maanantai 24. kesäkuuta 2013

Oon niiiiiin lömällä


Ensimmäinen lomapäivä käynnissä. Ihanainen ystävä Siilinjärveltä käväs kylässä eli loma alkoi mitä parhaimmalla tavalla. Laitettiin vähän kaverin kynsiin koristuksia ja juoruttiin huolella. Mansikkakakun kera. :)

Juhannus olikin yksi vilkkaimmista pitkään aikaan. Torstai-ilta oltiin minun vanhempien luona, juhannusaattona kavereiden luona Savitaipaleella ja lauantaina rymyttiin sitten paikallisilla juhannusfestareilla. Kaikki reissut oli kyllä oikein onnistuneita ja jos nyt ei mikään ihan ikimuistoinen juhannussetti, niin varsin kelvollinen tapa viettää keskikesän juhlaa. Hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Vatsalihastreenit tuli tehtyä kyllä joka reissulla hervottomalla naurun määrällä :)

Festarit oli itselle ekat juhannusfestit. Esiintyjät oli varsin kelvollisia, joskin vähän missattiin alku kun ei ennätetty lähtemään ajoissa liikkeelle. Petri Nygård jäi näkemättä, mut eiköhän tuon viel jossain joskus nää livenä. Kaveri halus näkemään Jukka Pojan ja se keikka nähtiinkin ja itelle odotetuin oli toki ihana Cheek. :D Hyvä keikka olikii vaikka ei lavan laidalle diggailemaan mentykään. Näki ja kuuli kauemmaskin ja oli tilaa heilua oikein huolella. Meil oli työkaverin kans ihan omat bileet :D Ihq Jare.

Taidan tän alkuviikon kyllä vaan nauttia joutenolosta. Luvannu sen verran lämpösiä kelejä, että jos koittais vaikka käryyttää nahkaansa pihalla. Ois pari kirjaa lukematta, ni niitten kans saa kyl aikansa kulumaan. Humiseva harju vois olla aika kohtalaista lomalukemista. Leffa on nähty on kerran jos toisenkii, mut aiemmin ei oo tullu kirjaan tartuttua. Kehuja oon kuullu eli pakkohan se on testata.

Perjantaina ois mentävä hammaslääkäriin. Graaah. Viimevuodet oon selvinny hampitohtorireissut ns. puhtain paperin, mut tänä vuonna taitaa tulla kalliiks... Pari mystisesti lohjennutta hammasta ja ainakin yksi reikä. Jos hoitais nyt vaan tän tarkastuksen ja jatkoajat varais vasta syksymmälle. Viitti koko kesää pilata ja kun ei oo mitää akuuttia, ni ehtii myöhemminkii.

Aion perjantaina jatkaa hammaslääkärireissulta suoraan porukoille yhdeksi yöksi. Pitäny käydä aikaa sitten kummien ja isän toisen siskon luona kyläilemässä, niin nyt päätin hoitaa ne "velvollisuudet" alta pois viimeinkii. Isäntää ei noille reissulle tunnu saavan houkuteltua mukaan, niin hoituupahan nyt tälleen sit. Samalla meinattiin käydä poimii vähän mansikoita talveksi pakkaseen, mut tuon projektin toteutumisen sanelee kyl säät. Jos sataa vettä, ni voi unohtaa mansikat kyl. Mut jos taas ei pääse keräämään itse, ni eipä me nyt niin paljon niitä tartteta etteikö vois ostaa jonkuu laatikon valmiiks poimittujakii.

Tässä teille viel ehkä tän kesän luukutus. Voi olla kyllästyminen edessä ennenku syksy tulee, mut toistaseks tätä kuuntelee oikein mielellään ja melkei pistää jammailuttamaan. :)


>

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Minne riennät aika?

Mielestäni vasta kirjoitin blogmerkinnän, mutta jos päivämäärämerkintöihin on yhtään luottaminen, niin johan siitä on yli viikko pitkän matkaa. Aika on mennyt aivan yhdessä hujauksessa!

Työt ovat pitäneet huolen, että päivät menevät vauhdilla ja kyllä tuntuu, että iltaisin ajankulu jatkaa aivan samaa tahtia. Edelleenkin olen selvinnyt ilman sen valtavempia kämmejä ja pahin, mikä tähän mennessä sattui saatiin seivattua kyllä ihan kohtalaisesti. Ja kun vastapuoli oli onneksi ehkä galaksin ymmärtäväisin (tai ainakin maailmanluokan näyttelijä muussa tapauksessa), niin asia ei jäänyt päivän veetutuksen jälkeen suuremmin edes kaivelemaan.

Jaksan edelleen kehua ihania työkavereita. Joskus toki huomaa, että olen saattanut kysyä samaa asiaa samalta henkilöltä liian usein ja ymmärrän kyllä silloin sen pienen närkästyksen. Toimin itse aivan samoin. Ja kaikilla on luonnollisesti myös ne huonot päivät, jolloin ei vaan jaksa olla erityisen kiva ja mukava. Itselläkin on niitä päiviä. Mutta muuten en varmaan ikinä saa täysin puettua sanoiksi sitä, miten äärimmäisen tsemppaavia ja auttavaisia ihmiset voivat ollakaan ympärilläni! Muistan myös kyllä olla samanlainen heitä kohtaan ja toivon, että he myös arvostavat sitä, että pyrin auttamaan ja käyttäymään reilusti joka hetki.

Jottei menisi ihan pelkäksi työlöpinäksi, niin käytiinhän me viikonloppuna viimeinkin kavereideni luona Pohjois-Savossa. Olikin kiva reissu, jos ei yhtä väläystä lasketa... Kyllä, tolppapoliisin mielestä vauhtia oli liikaa. Ikeassakin vähän shoppailtiin kotimatkalla. Mitäänhän en oikeasti varsinaisesti tarvinnut, mutta kassillinen rojua lähti mukaan. :D Ok, valtaosa keittiötavaroita eli kyllähän niille on aina todellista käyttöäkin. Pitää kyllä päästä uudelleen vielä kesällä Ikeaan, niin voisi ihan ajatuksen kanssa ostella... Jos sitä kävisi sitten Tampereella tai Vantaalla kun kumpaankin ollaan menossa todennäköisesti kesän aikana.

Eilen kyllä sorruin törsäämään Elloksen nettisivuilla... Ihan vaan pari paitaa piti tilata, mutta jotenkin se sitten muuttui matkan varrella varmaan kuudeksi paidaksi ja pariksi housuiksi. Nyt voisi sitten toivoa selviävänsä rahallisesti tästä haksahduksesta sillä, että joutuisi edes osan palauttamaan. Toivoa sopii!

Kait se on  taas hanurinsa nostettava ja lähdettävä hankkeeraamaan ruokaa. Listalla olisi kotitekolihapullia.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Summer up!

Tulihan se kesä tänne meillekin! Ja yhtä yllättäin kaiketi kun talvikin aina tulee. Tämä vaan ei niin yllätä autoilijoita kuin lumet pakkasineen.

Kelpaa nimittäin istua terassilla (kotona) läppärin kanssa ja nauttia auringosta. Ensimmäiset auringonpolttamatkin on jo tässä hankittu, niin miksi enää vetäytyä sisälle piiloon. Nautitaan nyt samoilla kihelmöinneillä koko rahan edestä. Ei tätä helleihanuutta kuitenkaan kovin kauan riitä. Ai mikä pessimismi?

Itsellä siintää kesäloma vajaa kolmen viikon päässä, niin olen jotenkin tottunut siihen, että viimeistään oman loman alkaessa kelitkin muuttuu yleensä varsin merkittävästi huonompaan suuntaan. Siksi en suosittele ketään lomailemaan yhtä aikaa kanssani. Eli jos vaan vielä voitte lomiinne vaikuttaa, niin älkää jääkö kotiin juhannuksena vaan vasta neljä viikkoa myöhemmin. Silloin todennäköisesti paistaa taas neljän viikon sadekauden ja +5 kelien jälkeen.

