Askel kerrallaan

Olen jo jonkin aikaa todennut (tai joutunut myöntämään), että muistini on melko hatara. Tämä tarkoittaa siis sitä, että asiat, jotka minun ihan oikeasti pitää muistaa hoitaa, on kirjoitettava ylös.

Töissä työpöytäni (sekä tietokoneen että se ihan oikea pöytä) tulvivat muistilappuja, joissa kehotetaan muistamaan milloin mitäkin. Ja kalenterissa on myös mitä hassumpia muistutuksia, joita lukiessaan joku ulkopuolinen saattaisi pitää minua ihan oikeasti dementikkona. Sille ei vaan mahda mitään että kun muistettavia asioita alkaa olla 10+, on syytä kirjata niitä ylös tai pian niitä muistettavia asioita on tasan 0. Se nyt tietysti olisi ihan ihanteellinen tilanne, mutta voisi tulla jossain vaiheessa sen kaltaisia muistutuksia, että parempi kun avittaa vähän itse itseään.

Muuttoprojektia tehdessä olen myös turvautunut tähän muistilappusysteemiin. Kokosin heti alkajaisiksi todo-listan, johon kokosin kaikkea mielen tulevaa tehtävää muuttoon liittyen. Eilen sain siltä listalta ruksattua omalta osaltani viimeisen kohdan: hankin meille netin uuteen kotiin. Isäntä vielä huomenna katkaisee nykyisen sekä hoitaa ilmoituksen vesilaitokselle ja jätehuoltoon, niin sitten alkaisivat nämä ilmoitusvelvollisuudet olla pikkuhiljaa hoidettu.

Tämä viikonloppu kuten edeltäväkin meni koirille asumusta rakentaessa uuteen paikkaan. Eilen ja tänään kyllä onneksi myös saatiin miltei kaikki varastoissa olleet tavarat vietyä myös uuden kodin varastoihin. Projekti ei vielä ole voiton puolella, mutta askel kerrallaan lähempänä maalia eli lopullista muuttoa.

Huomen iltana meidän on määrä saada avaimet uuteen kotiin eli tiedämme kyllä, mitä teemme seuraavat illat töiden jälkeen. Tavarat ovat kyllä onneksi pääasiassa jo pakattu pois lukien edelleen keittiön irtaimisto sekä vaatteet. Huomenna kun saan kaupasta lisää jätesäkkejä, nakkaan kaikki vaatteet niihin. Pienen helpotuksen suon itselleni kyllä ja pakkaan erilleen ensi viikolle muutamat vaatekerrat töitä varten - ei tarvitse sitten kaikkia jätesäkkejä käydä läpi kun etsii puhtaita sukkia tai t-paitaa.

Remonttimiehemme on myös snadisti innokas ja ennätti jo soittamaan kertaalleen, koska pääsisivät korjuuhommiin. (Niin, kait niille remppareinoillekin raha kelpaa...) Se on kyllä hyvä juttu, että tulevat aloittamaan remontin ihan samantien ettei tarvitse odotella viikko kaupalla. Vielä kun löytyisi se hetki, että keritään ihan aikuisten oikeasti ajatuksen kanssa katsomaan laminaatit ja laatat sekä päästään valitsemaan kalusteet keittiöön ja kylppäriin, niin sitten minä vain odotan valmista. Tai niinhän minä luulen... Mutta ehkä minusta on todennäköisesti enemmän hyötyä jos pysyttelen poissa remonttimiesten tieltä. Eivät ehkä kaipaa "ootteko nyt ihan varmoja tuosta?" -kommenttejani kosteuseristystä laittaessaan.

Isäntä lähti viemään sohvan ja divaanin uuteen osoitteeseen eli josko minäkin nyt projektia edistääkseni menen pakkaamaan niitä työvaatteita kassiin.

Jakomielitauti

Kaikessa jännittävyydessään tämä muuttoprojekti on alkanut viime päivinä nostaa pintaan myös vähän toisenlaisia tuntemuksia kun vaan intoa, odotusta ja malttamattomuutta. Jonkinlaista haikeutta olen ollut aistivinani ilmassa ympärilläni.

Ei. En tosiaan kadu, että saatiin kaupat tehtyä ja päästään muuttamaan, mutta kyllä tästä nykyisestä paikasta on tullut minulle koti. Kohta tämä on jonkun toisen koti. Toivon kyllä koko sydämestäni, että uudet asukkaat kotiutuvat tähän yhtä hyvin kuin minä itse olen näiden kolmen kolmen vuoden aikana kotiutunut.

Eilen oli ensimmäistä kertaa oikeasti pala kurkussa kun tässä lähinurkilla asunut miehen "edellisestä elämästä" meille tuttu vanhempi rouva oli jättänyt oven kahvaan pienen paketin kera kortin, jossa toivotti meille hyvää jatkoa ja kiitteli kaikesta. Eihän me nyt niin kauas mennä! Eikä kadota maailman kartalta! Ei tässä tarvitse kenellekään hyvästejä jättää!

Tunnepeikkona sitä vaan kiintyy niin ihmisiin kuin paikkoihinkin ja kyllä olen jokaisen aiemmankin muuton yhteydessä muutaman kyyneleen herauttanut vaikka jokainen lähtö on ollut täysin oma-alotteinen ja toivottu juttu. Eikä se nyt ehkä rikos ole, mutta onhan se nyt vähän hassua vetistellä kun kuitenkin on oikeasti innoissaan ja odottavaisin mielin tulevasta.

Isäntä kävi eilen hakemassa aimo kasan muuttolaatikoita eli huomenna alkaa se todellinen pakkaaminen. Olen kyllä jo koko tämän viikon pistänyt tavaraa laatikoihin ja käynyt kaappeja ja lipastoja läpi. Roskiakin olen saanut kasaan jo kolme isoa jätesäkillistä! Kierrätykseen on lähdössä vasta kaksi pahvilaatikollista tavaraa, mutta kunhan pääsen keittiön kaappien kimppuun, niin uskoisin kierrätettävien tavaroiden määrän lisääntyvän. Huonekaluista osa lähtee myös kiertoon ja osa suoraan kaatopaikalle.

Remonttimieskin on pyydetty katsomaan tätä meidän uutta kotia ja reilun kahden viikon päästä pitäisi rempan alkaa. Tänään jo vähän katselin keittiönkaapistoja, laminaatteja, kaakeleita ja muuta netistä. Josko ensi viikolla ennättäisi käydä ihan livenä vilkuilemassa valikoimia. Harmillisesti vaan esimerkiksi visioni kylpyhuoneen suhteen ovat osoittautuneet yllättävän hinnakkaiksi ja kun remonttibudjettimme ei ole hirvittävän suuri, niin joutunen luopumaan seinälaatoista, jotka ovat kappalehinnaltaan 50 euroa. En toki olisi niillä kokonaisia seinäpintoja laitattanut, mutta kivoina yksityiskohtina suihkun ympärillä, joka tulisi sekin ihan kohtuuttoman hintaiseksi. Pitänee siis miettiä budjettiin sopivampia vaihtoehtoja...

Huomenna ollaan menossa käymään siellä meidän uudessa paikassa eli voi olla, että saadaan tietää myös samalla milloin päästään oikeasti viemään tavaroita ja saadaan avaimet. Sitten se onkin enää tavarat paikasta a paikkaan b ja lähtöitkut.

Talollinen, tilallinen ja ennen kaikkea: velallinen

Nyt se on sitten totisinta totta: minä omistan puolikkaan talon ja palan metsää! Tai no jos ihan nyt tarkkoja ollaan, niin pankki omistaa, mutta koitan kyllä tehdä seuraavan 20 vuoden aikana kaikkeni, että kaikki velalla hankitusta olisi omaa.

Laina-asiat saatiin kuntoon keskiviikkona ja eilen isäntä myi nykyisen kotimme ja puoli tuntia sen jälkeen ostimme uuden kodin. Jotenkin on ihan epätodellinen olo, että nytkö tämä puoli vuotta jännitetty asia sitten toteutuu? Kaikki tapahtui sitten kuitenkin yllättävän nopeasti. Omakotitalojen myyntiajat kun venyvät tällä alueella, kuten varmasti monessa muussakin paikassa, nykyisellä taloustilanteella yllättävänkin pitkiksi. Puoli vuotta on ehkä kuitenkin keskivertoaika tai jopa aavistuksen nopeampikin.

Kolmen viikon päästä viimeistään meidän pitäisi saada uuden kodin avaimet käsiimme ja siitä viisi päivää myöhemmin nykyisen asuntomme tulisi olla tyhjä uusia omistajia varten. Mutta on hyvin todennäköistä, että pääsemme uuteen paikkaan jo kahden viikon kuluttua! Eli voinette päätellä tästä yhtälöstä, mitä teen seuraavat illat ja viikonloput.

Tänään aloitin pakkausurakan ja jokseenkin on toivoton olo. Siivottuna on vasta ihan muutamia kaappeja ja tuntuu, että tavaraa on jo nyt ihan liikaa. Kaikkia astiat, kirjahyllytavarat, dvd:t, kirjat jnejnejne ovat vielä tyystin koskematta. Vielähän noita nyt laatikoihin nostelee, mutta mihin ihmeeseen työnnämme ne uudessa kodissamme?! Etenkin kun siellä ei ole vaatekaappeja tai muuta säilytyssysteemiä sen jälkeen kun vaatehuone puretaan pois... Ok, kaappeja toki hankitaan mutta se, milloin se tapahtuu, ei ole ihan vielä tarkasti selvillä. Ei todennäköisesti ihan välittömästi muuton jälkeen. Elelemme siis varmasti laatikko- ja jätesäkkimeren keskellä jonkin aikaa ja ihmiselle, joka haluaisi kaiken kuntoon ja paikalleen hetinytvälittömästi moinen on taatusti hermoja raastavaa.

Ei siis auta kun vedellä henkeä ja koittaa ajatella positiivisesti, että sitten lopulta kaiken ollessa valmista, se on oikeasti meidän koti. :)