Kylläpäs onkin taas vierähtänyt pitkä tovi edellisestä postauksesta. So sorry.
Asiaa olisi ollut paljonkin, mutta joku aikaansaamattomuus taas vallannut tämän blogin päivittämisen kanssa. Enkä nytkään lupaa tehdä parannus kun todennäköisesti seuraavankin kerran kuulette minusta taas kuukauden kuluttua :) Parempi siis kun ei lupaile turhia.
Remontti valmistui viikko sitten ja voi sitä huojennuksen määrää kun viimeinen listan pätkä saatiin napautettua paikoilleen. (Ok, huomasin seiniä pyyhkiessä, että eteisestä puuttuu katosta yksi lista, mutta eiköhän sekin joku kerta paikalleen vielä saada. Tai sitten ei.) Pari laskua kun vielä maksetaan, niin sitten voi "unohtaa" remontin kokonaan. Ja nyt pääsen sitten siihen itselleni mieluisempaan osaan eli sisustamiseen. Odotan oikein sormet syyhyten, että pääsen jonnekin sisustustavarataivaaseen (lue: Ikeaan) kahmimaan kaikkea ihanaa koristamaan kotiamme. Voi olla, että tätä reissua joudun pienen hetken odottamaan kun remonttibudjetti ylittyi (joskin odotetusti) ja kukkaron nyörit pitää pitää aika tiukilla vähän aikaa. Kevväämmällä, kevväämällä siis.
Viimein siis päässyt ihan oikeasti kotiutumaan ja vaikka tuntuukin lässyttämiseltä, niin tämä tuntuu kyllä ihan oikeasti kodilta. Eikä vähiten siitä syystä, että pintapuolisesti talo on omaan silmään mieluisa, vaan muutenkin. Sitä on ehkä vähän vaikea selittää, mutta viihdyn täällä jostain syystä todella hyvin ja se lienee vain positiivinen juttu.
Työpaikalla alkoivat odotetusti yt-neuvottelut. Tällä kertaa neuvottelut eivät koske sitä osastoa, jolla itse työskentelen, mutta ei tämä silti mitenkään mukavalle tunnu. Joka kerta se päivä kun neuvottelut päättyvät ja päätökset päätyvät käytäntöön, tuntuu varmasti niin lähtijöistä kun jäljelle jäävistäkin liki yhtä kauhealle. Parempi olisi kun koittaisi olla ajattelematta koko asiaa, mutta aiemmillakin kerroilla olen yrittänyt samaa, tuloksetta. Etenkin työmaalla neuvottelut muistuvat mieleen keskustelujen ja muiden kautta, mutta on se epätietoisuus kaiken aikaa läsnä vaikkei siitä jatkuvasti äänen puhuttaisikaan.
Jos jotain ikävää, niin onneksi myös jotain kivaakin: vajaan kuukauden kuluttua on yhden parhaimman ystäväni 3-kymppisjuhlat. Tiedossa on taatusti mukavat kemut ja odotan kyllä innolla että pääsen pitkästä aikaa tuulettumaan. Edellisen kerranhan olen siis jotain alkoholipitoista kurkustani alas kulauttanut marraskuun alussa. Eli jos tässä ei nyt ehdi seuraavien viikkojen aikana korkkia auki narauttamaan, niin täyttyy neljä kuukautta täysin raittiina. Kuulostaa nyt ehkä sille, että tätä pätkää ennen olisi tullut otettua jotenkin merkittävän paljon tai useasti. :D Ihan ei pidä paikkaansa. Saa siis nähdä, että miten sitä käykään kun vaihtaa viihteelle. Toivottavasti ei päädy neuvotteluun valkoisen posliinijumalan kanssa heti alkuvaiheessa iltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti