaiheessa.
perjantai 28. maaliskuuta 2014
Kivempiakin viikkoja ollut...
Parasta tässä viikossa oli, että se alkaa arkien osalta olla ohi. En olisi ehkä kestänyt enää päivääkään romahtamatta.
Pidin tänään etätyöpäivän ja ihanaiset karvatassumme kun herättivät jo ennen kuutta ja olin silloin yllättävän virkeä, niin käytin tilaisuuden hyödyksi ja aloitin työpäivän jo puoli seitsemältä. Melko mukavasti sainkin suunnittelemani asiat tehtyä päivän aikana ja pystyin hyvällä omalla tunnolla lasettelemaan viikonlopun viettoon jo kahdelta.
Viikonlopulle ei ollut suunnitelmia kunnes kaveri laitteli viestiä, että josko lähtisin hänen kanssaan huomenna vaikka syömään jonnekin. No, ei tarvinnut kahdesti houkutella! Voisin samalla käväistä vähän pyörähtämässä kaupoilla... Tarvitsisin jonkinlaisia kakunkoristelumuotteja. Eli siis sellaisia vähän kuin piparimuotteja, joilla voi leikata kuvioita sokerimassasta. Ai, miksei piparimuotit käy? No, käy toki nekin jos niissä on kuviovaihtoehtoina muutakin kun tähtiä, sydämiä...
Lisäksi tarvitsen ehdottomasti pitkähihnaisen olkalaukun! Löysin The Yksilön Helsingistä Gina Tricotilta, mutta perustollikkana en sitä ostanut koska luotin että "saahan tuon kotikulmiltakin". Vaan eipä saanut! Pitää nyt siis käydä vielä pari laukkukauppaa toiveikkaana koluamassa, koska ihmetyksekseni nettikaupoistakaan ei ole itseä miellyttävää mallia löytynyt vaikka aika monta olen käynyt läpi selaamassa.
Nettikaupoissa tuli tänään vähän pyörittyä ja niin sitä on tulossa paketti sekä Ellokselta että Halensilta. Pikkuveli kirjoittaa tänä keväänä (toivottavasti) ylioppilaaksi ja onhan sitä nyt hyvänen aika mekko hankittava juhliin! Molemmissa paketeissa on siis yksi kolttu plus toki aika paljon "kaikkea muutakin"... Ellokselta himottelin toistakin mekkoa, mutta siinä olisi ollut toimitus 25.5. eli jos olisin sen varaan laskenut, niin tuurillani olisi käynyt juuri niin että vaate olisi ollut mitä epäsopivin joka lähtöön. Eli valitsin sitten toisen vaihtoehdon ja varalta vielä Halensilta tulee vähän toisenlainen tarjokas.
En kyllä edes muista, että milloin olisin viimeeksi vaatteita tilannut, saati ostanut! Eli ehkä tämä pieni lapasista lähtenyt shoppailutuokio sallittakoon. Ja väitän, että noita mekkoja lukuun ottamatta kaikki muut hankinnat ovat sellaisia, joita tosiaan käyttää. Mukavia arkivaatteita töihin ja kesää silmällä pitäen myös vähän uutta valikoimaa lämpeneviin päiviin.
Sain tuossa hetki sitten pitkään vuoroaan odottaneen projektin suoritettua. Vaatekaapit on nyt siivottu! Paitsi henkarivaatekaappi sekä alusvaate- ja sukkalaatikko jäi toiseen kertaan. Ok, olisi ehkä pitänyt tyhjentää hyllyjä vähän ronskimmalla kädellä, mutta sain sentään yhden ison muovikassillisen vaatteita syrjään. Ehkä tuo tämän päivän shoppailu inspiroi tekemään tilaa uusille vaatteille edes vähän :) Pitäisi kyllä ehdottomasti laittaa joku muu siivoamaan vaatekaapit (kiitos S, vinkistä!), mutta todennäköisesti minulle ei jäisi kun päällä olevat vaatteet jäljelle.
Isäntä lähti juuri pizzan hakuun. Meillä on siis taas pizzaperjantai. Ja sunnuntaiksi olisi tarkoitus tehdä jälleen nyhtöpossua. Onnistui sen verran hyvin viime kerralla, että uskaltaudun tekemään uudelleenkin. Joskin, ehkä vähän hullua että vääntää tuota itse kun kaupasta saisi valmista tavaraa varsin vaivatta. Mutta omatekoinen on omatekoinen. Ja jotenkin suhtaudun aina pienellä varauksella näihin valmistuotteisiin... Mitä kaikkea niihin on lisätty ja ennenkaikkea, että MISTÄ se on tehty oikeasti.
Koitan seuraavaksi aivopestä miehekkeen minulle elokuvaseuraksi kotisohvalle. Leijonasydän odottaisi play-napin painamista.
Muksakkaa viikonloppua. :)
Pidin tänään etätyöpäivän ja ihanaiset karvatassumme kun herättivät jo ennen kuutta ja olin silloin yllättävän virkeä, niin käytin tilaisuuden hyödyksi ja aloitin työpäivän jo puoli seitsemältä. Melko mukavasti sainkin suunnittelemani asiat tehtyä päivän aikana ja pystyin hyvällä omalla tunnolla lasettelemaan viikonlopun viettoon jo kahdelta.
Viikonlopulle ei ollut suunnitelmia kunnes kaveri laitteli viestiä, että josko lähtisin hänen kanssaan huomenna vaikka syömään jonnekin. No, ei tarvinnut kahdesti houkutella! Voisin samalla käväistä vähän pyörähtämässä kaupoilla... Tarvitsisin jonkinlaisia kakunkoristelumuotteja. Eli siis sellaisia vähän kuin piparimuotteja, joilla voi leikata kuvioita sokerimassasta. Ai, miksei piparimuotit käy? No, käy toki nekin jos niissä on kuviovaihtoehtoina muutakin kun tähtiä, sydämiä...
Lisäksi tarvitsen ehdottomasti pitkähihnaisen olkalaukun! Löysin The Yksilön Helsingistä Gina Tricotilta, mutta perustollikkana en sitä ostanut koska luotin että "saahan tuon kotikulmiltakin". Vaan eipä saanut! Pitää nyt siis käydä vielä pari laukkukauppaa toiveikkaana koluamassa, koska ihmetyksekseni nettikaupoistakaan ei ole itseä miellyttävää mallia löytynyt vaikka aika monta olen käynyt läpi selaamassa.
Nettikaupoissa tuli tänään vähän pyörittyä ja niin sitä on tulossa paketti sekä Ellokselta että Halensilta. Pikkuveli kirjoittaa tänä keväänä (toivottavasti) ylioppilaaksi ja onhan sitä nyt hyvänen aika mekko hankittava juhliin! Molemmissa paketeissa on siis yksi kolttu plus toki aika paljon "kaikkea muutakin"... Ellokselta himottelin toistakin mekkoa, mutta siinä olisi ollut toimitus 25.5. eli jos olisin sen varaan laskenut, niin tuurillani olisi käynyt juuri niin että vaate olisi ollut mitä epäsopivin joka lähtöön. Eli valitsin sitten toisen vaihtoehdon ja varalta vielä Halensilta tulee vähän toisenlainen tarjokas.
En kyllä edes muista, että milloin olisin viimeeksi vaatteita tilannut, saati ostanut! Eli ehkä tämä pieni lapasista lähtenyt shoppailutuokio sallittakoon. Ja väitän, että noita mekkoja lukuun ottamatta kaikki muut hankinnat ovat sellaisia, joita tosiaan käyttää. Mukavia arkivaatteita töihin ja kesää silmällä pitäen myös vähän uutta valikoimaa lämpeneviin päiviin.
Sain tuossa hetki sitten pitkään vuoroaan odottaneen projektin suoritettua. Vaatekaapit on nyt siivottu! Paitsi henkarivaatekaappi sekä alusvaate- ja sukkalaatikko jäi toiseen kertaan. Ok, olisi ehkä pitänyt tyhjentää hyllyjä vähän ronskimmalla kädellä, mutta sain sentään yhden ison muovikassillisen vaatteita syrjään. Ehkä tuo tämän päivän shoppailu inspiroi tekemään tilaa uusille vaatteille edes vähän :) Pitäisi kyllä ehdottomasti laittaa joku muu siivoamaan vaatekaapit (kiitos S, vinkistä!), mutta todennäköisesti minulle ei jäisi kun päällä olevat vaatteet jäljelle.
Isäntä lähti juuri pizzan hakuun. Meillä on siis taas pizzaperjantai. Ja sunnuntaiksi olisi tarkoitus tehdä jälleen nyhtöpossua. Onnistui sen verran hyvin viime kerralla, että uskaltaudun tekemään uudelleenkin. Joskin, ehkä vähän hullua että vääntää tuota itse kun kaupasta saisi valmista tavaraa varsin vaivatta. Mutta omatekoinen on omatekoinen. Ja jotenkin suhtaudun aina pienellä varauksella näihin valmistuotteisiin... Mitä kaikkea niihin on lisätty ja ennenkaikkea, että MISTÄ se on tehty oikeasti.
Koitan seuraavaksi aivopestä miehekkeen minulle elokuvaseuraksi kotisohvalle. Leijonasydän odottaisi play-napin painamista.
Muksakkaa viikonloppua. :)
lauantai 22. maaliskuuta 2014
Aikainen lintu
Tiukkaan tarttuneet unirytmit ja aamukoirat pitävät huolen siitä, että viikonloppuihin ei nykyisin kuulu sitä nk. pitkään nukkumista. Tänä aamuna silmät aukesivat jo tasan kello kuusi. Eli jos nyt oikein tarkkoja ollaan, niin aiemmin kuin arkiaamuina.
Sitkeästi koitin jatkaa unia, mutta ulkotarhassa turhan äänekkästi temuavat nelijalkaiset ystävät eivät oikein suosineet tätä yritystä. Puoli kahdeksalta siis jouduin luovuttamaan ja kampeamaan ylös sängystä. No, mutta nyt kun kello on vasta vähän vaille kymmenen, niin olen jo pessyt muutaman koneellisen pyykkiä, imuroinut, siivonnut kissojen hiekkalaatikon sekä tehnyt pasteijatäytteen odottamaan leipomista.
Mitenkään suoranaisen hukkaan ei siis mennyt tämän aikainen jalkeille nousu. Mutta kostautuu kyllä illalla todella varmasti. Ei siis puhettakaan, että jaksaisi katsoa klo 22 jälkeen telkkarista jotain. Eilenkin iltana koitin reippaasti katsoa Nelosen leffaa, mutta ensimmäisen mainoskatkon aikaan oli jo pakko pistää pää tyynyyn.
Tätäkö se vanhuus sitten teettää? Käy nukkumaan iltayhdeksältä ja herää kuudelta päivä kun päivä.
Sitkeästi koitin jatkaa unia, mutta ulkotarhassa turhan äänekkästi temuavat nelijalkaiset ystävät eivät oikein suosineet tätä yritystä. Puoli kahdeksalta siis jouduin luovuttamaan ja kampeamaan ylös sängystä. No, mutta nyt kun kello on vasta vähän vaille kymmenen, niin olen jo pessyt muutaman koneellisen pyykkiä, imuroinut, siivonnut kissojen hiekkalaatikon sekä tehnyt pasteijatäytteen odottamaan leipomista.
Mitenkään suoranaisen hukkaan ei siis mennyt tämän aikainen jalkeille nousu. Mutta kostautuu kyllä illalla todella varmasti. Ei siis puhettakaan, että jaksaisi katsoa klo 22 jälkeen telkkarista jotain. Eilenkin iltana koitin reippaasti katsoa Nelosen leffaa, mutta ensimmäisen mainoskatkon aikaan oli jo pakko pistää pää tyynyyn.
Tätäkö se vanhuus sitten teettää? Käy nukkumaan iltayhdeksältä ja herää kuudelta päivä kun päivä.
maanantai 17. maaliskuuta 2014
Niitä päiviä kun...
...voisi helposti nylkeä paljain käsin muutaman riivinraudan ja tehdä sen vielä varsin suurta mielihyvää tuntien.
Ai jumalan pyssyt ja puukuulat, että joskus toivoisi olevansa piirun verran rohkeampi ja kykenisi sanomaan päin pläsiä kaiken, mitä oikeasti ajattelee. Tänään oli jälleen juuri sellainen päivä, kun olisi suotavaa omata kyseinen piirre! Voisikohan hakeutua johonkin "näin puhut suusi puhtaaksi" -kurssille?
En edes viitsi saati jaksa avautua aiheesta juurikaan tätä enempää. Alkaa verenpaineet kohoamaan jo silkasta ajatuksesta.
Onneksi meiltä töistä löytyy muutama sellainen ihminen, joiden kanssa yhteistyö sujuu joka kerta yhtä kitkatta ja mutkatta. Ei tarvitse olla aina edes samaa mieltä, ja silti saadaan aikaan sujuvasti (ainakin useimmiten) kaikkia tyydyttävä kompromissiratkaisu. Eikä tarvitse kenenkään siitä mieltään pahoittaa. Ehkäpä näissä ihmisissä piilee se salaisuus, millä sitä jaksaa nämä hankalimmatkin päivät jotenkin sitkutella työvuoron loppuun saakka.
Mutta sitten vähän toisiin aiheisiin...
Käytiin tosiaan reilu viikko sitten katsomassa iki-ihanat Backstreet Boysit Helsingissä. Kyllä kannatti lähteä! Soittivat käytännössä kaikki hiteiksi luokiteltavat kappaleensa ja hieman oli itselläkin ääni käheänä kun Hartwall Arenalta poistuttiin. Niin sitä vaan vanhakin innostuu... :D Käytiin vielä tarkistamassa keikan jatkotkin siellä Tigerissa ja oli aika likellä ettei kaveri saanut ympäripuhuttua minua VIP-jatkoille! Onneksi sain pidettyä pääni ja hyvä niin, koska olisi mennyt 50 euron pääsylippu melkolailla kankkulan kaivoon. Jälkikäteen kuvista päätellen oli ollut siellä jatkoilla niin paljon porukkaa kun vaan tila antaa myöten eli oltaisiin nähty ehkä Bäkkäreiden päälaet vilaukselta.
Muutenkin Helsingin reissu oli varsin onnistunut. Lauantaina hieman shoppailtiin ja käytiin illalla syömässä Iguanassa. Sitten tuhottiin vielä majapaikan emännän kanssa pullo punaviiniä lauantai-illan kunniaksi. Sunnuntaina ei sitten oikein muuta ennätettykään kun istua aamiaispöydässä yli kaksi tuntia juoruten, pakata tavarat ja kiitää pikapikaa bussille ja kotimatkalle. Viimeistään elokuussa uudelleen kun menemme kaverin kanssa katsomaan Cheekkiä Olympiastadionille.
