Otsikko kiteyttänee päivän kisakunnon. Alkaa olla kyllä taas mittakippo aika ääriään myöten täynnä ja lähellä jo oli ettei läikkynyt yli oikein huolella. Viimemetreillä sitten esimies armahti ja pinta laskeutui taas vähän laitojen alapuolelle.
Sen suurempia faktoja erittelemättä on vaan asioita, jotka saavat sapen kiehumaan. Yksi niistä on kyllä ehdottomasti ihmisten rajattomalta tuntuva tyhmyys. Tai ainakin uskottava tyhmäksiheittäytymisen taito. Ja sitten sillä varjolla voidaankin oikein helposti syytellä ja syyllistää muita, jotka kuitenkin tekevät oman osuutensa, ja toiset vielä selkeästi enemmänkin kun edes odotetaan. Mutta kun näille narisijoille ei mikään riitä. En tiedä miten ne pystyvät rehdisti katsomaan omaa peilikuvaan tuntematta minkään sortin syyllisyyttä. Mutta kukapa sitä omia heikkouksiaan myöntäisi...
Puhuin tänään ystäväni kanssa puhelimessa ensimmäistä kertaa ikävien sattumusten jälkeen. Olin jotenkin mielessäni pelännyt, että miten keskustelu sujuu ja kykenenkö vain voivottelemaan. Onneksi ystävä on olosuhteisiin nähden niin oma itsensä kuin vaan voi ja ihailtavan "reipas". Itse ei varmasti vastaavassa tilanteessa kykenisi mihinkään järkeväksi luokiteltavaan toimintaan. Tokihan ihminen kantaa sisällään varmasti asioita, jotka piilottaa muilta, mutta niitä ei voi, enkä kyllä haluakaan, tonkia ja udella. Ehkä hän kertoo kun aika on sopiva tai sitten ei. Pääasia, että elämä alkaa jossain vaiheessa näyttää valoisammalta.
Olen kyllä tavan tumpelo, se tuli todistettua taas eilen iltana. Iltavuorosta kotiuduttua lähdin viemään vielä karvakamuja ulos ja jollakin käsittämättömällä taidolla onnistuin jättää sormeni ovenkahvan ja oven väliin juuri kun koirat tekivät pienen nykäisyliikkeen. Silmissä tanssahteli tähtiä kun sormi vääntyi mukavasti ja sen jälkeen etusormi ei taipunut enää mihinkään. Kipu oli luonnollisesti jotain melko maksimaalista. Pientä turvotusta ja sinertymistä oli kyllä havaittavissa kun palasin koirien kanssa reissun jälkeen sisälle. Olin aivan varma, että jotain oli mennyt rikki ja maalasin jo kaikki kauhukuvat mielessäni... Tänä aamuna sormi onneksi taipui melko normaalisti ja ihan pientä mustelmaa sekä kipua lukuunottamatta taisin selvitä pienin vaurioin. Ois se ollukii... Jäädä sairaslomalle sormi paketissa tässä vaiheessa.
Ranne kun on tässä taas vaihteeksi ryttyillyt vanhoista vaivoista muistuttaen, niin ei kyllä ole paljon väliksi, että tulisi muita remppoja harmeiksi. Mieli tekisi käydä jollakin kunnon lääkärillä tutkituttamassa tuo oikea ranne, kun se kipeytyy milloin mistäkin. Ja toisinaan saattaa mennä pitkiä aikoja ettei vaivaa millään tavalla vaikka tekisi mitä. Tokihan syyn tähän tietää kun päätetyöskentelyä tekee. Mutta lähinnä se, että mistä tuo juontaa juurensa. Onko vika koko kädessä vai vaan ranteessa ja, että onko kipuilun syy nivel, hermo, lihas vai mikä lie. Ja kun en huomaa eroa siinäkään, että kipu alkaisi jonkun tietyn rasituksen jälkeen esimerkiksi. Se vaan tulee ja menee ihan miten lystää. Aika perseestä kyllä.
Huomenna on vapaapäivä. Ah ja voih. Johan tässä kaksi päivää töissä ahkeroinkin. :D Taitanen kyllä kuluttaa päivän kotihommia hoidellen. Ja jos katselisi jakson tai pari koukkusarjoja... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti