Into piukeena

No, otsikko nyt ehkä hieman saattaa liioitella, mutta siellä päin.

Saan aina näitä mitä eriskummallisimpia tsemppipiikkejä ihan vääriin vuorokauden aikoihin. Johtuneeko siitä, että pystyy helposti jättämään homman tekemättä koska "kello on jo niin paljon ja kohta pitää lähteä nukkumaan, jää kesken kuitenkin". Tai sitten olisin erinäisten asioiden niin salliessa yöeläjä. Vaikka nykyisin nukkumaanmenoaikani on klo 22, niin arkisin  kuin viikonloppuisinkin.

Mutta niin. Hetki sitten kuurasin kylpyhuonetta juuriharjalla, sitten tyhjensin jääkaapista kaiken turhan kauan kaapin perällä lymyilleen aineksen roskiin ja lopulta vielä järjestelin kirjahyllyä sekä tein inventaariota kertakäyttöasioista viikonloppua varten.

Meinattiin pitää viikonloppuna pikkujoulut täällä meillä. Pieniä leipomuksia ajattelin harrastaa, mutta lähinnä vaan mietin notta millä helkkarin ajalla?! :D Mutta kait sitä saa aikaiseksi kun oikein tehokkaaksi heittäytyy. Pitänee laatia aikataulu, jotta tulee kaikki tehtyä. Ja vaikka voisin marssia kauppaan ja ostaa kaikki tarjoamiset valmiina, niin ei vaan jotenkin käy laatuun tässä taloudessa. Kerrankin kun saa syömämiehiä vähän enemmän, niin on hyvä sauma toteuttaa itseään ruokaan liittyen.

Menneenä viikonloppuna oli virman pilleet. Olivatkin oikein vallan kivat kemut. Ruoka oli hyvää, seura hauskaa ja ilmapiiri varsin viihtyisä. Loppuiltaa kohden toki asiaan kuuluvat draamanhetket meinasivat latistaa tunnelmaa, mutta onneksi ei ihan pilalle ilta mennyt. Kotiakin ennätin jo kolmen jälkeen ja voi maaaaaailma, miten eilen väsyttikään. Minkäänlaista krapulaa en myönnä poteneeni, mutta sänky oli paras paikka koko päivän ja rankin suoritus oli käydä kaupassa ja tehdä sen reissun jälkeen hampurilaiset ruoaksi. Eli ihan rentouttava viikonloppu kaiken kaikkiaan.

Huomenna olisi töissä luvassa kehityskeskustelut. Esimies pyysi tutustumaan etukäteen keskustelun rungoksi tehtyyn lomakkeeseen. Tutustuin niihin kohtiin sitten neljän A4:n verran. Eli toisin sanoen kirjoittelin jokaiseen kysymykseen kommenttejani, jotka aion huomenna kertoa keskustelutilaisuudessa ääneen. Saa nähdä riittääkö varattu tunti.

Nyt taitaa olla parasta lähteä tyhjentämään pyykkikone ja sitten tuutimaan. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ps. Täällä tulee lunta! Jokohan nyt saataisiin talvi tämän ankean syksyn tilalle?

Kausi avattu

Nimittäin virallinen juustokausi. Olen kyllä vähän turhankin suuri juustojen ystävä. Voisin syödä niitä aika tavalla paljon... Ja se nyt taas ei ole mitenkään erityisen terveellistä. Onneksi kesällä ei tule harrastettua mitään juustojen maistelua. Lähinnä juusto kuuluu silloin vain leivän päälle tai ruoanlaittoon.

Mutta eilen iltana pistettiin elämä oikein huolella risaiseksi ja nautittiin isännän kanssa punaviiniä, juustoja, keksejä sekä hedelmiä. Oli hyvää. Jotenkin vain alkava talvi sekä lähestyvä joulu pikkujoulukausineen taas herättelee juustohimoa.

Illan kattaus.

Kun saapuu syyyyyyyys...

Eilen alettiin miehekkeen kanssa puuhata pihapiiriä talvikuntoon. Pientä haravointiprojektia, kukkapenkkien raivaamista, ruukkujen tyhjentämistä, kesäkalusteiden varastoon siirtämistä... Haravointi oli loppujen lopuksi melko turhaa puuhaa, koska tänään eilen haravoitu alue on taas lehtien peitossa. Ei onneksi ihan yhtä pahasti kuin eilen... Vaahterassa on toditetusti ihan kaksi tai kolme lehteä ja saavat aikaan melkoisen maton ja melkoisen laajalle alueelle. En aio edes koko pihaa nyt syksyllä haravoida ainoastaan puiden alta paksuimmat lehtikerrokset. Keväällä on kuitenkin käytävä koko piha läpi niin siinähän ne "yksittäiset" lehdet sitten lähtee.

Käytiin eilen myös käyttämässä koiria juoksemassa. Isäntä vedätti keskimmäistä karvakorvaa pyörän kanssa ja minulla oli vanhin juoksuvyössä ja nuorin hihnassa. Juostiin muutamia satoja metrejä ja käveltiin välillä. Tänään on reisissä tuntunut ne juoksuaskeleet. Kunto ei ole ihan huippujuoksijan ja jännitin kyllä niitten hölkkien ajan joka lihasta koska pelkään jostain syystä järjettömästi, että loukkaan itseäni tai koiria jos kompastun/liukastun/horjahdan. Jos meinaa noita tulevaisuudessa juoksuttaa niin täytynee ostaa kunnon lenkkarit, jotka tukee jalkaa ja joissa ei ole liukkaat pohjat.

Tänään otetaankin sitten huilin kannalta. Aamulla askaroin kynsihommieni kanssa ja nyt siirryin ruoanlaiton pariin. Kermaista hirvikäristystä, uuni lihaa hirvipaistista, maalaislohkoperunoita ja jälkkäriksi pannaria. Kyllä sietää polkea ja juosta taas näitten eväitten jälkeen... :D

Hengissä

Pitääpä nyt viimeinkin päättää tämä radiohiljaisuus.

Mitään selkeää syytä en kyllä osaa kertoa, miksi näinkin pitkä tauko taas postailussa. Ehkä olen syksyn laiskistama. Tai muuten vaan aikaansaamaton, kuten yleensäkin.

Suuren suuria muutoksia elämässä ei ole kyllä tapahtunut tänä mykkyyden aikana. Töissä painettu menemään kuin pieni eläin ja hetkittäin kyllä käy mielessä, että olisiko joku toisenlainen ura valinta sittenkin parempi. Mutta tähän saakka kliseinen sanonta "ei se vaihtamalla parane" on pitänyt kiinni tässä nykyisessä ja pitänee jatkossakin kunnes toisin todistetaan.

Tapasin pitkästä aikaa esimiestäni viime viikolla kasvokkain ja päästiin puhumaan mieltä hiertäneistä asioista. Toki tiesin jo etukäteen, että ei ole pomollakaan sitä kaikkea korjaavaa taikasauvaa, mutta jotenkin kevensi mieltä kun sai sanottua asioista ääneen henkilölle, joka edes teorian tasolla voi muuttaa asioita parempaan.

Mutta toinen juttu nyt ei sitten niin mukava tavallaan olekaan. Tai on toki, mutta ei aivan sitä, mitä olisin sen halunnut olevan. Olen siis ollut samassa firmassa kohta kuusi vuotta. Määräaikaisesta työsuhteesta määräaikaiseen siirtymällä. No, kysyt varmaan kohta, että miten se on mahdollista. Kyllä se vaan on. Pykälät on täyttyneet ja työsuhde jatkunut. Nykyinen sijaisuuteni siis jatkuu ensi keväälle ja tokihan ajattelin, että SITTEN saisin viimein sen toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ilman mitään lisämerkintöjä. Ei sitten näemmä tapahdu. Ensi vuodeksi saisin kaiketi töitä, mutta sen jälkeen taas kaikki auki.

En suoranaisesti lupautunut tuohon, joskaan en myös kieltäytynykään. Viikonlopun aikana mietin asiaa ja vaikka miten pidän työstäni ja työkaverit ovat ihania, niin kaikesta voisi alkaa päätellä, että ikinä minusta ei vakituista tuohon firmaan tehdä. On siis ehkä hyväksyttävä se tosiasia, että joko roikun tuolla niin pitkään kun työnantaja sen sallii näillä "epämääräisillä" sopimuksilla tai sitten käännän kelkkani toiseen suuntaan ja vaihdan alaa.

Nimittäin on minulla kuitenkin olemassa niitä muitakin tulevaisuuden haaveita kun juosta uraohjuksena oravanpyörässä lopun elämääni. Ehkä haluan perheen joku päivä. Ehkä haluan mennä naimisiin pankin kanssa ja ottaa hävyttömän ison lainan unelmakotia varten. Ehkä haluaisin ylipäänsä tehdä suunnitelmia eteenpäin elämässäni enemmän kuin puoli vuotta kerrallaan. Ja todennäköisesti nykyinen työnantaja ei voi olla tässä projektissa mukana siten kuin tahtoisin.

Öh. Menipä taas töistä puhumiseksi. Sen verran kyllä vielä, että olen kaavaillut hakevani kevään hauissa kouluun. En ole ihan vielä päättänyt, että mitä haluaisin opiskella, mutta ajatuksia on. Kunpa vaan saisi aikaiseksi alkaa tutustua ensi vuoden opiskelutarjontaan...

Mennyt viikonloppu olikin hyvin en ole koskaan ennen -henkinen. Perjantai-iltana innostuin leipomaan empanadoja ensimmäistä kertaa elämässäni. Hyviä tuli eikä olleet edes vaikeita! Suosittelen kokeilemaan vaikka tällä ohjeella. Lauantain olin ensimmäistä kertaa ikinä valjakkokoira kisoissa. Ja sunnuntaina tein ensimmäisen kerran kalakeittoa! Ja vielä valkoiseen liemeen eli ts. kermaan. Pitää kehaista, että oli kyllä hyvää. Teen todennäköisesti toistekin kun nyt pääsin jonkinasteisesta kalakeittokammostani eroon. Kenties lapsena syödyt sadat ja taas sadat kalakeitot täyttivät kiintiöni useammaksi vuodeksi...

Tänä iltana taidan loikata taas kuntopyörän selkään. Eilen iltana tuli poljettua 15 kilometriä puoleen tuntiin ja jos tänään vähintään saman matkan rykäisisi. Sen verran on haitarilla taipumusta ottaa itseensä kuntopyöräilystä, että pitää ottaa hieman kevyemmin näin taas innostuksen alussa. Ei ehkä vielä paljon kunto kohoa, mutta kyllä se täytyy myöntää että olo on jotenkin hurjan hyvä tuollaisen pienenkin hien irrotuksen jälkeen. Josko nuo vararenkaatkin joku päivä edes hieman pienenisivät kun tarpeeksi polkee...

Ei mitään uutta tämän taivaan alla

On taas se meidän kaikkien niin kovin rakastama vuodenaika jolloin väkisinkin meinaa masentua. Vaikka syksyssä onkin omat kivatkin puolensa, niin kyllä vähenevä valo, ankeus, harmaus, vesisateet jnejnejne vetävät mielen matalaksi. Joskin tänään nyt ainakin oli poikkeuksellinen kaunis syyskeli kun töistä lähdin. Oikein sai aurinkolasit viritellä nenälleen auton rattiin hypätessään!

Mutta toisaalta syksyssä on tällaiselle itseni kaltaiselle lällyilijälle paljon kivaakin. Voi toisinaan (ehkä vähän liiankin usein oikeammin) rötkähtää viltin kanssa sohvalle ja katsoa jotain aivojen lopullisen nollaamisen suorittavaa tuubaa tv:stä. Kynttilöitä en uskalla tuoda näkösälle edes ilman sytyttämistäkään. Täystuohoksikin kutsuttu koiran penikka kun söisi ne taatusti samantien parempiin suihin. Enkä ole ihan varma, mitä kynttilä tekee koiran ruoansulatukselle. Enkä kyllä sen puoleen välitä testatakaan.

Toisekseen kun ilmat viilenee (en siis ole helteistä valittaja vaan nautin kyllä kesäkeleistä ihan suunnattomasti), niin voi tosissaan miettiä että pitäisikö näille vyötärön seudulla höllyville vararenkaille edes yrittää tehdä jotain. Aika ei riitä rantakuntoon ensi kesälle, mutta saisi edes välit soimaavan omatunnon kanssa kuntoon kun toisinaan korvaisi herkkujen mussuttamisen sohvan nurkassa vaikka kuntopyöräilyllä. Suunnitelma on tehty vaan vaatiiko se toteutus nyt jotain liikehdintää?

Työmaalla olen saamassa pari melkoista rutistusta valmiiksi tältä syksyltä. Toki tiedän kyllä ihan kokemuksesta, että kyllä tilalle tulee uusia pikkukivoja proggiksia. Eli tuskin työt loppuvat tämän viikon jälkeen, mutta jos olisi vähän toisenlaisia hankkeita työpöydällä seuraavien viikkojen aikana. Ollut kyllä sellaista bernhardilainen nenästä toisensa jälkeen menoa koko syksy. Ei yhtään sellaista hanketta, joka olisi mennyt alusta loppuun kunnialla. Aina jotain kompasteluja ja sivuraiteita, että meinannut kyllä usko loppua.

Pahinta päänvaivaa on kyllä aiheuttanut se, että useimmiten sitä kyllä syyttää itseään vastoinkäymisistä ja herää miettimään, että olenko minä oikeasti niin epäkelpo ihminen näihin hommiin ettei hommat vaan suju ongelmitta! Mutta toistaiseksi olen koonnut itseni ja jatkanut porskuttamista vaikka olisi lähinnä tehnyt mieli ottaa työavaimet nipusta, jättää ne vähin äänin työpöydälleen ja sulkea ovi viimeisen kerran selkänsä takana. Mutta kun sen verran sitkeää tekoa ja pirullinen luonne ettei vaan VOI antaa periksi.

Omien heikkouksien todellinen tajuaminen kyllä ärsyttää ja kiukuttaa suunnattomasti. Kun ei vaan oikeasti OSAA! Ja samoin kun useimmissa muissa paikoissa, ei ole kyllä aikaa sen suuremmin opetellakaan. Se on vaan saatava hommat purkkiin miten kuten parhaaksi näkee ja taitaa. Ja toisten kun on sietämättömän vaike käsittää, että en ole ihan seppä syntyessäni ja teen tolkuttomia määriä virheitä. Silti odotukset lyödään vähän turhan korkealle. Tai sitten olen itse se, joka ne odotukset asettaa itselleen ja petyn kun en ihan niihin ylläkään. Ei vaan kantti anna periksi tehdä "sinne päin" kun voi tehdä justjetsulleen silleen kun suunniteltu ja sovittu. Sitä perfektionistin ihanaa arkea.