Näytetään tekstit, joissa on tunniste Remontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Remontti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Sunnuntai-illan hajatelmia

Kylläpäs onkin taas vierähtänyt pitkä tovi edellisestä postauksesta. So sorry.

Asiaa olisi ollut paljonkin, mutta joku aikaansaamattomuus taas vallannut tämän blogin päivittämisen kanssa. Enkä nytkään lupaa tehdä parannus kun todennäköisesti seuraavankin kerran kuulette minusta taas kuukauden kuluttua :) Parempi siis kun ei lupaile turhia.

Remontti valmistui viikko sitten ja voi sitä huojennuksen määrää kun viimeinen listan pätkä saatiin napautettua paikoilleen. (Ok, huomasin seiniä pyyhkiessä, että eteisestä puuttuu katosta yksi lista, mutta eiköhän sekin joku kerta paikalleen vielä saada. Tai sitten ei.) Pari laskua kun vielä maksetaan, niin sitten voi "unohtaa" remontin kokonaan. Ja nyt pääsen sitten siihen itselleni mieluisempaan osaan eli sisustamiseen. Odotan oikein sormet syyhyten, että pääsen jonnekin sisustustavarataivaaseen (lue: Ikeaan) kahmimaan kaikkea ihanaa koristamaan kotiamme. Voi olla, että tätä reissua joudun pienen hetken odottamaan kun remonttibudjetti ylittyi (joskin odotetusti) ja kukkaron nyörit pitää pitää aika tiukilla vähän aikaa. Kevväämmällä, kevväämällä siis.

Viimein siis päässyt ihan oikeasti kotiutumaan ja vaikka tuntuukin lässyttämiseltä, niin tämä tuntuu kyllä ihan oikeasti kodilta. Eikä vähiten siitä syystä, että pintapuolisesti talo on omaan silmään mieluisa, vaan muutenkin. Sitä on ehkä vähän vaikea selittää, mutta viihdyn täällä jostain syystä todella hyvin ja se lienee vain positiivinen juttu.

Työpaikalla alkoivat odotetusti yt-neuvottelut. Tällä kertaa neuvottelut eivät koske sitä osastoa, jolla itse työskentelen, mutta ei tämä silti mitenkään mukavalle tunnu. Joka kerta se päivä kun neuvottelut päättyvät ja päätökset päätyvät käytäntöön, tuntuu varmasti niin lähtijöistä kun jäljelle jäävistäkin liki yhtä kauhealle. Parempi olisi kun koittaisi olla ajattelematta koko asiaa, mutta aiemmillakin kerroilla olen yrittänyt samaa, tuloksetta. Etenkin työmaalla neuvottelut muistuvat mieleen keskustelujen ja muiden kautta, mutta on se epätietoisuus kaiken aikaa läsnä vaikkei siitä jatkuvasti äänen puhuttaisikaan.

Jos jotain ikävää, niin onneksi myös jotain kivaakin: vajaan kuukauden kuluttua on yhden parhaimman ystäväni 3-kymppisjuhlat. Tiedossa on taatusti mukavat kemut ja odotan kyllä innolla että pääsen pitkästä aikaa tuulettumaan. Edellisen kerranhan olen siis jotain alkoholipitoista kurkustani alas kulauttanut marraskuun alussa. Eli jos tässä ei nyt ehdi seuraavien viikkojen aikana korkkia auki narauttamaan, niin täyttyy neljä kuukautta täysin raittiina. Kuulostaa nyt ehkä sille, että tätä pätkää ennen olisi tullut otettua jotenkin merkittävän paljon tai useasti. :D Ihan ei pidä paikkaansa. Saa siis nähdä, että miten sitä käykään kun vaihtaa viihteelle. Toivottavasti ei päädy neuvotteluun valkoisen posliinijumalan kanssa heti alkuvaiheessa iltaa.


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Enpä olisi uskonut...

..että talonosto, muutto ja remontointi -kombo olisi näääääääin hermoja raastavaa ja verenpainetta nostattavaa.

Näinkin maltillinen ja odottamisesta nauttiva ihminen kun minä, saa kehitettyä selittämättömiä raivokohtauksia ihan vaan siitä syystä kun tavarat ovat levällään siellä täällä kun Jokisen eväät ja hommat eivät etene! Tiedän, että asia ei ole näin ja hommat ovat oikeasti myös edenneet, mutta aaaaaaivan liian hitaasti omaan mielenlaatuun nähden kun kaiken pitäisi tapahtua hetinytvälittömästi.

Tällä viikolla kylpyhuone sai kuitenkin jo seinälaatat ja nyt viikonlopun aikana ollaan itse laminoitu toinen makuuhuone. Ja aikomus on vielä tänään laittaa samaiseen makkariin tapetti seinään. Vielä kun saisi listat paikoilleen, niin sitähän pääsisi ihan oikeasti pikkuhiljaa siirtämään ensimmäiset tavarat niiden oikeille paikoille!

Hankintalista on kyllä loputtoman pitkä ja en todennäköisesti uskalla ostaa ensimmäistäkään ennenkuin ollaan tämä remontti maksettu edes suurimmilta osin. Mikäli kaikki alunperin remonttiin varattu raha olisi mennyt lyhentämättömänä alkuperäiseen tarkoitukseensa, tilanne ei olisi kovinkaan tiukka. Mutta kiitos ylihintaisten kuntotarkastusten, pankin pienestä erehdyksestä ei minun osuutta varainsiirtoverosta "muistettukaan" lisätä lainasummaan ja maksoimme sen remonttibudjetista ja muutaman muun pakkomenon jälkeen remontointiin varattuun summaan tuli kohtalainen lovi. Nyt vaan toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei yhtään yllätyslaskua enää tule.

