Rock, rock!

Viikonloppuna näillä nurkilla rokataan. Ja aika hurjasti rokataankin! On varmaan monen paikallisen (ja miksei ulkopaikkakuntalaisen) kesän kohokohta kun Jurassic Rock vetää Visulahden täyteen festarivieraita.

Jotenkin koko kesä on mennyt sillä "joo, se on Jurassic sitten elokuussa" -mentaliteetilla. Mutta oikeastaan viime viikolla alkoi sellainen pieni festari-into nostaa päätään. En ole mikään festarieläin, että jaksaisin rymytä siellä täyttä päätä kaikki kolme päivää, mutta sellainen hillitympi vaihtoehto kuulostaa hyvältä.

Suunnittelin mielessäni, että perjantaina voisin lähteä ihan vaan auton kanssa liikkeelle ja käydä kuuntelemassa Mokomaa ja PMMP:tä täysin limsalinjalla. Lauantaiksi suunnittelimme kavereiden kanssa aloittavamme "festariurakan" ravintolareissulla ja siitä sitten asiaankuuluvin eväin kohti määränpäätä.

Sunnuntaina toivon, että saadaan kyyti pelipaikoille jo päivällä kun iiiih, niin iiiiihana Cheek olisi esiintymässä jo klo 14.30. Ja iltaan astihan sitä on sitten jaksettava jollakin tavalla, kun System of a Down hyppää lavalle vasta illalla puoli kahdeksalta. Mutta sitä en kyllä siltikään ajatellut missata vaikka maanantaina on kyllä kömmittävä töihin jo ihan normaaliin aikaan.

Ehkä tätä intoa on myös kasvattanut se, että töissä olen puuhastellut jonkin verran näihin festareihin liittyen nyt lomani jälkeen. Ja täytyy kyllä kehua, joskin nimettömästi, että tämän tapahtuman taustalla hääräävät ihmiset ovat ehdottomasti kaiken kunnian ja maineen ansainneet. Ihania tyyppejä, joiden kanssa asia kun asia sujuu kitkatta. Enkä ole kyllä ylisanoja säästellyt kun heidän kanssaan olen asioinut ja uskon, että yhteiset projektit jatkossa eivät ainakaan jää siitä kiinn etteikö yhteistyö todistettavasti sujuisi.

Facebookkiin tuossa jo intoilinkin, että tänään on taas yksi niistä päivistä, että voin vilpittömästi sanoa pitäväni nykyisistä työtehtävistäni! Tiedän myös, että olen onnekas kun saan tehdä työtä, josta todella pidän. Tiedän myös sen, että tulee taas se päivä kun itkua nieleskellen kiroan alimpaan helvettiin sen päivän, kun näihin hommiin suostuin. Mutta koetuista vastoinkäymisistä, ja niistä edessä vielä olevista puhumattakaan, uskon edelleen varsin vakaasti, että selviän tämän sijaisuuden ajan hengissä. On niin mukavaa saada olla mukana luomassa jotain uutta ja siinä samalla oppia itseään kokeneemmilta kollegoilta vaikka ja mitä!

Näillä supernaisen voimilla tekisi kyllä ihmeitä! Ensi töikseni lähden anoppilaan iltakahville. Ja ei, se ei ole niin vastenmielistä, että tarvitsisin supervoimia suoriutuakseni siitä. Työpäivän jälkeen on vaan usein niin uupunut ettei jaksaisi mitään, mutta tänään jaksaa.