Enpä olisi uskonut...

..että talonosto, muutto ja remontointi -kombo olisi näääääääin hermoja raastavaa ja verenpainetta nostattavaa.

Näinkin maltillinen ja odottamisesta nauttiva ihminen kun minä, saa kehitettyä selittämättömiä raivokohtauksia ihan vaan siitä syystä kun tavarat ovat levällään siellä täällä kun Jokisen eväät ja hommat eivät etene! Tiedän, että asia ei ole näin ja hommat ovat oikeasti myös edenneet, mutta aaaaaaivan liian hitaasti omaan mielenlaatuun nähden kun kaiken pitäisi tapahtua hetinytvälittömästi.

Tällä viikolla kylpyhuone sai kuitenkin jo seinälaatat ja nyt viikonlopun aikana ollaan itse laminoitu toinen makuuhuone. Ja aikomus on vielä tänään laittaa samaiseen makkariin tapetti seinään. Vielä kun saisi listat paikoilleen, niin sitähän pääsisi ihan oikeasti pikkuhiljaa siirtämään ensimmäiset tavarat niiden oikeille paikoille!

Hankintalista on kyllä loputtoman pitkä ja en todennäköisesti uskalla ostaa ensimmäistäkään ennenkuin ollaan tämä remontti maksettu edes suurimmilta osin. Mikäli kaikki alunperin remonttiin varattu raha olisi mennyt lyhentämättömänä alkuperäiseen tarkoitukseensa, tilanne ei olisi kovinkaan tiukka. Mutta kiitos ylihintaisten kuntotarkastusten, pankin pienestä erehdyksestä ei minun osuutta varainsiirtoverosta "muistettukaan" lisätä lainasummaan ja maksoimme sen remonttibudjetista ja muutaman muun pakkomenon jälkeen remontointiin varattuun summaan tuli kohtalainen lovi. Nyt vaan toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei yhtään yllätyslaskua enää tule.

Kodinkoneet keittiöön ja vaatekaapit sekä makuuhuoneeseen että eteiseen ovat kyllä pakollisia hankintoja ihan lähitulevaisuudessa. Mikäli tosiaan saadaan makuuhuoneeseemme listat ensi viikolla ja keittiökalusteet asennetaan tulevana perjantaina kuten suunniteltua, niin niitähän nuo hommat enää itkee. Ensi viikolla myös uhkasivat antaa kyytiä vanhalle vessalle ja eiköhän sinnekin ala uutta pintaa syntyä jo loppuviikosta tai sitten seuraavan viikon alusta.

Jos joku ehdottaa minulle muuttamista ja remonttia seuraavan 20...ei vaan 30 vuoden aikana, annan sille köniin kyllä ihan omakätisesti! Tiedän, että tämä narina on ihan turhaa eikä muuta tilannetta mihinkään, mutta kyllä tämä siitä huolimatta korpeaa ihan aidosti! Väliaikaista ja kuten olen ehkä 1000 kertaa itseäni tyynnytellyt: lopputulos on taatusti ihana.

Nakkisoppoo ja sohvoo

Kun herää aamulla varttia vaille viisi, ei kannata edessä olevalta päivältä ihan hirvittävän paljon odottaa. Jos olisi ollut fiksu (mikä olisikin ollut allekirjoittaneen perusolemus huomioon ottaen ihme), olisi ollut syytä vetää vaan peitto korviin ja toivoa, että tiistai tulee mitä pikimmin.

Kuoleman väsymys, muutenkin alavireinen viikon aloitus ja kaikki maailman vaikeudet ja hankaluudet töissä. Siinä sitä onkin ohjelmaa yhdelle päivälle. Etenkin kun kyseessä on vielä maanantaipäivä.

Talviautoilu, tolkuttoman urpot ihmiset ja tämä nykyisin olematon paineensietokyky. Nämä kaikki yhdessä ja erikseen kyllä saavat hetkittäin raivokohtausten partaalle. Ja useimmiten myös partaan yli. Toistaiseksi olen onneksi työmaalla saanut pidettyä suurimmat tunteenpurkaukset pienemmän piirin tiedossa, mutta pahoin pelkään että vielä tulee se päivä, kun suusta karkaa sopimattomalla hetkelle sellainen sammakko, että voipi olla välit tietyn joukko-osaston kanssa tovin katkolla.

Minun pirtaani ei vaan käy millään survonnalla se, että töihin tullaan lähinnä vaan viihtymään. Ok, onhan se toki positiivinen lisä, mikäli töissä on jopa mukavaa. Mutta jos siihen omaan viihtymiseen pääsee sillä, että oma töissä sluibailu pakottaa muut tekemään hommia kahta kauheammin, niin en paljon hattua nostelisi. Enkä kyllä ääneen kehtaisi uskotella muille, että on niin rankkaa kun joutuu koko ajan uutta opettelemaan ja kaikkensa antamaan, että töistään ylipäänsä selviää. Ja silti on aikaa kulkea peräkanaa pitkin toimistoa ja käydä juoruamassa mitä kukakin sanoi ja teki.

Laiska töillään luettelee, mutta tänään kuukausiraporttia varten asioita kootessa kävi kyllä mielessä, että "olenko ihan oikeasti tehnyt tämän kaiken yhdessä kuukaudessa?!". On toki hirvittävän hyvä, että töitä on enemmän kun laki sallii, mutta onhan se vähän haitarista kun näitä vapaamatkustajia saa roikottaa matkassa sillä kustannuksella, että itse on hetkittäin täysin ylityöllistetty.

No joo. Kenties nämä työurputukset kiinnostavat teitä yhtä vähän kun kilo pikkukiviä, mutta kenties tämä on itselle jotenkin terapeuttista kun voi koota ajatuksiaan edes johonkin kanavaan.

Nyt sitä nakkisoppoo ja sitten on kyllä ehkä otettava huilausasento sohvalla. Suunniteltu lenkki taitanee jäädä väliin. Josko ennen saunaa vähän kuntopyöräilyä sen lenkin korvikkeeksi.

Aamukammassa piikkejä...aivan liikaa

Otsikko kiteyttänee päivän kisakunnon. Alkaa olla kyllä taas mittakippo aika ääriään myöten täynnä ja lähellä jo oli ettei läikkynyt yli oikein huolella. Viimemetreillä sitten esimies armahti ja pinta laskeutui taas vähän laitojen alapuolelle.

Sen suurempia faktoja erittelemättä on vaan asioita, jotka saavat sapen kiehumaan. Yksi niistä on kyllä ehdottomasti ihmisten rajattomalta tuntuva tyhmyys. Tai ainakin uskottava tyhmäksiheittäytymisen taito. Ja sitten sillä varjolla voidaankin oikein helposti syytellä ja syyllistää muita, jotka kuitenkin tekevät oman osuutensa, ja toiset vielä selkeästi enemmänkin kun edes odotetaan. Mutta kun näille narisijoille ei mikään riitä. En tiedä miten ne pystyvät rehdisti katsomaan omaa peilikuvaan tuntematta minkään sortin syyllisyyttä. Mutta kukapa sitä omia heikkouksiaan myöntäisi...

Puhuin tänään ystäväni kanssa puhelimessa ensimmäistä kertaa ikävien sattumusten jälkeen. Olin jotenkin mielessäni pelännyt, että miten keskustelu sujuu ja kykenenkö vain voivottelemaan. Onneksi ystävä on olosuhteisiin nähden niin oma itsensä kuin vaan voi ja ihailtavan "reipas". Itse ei varmasti vastaavassa tilanteessa kykenisi mihinkään järkeväksi luokiteltavaan toimintaan. Tokihan ihminen kantaa sisällään varmasti asioita, jotka piilottaa muilta, mutta niitä ei voi, enkä kyllä haluakaan, tonkia ja udella. Ehkä hän kertoo kun aika on sopiva tai sitten ei. Pääasia, että elämä alkaa jossain vaiheessa näyttää valoisammalta.

Olen kyllä tavan tumpelo, se tuli todistettua taas eilen iltana. Iltavuorosta kotiuduttua lähdin viemään vielä karvakamuja ulos ja jollakin käsittämättömällä taidolla onnistuin jättää sormeni ovenkahvan ja oven väliin juuri kun koirat tekivät pienen nykäisyliikkeen. Silmissä tanssahteli tähtiä kun sormi vääntyi mukavasti ja sen jälkeen etusormi ei taipunut enää mihinkään. Kipu oli luonnollisesti jotain melko maksimaalista. Pientä turvotusta ja sinertymistä oli kyllä havaittavissa kun palasin koirien kanssa reissun jälkeen sisälle. Olin aivan varma, että jotain oli mennyt rikki ja maalasin jo kaikki kauhukuvat mielessäni... Tänä aamuna sormi onneksi taipui melko normaalisti ja ihan pientä mustelmaa sekä kipua lukuunottamatta taisin selvitä pienin vaurioin. Ois se ollukii... Jäädä sairaslomalle sormi paketissa tässä vaiheessa.

Ranne kun on tässä taas vaihteeksi ryttyillyt vanhoista vaivoista muistuttaen, niin ei kyllä ole paljon väliksi, että tulisi muita remppoja harmeiksi. Mieli tekisi käydä jollakin kunnon lääkärillä tutkituttamassa tuo oikea ranne, kun se kipeytyy milloin mistäkin. Ja toisinaan saattaa mennä pitkiä aikoja ettei vaivaa millään tavalla vaikka tekisi mitä. Tokihan syyn tähän tietää kun päätetyöskentelyä tekee. Mutta lähinnä se, että mistä tuo juontaa juurensa. Onko vika koko kädessä vai vaan ranteessa ja, että onko kipuilun syy nivel, hermo, lihas vai mikä lie. Ja kun en huomaa eroa siinäkään, että kipu alkaisi jonkun tietyn rasituksen jälkeen esimerkiksi. Se vaan tulee ja menee ihan miten lystää. Aika perseestä kyllä.

Huomenna on vapaapäivä. Ah ja voih. Johan tässä kaksi päivää töissä ahkeroinkin. :D Taitanen kyllä kuluttaa päivän kotihommia hoidellen. Ja jos katselisi jakson tai pari koukkusarjoja... ;)