Mielestäni vasta kirjoitin blogmerkinnän, mutta jos päivämäärämerkintöihin on yhtään luottaminen, niin johan siitä on yli viikko pitkän matkaa. Aika on mennyt aivan yhdessä hujauksessa!
Työt ovat pitäneet huolen, että päivät menevät vauhdilla ja kyllä tuntuu, että iltaisin ajankulu jatkaa aivan samaa tahtia. Edelleenkin olen selvinnyt ilman sen valtavempia kämmejä ja pahin, mikä tähän mennessä sattui saatiin seivattua kyllä ihan kohtalaisesti. Ja kun vastapuoli oli onneksi ehkä galaksin ymmärtäväisin (tai ainakin maailmanluokan näyttelijä muussa tapauksessa), niin asia ei jäänyt päivän veetutuksen jälkeen suuremmin edes kaivelemaan.
Jaksan edelleen kehua ihania työkavereita. Joskus toki huomaa, että olen saattanut kysyä samaa asiaa samalta henkilöltä liian usein ja ymmärrän kyllä silloin sen pienen närkästyksen. Toimin itse aivan samoin. Ja kaikilla on luonnollisesti myös ne huonot päivät, jolloin ei vaan jaksa olla erityisen kiva ja mukava. Itselläkin on niitä päiviä. Mutta muuten en varmaan ikinä saa täysin puettua sanoiksi sitä, miten äärimmäisen tsemppaavia ja auttavaisia ihmiset voivat ollakaan ympärilläni! Muistan myös kyllä olla samanlainen heitä kohtaan ja toivon, että he myös arvostavat sitä, että pyrin auttamaan ja käyttäymään reilusti joka hetki.
Jottei menisi ihan pelkäksi työlöpinäksi, niin käytiinhän me viikonloppuna viimeinkin kavereideni luona Pohjois-Savossa. Olikin kiva reissu, jos ei yhtä väläystä lasketa... Kyllä, tolppapoliisin mielestä vauhtia oli liikaa. Ikeassakin vähän shoppailtiin kotimatkalla. Mitäänhän en oikeasti varsinaisesti tarvinnut, mutta kassillinen rojua lähti mukaan. :D Ok, valtaosa keittiötavaroita eli kyllähän niille on aina todellista käyttöäkin. Pitää kyllä päästä uudelleen vielä kesällä Ikeaan, niin voisi ihan ajatuksen kanssa ostella... Jos sitä kävisi sitten Tampereella tai Vantaalla kun kumpaankin ollaan menossa todennäköisesti kesän aikana.
Eilen kyllä sorruin törsäämään Elloksen nettisivuilla... Ihan vaan pari paitaa piti tilata, mutta jotenkin se sitten muuttui matkan varrella varmaan kuudeksi paidaksi ja pariksi housuiksi. Nyt voisi sitten toivoa selviävänsä rahallisesti tästä haksahduksesta sillä, että joutuisi edes osan palauttamaan. Toivoa sopii!
Kait se on taas hanurinsa nostettava ja lähdettävä hankkeeraamaan ruokaa. Listalla olisi kotitekolihapullia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti