Ei mitään uutta tämän taivaan alla

On taas se meidän kaikkien niin kovin rakastama vuodenaika jolloin väkisinkin meinaa masentua. Vaikka syksyssä onkin omat kivatkin puolensa, niin kyllä vähenevä valo, ankeus, harmaus, vesisateet jnejnejne vetävät mielen matalaksi. Joskin tänään nyt ainakin oli poikkeuksellinen kaunis syyskeli kun töistä lähdin. Oikein sai aurinkolasit viritellä nenälleen auton rattiin hypätessään!

Mutta toisaalta syksyssä on tällaiselle itseni kaltaiselle lällyilijälle paljon kivaakin. Voi toisinaan (ehkä vähän liiankin usein oikeammin) rötkähtää viltin kanssa sohvalle ja katsoa jotain aivojen lopullisen nollaamisen suorittavaa tuubaa tv:stä. Kynttilöitä en uskalla tuoda näkösälle edes ilman sytyttämistäkään. Täystuohoksikin kutsuttu koiran penikka kun söisi ne taatusti samantien parempiin suihin. Enkä ole ihan varma, mitä kynttilä tekee koiran ruoansulatukselle. Enkä kyllä sen puoleen välitä testatakaan.

Toisekseen kun ilmat viilenee (en siis ole helteistä valittaja vaan nautin kyllä kesäkeleistä ihan suunnattomasti), niin voi tosissaan miettiä että pitäisikö näille vyötärön seudulla höllyville vararenkaille edes yrittää tehdä jotain. Aika ei riitä rantakuntoon ensi kesälle, mutta saisi edes välit soimaavan omatunnon kanssa kuntoon kun toisinaan korvaisi herkkujen mussuttamisen sohvan nurkassa vaikka kuntopyöräilyllä. Suunnitelma on tehty vaan vaatiiko se toteutus nyt jotain liikehdintää?

Työmaalla olen saamassa pari melkoista rutistusta valmiiksi tältä syksyltä. Toki tiedän kyllä ihan kokemuksesta, että kyllä tilalle tulee uusia pikkukivoja proggiksia. Eli tuskin työt loppuvat tämän viikon jälkeen, mutta jos olisi vähän toisenlaisia hankkeita työpöydällä seuraavien viikkojen aikana. Ollut kyllä sellaista bernhardilainen nenästä toisensa jälkeen menoa koko syksy. Ei yhtään sellaista hanketta, joka olisi mennyt alusta loppuun kunnialla. Aina jotain kompasteluja ja sivuraiteita, että meinannut kyllä usko loppua.

Pahinta päänvaivaa on kyllä aiheuttanut se, että useimmiten sitä kyllä syyttää itseään vastoinkäymisistä ja herää miettimään, että olenko minä oikeasti niin epäkelpo ihminen näihin hommiin ettei hommat vaan suju ongelmitta! Mutta toistaiseksi olen koonnut itseni ja jatkanut porskuttamista vaikka olisi lähinnä tehnyt mieli ottaa työavaimet nipusta, jättää ne vähin äänin työpöydälleen ja sulkea ovi viimeisen kerran selkänsä takana. Mutta kun sen verran sitkeää tekoa ja pirullinen luonne ettei vaan VOI antaa periksi.

Omien heikkouksien todellinen tajuaminen kyllä ärsyttää ja kiukuttaa suunnattomasti. Kun ei vaan oikeasti OSAA! Ja samoin kun useimmissa muissa paikoissa, ei ole kyllä aikaa sen suuremmin opetellakaan. Se on vaan saatava hommat purkkiin miten kuten parhaaksi näkee ja taitaa. Ja toisten kun on sietämättömän vaike käsittää, että en ole ihan seppä syntyessäni ja teen tolkuttomia määriä virheitä. Silti odotukset lyödään vähän turhan korkealle. Tai sitten olen itse se, joka ne odotukset asettaa itselleen ja petyn kun en ihan niihin ylläkään. Ei vaan kantti anna periksi tehdä "sinne päin" kun voi tehdä justjetsulleen silleen kun suunniteltu ja sovittu. Sitä perfektionistin ihanaa arkea.

Kuolema kuittaa univelat...

Ehkä vähän dramaattinen otsikko, mutta jotenkin sopii tähän kuoleman väsyneeseen olotilaan.

Ensiksi alle viisi päivää töitä täydellä höyryllä ja siihen päälle vielä todellisen ylipitkä shoppailupäivä. Kyllä on viimeisetkin mehupisarat puristettu noiden voimalla. Aamulla ei tänään edes suuremmin väsyttänyt kun heräsin yhdeksän jälkeen, mutta päivän mittaan on alkanut kyllä silmäluomi painaa aika tavalla!

Oltiin äitimamman kanssa eilinen päivä Tuurin ihmeellisessä maailmassa tuhlaamassa. Päivä oli kaiken kaikkiaan mitä mainioin. Äidin kanssa on kivaa olla reissussa kun se ei stressaa turhia mistään. Tavaraa päätyy ostoskärryihin ja toinen toiselle kivoja löytöjä tehden päivä menee kuin siivillä! Samoin kävi eilen.

Reissu oli sellainen ns. turistimatka. :D Eli siis paikallinen linja-autoyhtiö järjesti matkan ja vaikutti olleen suosittu juttu, koska oli bussi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Bussi koppasi kyytiin aamulla heti puoli kahdeksan jälkeen ja kotiin tulin iltayhdeksän tietämissä. Oli kyllä aika veto poissa illalla kun pääsi saunaan ja rojahti sen jälkeen katsomaan Julkkis-BB:tä.

Haluatte kuitenkin tietää shoppailuistani, eikö niin? Itselleni ostin yllättäen muutaman kynsilakan sekä muita kosmetiikkatuotteita, yhden kaulakorun ja niiden lisäksi muutamia kukkasipuleita istutettavaksi kukkapenkkiin. Muutoin ostoskassi täyttyi miehekkeen synttärilahjoista sekä tuliaisista koirille. Ihan sellaista totaaliseen turhaa rojua onnistuin välttelemään, kaikki mitä ostin, tuli käyttöön ja tarpeeseen. Äiti osti meille saunaan laudeliinat, joita olen itse suunnitellut ostavani jo aika kauan...

Äiti jo kyseli, että lähdetäänkö marraskuussa uudelleen vastaavalle reissulle. En ihan heti ainakaan suostunut, pitänee miettiä. Tokihan sitä voisi ottaa tuon jo hieman joululahjashoppailureissuna. Saahan nyt nähdä, mitä se teettää.

Taitaa sohva kyllä kutsua taas. Ehtisi kyllä hetkeksi ihan oikeasti ummistaa silmänsäkin, koska uuniin tökkäämäni karjalanpaisti saa muhia vielä kyllä miltei tunnin. Lihapaketissa ollut paisto-ohje on kyllä puuta heinää: sen mukaan paisti valmistuisi vaivaisessa parissa tunnissa. Meillä on kyllä ollut kotona aina tapana muhittaa paisteja joskus yön ylikin leivinuunissa miedossa lämmössä. Nyt on paisti ollut jo sen vajaa 3 tuntia ja äsken kun tutkin lihan kypsyyttä, ni saa kyllä huoletta olla vielä hetken jos toisenkin... Paistin pitää olla sellaista pehmeää ja suussa sulavaa eikä mitään sitkeää purkkaa!

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille yhteisesti ja erikseen. :)

Huh, hulinaa!

Töissä on pitänyt kiireisenä päällekkäiset projektit ja kotona tuo uusi karvakorva. Ei siis voi oikein väittää joutuvansa keksimällä keksimään tekemistä päiviksi ja illoiksi.

Työkiireet on jossain määrin hyväkin asia: ei ennätä paljon päivän mittaa kelloa vilkuilla ja siitä syystä tuntuu, että aika kuluu aivan kiitolaukkaa. Puhuttakaan, että päivistä ennättää noteeraamaan maanantain ja sitten onkin jo perjantai. En ole vielä pystynyt selvittämään, minne ne tiistai, keskiviikko ja torstai oikein katoavat! Jos joku tietää, kertokoon minullekin.

Hetkittäin töissä kyllä valtaa jonkinasteinen, rehellinen epätoivo. Tuntuu, että asiat vaan kasautuu ja kasautuu ja kasautuu. Mitään ei meinaa saada valmiiksi. Määräaikojen noudattamisesta puhumattakaan! Tiedän jo valmiiksi, että maanantain ja koko ensi viikon työlista on pitkä kuin nälkävuosi. Mutta vedotakseni tuohon ajan pikakelaukseen, en suuremmin valita. Parempi näin. Ja sekin on hyvä, että töitä oikeasti ON. Muuten saattaisi olla hommat vaakalaudalla, kun ajat ovat mitkä ovat.

Ja vaikka epäusko joskus vaivaakin, niin voi sitä onnistumisen riemua, mikä herää kun saa jonkin asian lopulta täysin valmiiksi ilman merkittävämpiä kömmähdyksiä. Silloin tekee mieli melkeinpä vetää lippu salkoon ja tilata torvisoittokunta paikalle.

Uusi koirahankinta on kyllä osoittautunut aikamoiseksi riiviöksi. Kiusaa vanhempia koiria sen minkä ennättää ja meitä ihmiskavereitaan myös aina kun vaan tilaisuus sallii. Ja voi sitä pissi- ja kakkarallia! Yhdet kun siivoat, niin toiset on hyvää vauhtia tulossa... Pitäisi saada Serla sponsoroimaan! Ihmetteleevät kohta kaupassa, että mitä ihmettä tehdään sellaisilla määrillä talouspaperia kun miltei joka kauppareissu pitää ostaa neljä rullaa. Jotkut käyttävät siivoushommissa ihan rehtiä rätti+ämpäri -linjaa, mutta jotenkin tuo talouspaperin tuhlaaminen kera Tolu-suihkeen on mielestäni siistimpi tapa. Onneksi työsuhde-etuna kotiin kannettu, veloitukseton sanomalehti käy pissipaperiksi oikein hyvin. Milloin nyt sattuu pissit siihen osumaan... Ei ihan joka kerta, voin kertoa.

Vietin eilen (ainakin omasta mielestäni) ansaittua ylityövapaapäivää. Otin vaparista ilon irti ja kävin luottoparturin luona ja sen jälkeen ystävän luona kahvilla pitkästä aikaa.

Parturireissu oli jälleen kerran enemmän kuin mieluinen. Kolmen kuukauden takaisesta vierailusta ei ollut jäljellä käytännössä enää kuin muisto. Toista on taas nyt liki 3,5 tunnin aherruksen jälkeen tukka on taas järjettömän ihana! Vaihdoin väriä tummasta huomattavasti vaaleampaan eli nyt pitäisi taas kuuliaisesti jaksaa hoitaa hiuksiaan. Tummat ovat siinä mielessä vähän armeliaammaat ettei pienet hoitolaiminlyönnit näy niin selkeästi kuin vaaleammissa kutreissa. Nämä jos pääseevät oikein huolella kuivamaan latvoista, niin voi pojat että ette usko miten karmean näköistä se on!

Olen toki jossain määrin "siunattu" sillä tosiasialla, että hiukseni kestävät yllättävän hyvin tätä tumma-vaalea -värinvaihtelua. Toisilla kun alkaa sulkasato samantien vaalennuksen jälkeen ja hius itsesäänkin kärsii tosi pahasti. Minun tukkani on siitä hyvä, että vaikka aika rääkin eilen saikin osakseen, niin kiiltää nytkin varsin luonnollisesti eikä tähän lettiin ole mätetty liiemmin edes hoitotuotteita. Perus pesut ja hoitoaineet plus hiusseerumi ja ihan vähän vahaa pitämään pinnan sileänä.

Kahvireissu oli myös varsin kiva lisä vapaapäivään! En ollutkaan käynyt pitkään aikaan kylässä ja ystäväni reilun vuoden ikäinen poika oli tällä vierailuvälillä oppinut jo kävelemään vinhaa kyytiä. Viimeeksi mentiin vielä varovaisesti maata pitkin mönkien. Siitä jannusta kehkeytyy vielä varmasti melko velmu kaveri jahka pikkaisen vielä kasvaa.

Isäntä oli eilen iltana kavereineen viihtellä joten minulla on taas tänään edessä vastuu kaikesta -päivä. Plääh. Milloinhan minä saisin maata sängyn pohjalla kuorsaten ja joku muu hoitaisi kaiken sillä välin? En taida ainakaan henkeä pidätellä odotellessani... Heräsinkin jo aamuseitsemältä ja koirien ulkoilutuksen jälkeen osoitin äärimmäistä reippautta ja tein yhden työjutun! Eikä mennyt kuin 3 tuntia. :D Mutta olin jo kyllä valmistautunut tähän kun kerran eilen pidin vapaata töistä, niin pakko oli tämä hoitaa kuitenkin ennen maanantaita pois että muut pääsevät jatkamaan hommia heti työviikon alusta. Itse nimittäin inhoan sitä, että työhommat seisoo itsestä riippumattomista syistä eli en voi kuvitella, että itse jarruttelisin projektien etenemistä. Etenkin ottamalla vapaapäiviä kiireiseen aikaan! :)

Taidanpa nostaa ahterini viimein tämän aamun osalta tästä koneen ääreltä. Leipaisi vaikka kinkkupiirakan, johon ainekset ovat odotelleet jääkaapissa jo viikon verran. Maistuis varmaan teillekin! :P