Töissä on pitänyt kiireisenä päällekkäiset projektit ja kotona tuo uusi karvakorva. Ei siis voi oikein väittää joutuvansa keksimällä keksimään tekemistä päiviksi ja illoiksi.
Työkiireet on jossain määrin hyväkin asia: ei ennätä paljon päivän mittaa kelloa vilkuilla ja siitä syystä tuntuu, että aika kuluu aivan kiitolaukkaa. Puhuttakaan, että päivistä ennättää noteeraamaan maanantain ja sitten onkin jo perjantai. En ole vielä pystynyt selvittämään, minne ne tiistai, keskiviikko ja torstai oikein katoavat! Jos joku tietää, kertokoon minullekin.
Hetkittäin töissä kyllä valtaa jonkinasteinen, rehellinen epätoivo. Tuntuu, että asiat vaan kasautuu ja kasautuu ja kasautuu. Mitään ei meinaa saada valmiiksi. Määräaikojen noudattamisesta puhumattakaan! Tiedän jo valmiiksi, että maanantain ja koko ensi viikon työlista on pitkä kuin nälkävuosi. Mutta vedotakseni tuohon ajan pikakelaukseen, en suuremmin valita. Parempi näin. Ja sekin on hyvä, että töitä oikeasti ON. Muuten saattaisi olla hommat vaakalaudalla, kun ajat ovat mitkä ovat.
Ja vaikka epäusko joskus vaivaakin, niin voi sitä onnistumisen riemua, mikä herää kun saa jonkin asian lopulta täysin valmiiksi ilman merkittävämpiä kömmähdyksiä. Silloin tekee mieli melkeinpä vetää lippu salkoon ja tilata torvisoittokunta paikalle.
Uusi koirahankinta on kyllä osoittautunut aikamoiseksi riiviöksi. Kiusaa vanhempia koiria sen minkä ennättää ja meitä ihmiskavereitaan myös aina kun vaan tilaisuus sallii. Ja voi sitä pissi- ja kakkarallia! Yhdet kun siivoat, niin toiset on hyvää vauhtia tulossa... Pitäisi saada Serla sponsoroimaan! Ihmetteleevät kohta kaupassa, että mitä ihmettä tehdään sellaisilla määrillä talouspaperia kun miltei joka kauppareissu pitää ostaa neljä rullaa. Jotkut käyttävät siivoushommissa ihan rehtiä rätti+ämpäri -linjaa, mutta jotenkin tuo talouspaperin tuhlaaminen kera Tolu-suihkeen on mielestäni siistimpi tapa. Onneksi työsuhde-etuna kotiin kannettu, veloitukseton sanomalehti käy pissipaperiksi oikein hyvin. Milloin nyt sattuu pissit siihen osumaan... Ei ihan joka kerta, voin kertoa.
Vietin eilen (ainakin omasta mielestäni) ansaittua ylityövapaapäivää. Otin vaparista ilon irti ja kävin luottoparturin luona ja sen jälkeen ystävän luona kahvilla pitkästä aikaa.
Parturireissu oli jälleen kerran enemmän kuin mieluinen. Kolmen kuukauden takaisesta vierailusta ei ollut jäljellä käytännössä enää kuin muisto. Toista on taas nyt liki 3,5 tunnin aherruksen jälkeen tukka on taas järjettömän ihana! Vaihdoin väriä tummasta huomattavasti vaaleampaan eli nyt pitäisi taas kuuliaisesti jaksaa hoitaa hiuksiaan. Tummat ovat siinä mielessä vähän armeliaammaat ettei pienet hoitolaiminlyönnit näy niin selkeästi kuin vaaleammissa kutreissa. Nämä jos pääseevät oikein huolella kuivamaan latvoista, niin voi pojat että ette usko miten karmean näköistä se on!
Olen toki jossain määrin "siunattu" sillä tosiasialla, että hiukseni kestävät yllättävän hyvin tätä tumma-vaalea -värinvaihtelua. Toisilla kun alkaa sulkasato samantien vaalennuksen jälkeen ja hius itsesäänkin kärsii tosi pahasti. Minun tukkani on siitä hyvä, että vaikka aika rääkin eilen saikin osakseen, niin kiiltää nytkin varsin luonnollisesti eikä tähän lettiin ole mätetty liiemmin edes hoitotuotteita. Perus pesut ja hoitoaineet plus hiusseerumi ja ihan vähän vahaa pitämään pinnan sileänä.
Kahvireissu oli myös varsin kiva lisä vapaapäivään! En ollutkaan käynyt pitkään aikaan kylässä ja ystäväni reilun vuoden ikäinen poika oli tällä vierailuvälillä oppinut jo kävelemään vinhaa kyytiä. Viimeeksi mentiin vielä varovaisesti maata pitkin mönkien. Siitä jannusta kehkeytyy vielä varmasti melko velmu kaveri jahka pikkaisen vielä kasvaa.
Isäntä oli eilen iltana kavereineen viihtellä joten minulla on taas tänään edessä vastuu kaikesta -päivä. Plääh. Milloinhan minä saisin maata sängyn pohjalla kuorsaten ja joku muu hoitaisi kaiken sillä välin? En taida ainakaan henkeä pidätellä odotellessani... Heräsinkin jo aamuseitsemältä ja koirien ulkoilutuksen jälkeen osoitin äärimmäistä reippautta ja tein yhden työjutun! Eikä mennyt kuin 3 tuntia. :D Mutta olin jo kyllä valmistautunut tähän kun kerran eilen pidin vapaata töistä, niin pakko oli tämä hoitaa kuitenkin ennen maanantaita pois että muut pääsevät jatkamaan hommia heti työviikon alusta. Itse nimittäin inhoan sitä, että työhommat seisoo itsestä riippumattomista syistä eli en voi kuvitella, että itse jarruttelisin projektien etenemistä. Etenkin ottamalla vapaapäiviä kiireiseen aikaan! :)
Taidanpa nostaa ahterini viimein tämän aamun osalta tästä koneen ääreltä. Leipaisi vaikka kinkkupiirakan, johon ainekset ovat odotelleet jääkaapissa jo viikon verran. Maistuis varmaan teillekin! :P
lauantai 31. elokuuta 2013
lauantai 17. elokuuta 2013
Meille on syntynyt...
...karvanen laps'.
Tällainen propellikorva käytiin siis hakemassa nelijalkasten nelikon jatkoksi. Eli nyt meillä asuu viisikko.
Oli kyllä kertakaikkisen mielenkiintoinen ensimmäinen yö. Pontus oli peruspentu alkukankeuden ja jännityksen jälkeen. Mutta tuo tähän saakka nuorin tollikka ei kyllä tiennyt miten päin olisi. Eikä ole vieläkään oikein tehnyt päätöstä. Uutta tulokasta on seurattava kaiken aikaa. Ihan jokainen askel. Ja pienenkin äkkiliikkeen päälle on urahdettava ja vingahdettava. Mitähän tästä vielä tulee?
Tällainen propellikorva käytiin siis hakemassa nelijalkasten nelikon jatkoksi. Eli nyt meillä asuu viisikko.
Valotuulen Pontus |
Oli kyllä kertakaikkisen mielenkiintoinen ensimmäinen yö. Pontus oli peruspentu alkukankeuden ja jännityksen jälkeen. Mutta tuo tähän saakka nuorin tollikka ei kyllä tiennyt miten päin olisi. Eikä ole vieläkään oikein tehnyt päätöstä. Uutta tulokasta on seurattava kaiken aikaa. Ihan jokainen askel. Ja pienenkin äkkiliikkeen päälle on urahdettava ja vingahdettava. Mitähän tästä vielä tulee?
keskiviikko 7. elokuuta 2013
Rock, rock!
Viikonloppuna näillä nurkilla rokataan. Ja aika hurjasti rokataankin! On varmaan monen paikallisen (ja miksei ulkopaikkakuntalaisen) kesän kohokohta kun Jurassic Rock vetää Visulahden täyteen festarivieraita.
Jotenkin koko kesä on mennyt sillä "joo, se on Jurassic sitten elokuussa" -mentaliteetilla. Mutta oikeastaan viime viikolla alkoi sellainen pieni festari-into nostaa päätään. En ole mikään festarieläin, että jaksaisin rymytä siellä täyttä päätä kaikki kolme päivää, mutta sellainen hillitympi vaihtoehto kuulostaa hyvältä.
Suunnittelin mielessäni, että perjantaina voisin lähteä ihan vaan auton kanssa liikkeelle ja käydä kuuntelemassa Mokomaa ja PMMP:tä täysin limsalinjalla. Lauantaiksi suunnittelimme kavereiden kanssa aloittavamme "festariurakan" ravintolareissulla ja siitä sitten asiaankuuluvin eväin kohti määränpäätä.
Sunnuntaina toivon, että saadaan kyyti pelipaikoille jo päivällä kun iiiih, niin iiiiihana Cheek olisi esiintymässä jo klo 14.30. Ja iltaan astihan sitä on sitten jaksettava jollakin tavalla, kun System of a Down hyppää lavalle vasta illalla puoli kahdeksalta. Mutta sitä en kyllä siltikään ajatellut missata vaikka maanantaina on kyllä kömmittävä töihin jo ihan normaaliin aikaan.
Ehkä tätä intoa on myös kasvattanut se, että töissä olen puuhastellut jonkin verran näihin festareihin liittyen nyt lomani jälkeen. Ja täytyy kyllä kehua, joskin nimettömästi, että tämän tapahtuman taustalla hääräävät ihmiset ovat ehdottomasti kaiken kunnian ja maineen ansainneet. Ihania tyyppejä, joiden kanssa asia kun asia sujuu kitkatta. Enkä ole kyllä ylisanoja säästellyt kun heidän kanssaan olen asioinut ja uskon, että yhteiset projektit jatkossa eivät ainakaan jää siitä kiinn etteikö yhteistyö todistettavasti sujuisi.
Facebookkiin tuossa jo intoilinkin, että tänään on taas yksi niistä päivistä, että voin vilpittömästi sanoa pitäväni nykyisistä työtehtävistäni! Tiedän myös, että olen onnekas kun saan tehdä työtä, josta todella pidän. Tiedän myös sen, että tulee taas se päivä kun itkua nieleskellen kiroan alimpaan helvettiin sen päivän, kun näihin hommiin suostuin. Mutta koetuista vastoinkäymisistä, ja niistä edessä vielä olevista puhumattakaan, uskon edelleen varsin vakaasti, että selviän tämän sijaisuuden ajan hengissä. On niin mukavaa saada olla mukana luomassa jotain uutta ja siinä samalla oppia itseään kokeneemmilta kollegoilta vaikka ja mitä!
Näillä supernaisen voimilla tekisi kyllä ihmeitä! Ensi töikseni lähden anoppilaan iltakahville. Ja ei, se ei ole niin vastenmielistä, että tarvitsisin supervoimia suoriutuakseni siitä. Työpäivän jälkeen on vaan usein niin uupunut ettei jaksaisi mitään, mutta tänään jaksaa.
Jotenkin koko kesä on mennyt sillä "joo, se on Jurassic sitten elokuussa" -mentaliteetilla. Mutta oikeastaan viime viikolla alkoi sellainen pieni festari-into nostaa päätään. En ole mikään festarieläin, että jaksaisin rymytä siellä täyttä päätä kaikki kolme päivää, mutta sellainen hillitympi vaihtoehto kuulostaa hyvältä.
Suunnittelin mielessäni, että perjantaina voisin lähteä ihan vaan auton kanssa liikkeelle ja käydä kuuntelemassa Mokomaa ja PMMP:tä täysin limsalinjalla. Lauantaiksi suunnittelimme kavereiden kanssa aloittavamme "festariurakan" ravintolareissulla ja siitä sitten asiaankuuluvin eväin kohti määränpäätä.
Sunnuntaina toivon, että saadaan kyyti pelipaikoille jo päivällä kun iiiih, niin iiiiihana Cheek olisi esiintymässä jo klo 14.30. Ja iltaan astihan sitä on sitten jaksettava jollakin tavalla, kun System of a Down hyppää lavalle vasta illalla puoli kahdeksalta. Mutta sitä en kyllä siltikään ajatellut missata vaikka maanantaina on kyllä kömmittävä töihin jo ihan normaaliin aikaan.
Ehkä tätä intoa on myös kasvattanut se, että töissä olen puuhastellut jonkin verran näihin festareihin liittyen nyt lomani jälkeen. Ja täytyy kyllä kehua, joskin nimettömästi, että tämän tapahtuman taustalla hääräävät ihmiset ovat ehdottomasti kaiken kunnian ja maineen ansainneet. Ihania tyyppejä, joiden kanssa asia kun asia sujuu kitkatta. Enkä ole kyllä ylisanoja säästellyt kun heidän kanssaan olen asioinut ja uskon, että yhteiset projektit jatkossa eivät ainakaan jää siitä kiinn etteikö yhteistyö todistettavasti sujuisi.
Facebookkiin tuossa jo intoilinkin, että tänään on taas yksi niistä päivistä, että voin vilpittömästi sanoa pitäväni nykyisistä työtehtävistäni! Tiedän myös, että olen onnekas kun saan tehdä työtä, josta todella pidän. Tiedän myös sen, että tulee taas se päivä kun itkua nieleskellen kiroan alimpaan helvettiin sen päivän, kun näihin hommiin suostuin. Mutta koetuista vastoinkäymisistä, ja niistä edessä vielä olevista puhumattakaan, uskon edelleen varsin vakaasti, että selviän tämän sijaisuuden ajan hengissä. On niin mukavaa saada olla mukana luomassa jotain uutta ja siinä samalla oppia itseään kokeneemmilta kollegoilta vaikka ja mitä!
Näillä supernaisen voimilla tekisi kyllä ihmeitä! Ensi töikseni lähden anoppilaan iltakahville. Ja ei, se ei ole niin vastenmielistä, että tarvitsisin supervoimia suoriutuakseni siitä. Työpäivän jälkeen on vaan usein niin uupunut ettei jaksaisi mitään, mutta tänään jaksaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)