Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vapaapäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vapaapäivä. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. helmikuuta 2015

Kappas, kappas...

... se on taas hujahtanu melkonen aika siitä kun viimeeks käyny täällä kirjuuttelee. Ei nyt ole vaan oikein hirveesti ollut kirjottamista kun elämä aika pitkälti "töihin-kotiin-nukkumaan-töihin-..." taivallusta ilman sen suurempia kohokohtia.

Eikä aina oikein jaksa edes napista työasioistakaan ja siitä olisi riittänyt nillittämistä vaikka ihan jokaiselle päivälle. Niin siksi ehkä taas pieni hiljaisuus on ollut hyvästä.

Aloitin tänään jo viikonlopun vieton ja pidän huomenna rästivapaan. Käytän vapaapäivänä piipahtamalla vanhempieni luona sekä heidän naapurissaan asuvan kummityttöni perheen tykönä. Hujahtanut taas aivan liian pitkään ettei ole pikkuprinsessan luona käytyä! Nyt siis hyvä sauma korjata tilanne. Kummityttöni isosisko vietti synttäreitä menneenä viikonloppuna, niin hyvä mennä nyt viemään myöhäiset onnittelut.

Tänään käväisin töiden jälkeen parin kaverin kanssa kahvilla ja samalla juonittiin lahja-asioita yhteisen ystävämme 3-kymppisille. Niistä jo taisinkin edellisessä postauksessa kirjoittaa, joten ei liene tarve syventyä aiheeseen sen suuremmin. Katsotaan raporttia sitten jälkikäteen.

Tämä viikonloppu kun menee viihdepainotteisesti, niin seuraavana viikonloppuna taitaa olla vuorossa sitten vihdoin viimein se vaatekaappien hankintaprojekti. Ai vieläkö ovat muka hankkimatta? No kyllä. Alkaa savu nousta korvista kun katsoo tuota jätesäkkimerta ja puhtaita vaatteita pullollaan olevaa vierashuoneen sänkyä. Odotan varsin innolla, että pääsen viikkaamaan vaatteen viimeinkin kaappeihin. Viikkaamista en kyllä rakasta, mutta ehkä se tunne, että saa kotia entistä enemmän kodiksi, auttaa urakassa.


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Aikainen lintu

Tiukkaan tarttuneet unirytmit ja aamukoirat pitävät huolen siitä, että viikonloppuihin ei nykyisin kuulu sitä nk. pitkään nukkumista. Tänä aamuna silmät aukesivat jo tasan kello kuusi. Eli jos nyt oikein tarkkoja ollaan, niin aiemmin kuin arkiaamuina.

Sitkeästi koitin jatkaa unia, mutta ulkotarhassa turhan äänekkästi temuavat nelijalkaiset ystävät eivät oikein suosineet tätä yritystä. Puoli kahdeksalta siis jouduin luovuttamaan ja kampeamaan ylös sängystä. No, mutta nyt kun kello on vasta vähän vaille kymmenen, niin olen jo pessyt muutaman koneellisen pyykkiä, imuroinut, siivonnut kissojen hiekkalaatikon sekä tehnyt pasteijatäytteen odottamaan leipomista.

Mitenkään suoranaisen hukkaan ei siis mennyt tämän aikainen jalkeille nousu. Mutta kostautuu kyllä illalla todella varmasti. Ei siis puhettakaan, että jaksaisi katsoa klo 22 jälkeen telkkarista jotain. Eilenkin iltana koitin reippaasti katsoa Nelosen leffaa, mutta ensimmäisen mainoskatkon aikaan oli jo pakko pistää pää tyynyyn.

Tätäkö se vanhuus sitten teettää? Käy nukkumaan iltayhdeksältä ja herää kuudelta päivä kun päivä.


torstai 6. maaliskuuta 2014

Kun lähden stadiin...

Työviikko otti ja päättyi jo tänään. Eikä suuremmin harmita. Huomenna pidän kertyneitä ylityövapaita pois ja otamme lapsuuden ystäväni kanssa tosiaankin suunnan kohti pääkaupunkia koko viikonlopuksi. Siinä sitä onkin sitten ihmettä kerrakseen puolin ja toisin kun mualaiset lähtee hummaamaan isolle kirkolle.

Huomen iltana menemme katsomaan Backstreet Boyseja HartwallAreenalle  ja sen jälkeen vielä jatkobileisiin Tigeriin. Jälkimmäinen aiheutti kyllä jonkinlaisen "ei saatana" -alkureaktion, mutta kait sitä sielläkin käydä voi kun kerran lähtenyt on! Ehkä sitä sieltäkin pois pääsee, jos ei viihdy.

Lauantaina suunnittelimme pientä shoppailukierrosta ja senkin takia toivon aika syvästi, että ihan aamuun saakka ei meidän jatkoreissu venähdä. Muuten voi tulla aika lyhyt shoppailureissu. Siitähän toki lompakko kiittäisi... Ja lauantai-ilta on tarkoitus viettää syömällä jossain mukava ravintelissa majapaikkamme emännän kanssa.

Ei kyllä pieni irtiotto arjesta tähän väliin tee laisinkaan pahaa! Päinvastoin. Odotan jo oikein into piukeana, että päästään lähtemään. Ainoastaan tämä pakkausprojekti on aina yhtä mielenkiintoinen. Nytkin olin pakkaavinani vain "ne tarpeellisimmat" ja silti laukun saumat likimain soivat kun koitin vetää vetoketjua kiinni. Suuremman laukun ottaminen ei ratkaise ongelmaa, koska kyllä minä senkin saan tuupattua täyteen tavaraa.

Eilen tuli käytyä ehkä yhdellä eriskummallisimmista kampaajareissuista. Olin jo aikaa sitten varannut ajan luottoparturilleni juuri eiliselle, jotta ennätän uusituttaa hiuskuontalon ennen tätä Helsinkin reissua. No, parturini soitti tiistaina ja minä olin ihan sydän kylmänä, että on sattunut jotain ja hän peruu aikana. Niin, itsekäs minäni ajatteli heti itseään ja omaa lettiään. Soiton syy oli kuitenkin se, että kaupunginosassa, jossa kampaamo sijaitsee, oli sattunut putkirikko eikä liikkeeseen tullut siis laisinkaan vettä eilen. Kampaajani sai ratkaisua osaltani tämän ongelman sillä, että kiikutti minut värien huuhteluun toiseen kampaamoon, joka luonnollisesti sijaitsi likimain kaupungin keskustassa. Siinä sitä sitten viipotin menemään suojaviitta hulmuten, folioita hiuksissa hiusten pesulle. :D Onneksi saatiin auto suht lähelle varakampaamoa, mutta kyllä siinä silti ennätti saada muutaman "hieman" kummeksuvan katseen osakseen. Mutta mitäpä sitä niistä. Hiuksista tuli jälleen aivan mielettömän kivat ja olivat kaiken "vaivan" arvoiset.

Ja oli aika mielenkiintoinen ilmiö huomattavissa eilen kampaamossa istuessani: olin tooooodella kaivattu ja kysytty ihminen työmaalla. Jos olisin istua tapittanut normaaliin tapaani töissä, niin olisin varmasti saanut olla näiltäkin yhteydenotoilta ihan rauhassa. Vaan kun en ollut, niin sähköpostia tuli solkenaan ja puhelin rallatti useamman kerran. Ja tätä työaikaan omien asioiden hoitamista kun tapahtuu ehkä kerran puolessa vuodessa, niin voi huokaus. No, onneksi eivät olleet ihan kaikista akuuteimpia kontakteja ja ennätin selvitellä asiat illalla ja loput tänään.

No niin. Joskos sitä söisi jotakin ja sitten vielä pyörittelisi noita pakkailuitaan. Kynnetkin ajattelin lakata vielä jossain välissä... Hilirimpsis ja kivaa loppuviikkoa kaikille! :)

lauantai 31. elokuuta 2013

Huh, hulinaa!

Töissä on pitänyt kiireisenä päällekkäiset projektit ja kotona tuo uusi karvakorva. Ei siis voi oikein väittää joutuvansa keksimällä keksimään tekemistä päiviksi ja illoiksi.

Työkiireet on jossain määrin hyväkin asia: ei ennätä paljon päivän mittaa kelloa vilkuilla ja siitä syystä tuntuu, että aika kuluu aivan kiitolaukkaa. Puhuttakaan, että päivistä ennättää noteeraamaan maanantain ja sitten onkin jo perjantai. En ole vielä pystynyt selvittämään, minne ne tiistai, keskiviikko ja torstai oikein katoavat! Jos joku tietää, kertokoon minullekin.

Hetkittäin töissä kyllä valtaa jonkinasteinen, rehellinen epätoivo. Tuntuu, että asiat vaan kasautuu ja kasautuu ja kasautuu. Mitään ei meinaa saada valmiiksi. Määräaikojen noudattamisesta puhumattakaan! Tiedän jo valmiiksi, että maanantain ja koko ensi viikon työlista on pitkä kuin nälkävuosi. Mutta vedotakseni tuohon ajan pikakelaukseen, en suuremmin valita. Parempi näin. Ja sekin on hyvä, että töitä oikeasti ON. Muuten saattaisi olla hommat vaakalaudalla, kun ajat ovat mitkä ovat.

Ja vaikka epäusko joskus vaivaakin, niin voi sitä onnistumisen riemua, mikä herää kun saa jonkin asian lopulta täysin valmiiksi ilman merkittävämpiä kömmähdyksiä. Silloin tekee mieli melkeinpä vetää lippu salkoon ja tilata torvisoittokunta paikalle.

Uusi koirahankinta on kyllä osoittautunut aikamoiseksi riiviöksi. Kiusaa vanhempia koiria sen minkä ennättää ja meitä ihmiskavereitaan myös aina kun vaan tilaisuus sallii. Ja voi sitä pissi- ja kakkarallia! Yhdet kun siivoat, niin toiset on hyvää vauhtia tulossa... Pitäisi saada Serla sponsoroimaan! Ihmetteleevät kohta kaupassa, että mitä ihmettä tehdään sellaisilla määrillä talouspaperia kun miltei joka kauppareissu pitää ostaa neljä rullaa. Jotkut käyttävät siivoushommissa ihan rehtiä rätti+ämpäri -linjaa, mutta jotenkin tuo talouspaperin tuhlaaminen kera Tolu-suihkeen on mielestäni siistimpi tapa. Onneksi työsuhde-etuna kotiin kannettu, veloitukseton sanomalehti käy pissipaperiksi oikein hyvin. Milloin nyt sattuu pissit siihen osumaan... Ei ihan joka kerta, voin kertoa.

Vietin eilen (ainakin omasta mielestäni) ansaittua ylityövapaapäivää. Otin vaparista ilon irti ja kävin luottoparturin luona ja sen jälkeen ystävän luona kahvilla pitkästä aikaa.

Parturireissu oli jälleen kerran enemmän kuin mieluinen. Kolmen kuukauden takaisesta vierailusta ei ollut jäljellä käytännössä enää kuin muisto. Toista on taas nyt liki 3,5 tunnin aherruksen jälkeen tukka on taas järjettömän ihana! Vaihdoin väriä tummasta huomattavasti vaaleampaan eli nyt pitäisi taas kuuliaisesti jaksaa hoitaa hiuksiaan. Tummat ovat siinä mielessä vähän armeliaammaat ettei pienet hoitolaiminlyönnit näy niin selkeästi kuin vaaleammissa kutreissa. Nämä jos pääseevät oikein huolella kuivamaan latvoista, niin voi pojat että ette usko miten karmean näköistä se on!

Olen toki jossain määrin "siunattu" sillä tosiasialla, että hiukseni kestävät yllättävän hyvin tätä tumma-vaalea -värinvaihtelua. Toisilla kun alkaa sulkasato samantien vaalennuksen jälkeen ja hius itsesäänkin kärsii tosi pahasti. Minun tukkani on siitä hyvä, että vaikka aika rääkin eilen saikin osakseen, niin kiiltää nytkin varsin luonnollisesti eikä tähän lettiin ole mätetty liiemmin edes hoitotuotteita. Perus pesut ja hoitoaineet plus hiusseerumi ja ihan vähän vahaa pitämään pinnan sileänä.

Kahvireissu oli myös varsin kiva lisä vapaapäivään! En ollutkaan käynyt pitkään aikaan kylässä ja ystäväni reilun vuoden ikäinen poika oli tällä vierailuvälillä oppinut jo kävelemään vinhaa kyytiä. Viimeeksi mentiin vielä varovaisesti maata pitkin mönkien. Siitä jannusta kehkeytyy vielä varmasti melko velmu kaveri jahka pikkaisen vielä kasvaa.

Isäntä oli eilen iltana kavereineen viihtellä joten minulla on taas tänään edessä vastuu kaikesta -päivä. Plääh. Milloinhan minä saisin maata sängyn pohjalla kuorsaten ja joku muu hoitaisi kaiken sillä välin? En taida ainakaan henkeä pidätellä odotellessani... Heräsinkin jo aamuseitsemältä ja koirien ulkoilutuksen jälkeen osoitin äärimmäistä reippautta ja tein yhden työjutun! Eikä mennyt kuin 3 tuntia. :D Mutta olin jo kyllä valmistautunut tähän kun kerran eilen pidin vapaata töistä, niin pakko oli tämä hoitaa kuitenkin ennen maanantaita pois että muut pääsevät jatkamaan hommia heti työviikon alusta. Itse nimittäin inhoan sitä, että työhommat seisoo itsestä riippumattomista syistä eli en voi kuvitella, että itse jarruttelisin projektien etenemistä. Etenkin ottamalla vapaapäiviä kiireiseen aikaan! :)

Taidanpa nostaa ahterini viimein tämän aamun osalta tästä koneen ääreltä. Leipaisi vaikka kinkkupiirakan, johon ainekset ovat odotelleet jääkaapissa jo viikon verran. Maistuis varmaan teillekin! :P

perjantai 24. toukokuuta 2013

Ensimmäinen viikko selätetty

No mutta. Ensimmäinen viikko uusissa hommissa takana. Ja omasta mielestäni selviydyin ihan kohtalaisin arvosanoin. Täytyy toki myöntää, että mitään järin "hankalaa" tilannetta ei eteen tullut eli ehkä ne varsinaiset koetokset on vielä edessä päin. Ei tämä näin "helppoa" ole, sen tiedän jo sanomattakin. Tai jos on niin, ziisös. Vähemmälläkin paniikilla oisin voinu selvitä jos oisin tienny tämän koostuvan puhelimessa puhumisesta ja sähköpostien naputtelusta. :D Ehkä ei ihan niin ole.

Tänään toki meinasi ihan perjantain kunniaksi vähän piuhat kiristyä. Annoin eilen työkaverille käyttöön tunnukset yhteen meidän käyttämään palveluun. No, työkaveri tuli hetkeä myöhemmin takaisin ja sanoi, että olivat onnistuneet lukitsemaan tunnarit näppäilemällä salasanan liian monta kertaa väärin. Hän sitten lupasi ottaa yhteyttä helpdeskiin ja pyytää uuden salasanan. Uusi salasana tuli tänään ja testasin sitä. Toimi. Mutta salasana oli toki sellanen ihan generoitu sekamelska, jota ei erkkikään opi muistamaan ulkoa! Kokeiltiin sitten tämän samaisen työkaverin kanssa syöttää minun tiedot edellisen käyttäjän tilalle sähköpostiosoitteineen kaikkineen. Salasana uusittiin myös. Kaikki meni ihan putkeen ja minulle tuli postiin vahvistusviesti, jota tuli klikata. Sekin onnistui. Mutta kun koitin kirjautua palveluun ei hyväksynyt uutta eikä edes vanhaa salasanaa. Prkl. Jälleen helpdeskiin postia ja nyt sit odotellaan... Ei muuten mitään, mutta ensi viikolla oikeastaan tarttisin sitä palvelua ihan oikeasti. Mitä tästä opimme? Älä ikinä hyvää hyvyyttäsi anna tunnuksiasi muille käyttöön.

No. Ehkäpä tuokin selviää jossain vaiheessa. Otti vaan kaaliin.

Huomenna olisi töissä "muuttotalkoot". Jotenkin ei kiinnosta lähteä työmaalle vapaapäivänä, mutta jos ottaisi asian siltä kannalta, ettei kyseessä ole normaali työpäivä. Luvassa on ilmeisesti myös asiaan kuuluvat talkoojuomat, mutta itsehän lähden liikkeelle autolla. Ihan jo siitä syystä, että köyhäily jatkuu. Tili tuli eilen ja laskujen maksun jälkeen tilille jäi ehkä muutamia kymppejä. "Jee." Eikä sen puoleen nyt ihan kauheasti edes tee mieli ottaa naista vahvempaa. Vappu on vielä melko tuoreessa muistissa... Tai tarkemmin vapunpäivä. Yöh.

Toinen syy olla auton kanssa liikkeellä on se, että vanhemmat tulee käymään sunnuntaina. Äidin kanssa on tarkoitus istutella kesäkukkia ja siihen jos mihin ei kaipaa yhtään krapulaheikotusta. Tämä rahatilanne nyt toki ei puolla yhtään tuollaista "turhuutta", mutta kun itse äitiä pyysin avuksi ja sunnuntai sopi heille parhaiten, niin en kerta kaikkiaan ilkeä perua sen takia ettei oikein rahavarannot ole myötämielisiä rehuostoksille. Onneksi on Visa.

Olen taas löytänyt pitkästä aikaa kynsi-innostuksen. Vielä ei ole edetty geelailuasteelle, mutta lakan väriä voisin vaihtaa likipitäen joka päivä. Ja näillä omilla vähemmän laadukkailla lakoilla se on kyllä toisinaan miltei pakon sanelemaa, jos haluan että kynnet näyttää siisteiltä eikä likimain joka toisessa raapimessa ole lohkeamaa lakassa. Tiedän, että pieniin vaurioihin ei kukaan muu todennäköisesti kiinnitä huomiota kuin minä itse, mutta en vaan viihdy repsottavassa kynsilakassa. Jos on kynnet ihan ilman mitään koristuksia, niin sitten saavat olla aika rajussakin kunnossa, mutta lakkauksen jälkeen kyttään miltei sairaanloisesti kynsien kuntoa. Tolkutonta.

Käväisin keskiviikkona ensimmäistä kerta elämässäni kosmetologilla! Voitteko kuvitella? Miltei 30 vuotta olen pärjännyt ilman kyseisiä palveluja. Kosmetologi kyllä lohdukkeeksi totesi, että "jos ei ole ollut varsinaista tarvista, niin miksi olisikaan käynyt". Tunnin kosteuttavan kasvohoidon jälkeen mietin kyllä, että "miksi, oi miksi en ole tullut aiemmin?!". Sellainen pala taivasta oli rötköttää työpäivän päätteeksi hoitotuolissa ja toinen läträä naamaan ihanan tuoksuisia rasvoja sun muita.

Toki pienen kummastuksen kosmetologi aiheutti kysymällä kesken kaiken, että onko minulla ongelmia kilpirauhasten kanssa. Hämmennyin ja älähdin vaan ei:n. Hän sitten selitti vaan tulleensa ajatelleeksi kun minulla on kuulemma kilpirauhasten kohdat hieman turvoksissa. Ettei hän nyt vaan hämääntynyt kaksoisleuastan? :D No ehkei. Muutaman lisäkysymyksen jälkeen sain kehotuksen käydä verikokeissa ihan vaan varmuuden vuoksi.

Uteliaana ja epävarmana sitten kasvohoidosta kotiuduttani selasin hätäpäissäni Googlea. (VIRHE!) Löysin jonkin edes hieman luotettavammalta vaikuttavan sivuston ja lueskelein yleisimpiä oireita. Aika moni täsmäsi. Väsymys ja monet muut vaivat nyt monesti selittyvät jollakin aivan "tavallisilla" syillä, mutta kun niin monta oiretta löytyi tismalleen, niin pisti kyllä miettimään. Ajattelin ennen kesäloman alkua käväistä työterveydessä verikokeissa. Jos kilpirauhaset ovat kunnossa, niin sitten nämä oireet (tai ainakin osa niistä) kyllä selittyy puhtaasti stressilläkin ja muilla tekijöillä, joita ei luokitella millään muotoa sairaudeksi. Ystävältäkin jo kyselin hänen oireistaan ja sieltä tuli paljon tsemppipeukkua varata aika laboratorioon.

En mitenkään pelkää mennä antamaan verta, vaikka se nyt ei mitään yltiömiellyttävää olekaan. Eikä edes hirvitä se, että arvoissa olisi jotain pielessä. Olen vaan jotenkin niin aikaansaamaton! Kampaaja-aikaakin olen ollut varaamassa viimeisen kuukauden, mutta tänään sain vasta viimeinkin varattua ajan. Pääsenkin jo ensi viikon perjantaina tukkani kanssa käsittelyyn. Ihanaa!

Nyt on päästettävä isäntä suorittamaan tämän iltaiset kuntopyöräilynsä. Meillä on siis tietokone ja kuntopyörä samassa huoneessa. En bloggaa kuntopyörän selästä. :D Vaikka ehkä olisi syytä, mutta nyt houkuttelee jopa telkkarissa pyörivä Uuno-elokuva kuntopyörää enemmän. Tack och hej! :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Aamukammassa piikkejä...aivan liikaa

Otsikko kiteyttänee päivän kisakunnon. Alkaa olla kyllä taas mittakippo aika ääriään myöten täynnä ja lähellä jo oli ettei läikkynyt yli oikein huolella. Viimemetreillä sitten esimies armahti ja pinta laskeutui taas vähän laitojen alapuolelle.

Sen suurempia faktoja erittelemättä on vaan asioita, jotka saavat sapen kiehumaan. Yksi niistä on kyllä ehdottomasti ihmisten rajattomalta tuntuva tyhmyys. Tai ainakin uskottava tyhmäksiheittäytymisen taito. Ja sitten sillä varjolla voidaankin oikein helposti syytellä ja syyllistää muita, jotka kuitenkin tekevät oman osuutensa, ja toiset vielä selkeästi enemmänkin kun edes odotetaan. Mutta kun näille narisijoille ei mikään riitä. En tiedä miten ne pystyvät rehdisti katsomaan omaa peilikuvaan tuntematta minkään sortin syyllisyyttä. Mutta kukapa sitä omia heikkouksiaan myöntäisi...

Puhuin tänään ystäväni kanssa puhelimessa ensimmäistä kertaa ikävien sattumusten jälkeen. Olin jotenkin mielessäni pelännyt, että miten keskustelu sujuu ja kykenenkö vain voivottelemaan. Onneksi ystävä on olosuhteisiin nähden niin oma itsensä kuin vaan voi ja ihailtavan "reipas". Itse ei varmasti vastaavassa tilanteessa kykenisi mihinkään järkeväksi luokiteltavaan toimintaan. Tokihan ihminen kantaa sisällään varmasti asioita, jotka piilottaa muilta, mutta niitä ei voi, enkä kyllä haluakaan, tonkia ja udella. Ehkä hän kertoo kun aika on sopiva tai sitten ei. Pääasia, että elämä alkaa jossain vaiheessa näyttää valoisammalta.

Olen kyllä tavan tumpelo, se tuli todistettua taas eilen iltana. Iltavuorosta kotiuduttua lähdin viemään vielä karvakamuja ulos ja jollakin käsittämättömällä taidolla onnistuin jättää sormeni ovenkahvan ja oven väliin juuri kun koirat tekivät pienen nykäisyliikkeen. Silmissä tanssahteli tähtiä kun sormi vääntyi mukavasti ja sen jälkeen etusormi ei taipunut enää mihinkään. Kipu oli luonnollisesti jotain melko maksimaalista. Pientä turvotusta ja sinertymistä oli kyllä havaittavissa kun palasin koirien kanssa reissun jälkeen sisälle. Olin aivan varma, että jotain oli mennyt rikki ja maalasin jo kaikki kauhukuvat mielessäni... Tänä aamuna sormi onneksi taipui melko normaalisti ja ihan pientä mustelmaa sekä kipua lukuunottamatta taisin selvitä pienin vaurioin. Ois se ollukii... Jäädä sairaslomalle sormi paketissa tässä vaiheessa.

Ranne kun on tässä taas vaihteeksi ryttyillyt vanhoista vaivoista muistuttaen, niin ei kyllä ole paljon väliksi, että tulisi muita remppoja harmeiksi. Mieli tekisi käydä jollakin kunnon lääkärillä tutkituttamassa tuo oikea ranne, kun se kipeytyy milloin mistäkin. Ja toisinaan saattaa mennä pitkiä aikoja ettei vaivaa millään tavalla vaikka tekisi mitä. Tokihan syyn tähän tietää kun päätetyöskentelyä tekee. Mutta lähinnä se, että mistä tuo juontaa juurensa. Onko vika koko kädessä vai vaan ranteessa ja, että onko kipuilun syy nivel, hermo, lihas vai mikä lie. Ja kun en huomaa eroa siinäkään, että kipu alkaisi jonkun tietyn rasituksen jälkeen esimerkiksi. Se vaan tulee ja menee ihan miten lystää. Aika perseestä kyllä.

Huomenna on vapaapäivä. Ah ja voih. Johan tässä kaksi päivää töissä ahkeroinkin. :D Taitanen kyllä kuluttaa päivän kotihommia hoidellen. Ja jos katselisi jakson tai pari koukkusarjoja... ;)


sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen

Pääsiäisvapaat jo hyvän matkaa yli puolivälin. Omalta kohdalta. Huomenna olisi marssittava iltavuoroon töihin. "Tuplapalkka, tuplapalkka, tuplapalkka" on se mantra, jota hoen huomisen päivän ennen töihin siirtymistä. :D

Pääsiäisvapaat ovat menneet kyllä varsin pitkälti rentoutumisen merkeissä. Pitkäperjantaina oltiin vanhempieni luona ja kotimatkalla pistäydyttiin vielä kavereiden luona iltakahvilla. Eilen lähdettiin extemporee käymään Savitaipaleella toisia kavereitamme moikkaamassa (viimeeksi olen siellä tainnutkin käydä toissa juhannuksena). Muutoin on tullut sitten vaan löhöiltyä kotona ja koiratkin ovat päässeet kahteen kertaan vetohommiin jäälle. Ei ole kyllä paljon valittamista pääsiäiskeleistä. Sen verran on herra Aurinko meitä suosinut näiden pyhien aikaan.

Tänään olisi vielä edessä vierailu anoppilassa. Vaikka anoppi miehineen asuukin ihan tuossa kivenheiton päässä, niin olemme jokseenkin harvinaisia vieraita sillä suunnalla. Kahvikutsuja kyllä satelee, mutta ehkä sitä on vain jotenkin aikaansaamaton lähtemään. Tai vielähän minä nyt luuhaisin pitkin kyliä, mutta tuo mies... :D

Tuntuu taas ihan sekavalta koko olo kun kellot kääntyivät viime yönä kesäaikaan. Olen muutenkin heräillyt koko viikonlopun itselle täysin epäinhimilliseen aikaan: viimeistään kahdeksalta. Tänä aamuna tosin nukuin "uutta aikaa" puoli kymmeneen saakka. Ehkä tuo lisääntyneen valon määrä vaikuttaa omalta osaltaan koska illalla olen kuitenkin ihan sippi jo kymmenen aikaan ja nukun taas vaihteeksi yöni kuin tukkipuu. Perjantaina koitettiin katsoa telkkarista Maissilapset-elokuvaa, mutta jaksoin sitä ensimmäiseen mainoskatkoon saakka. Eilen yritin katsoa Bridget Jonesia, mutta sekin jäi kesken jo heti alkuvaiheessa kun ei silmät enää kestänyt auki. Olenko siis tullut vanhaksi?! Ennen ei tehnyt tiukkaa valvoa yömyöhään, mutta nykyisin tuntuu, että klo 23 on kyllä muotoutunut nukkumaanmenoajaksi viikonloppuisinkin. Viikolla uni tulee jo huomattavasti aikaisemmin.

Kyllä olin äsken menettää järkeni kun koitin saada tähän blogiin jotain "uutta". Joko en vaan osaa tai sitten tässä ei ole edes olemassakaan toivomiani ominaisuuksia. Ja ehkä jotkut asiat toimisivat yksinkertaisemmin kun vaan ymmärtäisi - nyt tuntuu että tein kaiken vaikeimman kautta. Vielä jos jaksaisi joku herran päivä askarrella tuohon yläpalkkiin jonkun oman kuvan. Nyt ei taida enää motivaatiota riittää.

Hyvästä kelistä huolimatta taidan katsastaa Vampire Diariesin uusimmat jaksot. Kauhea, miten sitä onkaan voinut koukuttua tv-sarjoihin näin perusteellisesti! Vampire Diaries, Once Upon a Time ja Revenge ovat tätä nykyä vieneet ihan mennessään. Alltimefavourite One Tree Hill kun tuli päätökseensä, niin piti keksiä roppakaupalla uusia seurattavia.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Erikoisen tavallinen sunnuntai

Eipä ole aikoihin tullutkaan kirjoitettua ajatuksen virtaa blogiin. Kokeillaanpas nyt erinäisten tekijöiden innoittamana, miten tämä "julkinen" tilittäminen vuosien jälkeen sujuu.

Tämä blogin tekeminen ei ollutkaan enää niin yksinkertaista kuin se oli edellisen kerran näiden kanssa hääriessäni. Vaikken ihan peukalo keskellä kämmentä -tyyppi tietotekniikan kanssa olekaan, niin nyt tuli useampaan otteeseen "mitvit"-olo. Kenties tämä alkaa tästä suttaantua ja pitänee tutustua tähän blogin sielunelämään vielä uudemman kerran tarkemmin. Varmasti löytyy hienouksia, joita en nyt edes ymmärrä ottaa käyttöön. :D

Enpä kyllä aikoihin viettänyt tämänkaltaista sunnuntaipäivää. Aamulla koirakamut tulivat kylläkin jo seitsemältä ilmoittamaan notta "luonto kutsuu" eikä auttanut muu kuin kyörätä hiskit aamupissille. Aurinkoisesta, joskin rapsakasta aamupakkasilmasta sisään päästyäni mietin kyllä jo nukkumisten olevan nukuttu tältä aamulta, mutta pikaisen päivän lehden selaamisen jälkeen pötkähdin takaisin peiton alle ja havahduin vasta ennen kymmentä kun isäntä tökki varovasti selkään kysyen käyttäisinkö koirat pihalla. Ei ollut siis näemmä herännyt edelliseen reissuun...

Pitkään nukkumisen jälkeen sain kerrankin löhötä kaikessa rauhassa sohvalla ja odottaa, että kauppa aukeaisi puoliltapäivin ja pääsisi tekemään päivän ostokset. Samalla reissulla harhauduin hakemaan pizzat eli päivän ruokahuolto hoitui kuin huomaamattaan. Huomenna sitten taas jotain vähän terveellisempää.. ;)

Jottei ihan morkkis ois iskeny pizzaherkuttelusta, niin "pakotin" hienoista krapulaa potevan isännän mukaani ja kävimme koirien kanssa tekemässä pienen tallustelun jäällä. Kerrankin kun näin upeat ilmat, ei viitsisi ihan kaiken päivää neljän seinän sisällä mujua. Ei mitään varsinaista lenkkeilyä harrastettu, mutta raitis ilma auringonpaisteineen kyllä virkisti ja sai pienetkin ikävät ajatukset kaikkoamaan päästä.

Miltei tekisi mieli viimeistellä tämä päivä polkaisemalla kuntopyörällä jokunen hetki, mutta taitanee eilisiltaisen pyöräilyn aiheuttama kiputila takapuolessa pistää tänään välttelemään satulaa. En käsitä, että miksei haitari totu tuohon satulaan vaikka olen jo monena iltana kuntopyörällä sitkuttanut?! Ennen yleensä keväisin oli ongelmaa ainoastaan muutamana päivänä kun pyöräilykausi alkoi katujen alettua sulaa. Voiskohan kuntopyöriin saada jotain nojatuolimaisia "satuloita"? :P

Huomenna olisi jälleen paluu työarkeen. Puolet minusta odottaa sitä innolla, puolet raastavalla kauhulla. Olen tässä kevään myötä aloittamassa uusissa työtehtävissä sijaisena ja opeteltavaa on pal-jon. Entisistä työtehtävistä ei juurikaan ole apua, muuta kun siltä osin, että talo ja työkaverit ovat tuttuja. Kaikki muu on aivan uutta ja vierasta. Ja kun olen perusluonteeltani sellainen tyyppi, että kaiken pitäisi alkaa luonnistua samantien. Joku järjen ääni huutaa sisälläni, että tuskin sijaistettavanikaan on kaikkea osannut kahden koulutuspäivän jälkeen ja uusia juttuja on hänellekin tullut opeteltavaksi pitkin matkaa. Mutta silti se "piti olla jo" -tunne ei jätä rauhaan ja jäytää mielessä tämän tästä. Ehkäpä se taas huomenna helpottaa kun pääsee oikeasti tekemään eikä vaan pyörittele juttuja mielessään kykenemättä konkreettisesti tekemään asian eteen mitään kun ei ole kouluttajaa vastaamassa kysymyksiin.

Innokasta viikon alkua kaikille!