Nojoo. Jos nyt ei ihan noin ikävästi kävisi. Ja onhan se loma aina lomaa, oli se ilma millainen tahansa. Mutta ehkä kesälomastaan tahtoisi nauttia enemmin kesämekossa kuin pilkkihaalareissa.

Kyllä tuossa jo toki on suunnitelmaa tehty siihen suuntaan, että koko kesälomaa ei Suomessa tänäkään vuonna aiota viettää. Mieshän mielisi Thaimaaseen tai New Yorkiin, mutta olen koittanut vihjailla, että kyllä lähempääkin (=lyhyemmän lentomatkan päässä) löytyy varmasti mukavia lomakohteita. Koska jos Thaikkulaankin lähdettäisiin, niin minimi aika olisi se kaksi viikkoa ja siinä se loma sitten menikin.

Ollaan päätymässä kompromissiratkaisuun, joka kelpaa molemmille: Tsekkeihin tai Kreikkaan. Siellä riittää viikko ja lennotkaan ei kestä mitenkään ylettömän pitkään. Eikä maksa ihan mansikoita ja mannaryynejä lennot eikä hotellitkaan.

Pitänee vielä selailla Norwegianin sivuja sekä rantapallo.fi:tä. Finnair on löynyt kyllä hinnat kohdalleen vissiin ihan kesän kunniaksi. Sinivalkoisin siivin siis tuskin matkaan lähdetään jos ei mitään kunnon tarjousta satu vielä kohdilleen.

Kesälomalla mielisin myös pitkästä aikaa käymään jossakin huvipuistossa. Todennäköisin vaihtoehto olisi Särkänniemi. Kaverit asuu Tampereella, niin ratkeaisi majoitus samalla kertaa. Ja onhan se kiva kun on "paikallisoppaat" matkassa mukana, niin ei eksy Mansessa. Ei olekaan vuosiin tullut käytyä missään huvittelupaikassa, niin hauskaa päästä testaamaan vieläkö pää ja maha kestää laitteiden kieputusta kuten nuorempana.

Ensi viikonloppuna ollaan suuntaamassa Pohjois-Savoon kavereita moikkaamaan. Ihan päiväseltään aiotaan vaan käväistä. Samalla jos tutustuisi Kuopion Ikeaan ja Matkukseen. Rahavarannot on aika pakkasella (tulisit jo palkkapäivä!), mutta eiköhän sitä jotain keksi. Ei tämä kotimaan matkailu saa niin kallista olla ettei yhtä päivän reissua ole "varaa" heittää. Eikä ole onneksi pakko Ikeaa koittaa tyhjäksi ostaa, ihan pari juttua olisi vaan ostoslistalla... :D

Töissä ei toistaiseksi mitään kummempia. Pikkuhiljaa päässyt ns. vauhtiin ja kautta rantain omiin korviin kantautunut "hyvinhän se on niissä hommissa pärjännyt" boostasi taas kummasti. Ja pienien onnistumisien kautta saa yllättävän paljon itseluottamusta ja kun tietää, että ongelmatilanteissa on tukea saatavilla, niin eihän siinä muuta kun porskuttaa vaan eteenpäin.

Tänään tekisi melkeinpä mieli käydä heittämässä talviturkki. Jos vaan keksitään joku hyvä paikka, niin lähdetään kyllä käymään. Itsellä kun ei ole omaa mökkiä saati rantaa, niin teettää aina vähän ajatustyötä keksiä paikka, minne voi mennä koirienkin kanssa. Anoppilan mökille toki voisi, mutta ei tohtisi heitäkään aina vaivata ja häiritä. Onhan tässä Saimaatakin ympärillä vaikka millä mitalla, mutta uimapaikat noilla edellä mainituilla rajauksilla on melko vähissä. Itse ei viitsi mennä rypemään mihinkään kaislikkoon ja koiria taas ei voi viedä yleiselle uimarannalle puljaamaan.

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille! Toivottavasti helteet jatkuu, vaikka itse niistä joutuukin vielä "nauttimaan" työpaikan ikkunasta.