Menneenä lauantaina taas kävimme katsomassa Jenni Vartiaisen keikan paikallisessa baarissa. Keikka oli alunperin suunniteltu pidettävän kauppakeskuksessa, mutta teknisistä syistä (tai näin on annettu ymmärtää) keikka siirtyikin baarin puolelle. Showssa itsessään ei ollut vikaa, mutta on nämä baarikeikat vaan niin...no...baarikeikkoja. Vielä niistä muutama vuosi sitten sai ehkä enemmän irti kun oli hankkinut itsensä siihen kuntoon, missä nytkin tuolla keikalla ihmisistä valtaosa vaikutti olevan. Mutta nykyisin se tungos, huono ilma ja känniääliöt pistävät pinnan kiristymään vaikka olihan sitä itsekin ennättänyt pari "rohkaisua" ottaa. En näemmä kuitenkaan riittävästi...
Ja koitimme olla ovelia ja vaihtaa kapakkaa samantien kun keikka loppui. Virhe! Ensin jonotettiin takkeja narikasta, sitten jonotettiin seuraavaan baariin sisälle, jossa toki piti jonottaa lipunmyyntiin, baaritiskille, vessaan ja vielä pois lähtiessäkin narikassa. Eikä se lysti siihen loppunut: mättöhimon yllätettyä jonotin grillillä ja sieltä selvittyäni oli vuorossa taksijono. Kotiin sentään pääsin jonottamatta.
Kyllä sitä näiden ahdistusviikonloppujen jälkeen osaa taas arvostaa koti-iltoja entistä enemmän. Ehkä se häly ja melu on jo niin nähty. Seuraavan kerran kyllä lähtee vasta varsin perustellusta syystä liikenteeseen. Tänäänkään en kyllä ole vielä ihan vakuuttunut, että löytyykö niin perusteltua syytä seuraavan vuoden aikana.
Ai jumalan pyssyt ja puukuulat, että joskus toivoisi olevansa piirun verran rohkeampi ja kykenisi sanomaan päin pläsiä kaiken, mitä oikeasti ajattelee. Tänään oli jälleen juuri sellainen päivä, kun olisi suotavaa omata kyseinen piirre! Voisikohan hakeutua johonkin "näin puhut suusi puhtaaksi" -kurssille?
En edes viitsi saati jaksa avautua aiheesta juurikaan tätä enempää. Alkaa verenpaineet kohoamaan jo silkasta ajatuksesta.
Onneksi meiltä töistä löytyy muutama sellainen ihminen, joiden kanssa yhteistyö sujuu joka kerta yhtä kitkatta ja mutkatta. Ei tarvitse olla aina edes samaa mieltä, ja silti saadaan aikaan sujuvasti (ainakin useimmiten) kaikkia tyydyttävä kompromissiratkaisu. Eikä tarvitse kenenkään siitä mieltään pahoittaa. Ehkäpä näissä ihmisissä piilee se salaisuus, millä sitä jaksaa nämä hankalimmatkin päivät jotenkin sitkutella työvuoron loppuun saakka.
Mutta sitten vähän toisiin aiheisiin...
Käytiin tosiaan reilu viikko sitten katsomassa iki-ihanat Backstreet Boysit Helsingissä. Kyllä kannatti lähteä! Soittivat käytännössä kaikki hiteiksi luokiteltavat kappaleensa ja hieman oli itselläkin ääni käheänä kun Hartwall Arenalta poistuttiin. Niin sitä vaan vanhakin innostuu... :D Käytiin vielä tarkistamassa keikan jatkotkin siellä Tigerissa ja oli aika likellä ettei kaveri saanut ympäripuhuttua minua VIP-jatkoille! Onneksi sain pidettyä pääni ja hyvä niin, koska olisi mennyt 50 euron pääsylippu melkolailla kankkulan kaivoon. Jälkikäteen kuvista päätellen oli ollut siellä jatkoilla niin paljon porukkaa kun vaan tila antaa myöten eli oltaisiin nähty ehkä Bäkkäreiden päälaet vilaukselta.
Muutenkin Helsingin reissu oli varsin onnistunut. Lauantaina hieman shoppailtiin ja käytiin illalla syömässä Iguanassa. Sitten tuhottiin vielä majapaikan emännän kanssa pullo punaviiniä lauantai-illan kunniaksi. Sunnuntaina ei sitten oikein muuta ennätettykään kun istua aamiaispöydässä yli kaksi tuntia juoruten, pakata tavarat ja kiitää pikapikaa bussille ja kotimatkalle. Viimeistään elokuussa uudelleen kun menemme kaverin kanssa katsomaan Cheekkiä Olympiastadionille.
Menneenä lauantaina taas kävimme katsomassa Jenni Vartiaisen keikan paikallisessa baarissa. Keikka oli alunperin suunniteltu pidettävän kauppakeskuksessa, mutta teknisistä syistä (tai näin on annettu ymmärtää) keikka siirtyikin baarin puolelle. Showssa itsessään ei ollut vikaa, mutta on nämä baarikeikat vaan niin...no...baarikeikkoja. Vielä niistä muutama vuosi sitten sai ehkä enemmän irti kun oli hankkinut itsensä siihen kuntoon, missä nytkin tuolla keikalla ihmisistä valtaosa vaikutti olevan. Mutta nykyisin se tungos, huono ilma ja känniääliöt pistävät pinnan kiristymään vaikka olihan sitä itsekin ennättänyt pari "rohkaisua" ottaa. En näemmä kuitenkaan riittävästi...
Ja koitimme olla ovelia ja vaihtaa kapakkaa samantien kun keikka loppui. Virhe! Ensin jonotettiin takkeja narikasta, sitten jonotettiin seuraavaan baariin sisälle, jossa toki piti jonottaa lipunmyyntiin, baaritiskille, vessaan ja vielä pois lähtiessäkin narikassa. Eikä se lysti siihen loppunut: mättöhimon yllätettyä jonotin grillillä ja sieltä selvittyäni oli vuorossa taksijono. Kotiin sentään pääsin jonottamatta.
Kyllä sitä näiden ahdistusviikonloppujen jälkeen osaa taas arvostaa koti-iltoja entistä enemmän. Ehkä se häly ja melu on jo niin nähty. Seuraavan kerran kyllä lähtee vasta varsin perustellusta syystä liikenteeseen. Tänäänkään en kyllä ole vielä ihan vakuuttunut, että löytyykö niin perusteltua syytä seuraavan vuoden aikana.
torstai 6. maaliskuuta 2014
Kun lähden stadiin...
Työviikko otti ja päättyi jo tänään. Eikä suuremmin harmita. Huomenna pidän kertyneitä ylityövapaita pois ja otamme lapsuuden ystäväni kanssa tosiaankin suunnan kohti pääkaupunkia koko viikonlopuksi. Siinä sitä onkin sitten ihmettä kerrakseen puolin ja toisin kun mualaiset lähtee hummaamaan isolle kirkolle.
Huomen iltana menemme katsomaan Backstreet Boyseja HartwallAreenalle ja sen jälkeen vielä jatkobileisiin Tigeriin. Jälkimmäinen aiheutti kyllä jonkinlaisen "ei saatana" -alkureaktion, mutta kait sitä sielläkin käydä voi kun kerran lähtenyt on! Ehkä sitä sieltäkin pois pääsee, jos ei viihdy.
Lauantaina suunnittelimme pientä shoppailukierrosta ja senkin takia toivon aika syvästi, että ihan aamuun saakka ei meidän jatkoreissu venähdä. Muuten voi tulla aika lyhyt shoppailureissu. Siitähän toki lompakko kiittäisi... Ja lauantai-ilta on tarkoitus viettää syömällä jossain mukava ravintelissa majapaikkamme emännän kanssa.
Ei kyllä pieni irtiotto arjesta tähän väliin tee laisinkaan pahaa! Päinvastoin. Odotan jo oikein into piukeana, että päästään lähtemään. Ainoastaan tämä pakkausprojekti on aina yhtä mielenkiintoinen. Nytkin olin pakkaavinani vain "ne tarpeellisimmat" ja silti laukun saumat likimain soivat kun koitin vetää vetoketjua kiinni. Suuremman laukun ottaminen ei ratkaise ongelmaa, koska kyllä minä senkin saan tuupattua täyteen tavaraa.
Eilen tuli käytyä ehkä yhdellä eriskummallisimmista kampaajareissuista. Olin jo aikaa sitten varannut ajan luottoparturilleni juuri eiliselle, jotta ennätän uusituttaa hiuskuontalon ennen tätä Helsinkin reissua. No, parturini soitti tiistaina ja minä olin ihan sydän kylmänä, että on sattunut jotain ja hän peruu aikana. Niin, itsekäs minäni ajatteli heti itseään ja omaa lettiään. Soiton syy oli kuitenkin se, että kaupunginosassa, jossa kampaamo sijaitsee, oli sattunut putkirikko eikä liikkeeseen tullut siis laisinkaan vettä eilen. Kampaajani sai ratkaisua osaltani tämän ongelman sillä, että kiikutti minut värien huuhteluun toiseen kampaamoon, joka luonnollisesti sijaitsi likimain kaupungin keskustassa. Siinä sitä sitten viipotin menemään suojaviitta hulmuten, folioita hiuksissa hiusten pesulle. :D Onneksi saatiin auto suht lähelle varakampaamoa, mutta kyllä siinä silti ennätti saada muutaman "hieman" kummeksuvan katseen osakseen. Mutta mitäpä sitä niistä. Hiuksista tuli jälleen aivan mielettömän kivat ja olivat kaiken "vaivan" arvoiset.
Ja oli aika mielenkiintoinen ilmiö huomattavissa eilen kampaamossa istuessani: olin tooooodella kaivattu ja kysytty ihminen työmaalla. Jos olisin istua tapittanut normaaliin tapaani töissä, niin olisin varmasti saanut olla näiltäkin yhteydenotoilta ihan rauhassa. Vaan kun en ollut, niin sähköpostia tuli solkenaan ja puhelin rallatti useamman kerran. Ja tätä työaikaan omien asioiden hoitamista kun tapahtuu ehkä kerran puolessa vuodessa, niin voi huokaus. No, onneksi eivät olleet ihan kaikista akuuteimpia kontakteja ja ennätin selvitellä asiat illalla ja loput tänään.
No niin. Joskos sitä söisi jotakin ja sitten vielä pyörittelisi noita pakkailuitaan. Kynnetkin ajattelin lakata vielä jossain välissä... Hilirimpsis ja kivaa loppuviikkoa kaikille! :)
Huomen iltana menemme katsomaan Backstreet Boyseja HartwallAreenalle ja sen jälkeen vielä jatkobileisiin Tigeriin. Jälkimmäinen aiheutti kyllä jonkinlaisen "ei saatana" -alkureaktion, mutta kait sitä sielläkin käydä voi kun kerran lähtenyt on! Ehkä sitä sieltäkin pois pääsee, jos ei viihdy.
Lauantaina suunnittelimme pientä shoppailukierrosta ja senkin takia toivon aika syvästi, että ihan aamuun saakka ei meidän jatkoreissu venähdä. Muuten voi tulla aika lyhyt shoppailureissu. Siitähän toki lompakko kiittäisi... Ja lauantai-ilta on tarkoitus viettää syömällä jossain mukava ravintelissa majapaikkamme emännän kanssa.
Ei kyllä pieni irtiotto arjesta tähän väliin tee laisinkaan pahaa! Päinvastoin. Odotan jo oikein into piukeana, että päästään lähtemään. Ainoastaan tämä pakkausprojekti on aina yhtä mielenkiintoinen. Nytkin olin pakkaavinani vain "ne tarpeellisimmat" ja silti laukun saumat likimain soivat kun koitin vetää vetoketjua kiinni. Suuremman laukun ottaminen ei ratkaise ongelmaa, koska kyllä minä senkin saan tuupattua täyteen tavaraa.
Eilen tuli käytyä ehkä yhdellä eriskummallisimmista kampaajareissuista. Olin jo aikaa sitten varannut ajan luottoparturilleni juuri eiliselle, jotta ennätän uusituttaa hiuskuontalon ennen tätä Helsinkin reissua. No, parturini soitti tiistaina ja minä olin ihan sydän kylmänä, että on sattunut jotain ja hän peruu aikana. Niin, itsekäs minäni ajatteli heti itseään ja omaa lettiään. Soiton syy oli kuitenkin se, että kaupunginosassa, jossa kampaamo sijaitsee, oli sattunut putkirikko eikä liikkeeseen tullut siis laisinkaan vettä eilen. Kampaajani sai ratkaisua osaltani tämän ongelman sillä, että kiikutti minut värien huuhteluun toiseen kampaamoon, joka luonnollisesti sijaitsi likimain kaupungin keskustassa. Siinä sitä sitten viipotin menemään suojaviitta hulmuten, folioita hiuksissa hiusten pesulle. :D Onneksi saatiin auto suht lähelle varakampaamoa, mutta kyllä siinä silti ennätti saada muutaman "hieman" kummeksuvan katseen osakseen. Mutta mitäpä sitä niistä. Hiuksista tuli jälleen aivan mielettömän kivat ja olivat kaiken "vaivan" arvoiset.
Ja oli aika mielenkiintoinen ilmiö huomattavissa eilen kampaamossa istuessani: olin tooooodella kaivattu ja kysytty ihminen työmaalla. Jos olisin istua tapittanut normaaliin tapaani töissä, niin olisin varmasti saanut olla näiltäkin yhteydenotoilta ihan rauhassa. Vaan kun en ollut, niin sähköpostia tuli solkenaan ja puhelin rallatti useamman kerran. Ja tätä työaikaan omien asioiden hoitamista kun tapahtuu ehkä kerran puolessa vuodessa, niin voi huokaus. No, onneksi eivät olleet ihan kaikista akuuteimpia kontakteja ja ennätin selvitellä asiat illalla ja loput tänään.
No niin. Joskos sitä söisi jotakin ja sitten vielä pyörittelisi noita pakkailuitaan. Kynnetkin ajattelin lakata vielä jossain välissä... Hilirimpsis ja kivaa loppuviikkoa kaikille! :)
perjantai 28. helmikuuta 2014
On viiiiiikonloppu eessä taas
Pieni purkitus menneestä reilusta viikosta ja muita hajatelmia.
Meille tuli uusi koira. Hyvin pian 1-vuotias huskyuros Gefi kasvatti lauman koon neljään viikko sitten ja nyt on isännällä valjakko. (Ja minulla yksi rapsuteltava lisää.) Eli se kaikki mussutus loppuu tähän ja nyt vaan harrastetaan.
Enää viikko ja olemme lapsuudenystäväni kanssa teini-iän suosikkiemme keikalla Helsingissä. Backstreet Boys 4-ever!
Ärsyttää tämä tämän talven talvettomuus. En pidä kovista pakkasista enkä kaipaa kahta metriä luntakaan, mutta on se nyt jumalauta kun rapa roiskuu helmikuussa ja talvesta ole jäljellä kun säälittävät lumilämpäreet siellä täällä. Parasta nyt sit talven myös pysyä poissa eikä sitten täräyttää puolta metriä lunta huhtikuussa kun sen kevään pitäisi kaikkien odotuksien mukaan oikeasti tulla.
Aion tänä viikonloppuna tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni nyhtöpossua aka ylikypsää possua aka pulled porkia ja sille kaveriksi BBQ-kastiketta. Katsotaan teenkö toiste. Jälkiruokaherkuksi laskiaispullia.
Töissä on ollut pelottavan "rauhallista". Tekemistä piisaa, mutta ei sitä musertavaa kiirettä ja paniikkia toistaiseksi. Paniikkinappula on kaiketi pompsahtanut pois ala-asennosta ja odottaa, että sitä taas läimäistään. Tapahtunee viimeistään ensi viikolla.
Äiti teki tänään minulle vitamiinitoimituksen ja nyt toivotaan, että noista ihmekapseleista olisi apua tähän väsymykseen, jolla en ainakaan minä keksi suoraa syytä. Muuta kun, että pitäisi ehkä yrittää oikeasti liikkua säännöllisesti. Mutta tämä väsymys ei juurikaan houkuta töiden jälkeen tekemään muuta kun suorittamaan ne ns. pakolliset toimet. Ja se taas sitten ruokkii väsymystä jne... Josko tämä pikkuhiljaa lisääntynyt päivänvalokin tekee tehtävänsä eikä vaan vitamiinipurkkien antimet.
En ole mikään fanaattinen jääkiekkoilufani (enää), mutta tänään puolihuolimattomasti seurattu sirkus Liiga-nousijan ympärillä pisti kyllä ärsyttämään. Sen enempää asiasta tietämättä kärjistetysti kuulostaa oudolta nämä kabinettipäätökset ja kuinka paljon tämän jälkeen joukkueita kiinnostaa panostaa itse urheilusuorituksiin, joilla tähän saakka on nousijat ja putoajat (käsitykseni mukaan) ratkottu. Noh, ehkä joku tietää ja ymmärtää minua paremmin ja hyvä niin.
Nyt saapui pizzataksi. Tänä viikonloppuna possuillaan siis monellakin tapaa. Kivaa viikonvaihdetta!
Meille tuli uusi koira. Hyvin pian 1-vuotias huskyuros Gefi kasvatti lauman koon neljään viikko sitten ja nyt on isännällä valjakko. (Ja minulla yksi rapsuteltava lisää.) Eli se kaikki mussutus loppuu tähän ja nyt vaan harrastetaan.
Enää viikko ja olemme lapsuudenystäväni kanssa teini-iän suosikkiemme keikalla Helsingissä. Backstreet Boys 4-ever!
Ärsyttää tämä tämän talven talvettomuus. En pidä kovista pakkasista enkä kaipaa kahta metriä luntakaan, mutta on se nyt jumalauta kun rapa roiskuu helmikuussa ja talvesta ole jäljellä kun säälittävät lumilämpäreet siellä täällä. Parasta nyt sit talven myös pysyä poissa eikä sitten täräyttää puolta metriä lunta huhtikuussa kun sen kevään pitäisi kaikkien odotuksien mukaan oikeasti tulla.
Aion tänä viikonloppuna tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni nyhtöpossua aka ylikypsää possua aka pulled porkia ja sille kaveriksi BBQ-kastiketta. Katsotaan teenkö toiste. Jälkiruokaherkuksi laskiaispullia.
Töissä on ollut pelottavan "rauhallista". Tekemistä piisaa, mutta ei sitä musertavaa kiirettä ja paniikkia toistaiseksi. Paniikkinappula on kaiketi pompsahtanut pois ala-asennosta ja odottaa, että sitä taas läimäistään. Tapahtunee viimeistään ensi viikolla.
Äiti teki tänään minulle vitamiinitoimituksen ja nyt toivotaan, että noista ihmekapseleista olisi apua tähän väsymykseen, jolla en ainakaan minä keksi suoraa syytä. Muuta kun, että pitäisi ehkä yrittää oikeasti liikkua säännöllisesti. Mutta tämä väsymys ei juurikaan houkuta töiden jälkeen tekemään muuta kun suorittamaan ne ns. pakolliset toimet. Ja se taas sitten ruokkii väsymystä jne... Josko tämä pikkuhiljaa lisääntynyt päivänvalokin tekee tehtävänsä eikä vaan vitamiinipurkkien antimet.
En ole mikään fanaattinen jääkiekkoilufani (enää), mutta tänään puolihuolimattomasti seurattu sirkus Liiga-nousijan ympärillä pisti kyllä ärsyttämään. Sen enempää asiasta tietämättä kärjistetysti kuulostaa oudolta nämä kabinettipäätökset ja kuinka paljon tämän jälkeen joukkueita kiinnostaa panostaa itse urheilusuorituksiin, joilla tähän saakka on nousijat ja putoajat (käsitykseni mukaan) ratkottu. Noh, ehkä joku tietää ja ymmärtää minua paremmin ja hyvä niin.
Nyt saapui pizzataksi. Tänä viikonloppuna possuillaan siis monellakin tapaa. Kivaa viikonvaihdetta!
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Jummijammi
Olenpa ollut taas hieman laiska bloggaaja. Hyi minua! Ei ole vaan jotenkin saanut itseään istutettua tähän koneen ääreen työpäivän päätteeksi niin pitkäksi aikaa, että olisi postauksen tynkää saanut rustattua.
Työasioista jaarittelu ei ehkä ole kaikista kiinnostavinta luettavaa, mutta ei ole pakko lukea. Eilen saatiin päätökseen yt-neuvottelut työpaikassani ja vaikka nämä ovat aina ikäviä juttuja ja näistä seuraa myös ikäviä asioita, niin ihan kuin olisin koko henkilöstön huokaisevan yhteen ääneen kun asiat ratkesivat viimein.
Eli se yhdessä kannettu epätietoisuuden taakka muuttui tietoisuudeksi ja ehkä nyt on omalla tavallaan helpompi hengittää. Neuvottelujen tulokset toki näkyvät luonnollisestikin kaikessa, mitä jatkossa tapahtuu mutta siihen muutoksen hakuunhan sitä muun muassa näissä aina pyritäänkin. Ei kait sitä ilman muutostarvetta näitä yt-neuvotteluja käytäisi vähän siellä ja täällä.
Jonkinlainen hetkellinen rauha on saapunut myös omaan olemiseen ja tekemiseen. Väitän tilanteen ja olotilan olevan ohimenevä, mutta parempi tämäkin kuin jatkuva paniikinomainen pakokauhu. Tekemistä on ja tulee olemaan, mutta ehkä ne kaikki on selvitettävissä ja hoidettavissa. Mennään tällä siis siihen saakka kunnes taas seuraava betoniseinä nousee nenäni eteen.
Viime viikonloppuna pidimme tyttöporukalla illanistujaiset. Tarkoitushan oli syödä, juoda ja pitää lystiä aamuun saakka, mutta toisinpa kävi omalla kohdallani. Mieheke oli sitten tokikin sopinut naapurikaupungissa asuvan kaverinsa kanssa, että hän on menossa kyläreissulle juuri tänä samana lauantaina. Täällä syrjäkylillä kolmen koiran kanssa asuvalle moinen asettaa jo hienoista haastetta. Ei toki ylitsepääsemätöntä, mutta sen kaltaista, että on parempi tehdä pieniä muutoksia suunnitelmiin jotta asiat lutviutuvat mukavammin.
Logistiikkaongelmat ja se ettei mieluusti jättäisi koiria keskenään yli puoleksi vuorokaudeksi, minimoivat omat vaihtoehdot suhteellisen napakasti. Olin siis liikkeellä autolla ja aamuun asti juhliminen jäi haaveeksi. Toki ilman viinaakin voi olla hauskaa, ja niin kyllä olikin! Mutta aamuun saakka en nykyisin enää jaksa valvoa missään olotilassa eli lopulta kaiketi ihan win-win-situation.
Ilta oli mitä hulvattomin ja aamulla ei ollut krapulaa eikä myöskään pankkitili ammottanut tyhjyyttään. Näemmä sitä on alkanut tulla todenteolla vanhaksi kun se pään täyteen vetäminen ei ole ainoa tapa viettää viikonloppua. Vanha ja väsynyt. That's me.
Ja jotta tämä hengentuotteeni olisi mahdollisimman poukkoilevaa ja epäloogista, niin toteanpa tähän loppuun vielä, että tänään on ollut hyvä päivä olla suomalainen. Olympiakulta ja -hopea sekä Venäjän kurmuuttaminen kiekkokaukalossa. Ei ollenkaan pöllömpää. Perjantaina tarvinnee nitroja rekkalastin, että kykenee katsomaan Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelun.
Niin ja vielä se, että jos haluatte ilahduttaa itseänne tai lähipiiriänne suussasulavalla herkulla, suosittelen lämpimästi leipomaan Daimsuklaamuffinsseja. Työkaverin ryökäle oli näitä tehnyt ja kuumotteli toki aikaansaannoksiaan Facebookissa. Aivopestynä ostin sitten eilen tarvikkeet ja pyöräytin muffinssit minäkin. Miltei suoraan uunista otettuina nämä ovat jotain sellaista herkkua, että melkein mummonsa myisi, jotta edes yhden suupalan näistä saisi maistaa... Eivätkä kyllä jääkaappikylminäkään pahoin saa voimaan - ellei syö liian montaa leivosta.
Työasioista jaarittelu ei ehkä ole kaikista kiinnostavinta luettavaa, mutta ei ole pakko lukea. Eilen saatiin päätökseen yt-neuvottelut työpaikassani ja vaikka nämä ovat aina ikäviä juttuja ja näistä seuraa myös ikäviä asioita, niin ihan kuin olisin koko henkilöstön huokaisevan yhteen ääneen kun asiat ratkesivat viimein.
Eli se yhdessä kannettu epätietoisuuden taakka muuttui tietoisuudeksi ja ehkä nyt on omalla tavallaan helpompi hengittää. Neuvottelujen tulokset toki näkyvät luonnollisestikin kaikessa, mitä jatkossa tapahtuu mutta siihen muutoksen hakuunhan sitä muun muassa näissä aina pyritäänkin. Ei kait sitä ilman muutostarvetta näitä yt-neuvotteluja käytäisi vähän siellä ja täällä.
Jonkinlainen hetkellinen rauha on saapunut myös omaan olemiseen ja tekemiseen. Väitän tilanteen ja olotilan olevan ohimenevä, mutta parempi tämäkin kuin jatkuva paniikinomainen pakokauhu. Tekemistä on ja tulee olemaan, mutta ehkä ne kaikki on selvitettävissä ja hoidettavissa. Mennään tällä siis siihen saakka kunnes taas seuraava betoniseinä nousee nenäni eteen.
Viime viikonloppuna pidimme tyttöporukalla illanistujaiset. Tarkoitushan oli syödä, juoda ja pitää lystiä aamuun saakka, mutta toisinpa kävi omalla kohdallani. Mieheke oli sitten tokikin sopinut naapurikaupungissa asuvan kaverinsa kanssa, että hän on menossa kyläreissulle juuri tänä samana lauantaina. Täällä syrjäkylillä kolmen koiran kanssa asuvalle moinen asettaa jo hienoista haastetta. Ei toki ylitsepääsemätöntä, mutta sen kaltaista, että on parempi tehdä pieniä muutoksia suunnitelmiin jotta asiat lutviutuvat mukavammin.
Logistiikkaongelmat ja se ettei mieluusti jättäisi koiria keskenään yli puoleksi vuorokaudeksi, minimoivat omat vaihtoehdot suhteellisen napakasti. Olin siis liikkeellä autolla ja aamuun asti juhliminen jäi haaveeksi. Toki ilman viinaakin voi olla hauskaa, ja niin kyllä olikin! Mutta aamuun saakka en nykyisin enää jaksa valvoa missään olotilassa eli lopulta kaiketi ihan win-win-situation.
Ilta oli mitä hulvattomin ja aamulla ei ollut krapulaa eikä myöskään pankkitili ammottanut tyhjyyttään. Näemmä sitä on alkanut tulla todenteolla vanhaksi kun se pään täyteen vetäminen ei ole ainoa tapa viettää viikonloppua. Vanha ja väsynyt. That's me.
Ja jotta tämä hengentuotteeni olisi mahdollisimman poukkoilevaa ja epäloogista, niin toteanpa tähän loppuun vielä, että tänään on ollut hyvä päivä olla suomalainen. Olympiakulta ja -hopea sekä Venäjän kurmuuttaminen kiekkokaukalossa. Ei ollenkaan pöllömpää. Perjantaina tarvinnee nitroja rekkalastin, että kykenee katsomaan Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelun.
Niin ja vielä se, että jos haluatte ilahduttaa itseänne tai lähipiiriänne suussasulavalla herkulla, suosittelen lämpimästi leipomaan Daimsuklaamuffinsseja. Työkaverin ryökäle oli näitä tehnyt ja kuumotteli toki aikaansaannoksiaan Facebookissa. Aivopestynä ostin sitten eilen tarvikkeet ja pyöräytin muffinssit minäkin. Miltei suoraan uunista otettuina nämä ovat jotain sellaista herkkua, että melkein mummonsa myisi, jotta edes yhden suupalan näistä saisi maistaa... Eivätkä kyllä jääkaappikylminäkään pahoin saa voimaan - ellei syö liian montaa leivosta.
maanantai 10. helmikuuta 2014
Meillä asuu pullahiiriä...
Muitakin siis kuin minä.
Unohdin jälleen joutessani "herkkuja" pöydälle töihin lähtiessäni ja mies olikin saanut kotiin tullessaan kerätä tähteitä lattialta. Ilmeisesti oli ollut kissoilla liian kova urakka syödä sekä pasteija että korillinen pitaleipiä. Pasteijasta oli jäänyt pöydälle vaan vähän muruja ja kuolaa, pitaleipiä oli harnittu vain vähän laidoilta ja todettu kaiketi liian mauttomaksi. Eivät ehkä hoksanneet, että jääkaapissa olisi ollut kanaa ja jauhelihaa täytteeksi...
Olisi kyllä ihan mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa seuraamassa näitä kissaeläinten puuhia silloin kun ei itse ole kotona. Luulin, että ne vain nukkuvat kaiket päivät mutta näemmä myös herkkujen varastelu pöydältä muovipussista kuuluu päivän aktiviteetteihin.
