sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Uudistuu...

Iski taas tällaiseen täysin sopivaan aikaan into uusia blogin ulkoasua ja jotakin oli pakko tehdä heti. Eli nyt mennään hetki tällaisella sekalaisella kököllä kunhan ennätän rakentelemaan uutta headeria, taustaa ja muuta. Tänä iltana en ala projektiin tätä syvemmin, koska siinä käy helposti niin, että nökötän tässä koneen ääressä vielä aamuneljältäkin luomisvimmassani. Ei ole siis selain seonnut, allekirjoittanut vain.

Loma vetelee viimeisiään ja minähän toki sitten loman viimeisiksi päiviksi onnistuin hankkimaan itselleni flunssapöpön. Tässä sitä on siis niistetty, yskitty sekä teetä ja yskänkarkkeja nautittu sen verran että vatsassa velloo. Mutta töihin on tarkoitus kyllä huomenna kampeutua koska ei nyt ainakaan toistaiseksi ole kuumetta.

Loma meni muuten ihan käsikirjoituksen mukaan - paitsi lenssun osalta. Tapasin sellaisia kavereita pitkästä aikaa, joita tulee nähtyä ihan liian harvoin, kävin vanhempien luona sekä tervehtimässä kummityttöäni. Risteilylläkin ennätettiin piipahtaa. Ja pihahommia sain pikkuisen edistettyä haravoinnin ja kukkapenkkien siivoamisen osalta. Autokin sai alleen jo talvitassut. Eli ihan sellainen kunnon breikki tähän syksyyn ja kun työasiatkin selvisivät ennen loman alkua, niin pystyin kerrankin nauttimaan lomasta ihan oikeasti.

Maanantai-edit: Ulkoasuprojekti eteni kunnes tyssäsi tyystin headeriin. Visio oli, mutta visio ei toiminut ja perusteiniangsti iski välittömästi: pyh, olkoon sitten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti