Tämä viikko sitten otti ja typistyi jälleen kahden työpäivän mittaiseksi. Miksikö? No, kun laiskottelun makuun nyt oikein pääsi niin...
No niin kelvoton en sentään ole. Vaikka se miten uskomattomalta kuulostaakin, niin oksutauti kaatoi pedin pohjalle jo maanantaina. Tai ehkä on harhaanjohtavaa puhua "oksutaudista" kun en kertaakaan laatoittanut, mutta AIVAN kaikki muu taudin oireisto tuntui olevan vapaassa käytössäni.
Ei siis eilen auttanut muu kuin varata aika työterveydestä ja körryyttää näyttäytymään. Terveydenhoitaja kyllä oli onneksi varsin mukava nuorehko nainen, joka vaikutti varsin aidosti olevan pahoillaan kertoessaan, että tällainen oksettamaton versio vatsataudista on helposti pitkittyvä ja kovempi tauti kun sellainen, jolloin laatta lentää oikein huolella. Kylläpä oli riemastuttava tieto...
Sairaslomaa siis kaksi päivää etten ennätä tartuttamaan kaikkia työkavereitani ja lapun kirjoitettuaan kehotti lähtemään pikaisesti kotiin "muita tartuttamasta". Ei tarvinnut kahdesti käskeä. Oli taas aika hikiset 40 kilometriä käydä työterveydessä. Kipeänä auton ratissa on ehkä vielä pahempaa kun kunnon pääkallokelillä tai lumituiskussa köryyttely!
Että huomenna siis korkkaa tämä työviikko ja ihan kyllä huimaa ajatella että olisi jollakin ilveellä saatava melkoinen kasa hommia tehtyä ennenkuin viikonloppu taas armahtaa. Näemmä ei olisi paljon tarvetta sairastella...
Olen tässä nämä pari päivää viettänyt kyllä aika pitkälti vaaka-asennossa koska silloin ei ole juurikaan koskenut vatsaan. Pelkkä paikallaan makaaminen ei kyllä onnistu kun vaan äärimmäisen hyvillä viihdykkeillä eli olen katsonut kotimaisia leffoja netistä. Mitään järisyttäviä mestariteoksia ei ole yksikään ollut, mutta sanotaanko että "ihan katsottavia".
Eilen katsoin Kaikella rakkaudella ja 8-pallo. Tänään vuorossa olivat Tie pohjoiseen ja Vuosaari. Kaikella rakkaudella oli ehkä kaikista vähiten ns. omaan makuun noista. 8-pallo ja Vuosaari taas niiiiiin melankolista ja ankeaa kuin mahdollista ja Tie pohjoiseen nyt vaan sellainen varsin perinteinen kotimainen elokuva.
Odotan kyllä innolla, että Leijonasydän tulee dvd:lle. Ja nyt nämä elokuvateattereissa pyörivät Ainoat oikeat ja Ei kiitos (ensi-ilta 10.1.) kyllä houkuttaisivat katsomaan, mutta taidan odotella niitäkin kauppoihin. Myös Isänmaallinen mies voisi olla ihan katsottava kotimainen...
Nyt jos käväisisi saunassa ja miettisi jotain kevyttä iltapalaa. Voi kun osaisi olla "normaalistikin" näin vähäruokainen mitä on nyt tämän viikon ollut! No eiköhän se muutaman gramman vahinko oteta takaisin heti kun olo tästä korjaantuu... :D
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
torstai 2. tammikuuta 2014
Torstaista tuli maanantai
Pitkät pyhät ja etenkin niiden kombot ovat kyllä onnen omiaan pistämään maailmankirjat tyystin sekaisin. Ei tuntunut ihan torstaille tämä päivä. Ihan ehtaa maanantaikamaa.
Eeeehkä puolentoista viikon lomailulla oli osansa, että tänään kustannuspaikalle palatessa olisin voinut tehdä ulko-ovella uukkarin ja palata kotiin. Jotenkin sitä muuttuu ihan työtä vieroksuvaksi tuossa ajassa. Mutta ei se auttanut muuta kun vaan marssia sisään ja käydä sorvaamaan. Nopeasti se päivä meni vaikka on tosiaan saattanut jokunen mukavampikin työpäivä työhistorian aikana eteen sattua. Mutta jos jotain positiivista, niin tämä työviikko kyllä päättyy ennenkuin oikeastaan edes kunnolla alkaakaan ja sitten saakin vieroksua töitä taas kolme päivää.
Vuosikin otti ja vaihtui. Vietettiin iltaa lähimmän kaveripiirin kesken ja oli kyllä taas vallan poskettoman kiva ilta kaikin puolin. Se nyt toki vähän harmitti kun mies kärsi jonkinasteisesta vatsapöpöstä eikä ehkä ollut ns. parhaimmillaan. Mutta hyvin se mukana jaksoi ja baariinkin lähti. Joskin kotiin tultiin jo joskus puolen kolmen aikaan. Olisi siis voinut mennä myöhempäänkin...
Kokoonnuttiin tähän meidän matalaan majaan ja otettiin rennosti syöden ja juoden. Vähän ammuttiin raketteja ja poltettiin tähtisädetikkuja. Aina vaan jotenkin tuntuu, että vaikka aikaa on mukamas paljon, niin silti se ilta loppuu jotenkin "kesken". En tiedä miten pitkään tuon porukan kanssa jaksaisi kätkättää, pitää varmaan joskus ihan testata missä tulee raja vastaan!
Eilen iltana kun odottelin unta niin tuli vähän mietittyä mennyttä vuotta. Kaikessa hiljaisuudessa pitänee tunnustaa, että oli kyllä ehkä yksi rankimpia vuosia. Lähinnä nyt ehkä työn puolesta, joka kyllä heijastui varsin räikeästi kotioloihin asti. Sijaisuuttani on tällä erää jäljellä noin viisi kuukautta, jonka jälkeen kaikki on aivan avoinna. Jos olen tässä mankelissa kestänyt jo seitsemän kuukautta, niin kait tuo loppukin sitten menee.
Olen tuossa toki väkisin hieman miettinyt myös tulevaa vuotta. Jos työt tässä nykyisessä paikassa päättyy? Mitäs sitten tehdään? Joltain osin koulunpenkki ja alan vaihto kiinnostaisi. Mutta taas toisaalta, jos vaan löytäisi töitä, niin... Koitan olla lietsomatta itseäni liian rajuun stressitilaan, koska mitäänhän ei mahda sille jos työt nyt päättyvät. Meneillään olevat yt-neuvottelut ei suoraan omaa osastoani koske, mutta voi olla että rekrytointeja ei ihan heti tapahdu. Ainakaan vakituisia paikkoja tuskin aukeaa ihan pilvin pimein.
No, josko sitä olisi kevään mittaa viisaampi. Mutta ainahan sitä voi vähän katsannoida avoinna olevia työpaikkoja...
Kuten jo jossain aiemmassa postauksessa hehkutinkin, niin tänä vuonna on luvassa paljon musiikkia. Ja toinen asia, joka pistää kyllä suupielet kääntymään ylöspäin on suunnitteilla oleva ulkomaan reissu. Pääsiäisen tietämissä jos ottaisi ja karistaisi Suomen pölyt jaloistaan pariksi viikoksi. Lennot meinattiin ottaa tämän kuun lopulla tai ensi kuun alussa. Hotellit ja muut ennättää varailla myöhemminkin. Mutta voi miten odotan sitä, että pääsee sinne paahtavaan aurinkoon rentoutumaan! Edellisestä reissusta kun tulee keväällä jo 1,5 vuotta.
Herkkuperse minussa otti erävoiton joulun jälkeen ja sorruin tilaamaan meille sekä sorbettikoneen että voileipägrillin. Joo, kuulostaavat ihan joka kodin välttämättömyysvälineiltä. Mutta yhden kerran kumpaistakin härveliä testanneena voin sanoa, että eiköhän nuo nyt hintansa edestä ole hyödyksi. Sorbettikone maksoi 9,95 ja grilli 14,95. Eli ei nyt olleet ehkä maailman kalleimpia. Ja teorian tasollahan noilla nyt ainakin saa aikaan ihan terveellisiäkin eväitä. Ei se voileipä grillaamalla vissiin normaalia epäterveellisemmäksi muutu ja tuolla sorbettikoneella saa tehtyä herkullista mössöä pakastetuista hedelmistä ja marjoista ilman mitään lisukkeita.
Nyt jos asentaisi itsensä sohvalle. Viime yön viiden tunnin yöunet ja epämääräinen vatsakipu (todennäköisesti mahapöpö on siis iskemässä...) eivät kyllä anna oikein voimia mihinkään järkevämpään enää tähän aikaan.
Toivottavasti viikonloppuna olisi olo täysin normaali, koska suunniteltiin miehen kanssa (tai minä suunnittelin), että lähdetään jonnekin ravinteliin syömään ja ehkä saisin tuon puhuttua vielä leffaankin. Kolme vuotta yhteistä taivalta tulee täyteen ensi viikolla, niin olisi hyvä syy pienelle "hemmottelulle". :)

Tunnisteet:
Elämä,
Loma,
Tulevaisuus,
Työt,
Viihdetoiminta,
Ystävät
perjantai 27. joulukuuta 2013
Joulu mennä jolkotti
Eli nyt on syytä tarttua arkeen muutamaksi päiväksi ennenkuin uuden vuoden juhlinta painaa päälle panssarivaunulla.
Joulupyhät olivat varsin leppoisat joka lähtöön. Maanantaina toki siivosin hiki hatussa koko päivän. Yksin. Ja vannoin, että on muuten laitimmainen kerta kun tähän hulluuteen suostun. Saa olla isäntä ensin kerran kyllä vahvuudessa mukana kun aletaan vastaavanlaista siivousurakkaa suorittaa.
Aatto vietettiin vanhempieni luona ja joulupäivä oltiin kotosalla. Miehen pari kaveria kävi perheineen piipahtamassa pikavisiitillä ohikulkiessaan. Ei olekaan hetkeen ollut tässä talossa sellaista mekkalaa kun joulupäivänä oli: neljä varsin touhukasta tenavaa saa yllättävän vaikuttavan shown aikaiseksi niin halutessaan. Onneksi meillä on vaan koiria... :D
Eilen käytiin anoppilassa jouluruokarääppiäisillä ja loppuillan lököttelin koneen ääressä ja katselin hdfin.comista Once Upon a Timea. Isäntä oli varpajaisissa illanvietossa niin sain olla ihan rauhassa höttösarjojeni kanssa. Olipa kerran jäikin sitten sopivasti tauolle ja palaa vasta Jenkeissä ohjelmistoon maaliskuun puolivälin tietämissä. Jäi niin poskettoman jännään kohtaan, että meinasin haljeta kun kävin katsomassa koska seuraava jakso ilmestyy. Otin sitten lohdukkeeksi työn alle Revengen 3.tuotantokauden, joka on päässyt alkamaan ihan varkain. Mielessä kävi kyllä testata millainen olisi Once Upon a Wonderland -sarja, mutta ei ollut sitä mitenkään helposti katsottavissa, niin piti luopua ajatuksesta.
Tänään saattaa joutua vielä pari jaksoa Revengeä katsomaan kun isäntäkin on työmaalla tämän päivää. Hyvä sarja, mutta joku siinä mättää ettei enää niin rajusti koukuta kun aiemmat kaudet. Mutta kyllä tuota vielä katsoo ja kun nyt muut suosikit on tauolla, niin jollakinhan sitä pitää tuubatasapaino säilyttää :P
Uutta vuotta aiomme ottaa vastaan kaveriporukalla täällä meillä. Tuossa jo vähän hahmottelin illan napostelumenua mielessäni. Pitänee tänään jo ostaa osa tarvikkeista kun on kohta kumminkin kauppaan lähdettävä käymään. Onneksi olen vapaalla töistä vielä yli vuoden vaihteen niin saa kaikessa rauhassa leivoskella vieraille.

Joulu,
Kotihommat,
Leipominen,
Loma,
TV-sarjat,
Viihdetoiminta,
Ystävät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)