Itseään saa toki syyttää. Etenkin kun ei ole ihan ensimmäinen kerta. Aiemmin on kelvannut myös pullat, kauraleipä (siihen oli muistaakseen kairattu kunnon reikä keskelle leipää), joulutorttu ja viime viikolla oli ajeltu pitkin pöytiä keksipaketin kanssa. Paketin pohjalle oli jostain mystisestä syystä jäänyt yksi keksi, mutta joko ei ollut aiheuttanut ylitsepääsemätöntä himoa kissoissa tai eivät olleet saaneet kaivettua jämää paketista, niin syömättä oli jäänyt.
Miksi nämä kaikki sitten lojuvat pöydillä? Tnoh, tämä tämän kaltainen varastelu on hyvin tuore ilmiö. Tai aiemmin ovat olleet siistimpiä varkaita eivätkä ole jättäneet todistusaineistoa jälkeensä. Ja en vaan kerta kaikkia tule aina ajatelleeksi, että vaikka kuivakka pitäleipä saattaisi houkuttaa kissaa ottamaan maistiaiset mahdollisimman monesta yksilöstä.
Pidämmekö kissoja nälässä? No ei sitäkään. Purkillinen murkinaa ja raksut tarjoillaan kissoille joka päivä. Eikä ole muuten puhettakaan että jättäisi tarjoilematta... Kurre kyllä pitää huolen, että hänen ylhäisyytensä alati kurniva vatsalaukku muistetaan. Pitäisi olla kuuro ja todennäköisesti myös sokea sekä tuntoaistinsa menettänyt, jos ei tulisi kissoja ruokkineeksi päivittäin.
Kenties alan pikkuhiljaa oppia laittamaan kaiken mahdollisen ja jossain määrin myös mahdottoman syötäväksi kelpaavan aineksen kissojen ulottumattomiin. Vaikkakin odotan innolla sitä päivää kun keittiön lattialla odottaa työpäivän jälkeen puoliksi syöty appelsiini eikä kuorenpaloja näy missään...
Unohdin jälleen joutessani "herkkuja" pöydälle töihin lähtiessäni ja mies olikin saanut kotiin tullessaan kerätä tähteitä lattialta. Ilmeisesti oli ollut kissoilla liian kova urakka syödä sekä pasteija että korillinen pitaleipiä. Pasteijasta oli jäänyt pöydälle vaan vähän muruja ja kuolaa, pitaleipiä oli harnittu vain vähän laidoilta ja todettu kaiketi liian mauttomaksi. Eivät ehkä hoksanneet, että jääkaapissa olisi ollut kanaa ja jauhelihaa täytteeksi...
Olisi kyllä ihan mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa seuraamassa näitä kissaeläinten puuhia silloin kun ei itse ole kotona. Luulin, että ne vain nukkuvat kaiket päivät mutta näemmä myös herkkujen varastelu pöydältä muovipussista kuuluu päivän aktiviteetteihin.
Itseään saa toki syyttää. Etenkin kun ei ole ihan ensimmäinen kerta. Aiemmin on kelvannut myös pullat, kauraleipä (siihen oli muistaakseen kairattu kunnon reikä keskelle leipää), joulutorttu ja viime viikolla oli ajeltu pitkin pöytiä keksipaketin kanssa. Paketin pohjalle oli jostain mystisestä syystä jäänyt yksi keksi, mutta joko ei ollut aiheuttanut ylitsepääsemätöntä himoa kissoissa tai eivät olleet saaneet kaivettua jämää paketista, niin syömättä oli jäänyt.
Miksi nämä kaikki sitten lojuvat pöydillä? Tnoh, tämä tämän kaltainen varastelu on hyvin tuore ilmiö. Tai aiemmin ovat olleet siistimpiä varkaita eivätkä ole jättäneet todistusaineistoa jälkeensä. Ja en vaan kerta kaikkia tule aina ajatelleeksi, että vaikka kuivakka pitäleipä saattaisi houkuttaa kissaa ottamaan maistiaiset mahdollisimman monesta yksilöstä.
Pidämmekö kissoja nälässä? No ei sitäkään. Purkillinen murkinaa ja raksut tarjoillaan kissoille joka päivä. Eikä ole muuten puhettakaan että jättäisi tarjoilematta... Kurre kyllä pitää huolen, että hänen ylhäisyytensä alati kurniva vatsalaukku muistetaan. Pitäisi olla kuuro ja todennäköisesti myös sokea sekä tuntoaistinsa menettänyt, jos ei tulisi kissoja ruokkineeksi päivittäin.
Kenties alan pikkuhiljaa oppia laittamaan kaiken mahdollisen ja jossain määrin myös mahdottoman syötäväksi kelpaavan aineksen kissojen ulottumattomiin. Vaikkakin odotan innolla sitä päivää kun keittiön lattialla odottaa työpäivän jälkeen puoliksi syöty appelsiini eikä kuorenpaloja näy missään...
maanantai 3. helmikuuta 2014
Nakkisoppoo ja sohvoo
Kun herää aamulla varttia vaille viisi, ei kannata edessä olevalta päivältä ihan hirvittävän paljon odottaa. Jos olisi ollut fiksu (mikä olisikin ollut allekirjoittaneen perusolemus huomioon ottaen ihme), olisi ollut syytä vetää vaan peitto korviin ja toivoa, että tiistai tulee mitä pikimmin.
Kuoleman väsymys, muutenkin alavireinen viikon aloitus ja kaikki maailman vaikeudet ja hankaluudet töissä. Siinä sitä onkin ohjelmaa yhdelle päivälle. Etenkin kun kyseessä on vielä maanantaipäivä.
Talviautoilu, tolkuttoman urpot ihmiset ja tämä nykyisin olematon paineensietokyky. Nämä kaikki yhdessä ja erikseen kyllä saavat hetkittäin raivokohtausten partaalle. Ja useimmiten myös partaan yli. Toistaiseksi olen onneksi työmaalla saanut pidettyä suurimmat tunteenpurkaukset pienemmän piirin tiedossa, mutta pahoin pelkään että vielä tulee se päivä, kun suusta karkaa sopimattomalla hetkelle sellainen sammakko, että voipi olla välit tietyn joukko-osaston kanssa tovin katkolla.
Minun pirtaani ei vaan käy millään survonnalla se, että töihin tullaan lähinnä vaan viihtymään. Ok, onhan se toki positiivinen lisä, mikäli töissä on jopa mukavaa. Mutta jos siihen omaan viihtymiseen pääsee sillä, että oma töissä sluibailu pakottaa muut tekemään hommia kahta kauheammin, niin en paljon hattua nostelisi. Enkä kyllä ääneen kehtaisi uskotella muille, että on niin rankkaa kun joutuu koko ajan uutta opettelemaan ja kaikkensa antamaan, että töistään ylipäänsä selviää. Ja silti on aikaa kulkea peräkanaa pitkin toimistoa ja käydä juoruamassa mitä kukakin sanoi ja teki.
Laiska töillään luettelee, mutta tänään kuukausiraporttia varten asioita kootessa kävi kyllä mielessä, että "olenko ihan oikeasti tehnyt tämän kaiken yhdessä kuukaudessa?!". On toki hirvittävän hyvä, että töitä on enemmän kun laki sallii, mutta onhan se vähän haitarista kun näitä vapaamatkustajia saa roikottaa matkassa sillä kustannuksella, että itse on hetkittäin täysin ylityöllistetty.
No joo. Kenties nämä työurputukset kiinnostavat teitä yhtä vähän kun kilo pikkukiviä, mutta kenties tämä on itselle jotenkin terapeuttista kun voi koota ajatuksiaan edes johonkin kanavaan.
Nyt sitä nakkisoppoo ja sitten on kyllä ehkä otettava huilausasento sohvalla. Suunniteltu lenkki taitanee jäädä väliin. Josko ennen saunaa vähän kuntopyöräilyä sen lenkin korvikkeeksi.
Kuoleman väsymys, muutenkin alavireinen viikon aloitus ja kaikki maailman vaikeudet ja hankaluudet töissä. Siinä sitä onkin ohjelmaa yhdelle päivälle. Etenkin kun kyseessä on vielä maanantaipäivä.
Talviautoilu, tolkuttoman urpot ihmiset ja tämä nykyisin olematon paineensietokyky. Nämä kaikki yhdessä ja erikseen kyllä saavat hetkittäin raivokohtausten partaalle. Ja useimmiten myös partaan yli. Toistaiseksi olen onneksi työmaalla saanut pidettyä suurimmat tunteenpurkaukset pienemmän piirin tiedossa, mutta pahoin pelkään että vielä tulee se päivä, kun suusta karkaa sopimattomalla hetkelle sellainen sammakko, että voipi olla välit tietyn joukko-osaston kanssa tovin katkolla.
Minun pirtaani ei vaan käy millään survonnalla se, että töihin tullaan lähinnä vaan viihtymään. Ok, onhan se toki positiivinen lisä, mikäli töissä on jopa mukavaa. Mutta jos siihen omaan viihtymiseen pääsee sillä, että oma töissä sluibailu pakottaa muut tekemään hommia kahta kauheammin, niin en paljon hattua nostelisi. Enkä kyllä ääneen kehtaisi uskotella muille, että on niin rankkaa kun joutuu koko ajan uutta opettelemaan ja kaikkensa antamaan, että töistään ylipäänsä selviää. Ja silti on aikaa kulkea peräkanaa pitkin toimistoa ja käydä juoruamassa mitä kukakin sanoi ja teki.
Laiska töillään luettelee, mutta tänään kuukausiraporttia varten asioita kootessa kävi kyllä mielessä, että "olenko ihan oikeasti tehnyt tämän kaiken yhdessä kuukaudessa?!". On toki hirvittävän hyvä, että töitä on enemmän kun laki sallii, mutta onhan se vähän haitarista kun näitä vapaamatkustajia saa roikottaa matkassa sillä kustannuksella, että itse on hetkittäin täysin ylityöllistetty.
No joo. Kenties nämä työurputukset kiinnostavat teitä yhtä vähän kun kilo pikkukiviä, mutta kenties tämä on itselle jotenkin terapeuttista kun voi koota ajatuksiaan edes johonkin kanavaan.
Nyt sitä nakkisoppoo ja sitten on kyllä ehkä otettava huilausasento sohvalla. Suunniteltu lenkki taitanee jäädä väliin. Josko ennen saunaa vähän kuntopyöräilyä sen lenkin korvikkeeksi.
torstai 30. tammikuuta 2014
Ei vastauksia vastauksista
Piti eilen raportoida verikokeista, mutta ei olisi ollut muuta kerrottavaa kun että tiedänkin tulokset vasta tänään. Kaikki on kuitenkin ok. Kilpirauhasarvot ovat viitearvojen keskellä ja hemoglobiinikin 130. Eli syytä tähän apaattisuuteen ei löytynyt ainakaan näistä.
Eli kaiketi on vaan uskottava terkkaritätiä ja koitettava stressata vähän vähemmän ja annettava itselle lupa nauttia välillä joutenolosta. Ja mieltä painavien asioiden kanssa ei pitäisi antaa kasautua. No joo, tasaisesti kyllä tuntojani purankin kotioloissa, mutta isännän asennoituminen töihin ja sen aiheuttamaan "paineeseen" on täysin eri planeetalta kun oma suhtautuminen niin yleensä saadaan vaan lähinnä aikaan sanaharkka ja sitten hatuttaa entistä enemmän.
No, onneksi työterveyshoitaja on käytettävissä jos tämä ei ala tässä asettua omia aikojaan. Ja kenties nukkumisongelmista eroon pääseminen on yksi askel siihen, että muutenkin olo alkaisi asettua ja asiat eivät näyttäisi niin ylitsepääsemättömiltä. Ja kun tässä keväällä on käytävä uusimassa e-pilleriresepti, niin pitänee sielläkin lääkärille kertoa näistä "oireista". Josko osansa nykyisiin mielialanvaihteluihin onkin noilla hormooneilla.
Huomenna aion pitää etätyöpäivän, jotta saisin sellaisia rästiin jääneitä hommia tehtyä kun saan olla ns. kaikessa rauhassa. Tokihan olen koko päivän puhelimen ja pikaviestiohjelman tavoitettavissa mutta silti työskentelyrauha on kotona yksin ollessa hieman toinen kuin avokonttorissa 10 muun ihmisen kanssa.
Lauantaina olenkin lupautunut jonain heikkona hetkenä koko päiväksi yhteen yhteistyötapahtumaan, koska satuin kuulumaan kyseisen tilaisuuden järjestelytoimikuntaan. Noooh, ehkä sitä toki voi päivänsä huonomminkin viettää kun suht' mielenkiintoisen seminaarin, jääkiekko-ottelun ja hyvän ruoan parissa. Pahus vaan kun pitää olla autolla liikkeellä, niin juomapuolella on pysyttävä kaidalla tiellä. :D
Olikin eilen iltana jo mielessä kyllä työntää autoksi haukuttu kulkupeli lähimpään suohon. Aloitti töistä tullessa kummallinen vikinän ja jatkoi sitä illallakin kun käytiin pyörähtämässä anoppilassa. Mies ennätti jo toki luetella liudan mahdollisia äänenaiheuttajia ja minulla vilisi miinusmerkkiset euronkuvat silmissä ja verenpaine nousi uhkaavasti. Tänä aamuna outo sivuääni oli poissa. Ennätin kyllä eilen iltana jos hätäpäissäni soittaa isoveljelle, koska hänelle on vuosien saatossa kertynyt melkoinen tietämys autojen sielunelämästä sekä konepellin alaisesta maailmasta.
Velipoika kävi tänään toteamassa, että "eihän tämä mitään outoa ääntä pidä". No niin, mutta eilenpä piti! Eli josko nyt ainakin toistaiseksi toivon, että uljas menopelini ei vaan perusta niin pakkasesta. Kesäauto. Sovittiin kyllä isoveljen kanssa, että jos vikinä alkaa uudelleen, niin hän ensi viikolla ottaa auton tarkempaan syyniin. Luojalle kiitos viime vuosina merkittävästi parantuneista väleistä veljen kanssa! Tuostakin toteamuksesta olisin jossain huoltoliikkeessä maksanut pitkän pennin. Nyt selvittiin kiitoksilla.
Vanhaan autoon kun ei tohtisi kovin suuria remontteja enää tehdä. Jos auton arvo on alle 1000 euroa, ni ei viitsisi hirveän monia satasia laittaa korjaamiseen kun ei se auton arvoa muuksi muuta. Tokihan sillä saattaa muutaman lisäkilometrin saada, mutta todennäköisesti niidenkin kilometrien aikana jokin toinen ja mahdollisimman kalliin remontin vaativa paikka leviää.
Nyt pitänee mennä kurkistamaan miten tonnikalalasagne jakselee uunissa. On se ihme kun vähemmän tonnikalasta pitävä ihminen viitsii tuollaista ruokaa edes väsätä! Teki mieli lasagnea mutta jauhelihaa on syöty monena päivänä eli joku muu variaatio piti sitten keksiä... Joskus nuorempana tykkäsin tosi paljon tonnikalapastapaistoksesta, niin heräsi toive, että josko lasagne olisi yhtä hyvää vaikka itse tekeekin.
Eli kaiketi on vaan uskottava terkkaritätiä ja koitettava stressata vähän vähemmän ja annettava itselle lupa nauttia välillä joutenolosta. Ja mieltä painavien asioiden kanssa ei pitäisi antaa kasautua. No joo, tasaisesti kyllä tuntojani purankin kotioloissa, mutta isännän asennoituminen töihin ja sen aiheuttamaan "paineeseen" on täysin eri planeetalta kun oma suhtautuminen niin yleensä saadaan vaan lähinnä aikaan sanaharkka ja sitten hatuttaa entistä enemmän.
No, onneksi työterveyshoitaja on käytettävissä jos tämä ei ala tässä asettua omia aikojaan. Ja kenties nukkumisongelmista eroon pääseminen on yksi askel siihen, että muutenkin olo alkaisi asettua ja asiat eivät näyttäisi niin ylitsepääsemättömiltä. Ja kun tässä keväällä on käytävä uusimassa e-pilleriresepti, niin pitänee sielläkin lääkärille kertoa näistä "oireista". Josko osansa nykyisiin mielialanvaihteluihin onkin noilla hormooneilla.
Huomenna aion pitää etätyöpäivän, jotta saisin sellaisia rästiin jääneitä hommia tehtyä kun saan olla ns. kaikessa rauhassa. Tokihan olen koko päivän puhelimen ja pikaviestiohjelman tavoitettavissa mutta silti työskentelyrauha on kotona yksin ollessa hieman toinen kuin avokonttorissa 10 muun ihmisen kanssa.
Lauantaina olenkin lupautunut jonain heikkona hetkenä koko päiväksi yhteen yhteistyötapahtumaan, koska satuin kuulumaan kyseisen tilaisuuden järjestelytoimikuntaan. Noooh, ehkä sitä toki voi päivänsä huonomminkin viettää kun suht' mielenkiintoisen seminaarin, jääkiekko-ottelun ja hyvän ruoan parissa. Pahus vaan kun pitää olla autolla liikkeellä, niin juomapuolella on pysyttävä kaidalla tiellä. :D
Olikin eilen iltana jo mielessä kyllä työntää autoksi haukuttu kulkupeli lähimpään suohon. Aloitti töistä tullessa kummallinen vikinän ja jatkoi sitä illallakin kun käytiin pyörähtämässä anoppilassa. Mies ennätti jo toki luetella liudan mahdollisia äänenaiheuttajia ja minulla vilisi miinusmerkkiset euronkuvat silmissä ja verenpaine nousi uhkaavasti. Tänä aamuna outo sivuääni oli poissa. Ennätin kyllä eilen iltana jos hätäpäissäni soittaa isoveljelle, koska hänelle on vuosien saatossa kertynyt melkoinen tietämys autojen sielunelämästä sekä konepellin alaisesta maailmasta.
Velipoika kävi tänään toteamassa, että "eihän tämä mitään outoa ääntä pidä". No niin, mutta eilenpä piti! Eli josko nyt ainakin toistaiseksi toivon, että uljas menopelini ei vaan perusta niin pakkasesta. Kesäauto. Sovittiin kyllä isoveljen kanssa, että jos vikinä alkaa uudelleen, niin hän ensi viikolla ottaa auton tarkempaan syyniin. Luojalle kiitos viime vuosina merkittävästi parantuneista väleistä veljen kanssa! Tuostakin toteamuksesta olisin jossain huoltoliikkeessä maksanut pitkän pennin. Nyt selvittiin kiitoksilla.
Vanhaan autoon kun ei tohtisi kovin suuria remontteja enää tehdä. Jos auton arvo on alle 1000 euroa, ni ei viitsisi hirveän monia satasia laittaa korjaamiseen kun ei se auton arvoa muuksi muuta. Tokihan sillä saattaa muutaman lisäkilometrin saada, mutta todennäköisesti niidenkin kilometrien aikana jokin toinen ja mahdollisimman kalliin remontin vaativa paikka leviää.
Nyt pitänee mennä kurkistamaan miten tonnikalalasagne jakselee uunissa. On se ihme kun vähemmän tonnikalasta pitävä ihminen viitsii tuollaista ruokaa edes väsätä! Teki mieli lasagnea mutta jauhelihaa on syöty monena päivänä eli joku muu variaatio piti sitten keksiä... Joskus nuorempana tykkäsin tosi paljon tonnikalapastapaistoksesta, niin heräsi toive, että josko lasagne olisi yhtä hyvää vaikka itse tekeekin.
maanantai 27. tammikuuta 2014
Maanantain makuinen maanantai
Otti taas viikon aloitus luulot pois meikämannesta. En ehkä ikinä lakkaa ihmettelemästä ja yllättymästä, miten tämä viikon ensimmäinen päivä voikaan olla haasteellinen!
Koko alkuvuoden töissä hoitamani case ei ala nyt jostain syystä lutviutua ollenkaan. Ei niinkuin ollenkaan. Jos se hanke joku päivä oikeasti valmistuu ja teettäjä vielä lausuu minulle vilpittömät kiitokset, niin sitten on kyllä rasteja joka seinässä. Tänään jo ennätin aamusta hieman huokaista, että josko se alkaisi edetä, mutta iltapäivällä saikin taas ottaa takapakkia ja huomisesta on tulossa jälleen varsin yltiöpäisen työntäyteinen.
Otin tänään itseäni niskasta kiinni ja lähdin töistä tultuani vanhimman koiruuden kanssa lenkille. Onkin kyllä aina sellainen voimainkoitois kulkea tuolla muiden kanssa samoja lenkkipolkuja äärimmäisen merkkailuintoisen koiran kanssa. "Lyhtypylväs! Aurausviitta! Lumikökkäre! Lyhtypylväs! Puu! Lumikökkäre! Lumikökkäre!" Ja tätä samaa jatkuu KOKO lenkin ajan. Vuoroa muuttaen koira vetää perässään lenkittäjää ja lenkittäjä koiraa. Siinä sitä on taas kanssaihmisillä ollut hupia kerrakseen kun jupisen koiralle puoliääneen "No niin, nyt riittää! Ala tulla! Ei tartte joka pylvästä merkata... Tule nyt! Joojoo, kyllä siellä varmasti pissi haisee..."
Ja kyllä tuolla talvisessa viimassa tarpoessa ihan väistämättä kävi mielessä, että pääsiäinen ulkomaan reissuineen saisi tulla kyllä varsin vikkelästi! Joskin kun suunnaksemme on valikoitunut Thaimaa, niin toki oman jännitysmomenttinsa nyt luo vielä sekin, että mikä tilanne siellä sitten keväällä on. Eli kannattaako sinne paljon turistin nokkaansa pistää. Tokihan se nirri voi lähteä täälläkin ihan yhtä hyvin, mutta josko nyt ei tieten tahtoen menisi sinne jäämään muitten jalkoihin. Pitää ehkä hioa joku plan B kaiken varalta jos esim. lentoyhtiö ei tuolloin tee lentoja ollenkaan Thaimaahan.
Huomenissa olisi meno verikokeisiin ja keskiviikkona toivottavasti kuulen "tuomion". Toisaalta toivoo, että tälle mielialan vaihtelulle löytyisi joku syy noista kokeista, mutta toisaalta taas parempi jos kaikki on kunnossa. Eli palaan keskiviikkona kertomaan uutiset. Nyt saunaan sulattamaan ne kohmeet, joita kuuma kalakeitto ei äsken kyennyt sulattamaan.
Koko alkuvuoden töissä hoitamani case ei ala nyt jostain syystä lutviutua ollenkaan. Ei niinkuin ollenkaan. Jos se hanke joku päivä oikeasti valmistuu ja teettäjä vielä lausuu minulle vilpittömät kiitokset, niin sitten on kyllä rasteja joka seinässä. Tänään jo ennätin aamusta hieman huokaista, että josko se alkaisi edetä, mutta iltapäivällä saikin taas ottaa takapakkia ja huomisesta on tulossa jälleen varsin yltiöpäisen työntäyteinen.
Otin tänään itseäni niskasta kiinni ja lähdin töistä tultuani vanhimman koiruuden kanssa lenkille. Onkin kyllä aina sellainen voimainkoitois kulkea tuolla muiden kanssa samoja lenkkipolkuja äärimmäisen merkkailuintoisen koiran kanssa. "Lyhtypylväs! Aurausviitta! Lumikökkäre! Lyhtypylväs! Puu! Lumikökkäre! Lumikökkäre!" Ja tätä samaa jatkuu KOKO lenkin ajan. Vuoroa muuttaen koira vetää perässään lenkittäjää ja lenkittäjä koiraa. Siinä sitä on taas kanssaihmisillä ollut hupia kerrakseen kun jupisen koiralle puoliääneen "No niin, nyt riittää! Ala tulla! Ei tartte joka pylvästä merkata... Tule nyt! Joojoo, kyllä siellä varmasti pissi haisee..."
Ja kyllä tuolla talvisessa viimassa tarpoessa ihan väistämättä kävi mielessä, että pääsiäinen ulkomaan reissuineen saisi tulla kyllä varsin vikkelästi! Joskin kun suunnaksemme on valikoitunut Thaimaa, niin toki oman jännitysmomenttinsa nyt luo vielä sekin, että mikä tilanne siellä sitten keväällä on. Eli kannattaako sinne paljon turistin nokkaansa pistää. Tokihan se nirri voi lähteä täälläkin ihan yhtä hyvin, mutta josko nyt ei tieten tahtoen menisi sinne jäämään muitten jalkoihin. Pitää ehkä hioa joku plan B kaiken varalta jos esim. lentoyhtiö ei tuolloin tee lentoja ollenkaan Thaimaahan.
Huomenissa olisi meno verikokeisiin ja keskiviikkona toivottavasti kuulen "tuomion". Toisaalta toivoo, että tälle mielialan vaihtelulle löytyisi joku syy noista kokeista, mutta toisaalta taas parempi jos kaikki on kunnossa. Eli palaan keskiviikkona kertomaan uutiset. Nyt saunaan sulattamaan ne kohmeet, joita kuuma kalakeitto ei äsken kyennyt sulattamaan.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Ei luovuteta ennenkuin sydänkäyrä on suora
Oli kyllä jossain määrin sellainen viikko, että en ihan hetkeen toivoisi samanlaista. En tiedä mille elämänhallinta kurssille tässä pitäisi oikein hankkiutua kun tuntuu, että hetkittäin hommat lähtee aaaaaivan lapasesta ja sitten rymisee. Pienetkin vastoinkäymiset kun saavat sopivassa mielentilassa ihan mielettömät mittasuhteet! Kävi muutamana hetkenä mielessä, että jos vaan myisi vähän omaisuutensa ja lähtisi ensimmäisellä banaanilaivalla vaikka Timbuktuun.
On taas viimeaikoina ollut melko säännöllisesti öitä, jolloin uni ei oikein meinaa tulla. Se on tuskastuttavaa kun pyörii sängyssä ja alkaa tokikin vielä miettiä asioita joita ei pitäisi aamukahden aikaan suuremmin mielessään kieputella. Koska sitten ei enää varsinkaan uni tule! Tai sitten jos painuu jonkinlaiseen horrokseen, niin viimeistään puolentoista tunnin päästä sitä on taas valveilla ja sama funtsinta jatkuu.
Käväisin työterveydessä näytillä torstaina koska päätin, että ei tätä ole millään muotoa enää tarpeen sietää yhtään pidempää. Tiesin jo mennessäni, että ei siellä terkkarilla ole mitään taikasauvaa, jolla hoitaa asiat kuntoon. Mutta ette usko, mikä helpotus oli kertoa asioistaan henkilölle, jolla ei ole mitään syytä syyllistää tai vähätellä "ongelmiani". Kuten aavistin, mitään äkkiparrannusta ei tuo reissu tuonut mukanaan, mutta olo oli kyllä jotenkin hurjan paljon keveämpi pois lähtiessä kun menomatkalla. Ihan kun olisin jättänyt sinne työterveyden lattialle repullisen kiviä.
Tiistaina menen käymään verikokeissa kaiken varalta ja voipahan käyttää ainakin ensialkuun poissulkutaktiikkaa. Terkkari kehotti myös hankkimaan melatoniinia kokeeksi, että josko siitä saisi edes hieman apua siihen turhaan unen odotteluun iltaisin. Olen niitä nappeja nyt kahtena iltana ottanut ja uni on kyllä illalla tullut miltei samantien kun on vaan päänsä tyynyyn laittanut. Osasyynä on kyllä varmasti ihan totaalinen väsymys ja eiköhän noiden melatoniinintablettien todellinen vaikutus selviä vasta myöhemmin. Jos edes lumevaikutus ja riittävä usko nappien tehoon hoitaisi tehtävänsä. :)
Kaksi yötä olen nyt kyllä nukkunut kuin tukki. Toissa yönä taisi tulla unta liki yhdeksän tuntia yhtäjaksoisesti ja viime yönä nukuin 10 tuntia yhdellä heräämisellä! Oli aika hurrrrrjan hyvä olo kyllä kun tänä aamuna nousi ylös.
Tänään päästään viimeinkin koirien kanssa jäälle! Ja sen reissun jälkeen taidan paistaa lettuja "terveelliseksi välipalaksi". Mukavaa viikonloppua kaikille! :)
On taas viimeaikoina ollut melko säännöllisesti öitä, jolloin uni ei oikein meinaa tulla. Se on tuskastuttavaa kun pyörii sängyssä ja alkaa tokikin vielä miettiä asioita joita ei pitäisi aamukahden aikaan suuremmin mielessään kieputella. Koska sitten ei enää varsinkaan uni tule! Tai sitten jos painuu jonkinlaiseen horrokseen, niin viimeistään puolentoista tunnin päästä sitä on taas valveilla ja sama funtsinta jatkuu.
Käväisin työterveydessä näytillä torstaina koska päätin, että ei tätä ole millään muotoa enää tarpeen sietää yhtään pidempää. Tiesin jo mennessäni, että ei siellä terkkarilla ole mitään taikasauvaa, jolla hoitaa asiat kuntoon. Mutta ette usko, mikä helpotus oli kertoa asioistaan henkilölle, jolla ei ole mitään syytä syyllistää tai vähätellä "ongelmiani". Kuten aavistin, mitään äkkiparrannusta ei tuo reissu tuonut mukanaan, mutta olo oli kyllä jotenkin hurjan paljon keveämpi pois lähtiessä kun menomatkalla. Ihan kun olisin jättänyt sinne työterveyden lattialle repullisen kiviä.
Tiistaina menen käymään verikokeissa kaiken varalta ja voipahan käyttää ainakin ensialkuun poissulkutaktiikkaa. Terkkari kehotti myös hankkimaan melatoniinia kokeeksi, että josko siitä saisi edes hieman apua siihen turhaan unen odotteluun iltaisin. Olen niitä nappeja nyt kahtena iltana ottanut ja uni on kyllä illalla tullut miltei samantien kun on vaan päänsä tyynyyn laittanut. Osasyynä on kyllä varmasti ihan totaalinen väsymys ja eiköhän noiden melatoniinintablettien todellinen vaikutus selviä vasta myöhemmin. Jos edes lumevaikutus ja riittävä usko nappien tehoon hoitaisi tehtävänsä. :)
Kaksi yötä olen nyt kyllä nukkunut kuin tukki. Toissa yönä taisi tulla unta liki yhdeksän tuntia yhtäjaksoisesti ja viime yönä nukuin 10 tuntia yhdellä heräämisellä! Oli aika hurrrrrjan hyvä olo kyllä kun tänä aamuna nousi ylös.
Tänään päästään viimeinkin koirien kanssa jäälle! Ja sen reissun jälkeen taidan paistaa lettuja "terveelliseksi välipalaksi". Mukavaa viikonloppua kaikille! :)
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Sunny Sunday
Tänä viikonloppuna on todellakin joku ihmeellinen valoilmiö hellinyt meikämanneja ainakin näillän nurkilla. Pakkasta olisi saanut olla kyllä jonkin verran vähemmän, koska itsellä on sen verran pakkaselle arka naamataulu ettei viitsi olla ulkosalla kovin pitkiä aikoja kun pakkasta on tuntuvasti yli 10 astetta. Joskus muksuna on tullut siis poskensa palellutettua oikein huolella ja siitä saakin sitten kärsiä todennäköisesti koko loppu elämänsä.
Mutta vähän käytiin tänään ulkoilemassa. Ok, hyvin vähän loppujen lopuksi. Mutta enivei. Käytettiin koiria vetohommissa. Matka oli lyhyt ja aikaakaan ei menny juuri mitään, mutta kun tuota junioria olisi harjoitettava vetämään niin oltava mahdollisimman maltillinen matkan ja maaston suhteen. Ensi viikonloppuna jos pääsisi vaikka jäälle, niin ei tarvitsisi murehtia muuta kun siitä, että minkälaisen matkan menee.
Eilen innostuin hääräämään keittiössä oikein huolella. Kaikki lähti kaupasta ostetusta hiivapalasta. Tarvitsin hiivaa pizzakierteitä varten, mutta niihinhän sitä siis kului vain 1/3 pakettia eli loppu olisi mennyt hukkaan jos en olisi sitä samantien käyttänyt johonkin. Eli ei muuta kun leipasin sitten pizzakierteiden seuraksi korvapuusteja. Ja kun koko viikon olin himotellut pannukakkua, niin sitäkinhän sitä oli myös tehtävä.
Onnistuin jostain kehittämään myös pakkomielteen hapanimeläpossusta ja ensin jo kaavailin ostava valmiskastikkeen kaupasta, mutta pikaisen googlettelun jälkeen tulin siihen tulokseen että rahallisesti saan saman setin aikaan kun teen kastikkeen alusta alkaen itse. Ja näin jälkikäteen oli hyvä idea! Vaikka itse kehunkin, niin tuli kyllä sen verran hyvää soossia että joutunen tekemään vielä toistekin ja varmaan ihan lähiaikoina. Uskallan kyllä epäillä, että tismalleen samanlaista en saa enää aikaan koska tämä kokeilu oli sovellus kahdesta eri reseptistä enkä luonnollisesti laittanut mitään määriä ylös tehdessä. Oli vähän sellainen "vähän tuosta ja tuota vielä vähän...tästä kanssa pikkuisen" -kokkaustuokio että mitään todellisia, ymmärrettäviä määriä en kaiketi olisi pystynytkään ylös kirjaamaan.
Huomenna olisi taas paluu arkeen. Nämä viikonloput tuntuvat menevän ohi ihan hujauksessa. Tiedän jo valmiiksi, että viikosta tulee taas melkoisen kiireinen ja sellainen, että jo keskiviikkona olen ihan valmis viikonlopun viettoon. Yksi hanke odottaa valmistumistaan ja niin monta palasta on vielä kesken, että ihan meinaa hirvittää näinköhän koko projekti valmistuu edes määräaikaan mennessä. Jos saisin tusata tämän yhden asian kanssa vaikka pari päivää niin mitään ongelmaa ei olisi, mutta tiedän kokemuksesta että muita asap-caseja satelee varmasti oikealta ja vasemmalta eli totaalinen keskittyminen yhteen asiaan on täysin mahdotonta.
Ei pitäisi murehtia etukäteen, mutta väistämättä sitä alkaa näin työviikon lähestyessä jo katsoa tulevaan viikkoon ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin. Eli mukavaa viikonlopun loppua kaikille ja tsemppiä uuteen viikkoon!
Mutta vähän käytiin tänään ulkoilemassa. Ok, hyvin vähän loppujen lopuksi. Mutta enivei. Käytettiin koiria vetohommissa. Matka oli lyhyt ja aikaakaan ei menny juuri mitään, mutta kun tuota junioria olisi harjoitettava vetämään niin oltava mahdollisimman maltillinen matkan ja maaston suhteen. Ensi viikonloppuna jos pääsisi vaikka jäälle, niin ei tarvitsisi murehtia muuta kun siitä, että minkälaisen matkan menee.
Eilen innostuin hääräämään keittiössä oikein huolella. Kaikki lähti kaupasta ostetusta hiivapalasta. Tarvitsin hiivaa pizzakierteitä varten, mutta niihinhän sitä siis kului vain 1/3 pakettia eli loppu olisi mennyt hukkaan jos en olisi sitä samantien käyttänyt johonkin. Eli ei muuta kun leipasin sitten pizzakierteiden seuraksi korvapuusteja. Ja kun koko viikon olin himotellut pannukakkua, niin sitäkinhän sitä oli myös tehtävä.
Onnistuin jostain kehittämään myös pakkomielteen hapanimeläpossusta ja ensin jo kaavailin ostava valmiskastikkeen kaupasta, mutta pikaisen googlettelun jälkeen tulin siihen tulokseen että rahallisesti saan saman setin aikaan kun teen kastikkeen alusta alkaen itse. Ja näin jälkikäteen oli hyvä idea! Vaikka itse kehunkin, niin tuli kyllä sen verran hyvää soossia että joutunen tekemään vielä toistekin ja varmaan ihan lähiaikoina. Uskallan kyllä epäillä, että tismalleen samanlaista en saa enää aikaan koska tämä kokeilu oli sovellus kahdesta eri reseptistä enkä luonnollisesti laittanut mitään määriä ylös tehdessä. Oli vähän sellainen "vähän tuosta ja tuota vielä vähän...tästä kanssa pikkuisen" -kokkaustuokio että mitään todellisia, ymmärrettäviä määriä en kaiketi olisi pystynytkään ylös kirjaamaan.
Huomenna olisi taas paluu arkeen. Nämä viikonloput tuntuvat menevän ohi ihan hujauksessa. Tiedän jo valmiiksi, että viikosta tulee taas melkoisen kiireinen ja sellainen, että jo keskiviikkona olen ihan valmis viikonlopun viettoon. Yksi hanke odottaa valmistumistaan ja niin monta palasta on vielä kesken, että ihan meinaa hirvittää näinköhän koko projekti valmistuu edes määräaikaan mennessä. Jos saisin tusata tämän yhden asian kanssa vaikka pari päivää niin mitään ongelmaa ei olisi, mutta tiedän kokemuksesta että muita asap-caseja satelee varmasti oikealta ja vasemmalta eli totaalinen keskittyminen yhteen asiaan on täysin mahdotonta.
Ei pitäisi murehtia etukäteen, mutta väistämättä sitä alkaa näin työviikon lähestyessä jo katsoa tulevaan viikkoon ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin. Eli mukavaa viikonlopun loppua kaikille ja tsemppiä uuteen viikkoon!
torstai 16. tammikuuta 2014
Suklaa, se kasviksista paras
Kyllä. Taas se on todistettu, että kun oikein keljuttaa niin maan perusteellisesti, kannattaa häärätä keittiössä.
Ensin pyöräytin ehkä pitkästä aikaa parhaat lihapullat tässä taloudessa. Näemmä siis neKIN syntyvät silloin kaikista parhaiten kun ei yritä liikaa paneutua aiheeseen. Suorittaa vaan puolihuolimattomasti ilman minkään valtakunnan mittavälineistöä. Ei sillä, että yleensäkään lihapullia tehdessä paljon aineksia mittailen... Silmämääräisyys on ihan riittävän tarkka mitta. Mutta nyt kyllä huiskin kuppiin vähän sitä ja vähän tätä ja hyviä tuli. Ei jäänyt montaa pulleroa vaikka ajattelin, että saatettaisiin saada huomiselle ruoallekin tuosta annoksesta.
Kun lihaisat pullat saatiin kitusista alas maiskutusten kera, siirryin kiitolaukkaa herkkuleipomusten pariin. Mutakakkua siis.
Olen kahdesti aiemmin kyseistä syntisen hyvää kakkua tehnyt kahdella eri reseptillä. Ensimmäinen kokeilu oli sellainen tahmaisen imelä ja löllösisuksinen kaloripommi. Jälkimmäinen taas hieman lähempänä perinteistä suklaakakkua merkittävästi kuohkeampine rakenteineen.
Tämä tämänpäiväinen versio palasi alkujuurille eli tahmakakku tuli kiepautettua. Ajatushan siis lähti joulusuklaiksi hankituista Maraboun tummasuklaaminilevyistä, jotka olivat omaan makuun ehkä hieman turhankin tummia. Levyt sisälsivät 70% kaakaota eli aika tymäkkää tavaraa. Niissä oli myös aavistus mintunmakua. Kun nämä suklaat eivät oikein muuten kuluneet meillä, niin leivontaan kävivät kyllä enemmän kuin hyvin!
Täytynee nyt hieman selitellä, että kuvan kakku ei ole tehty mihinkään isoon vuokaan, vaan sellaiseen n. 15 senttiä halkaisijaltaan olevaan lasiseen pikkuvuokaan. Vaikka melko perso makealle olenkin (ja se näkyy), niin edes minä en pystyisi isosta mutakakusta tuollaista biittiä lohkaisemaan kovin lyhyellä aikavälillä. Lopputaikina päätyi huomattavasti suurempaan vuokaan ja matkaa huomenna mukanani töihin työkavereiden perjantaipäivää piristämään. Sanonpahan vaan, että nyt jos koskaan kannattaisi olla meillä töissä. :)
Ja vielä ohje, jos joku sattuu innostumaan tästä tärviöllisen epäterveellisestä herkusta:
300 g tummaa suklaata
300 g margariinia
4 dl sokeria
3 rkl vaniljasokeria
5 kpl kananmunia
3 rkl vehnäjauhoja
Sulata suklaa ja rasva kattilassa. Lisää sokerit. Vatkaa jäähtyneeseen seokseen kananmunat voimakkaasti vatkaten yksi kerrallaan. Lisää lopuksi vehnäjauhot ja sekoita. 200 astetta, n. 25 minuuttia.
En muista, mistä olen tämän ohjeen napannut. Kunnia siis reseptin keksijälle, kuka hän sitten ikinä onkaan.
Ensin pyöräytin ehkä pitkästä aikaa parhaat lihapullat tässä taloudessa. Näemmä siis neKIN syntyvät silloin kaikista parhaiten kun ei yritä liikaa paneutua aiheeseen. Suorittaa vaan puolihuolimattomasti ilman minkään valtakunnan mittavälineistöä. Ei sillä, että yleensäkään lihapullia tehdessä paljon aineksia mittailen... Silmämääräisyys on ihan riittävän tarkka mitta. Mutta nyt kyllä huiskin kuppiin vähän sitä ja vähän tätä ja hyviä tuli. Ei jäänyt montaa pulleroa vaikka ajattelin, että saatettaisiin saada huomiselle ruoallekin tuosta annoksesta.
Kun lihaisat pullat saatiin kitusista alas maiskutusten kera, siirryin kiitolaukkaa herkkuleipomusten pariin. Mutakakkua siis.
Olen kahdesti aiemmin kyseistä syntisen hyvää kakkua tehnyt kahdella eri reseptillä. Ensimmäinen kokeilu oli sellainen tahmaisen imelä ja löllösisuksinen kaloripommi. Jälkimmäinen taas hieman lähempänä perinteistä suklaakakkua merkittävästi kuohkeampine rakenteineen.
Tämä tämänpäiväinen versio palasi alkujuurille eli tahmakakku tuli kiepautettua. Ajatushan siis lähti joulusuklaiksi hankituista Maraboun tummasuklaaminilevyistä, jotka olivat omaan makuun ehkä hieman turhankin tummia. Levyt sisälsivät 70% kaakaota eli aika tymäkkää tavaraa. Niissä oli myös aavistus mintunmakua. Kun nämä suklaat eivät oikein muuten kuluneet meillä, niin leivontaan kävivät kyllä enemmän kuin hyvin!
 |
| Minttuinen mudcake |
Ja vielä ohje, jos joku sattuu innostumaan tästä tärviöllisen epäterveellisestä herkusta:
300 g tummaa suklaata
300 g margariinia
4 dl sokeria
3 rkl vaniljasokeria
5 kpl kananmunia
3 rkl vehnäjauhoja
Sulata suklaa ja rasva kattilassa. Lisää sokerit. Vatkaa jäähtyneeseen seokseen kananmunat voimakkaasti vatkaten yksi kerrallaan. Lisää lopuksi vehnäjauhot ja sekoita. 200 astetta, n. 25 minuuttia.
En muista, mistä olen tämän ohjeen napannut. Kunnia siis reseptin keksijälle, kuka hän sitten ikinä onkaan.
tiistai 14. tammikuuta 2014
Kaikkea varmuuden ja epävarmuuden välimaastossa
Tänään sain tiedon, että työsuhteeni jatkuu nykyisellään vuoden loppupuolelle saakka. Tavallaan tieto on huojentava, mutta toisaalta paniikkiviisari heilahti pari kertaa uhkaavasti kohti maksimilukemia. Koska niiiiiin paljon on tulossa asioita, joita en ole tehnyt omin päin ja ennätin jo toivoa, että ne ei välttämättä ennätä langeta minun kontolleni.
Toisin siis kävi. Ehkä tämä(kin) pitää ottaa haasteena vastaan mahdollisimman avoimin mielin. Kauhusta vapisten. No mutta onhan sitä tosiaan iloinen, että työt jatkuvat vielä ihan hyvän aikaa. Tokikaan työsuhteen muoto ei tällä erää muutu muuksi, sijaisuus vaan jatkuu. Mutta näillä mennään.
Jatkuvasti kyllä seuraan työmarkkinoita tällä alueella siinä toivossa, että se unelmien työpaikka tulisi haettavaksi. Vakituinen sellainen. Nykyistä työtä en moiti muuta kun juuri tuolta työsuhteen muodon osalta kun en ole "oikea vakituinen". Sijaisuuden loppuun saakka olen luonnollisesti töissä täysillä viikkotunneilla, mutta sen jälkeen jos on vaikka tarpeen vähentää työväkeä niin olen kyllä laatusti ensimmäisenä liipaisemalla ollessani ainoa mainitunlaisen sopimuksen duunari. Ja mikäänhän ei ole niin varmaa kuin epävarma.
Tänään meitä valokuvattiin töissä. Ai maailma että sattui ja huomenna sattuu vielä enemmän kun se potretti julkaistaan päivän lehdessä. Hävettää jo omalta osaltani etukäteen. Valokuvattavana oleminen on ehkä luettavissa maailmankaikkeuden kiusallisimpien asioiden top vitoseen. En vain osaa olla mitenkään rennosti ja näytän juuri niin urpolta kun vaan olla ja taitaa joka ikisessä kuvassa. Ehkä se sitten vaan on totuus? Mitäs sitä peiliä syyttämään jos naama on vino.
Toisin siis kävi. Ehkä tämä(kin) pitää ottaa haasteena vastaan mahdollisimman avoimin mielin. Kauhusta vapisten. No mutta onhan sitä tosiaan iloinen, että työt jatkuvat vielä ihan hyvän aikaa. Tokikaan työsuhteen muoto ei tällä erää muutu muuksi, sijaisuus vaan jatkuu. Mutta näillä mennään.
Jatkuvasti kyllä seuraan työmarkkinoita tällä alueella siinä toivossa, että se unelmien työpaikka tulisi haettavaksi. Vakituinen sellainen. Nykyistä työtä en moiti muuta kun juuri tuolta työsuhteen muodon osalta kun en ole "oikea vakituinen". Sijaisuuden loppuun saakka olen luonnollisesti töissä täysillä viikkotunneilla, mutta sen jälkeen jos on vaikka tarpeen vähentää työväkeä niin olen kyllä laatusti ensimmäisenä liipaisemalla ollessani ainoa mainitunlaisen sopimuksen duunari. Ja mikäänhän ei ole niin varmaa kuin epävarma.
Tänään meitä valokuvattiin töissä. Ai maailma että sattui ja huomenna sattuu vielä enemmän kun se potretti julkaistaan päivän lehdessä. Hävettää jo omalta osaltani etukäteen. Valokuvattavana oleminen on ehkä luettavissa maailmankaikkeuden kiusallisimpien asioiden top vitoseen. En vain osaa olla mitenkään rennosti ja näytän juuri niin urpolta kun vaan olla ja taitaa joka ikisessä kuvassa. Ehkä se sitten vaan on totuus? Mitäs sitä peiliä syyttämään jos naama on vino.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Tv-orjan riemuvuosi
Tähän alkuun toteamus, että vatsapöpö vaikuttaa olevan varsin sitkasta laatua. Edelleenkään olo ei ole normaali (no ei kait se ole koskaan...) eli mahassa velloo hetkittäin varsin epämukavasti ja ainoan avun antoi eilen Imodium, mutta nekin ovat onnellisesti loppu eikä täällä laitakaupungilla luonnollisestikaan apteekki palvele näin sunnuntaisin. Ja kuka nyt olisi niin viksu ollut, että olisi eilen käynyt noutamassa uuden paketin varuilta kun älysi nappien loppuneen? En ainakaan minä. Eli kärsitään nyt sitten... Edit: Isäntä kertoikin ilouutisen: Imodiumeja onkin jäljellä! Hän oli ne vaan siirtänyt oletetusta säilytyspaikasta toiseen eli en osannut edes toisaalta hakea. Jesh!
Mutta sitten postauksen otsikon lähempään tarkasteluun.
Niin. Näinä päivinä kun ei ole ollut liiemmin energiaa mihinkään kun päivittäiseen "selviytymiseen", niin tv-tarjonta on tullut kahlattua aika hyvin läpi. Ok, myönnettäköön, että katson kyllä nykyisin muutenkin aivan liian paljon tv:tä. Mutta minkäs tekee kun mielenkiintoisia tai vähintään nipinnapin katsottavuuden rajan ylittäviä ohjelmia on niiiiiin tolkuttoman paljon!
Tehdäänpä miun maun mukkaan -katsaus melko sekalaisessa järjestyksessä.
Ensimmäisenä nyt vaikka Putous, joka tärähti taas eilen kotikatsomoihin täysilaidallisella yllättävän viihdyttävää läpändeerusta. Hahmokisan ehdoton ykkönen on toistaiseksi Jäbä kaikkine vilkkuvine persvakoineen ja "mitä jäbä duunaa" -hokemineen. Ja Putous Idiots nyt oli ihan ehdoton helmi. Keekki ja Sukka irti! <3
Perään Selviytyjät. 24.tuotantokausi saapui viihdyttämään suomalaiskatsomoita. Tätä sarjaa olen tapittanut äidin innoittaman jo ties miten monta kautta. En ihan kaikkia Suomessa näytettyjä kausia ole katsonut, mutta sanotaanko, että viimeisen 6-7 vuoden aikana olen kyllä melko tunnollisesti kaikki seurannut. Toisiaanhan nuo toistavat, mutta silti on vain katsottava ja hankittava ärsytystä kun se koko porukan raivostuttavin kisaaja vaan jatkaa jaksosta toiseen aina yleensä finaaliin saakka.
Ja mitä olisikaan illat ilman Poliisien vierailuja? Onneksi nyt vaan tv-vastaanottimen välityksellä. Ja kun tällä kaudella on mukana paikkakunnan virkavallan edustajat, niin sehän on paikkakuntalaisvelvollisuus nauliutua tv:n ääreen maanantaista torstaihin 20.30. Ok, eihän ne paikalliset kissalanpojat joka jaksossa ole, mutta on niiden muidenkin partioiden tekemisiä mielenkiintoista seurata.
MasterChef Australia on tainnut näkyä Suomessakin jo ihan useamman kauden verran ja täytyy sanoa, että tämä pesee kyllä kotimaiset formaattiapinoinnit melko puhtaasti 6-0. Itse "löysin" sarjan vasta edellisen kauden loppumetreillä ja tätä nyt pyörivää olenkin sitten pyrkinyt tillottamaan aina kun olen vaan suinkin muistanut asettua telkkarin ääreen oikeaan aikaan. Omat keittotaidot huomioon ottaen ohjelmasta ei ihan hirveästi voi kopioida ruokia omaan repertoaariin, mutta onhan se kiva katsoa kun toiset laittaa herkullisia annoksia. Sääli kun maku ei välity tv:n kautta... Ja alkaahan MasterChefistä myös uusi Suomi-versiokin.
Maajussille morsiankin palasi ohjelmistoon tällä viikolla. Joskin tämä ensimmäinen jakso oli uusinta kesältä (?) eli ns. tositoimiin päästään vasta seuraavalla viikolla. Tässä myös sarja, jota olen katsonut alusta alkaen. Maalainen osaa samaistua tällaiseen formaattiin. Ja onhan siinä ollut joka kausi aina katsojillakin syytä hymistelyyn kun kaksi kumppaninjanoista sielua löytää toisensa ja purjehtii yhdessä kohti yhteistä tulevaisuutta. Ah, miten imelää!
Ja mitä olisikaan elämä ilman Salattuja elämiä? Ymmärrykseni mukaan joulutauko päättyy huomenna ja pääsen jälleeeeeen seuraamaan Pihlajakadun huisin jänniä juonenkäänteitä. Aistittehan sarkasmini sinne asti? Pitänee ehkä tunnustaa olevansa jo lähempänä jonkinlaista "tapakatsojaa" kuin aidosti Salkkari-fania. Sitä kun on vuosikausia (ts. koko Salattujen elämien historian ajan) kääntänyt tv:n kolmoselle arki-iltaisin puoli kahdeksalta, niin sitä huomaa tekevänsä sen edelleenkin vaikka sarja nyt ei enää merkittäviä viihde-elämyksiä tarjoakaan.
Mustat lesket on jonkinlainen sarjauutuus, josta en oikeastaan tiedä muuta kun että jonkinlainen kotimainen draamaa, jossa naiskolmikko kyllästyy miestensä hämärähommiin ja sarjan nimi kertonee loput. Pitää nyt ainakin ensimmäinen jakso katsoa.
Ensimmäinen kausi Suomen surkeinta kuskia antoi tällaiselle anti-autoilijalle sekä ajotaidoiltaan varsin rajoittuneelle naiselle jonkin verran lohtua, että on ne jotkut piirun verran huonommatkin kortin saaneet. Mutta itse en kyllä tuohon ohjelmaan lähtisi mukaan. Kivempi vaan olla pienemmän piirin naurunaihe kun päätyä hetkelliseen julkisuuteen vähine auton käsittelytaitoineen. Kyllähän sitä pitää siis kotisohvalla hihitellä kisaajien turaamiselle SSK:n toisellakin tuotantokaudella.
Suomen paras leipomo on jälleen yksi ruokaohjelma lisää tv-tarjontaan. Kaiketi ilmankin oltaisiin voitu pärjätä, mutta onhan tämäkin taas yksi pakko katsoa -kategoriaan menevä reality. Mukana kisassa kun on jopa kaksi paikallista yritystä! Molempien leipomoiden tekeleitä maistaneena myös tiedän, että mitään perusjauhopeukaloita näissä yrityksissä ei työskentele. Kilpaleipomoita tuntematta on toki vaikea arvioida kuinka käy, mutta eiköhän se selviä kevään mittaa.
Valheiden vankien mainos sattui silmiini nyt viikonloppuna jonkin ohjelman mainoskatkolla ja pitihän se sitten käydä tutkailemassa Livtv:n sivulta, että mistä on kyse. Sarjaa kuvaillaan "scripted realityna" ja esittelyn mukaan joka jaksossa on oma tarinansa, jonka pääosassa on ihan tavalliset ihmiset salaisuuksineen sekä taustalla tositarina. Pitänee kyllä katsoa.
Yksi muutaman vuoden takainen mieleiseni sarja Tukka auki aloittaa uusintakierroksen. Nyt jos joku kysyisi, mitä sarjassa tapahtui, joutuisin ehkä vastaamaan "en kyllä muista", mutta uskon ohjelmaa katsellessa muistin palaavaan ja tapahtumien olevankin tuttuja. Jos vaan sattuu olemaan "joutavaa" aikaa jaksojen esityksen aikaan, katson varmasti uudelleen tämän sarjan!
Klikkaa mua saa viimein jatkoa! Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Minttu Mustakallio on mielestäni yksi loistavimpia suomalaisia naisnäyttelijöitä ja tässä hän on kaikessa "jäyhyydessään" nainen paikallaan. Ja tämä on siitä kiva kotimainen, että keskitytään muuhunkin kuin ryyppäämiseen ja tappelemiseen. Öh, no onhan niitäkin mukana, mutta eivät niin keskiössä kun monessa muussa.
Sinkkuelämääkin näytti joku aika sitten palanneen ohjelmaoppaaseen. Moneskohan uusintakierros nyt käynnistyi? Onko joku laskenut? Veikkaan itse liikuttavan jossain kuudennen tai seitsemännen tietämissä. Ei sillä, huippusarja! Itsekin olen katsonut kaikki jaksot ainakin kahteen ellen peräti kolmeen kertaan ja nytkin olen näitä uusintoja katsellut. Mutta olisiko jotain uusiakin sarjoja näytettävänä?
Uusi 112 päästää meidät tirkistelemään hätäkeskuksen elämää. Onko tämä siis sekoitus Poliiseja, Pelastajia, Lainvalvojia ja muita? Mainos on ainakin kiinnostava ja vaikka sarja ehkä onkin jossain määrin negatiivissävytteinen, niin onhan se mielenkiintoista nähdä miten tämä sarja on tehty ja kuinka paljon siinä ns. näytetään. Onko ne kaikista "raaimmat" jätetty pois vai nähdäänkö todella tehtäviä laidasta laitaan?
The Voice of Finland tuo pikkuisen musiikkiakin tähän alkuvuoteen. Tämä formaatti jätti Idolsin kyllä kerrasta jalkoihinsa jo sillä, että mukana on VAIN laulutaitoisia osallistujia. Toki Idolsin tarjoama hupihan perustuu juuri siihen alkukarsintojen huutonaurujen ja myötähäpeän sekoitukseen. Vähemmän siellä näitä wau-äännähdyksiä huulilta karkaa kuten käy VOF:n kanssa joka jaksossa. Ja ne kaikki tuomaritkin kun on nyt niin ihania! Onneksi päästiin sekä Tähkästä että Koivuniemestä.
Perjantai-iltana käänsin tv:n vahingossa YLE2:lle ja jäin katsomaan Siskonpeti-sarjan toisen jakson loppua. Pitänee katsoa ensimmäinen jakso sekä tuo toisen jakson alku Arenasta joku päivä. Oli ihan hauskanoloinen, mutta epäselväksi jäi oliko jo liian tekemällä tehty "hauska". Lisätutkailu kenties sen paljastaa sekä myös selviää se, että kannattaako tuhlata enemmän aikaansa ohjelman kanssa.
Edellä mainitun jälkeen näytti tulleen jälleen myös Kimmo. Tämäkin uusintana. Katsoin edellisellä kerralla kaikki jaksot ja taisi riittää se kerta. Varsin hauska ja hyviä näyttelijöitä, mutta ne torspoilut vielä turhan tuoreessa muistissa edellisestä esityskerrasta että ei tarvitse erikseen tv:n ääreen nauliutua tai menetettyjä jaksoja netistä katsella. Mutta muille kyllä suosittelen tätä jos ei aiemmin ole tullut tutustuttua.
Hyvät ja huonot uutiset on kaiketi yksi parhaimpia sarjoja, joita on viime vuosina tv:stä tullut. Saa olla vapaasti eri mieltä. Viihdyttää, naurattaa ja herättää ajatuksia ajankohtaisilla aiheilla. Ja panelistit nyt vaan on ihan laatuluokitus ykkösessä. Jopa aiemmin jotenkin jäykkiksenä pitämäni Mikko Kuustonen on puhjennut kukkaan ja voisin jopa väittää oikeasti pitäväni hänestä! Tästäkin ohjelmasta nähtävät jaksot ovat jälleen uusintoja, mutta onneksi niitä ensimmäisiä eli voi viihdyttää itseään näitä katsomalla kun ei enää ole jutut tuoreessa muistissa.
Jotten ihanosoittaisi olevani epätoivoinen tv:n orja tappaisi teitä tylsyyteen, niin kaiketi hyvä alkaa lopetella pikku hiljaa. Noiden lisäksi katselen vaihtelevalla menestyksellä näitä melko runsaslukuisia ruokaohjelmia miten kuten muistan. Satunnaisesti tulee myös seurattua erilaisia kotimaisia ja ulkomaisia lifestyle-sarjoja sekä suomalaisista realityistä Suomen huutokauppakeisaria (tästäkin alkaa muuten keväällä uudet jaksot!) ja Suomen tullia. Ja miltähän se Farmi vaikuttaisi? Idea kuulostaa jo niin käsittämättömältä, että uteliaisuus pistää katsomaan. Ainakin kerran.
Myös eläinohjelmia tulee mahdollisuuksien mukaan katsottua. Eläinten pelastuspartio oli ja on hyvä sarja, mutta siitäkin tuntuu pyörivän vaan ne yhdet ja samat jaksot. Eikö muka ole uusia? Myös Uskomaton eläinlääkäri Pol on pitänyt ottaa katsottavien joukkoon kun on vaan siihen aikaan ollut tv:n ääressä.
Summa summaarum. Sanoisinko, että onpa reality-painotteista! Ja eihän tässä tokikaan ole kaikki, mitä töllöstä kyttään. Jos kaikki katsomani luettelisin, riittäisi että laitan linkin ohjelmaoppaaseen. :D Nämä nyt siis vaan sellaisena poimintana, josta kyllä käy ilmi tv-ohjelmamakuni aika hyvin. Vähemmän asiapainotteisella linjalla mennään. Mutta onneksi on vielä toistaiseksi itsellä vapaus päättää, mitä tv:stä haluan katsoa ja mitä en. Uusintoja ja uusinnan uusinnan uusintoja voisi kyllä tulla ehkä huomattavasti vähemmän. Ärsyttää kun katsoo ohjelmaoppaasta, että kohta alkaa joku hyvä ohjelma ja se paljastuukin uusinnaksi. Kertooko tämä vain syvenevästä addiktista vai siitä, että kanavat todella näyttävat turhan paljon samoja ohjelmia uudelleen ja uudelleen tarjonnan ollessa muka rajallista?
Mutta sitten postauksen otsikon lähempään tarkasteluun.
Niin. Näinä päivinä kun ei ole ollut liiemmin energiaa mihinkään kun päivittäiseen "selviytymiseen", niin tv-tarjonta on tullut kahlattua aika hyvin läpi. Ok, myönnettäköön, että katson kyllä nykyisin muutenkin aivan liian paljon tv:tä. Mutta minkäs tekee kun mielenkiintoisia tai vähintään nipinnapin katsottavuuden rajan ylittäviä ohjelmia on niiiiiin tolkuttoman paljon!
Tehdäänpä miun maun mukkaan -katsaus melko sekalaisessa järjestyksessä.
Ensimmäisenä nyt vaikka Putous, joka tärähti taas eilen kotikatsomoihin täysilaidallisella yllättävän viihdyttävää läpändeerusta. Hahmokisan ehdoton ykkönen on toistaiseksi Jäbä kaikkine vilkkuvine persvakoineen ja "mitä jäbä duunaa" -hokemineen. Ja Putous Idiots nyt oli ihan ehdoton helmi. Keekki ja Sukka irti! <3
Perään Selviytyjät. 24.tuotantokausi saapui viihdyttämään suomalaiskatsomoita. Tätä sarjaa olen tapittanut äidin innoittaman jo ties miten monta kautta. En ihan kaikkia Suomessa näytettyjä kausia ole katsonut, mutta sanotaanko, että viimeisen 6-7 vuoden aikana olen kyllä melko tunnollisesti kaikki seurannut. Toisiaanhan nuo toistavat, mutta silti on vain katsottava ja hankittava ärsytystä kun se koko porukan raivostuttavin kisaaja vaan jatkaa jaksosta toiseen aina yleensä finaaliin saakka.
Ja mitä olisikaan illat ilman Poliisien vierailuja? Onneksi nyt vaan tv-vastaanottimen välityksellä. Ja kun tällä kaudella on mukana paikkakunnan virkavallan edustajat, niin sehän on paikkakuntalaisvelvollisuus nauliutua tv:n ääreen maanantaista torstaihin 20.30. Ok, eihän ne paikalliset kissalanpojat joka jaksossa ole, mutta on niiden muidenkin partioiden tekemisiä mielenkiintoista seurata.
MasterChef Australia on tainnut näkyä Suomessakin jo ihan useamman kauden verran ja täytyy sanoa, että tämä pesee kyllä kotimaiset formaattiapinoinnit melko puhtaasti 6-0. Itse "löysin" sarjan vasta edellisen kauden loppumetreillä ja tätä nyt pyörivää olenkin sitten pyrkinyt tillottamaan aina kun olen vaan suinkin muistanut asettua telkkarin ääreen oikeaan aikaan. Omat keittotaidot huomioon ottaen ohjelmasta ei ihan hirveästi voi kopioida ruokia omaan repertoaariin, mutta onhan se kiva katsoa kun toiset laittaa herkullisia annoksia. Sääli kun maku ei välity tv:n kautta... Ja alkaahan MasterChefistä myös uusi Suomi-versiokin.
Maajussille morsiankin palasi ohjelmistoon tällä viikolla. Joskin tämä ensimmäinen jakso oli uusinta kesältä (?) eli ns. tositoimiin päästään vasta seuraavalla viikolla. Tässä myös sarja, jota olen katsonut alusta alkaen. Maalainen osaa samaistua tällaiseen formaattiin. Ja onhan siinä ollut joka kausi aina katsojillakin syytä hymistelyyn kun kaksi kumppaninjanoista sielua löytää toisensa ja purjehtii yhdessä kohti yhteistä tulevaisuutta. Ah, miten imelää!
Ja mitä olisikaan elämä ilman Salattuja elämiä? Ymmärrykseni mukaan joulutauko päättyy huomenna ja pääsen jälleeeeeen seuraamaan Pihlajakadun huisin jänniä juonenkäänteitä. Aistittehan sarkasmini sinne asti? Pitänee ehkä tunnustaa olevansa jo lähempänä jonkinlaista "tapakatsojaa" kuin aidosti Salkkari-fania. Sitä kun on vuosikausia (ts. koko Salattujen elämien historian ajan) kääntänyt tv:n kolmoselle arki-iltaisin puoli kahdeksalta, niin sitä huomaa tekevänsä sen edelleenkin vaikka sarja nyt ei enää merkittäviä viihde-elämyksiä tarjoakaan.
Mustat lesket on jonkinlainen sarjauutuus, josta en oikeastaan tiedä muuta kun että jonkinlainen kotimainen draamaa, jossa naiskolmikko kyllästyy miestensä hämärähommiin ja sarjan nimi kertonee loput. Pitää nyt ainakin ensimmäinen jakso katsoa.
Ensimmäinen kausi Suomen surkeinta kuskia antoi tällaiselle anti-autoilijalle sekä ajotaidoiltaan varsin rajoittuneelle naiselle jonkin verran lohtua, että on ne jotkut piirun verran huonommatkin kortin saaneet. Mutta itse en kyllä tuohon ohjelmaan lähtisi mukaan. Kivempi vaan olla pienemmän piirin naurunaihe kun päätyä hetkelliseen julkisuuteen vähine auton käsittelytaitoineen. Kyllähän sitä pitää siis kotisohvalla hihitellä kisaajien turaamiselle SSK:n toisellakin tuotantokaudella.
Suomen paras leipomo on jälleen yksi ruokaohjelma lisää tv-tarjontaan. Kaiketi ilmankin oltaisiin voitu pärjätä, mutta onhan tämäkin taas yksi pakko katsoa -kategoriaan menevä reality. Mukana kisassa kun on jopa kaksi paikallista yritystä! Molempien leipomoiden tekeleitä maistaneena myös tiedän, että mitään perusjauhopeukaloita näissä yrityksissä ei työskentele. Kilpaleipomoita tuntematta on toki vaikea arvioida kuinka käy, mutta eiköhän se selviä kevään mittaa.
Valheiden vankien mainos sattui silmiini nyt viikonloppuna jonkin ohjelman mainoskatkolla ja pitihän se sitten käydä tutkailemassa Livtv:n sivulta, että mistä on kyse. Sarjaa kuvaillaan "scripted realityna" ja esittelyn mukaan joka jaksossa on oma tarinansa, jonka pääosassa on ihan tavalliset ihmiset salaisuuksineen sekä taustalla tositarina. Pitänee kyllä katsoa.
Yksi muutaman vuoden takainen mieleiseni sarja Tukka auki aloittaa uusintakierroksen. Nyt jos joku kysyisi, mitä sarjassa tapahtui, joutuisin ehkä vastaamaan "en kyllä muista", mutta uskon ohjelmaa katsellessa muistin palaavaan ja tapahtumien olevankin tuttuja. Jos vaan sattuu olemaan "joutavaa" aikaa jaksojen esityksen aikaan, katson varmasti uudelleen tämän sarjan!
Klikkaa mua saa viimein jatkoa! Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Minttu Mustakallio on mielestäni yksi loistavimpia suomalaisia naisnäyttelijöitä ja tässä hän on kaikessa "jäyhyydessään" nainen paikallaan. Ja tämä on siitä kiva kotimainen, että keskitytään muuhunkin kuin ryyppäämiseen ja tappelemiseen. Öh, no onhan niitäkin mukana, mutta eivät niin keskiössä kun monessa muussa.
Sinkkuelämääkin näytti joku aika sitten palanneen ohjelmaoppaaseen. Moneskohan uusintakierros nyt käynnistyi? Onko joku laskenut? Veikkaan itse liikuttavan jossain kuudennen tai seitsemännen tietämissä. Ei sillä, huippusarja! Itsekin olen katsonut kaikki jaksot ainakin kahteen ellen peräti kolmeen kertaan ja nytkin olen näitä uusintoja katsellut. Mutta olisiko jotain uusiakin sarjoja näytettävänä?
Uusi 112 päästää meidät tirkistelemään hätäkeskuksen elämää. Onko tämä siis sekoitus Poliiseja, Pelastajia, Lainvalvojia ja muita? Mainos on ainakin kiinnostava ja vaikka sarja ehkä onkin jossain määrin negatiivissävytteinen, niin onhan se mielenkiintoista nähdä miten tämä sarja on tehty ja kuinka paljon siinä ns. näytetään. Onko ne kaikista "raaimmat" jätetty pois vai nähdäänkö todella tehtäviä laidasta laitaan?
The Voice of Finland tuo pikkuisen musiikkiakin tähän alkuvuoteen. Tämä formaatti jätti Idolsin kyllä kerrasta jalkoihinsa jo sillä, että mukana on VAIN laulutaitoisia osallistujia. Toki Idolsin tarjoama hupihan perustuu juuri siihen alkukarsintojen huutonaurujen ja myötähäpeän sekoitukseen. Vähemmän siellä näitä wau-äännähdyksiä huulilta karkaa kuten käy VOF:n kanssa joka jaksossa. Ja ne kaikki tuomaritkin kun on nyt niin ihania! Onneksi päästiin sekä Tähkästä että Koivuniemestä.
Perjantai-iltana käänsin tv:n vahingossa YLE2:lle ja jäin katsomaan Siskonpeti-sarjan toisen jakson loppua. Pitänee katsoa ensimmäinen jakso sekä tuo toisen jakson alku Arenasta joku päivä. Oli ihan hauskanoloinen, mutta epäselväksi jäi oliko jo liian tekemällä tehty "hauska". Lisätutkailu kenties sen paljastaa sekä myös selviää se, että kannattaako tuhlata enemmän aikaansa ohjelman kanssa.
Edellä mainitun jälkeen näytti tulleen jälleen myös Kimmo. Tämäkin uusintana. Katsoin edellisellä kerralla kaikki jaksot ja taisi riittää se kerta. Varsin hauska ja hyviä näyttelijöitä, mutta ne torspoilut vielä turhan tuoreessa muistissa edellisestä esityskerrasta että ei tarvitse erikseen tv:n ääreen nauliutua tai menetettyjä jaksoja netistä katsella. Mutta muille kyllä suosittelen tätä jos ei aiemmin ole tullut tutustuttua.
Hyvät ja huonot uutiset on kaiketi yksi parhaimpia sarjoja, joita on viime vuosina tv:stä tullut. Saa olla vapaasti eri mieltä. Viihdyttää, naurattaa ja herättää ajatuksia ajankohtaisilla aiheilla. Ja panelistit nyt vaan on ihan laatuluokitus ykkösessä. Jopa aiemmin jotenkin jäykkiksenä pitämäni Mikko Kuustonen on puhjennut kukkaan ja voisin jopa väittää oikeasti pitäväni hänestä! Tästäkin ohjelmasta nähtävät jaksot ovat jälleen uusintoja, mutta onneksi niitä ensimmäisiä eli voi viihdyttää itseään näitä katsomalla kun ei enää ole jutut tuoreessa muistissa.
Jotten ihan
Myös eläinohjelmia tulee mahdollisuuksien mukaan katsottua. Eläinten pelastuspartio oli ja on hyvä sarja, mutta siitäkin tuntuu pyörivän vaan ne yhdet ja samat jaksot. Eikö muka ole uusia? Myös Uskomaton eläinlääkäri Pol on pitänyt ottaa katsottavien joukkoon kun on vaan siihen aikaan ollut tv:n ääressä.
Summa summaarum. Sanoisinko, että onpa reality-painotteista! Ja eihän tässä tokikaan ole kaikki, mitä töllöstä kyttään. Jos kaikki katsomani luettelisin, riittäisi että laitan linkin ohjelmaoppaaseen. :D Nämä nyt siis vaan sellaisena poimintana, josta kyllä käy ilmi tv-ohjelmamakuni aika hyvin. Vähemmän asiapainotteisella linjalla mennään. Mutta onneksi on vielä toistaiseksi itsellä vapaus päättää, mitä tv:stä haluan katsoa ja mitä en. Uusintoja ja uusinnan uusinnan uusintoja voisi kyllä tulla ehkä huomattavasti vähemmän. Ärsyttää kun katsoo ohjelmaoppaasta, että kohta alkaa joku hyvä ohjelma ja se paljastuukin uusinnaksi. Kertooko tämä vain syvenevästä addiktista vai siitä, että kanavat todella näyttävat turhan paljon samoja ohjelmia uudelleen ja uudelleen tarjonnan ollessa muka rajallista?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)