Kodinkoneet keittiöön ja vaatekaapit sekä makuuhuoneeseen että eteiseen ovat kyllä pakollisia hankintoja ihan lähitulevaisuudessa. Mikäli tosiaan saadaan makuuhuoneeseemme listat ensi viikolla ja keittiökalusteet asennetaan tulevana perjantaina kuten suunniteltua, niin niitähän nuo hommat enää itkee. Ensi viikolla myös uhkasivat antaa kyytiä vanhalle vessalle ja eiköhän sinnekin ala uutta pintaa syntyä jo loppuviikosta tai sitten seuraavan viikon alusta.

Jos joku ehdottaa minulle muuttamista ja remonttia seuraavan 20...ei vaan 30 vuoden aikana, annan sille köniin kyllä ihan omakätisesti! Tiedän, että tämä narina on ihan turhaa eikä muuta tilannetta mihinkään, mutta kyllä tämä siitä huolimatta korpeaa ihan aidosti! Väliaikaista ja kuten olen ehkä 1000 kertaa itseäni tyynnytellyt: lopputulos on taatusti ihana.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Autoilu, tuo ihanan edullinen liikkumismuoto

Kyllä kelpaa taas pörryyttää autolla kun on pistetty yli 400 euroa sen persiiseen huollon muodossa. Ja kaiken huipuksi kyseessä oli vielä ihan vaan määräaikaishuolto, jonka kyljessä toki fiksattiin vähän takajarruja ja käytettiin auto katsastussedän syynättävänä - luojan kiiiiiitos puhtain paperein. Mutta on kyllä silti suolainen maku suussa.

Isäntä taas ohjeistikin (miesten tapaan jälkiviisaasti) ettei olisi kannattanut ihan koko huoltopalettia antaa niitten vetää läpi. Ja tämäkö minun olisi pitänyt taas tajuta itse? Ihmisen, joka ymmärtää autoista ja niiden huoltamisesta vähemmän kun sika sateliiteista?? Noh, elän nyt sitten siinä toivossa, että sikäli mikäli autoon ei ilmaannu odottamattomia pikkuvikoja, seuraava huolto on halpaa kun saippua. Ja jännäämäni jakohihnan vaihtaminen on ajankohtaista tässä mallissa vasta liki 100 000 kilometrin tai viiden vuoden päästä. Eli ei ihan huomenna. Keväällä pitää kyllä varmaankin käydä ilmastoinnille teettämässä temput terävät, mutta siihen voi kytätä jonkun hyvän tarjouksen...

On tullut nyt muutenkin oltua hieman laiska ja aikaansaamaton blogimerkintöjen kirjoittamisen kanssa. Muutto ja remontti vieneet kaiken liikenevän energian ja jotenkin tämä kaikki ympärillä vallitseva sotku ei ole liiemmin antanut kirjoittamisen aihetta.

Remppamiehet on siis jo täydessä vauhdissa ja kylppäri ja sauna niillä käsittelyssä. Vuodenvaihteen jälkeen vessa ja keittiö vuorossa. Kalusteet keittiöön on jo valittu ja huomenna kun vielä saisi käytyä valitsemassa uuden välitilanlaatan, niin olisi sitten paketti kasassa. Yhden mallin jo viikko sitten valitsin, mutta ei se sitten hartaista toiveista huolimatta oikein natsannut kaapinovien ja pöytälevyn värin kanssa. Toivottavasti nyt löytyisi hyvä vaihtoehto. Kylppärin ja vessan laatat kun löytyivät kerta heitolla.

Vähän tapettiakin olisi tarkoitus liisteröidä seiniin ja laminaattia laittaa lattiaan. Lattiamateriaalin kanssa ollaankin pähkitty kaiken aikaa kun erinäisten yksityiskohtien valossa laminaatti ei ole paras vaihtoehto, mutta taas muovimattovaihtoehto kustantaisi remppabudjettiin nähden aikalailla liikaa. Tokihan on nyt riski lähteä laminaattia asentamaan, kun rossipohjainen hirsitalo voi luoja joitakin muuttujia jo vuodessa, mutta tässä vaiheessa näppärin vaihtoehto. Köyhänhän ei tunnetusti kannata ostaa halpaa, mutta kun rikaskaan ei ole.

Että sellaisissa vähemmän jouluisissa tunnelmissa tätä vuotta mennään loppua kohti. Joulufiilis on tosiaan pahemman kerran hukkapiilossa eikä ulos epätoivonvimmalla asennetut jouluvalot, hankitut ja paketoidut joululahjat ja eilen lauletut Kauneimmat joululaulut ole merkittävästi tilannetta muuttanut. Josko se joku tunnelma saavutettaisiin sitten kun aatto tulee, istutaan joulupöytään, nautitaan joulusaunasta ja rauhoitutaan perhepiirissä.

Tästä anti-jouluisesta olosta huolimatta toivotan kaikille lämmintä joulunaikaa tämän herkän joululaulun myötä: