Aamukammassa piikkejä...aivan liikaa

Otsikko kiteyttänee päivän kisakunnon. Alkaa olla kyllä taas mittakippo aika ääriään myöten täynnä ja lähellä jo oli ettei läikkynyt yli oikein huolella. Viimemetreillä sitten esimies armahti ja pinta laskeutui taas vähän laitojen alapuolelle.

Sen suurempia faktoja erittelemättä on vaan asioita, jotka saavat sapen kiehumaan. Yksi niistä on kyllä ehdottomasti ihmisten rajattomalta tuntuva tyhmyys. Tai ainakin uskottava tyhmäksiheittäytymisen taito. Ja sitten sillä varjolla voidaankin oikein helposti syytellä ja syyllistää muita, jotka kuitenkin tekevät oman osuutensa, ja toiset vielä selkeästi enemmänkin kun edes odotetaan. Mutta kun näille narisijoille ei mikään riitä. En tiedä miten ne pystyvät rehdisti katsomaan omaa peilikuvaan tuntematta minkään sortin syyllisyyttä. Mutta kukapa sitä omia heikkouksiaan myöntäisi...

Puhuin tänään ystäväni kanssa puhelimessa ensimmäistä kertaa ikävien sattumusten jälkeen. Olin jotenkin mielessäni pelännyt, että miten keskustelu sujuu ja kykenenkö vain voivottelemaan. Onneksi ystävä on olosuhteisiin nähden niin oma itsensä kuin vaan voi ja ihailtavan "reipas". Itse ei varmasti vastaavassa tilanteessa kykenisi mihinkään järkeväksi luokiteltavaan toimintaan. Tokihan ihminen kantaa sisällään varmasti asioita, jotka piilottaa muilta, mutta niitä ei voi, enkä kyllä haluakaan, tonkia ja udella. Ehkä hän kertoo kun aika on sopiva tai sitten ei. Pääasia, että elämä alkaa jossain vaiheessa näyttää valoisammalta.

Olen kyllä tavan tumpelo, se tuli todistettua taas eilen iltana. Iltavuorosta kotiuduttua lähdin viemään vielä karvakamuja ulos ja jollakin käsittämättömällä taidolla onnistuin jättää sormeni ovenkahvan ja oven väliin juuri kun koirat tekivät pienen nykäisyliikkeen. Silmissä tanssahteli tähtiä kun sormi vääntyi mukavasti ja sen jälkeen etusormi ei taipunut enää mihinkään. Kipu oli luonnollisesti jotain melko maksimaalista. Pientä turvotusta ja sinertymistä oli kyllä havaittavissa kun palasin koirien kanssa reissun jälkeen sisälle. Olin aivan varma, että jotain oli mennyt rikki ja maalasin jo kaikki kauhukuvat mielessäni... Tänä aamuna sormi onneksi taipui melko normaalisti ja ihan pientä mustelmaa sekä kipua lukuunottamatta taisin selvitä pienin vaurioin. Ois se ollukii... Jäädä sairaslomalle sormi paketissa tässä vaiheessa.

Ranne kun on tässä taas vaihteeksi ryttyillyt vanhoista vaivoista muistuttaen, niin ei kyllä ole paljon väliksi, että tulisi muita remppoja harmeiksi. Mieli tekisi käydä jollakin kunnon lääkärillä tutkituttamassa tuo oikea ranne, kun se kipeytyy milloin mistäkin. Ja toisinaan saattaa mennä pitkiä aikoja ettei vaivaa millään tavalla vaikka tekisi mitä. Tokihan syyn tähän tietää kun päätetyöskentelyä tekee. Mutta lähinnä se, että mistä tuo juontaa juurensa. Onko vika koko kädessä vai vaan ranteessa ja, että onko kipuilun syy nivel, hermo, lihas vai mikä lie. Ja kun en huomaa eroa siinäkään, että kipu alkaisi jonkun tietyn rasituksen jälkeen esimerkiksi. Se vaan tulee ja menee ihan miten lystää. Aika perseestä kyllä.

Huomenna on vapaapäivä. Ah ja voih. Johan tässä kaksi päivää töissä ahkeroinkin. :D Taitanen kyllä kuluttaa päivän kotihommia hoidellen. Ja jos katselisi jakson tai pari koukkusarjoja... ;)

Pääsiäinen

Pääsiäisvapaat jo hyvän matkaa yli puolivälin. Omalta kohdalta. Huomenna olisi marssittava iltavuoroon töihin. "Tuplapalkka, tuplapalkka, tuplapalkka" on se mantra, jota hoen huomisen päivän ennen töihin siirtymistä. :D

Pääsiäisvapaat ovat menneet kyllä varsin pitkälti rentoutumisen merkeissä. Pitkäperjantaina oltiin vanhempieni luona ja kotimatkalla pistäydyttiin vielä kavereiden luona iltakahvilla. Eilen lähdettiin extemporee käymään Savitaipaleella toisia kavereitamme moikkaamassa (viimeeksi olen siellä tainnutkin käydä toissa juhannuksena). Muutoin on tullut sitten vaan löhöiltyä kotona ja koiratkin ovat päässeet kahteen kertaan vetohommiin jäälle. Ei ole kyllä paljon valittamista pääsiäiskeleistä. Sen verran on herra Aurinko meitä suosinut näiden pyhien aikaan.

Tänään olisi vielä edessä vierailu anoppilassa. Vaikka anoppi miehineen asuukin ihan tuossa kivenheiton päässä, niin olemme jokseenkin harvinaisia vieraita sillä suunnalla. Kahvikutsuja kyllä satelee, mutta ehkä sitä on vain jotenkin aikaansaamaton lähtemään. Tai vielähän minä nyt luuhaisin pitkin kyliä, mutta tuo mies... :D

Tuntuu taas ihan sekavalta koko olo kun kellot kääntyivät viime yönä kesäaikaan. Olen muutenkin heräillyt koko viikonlopun itselle täysin epäinhimilliseen aikaan: viimeistään kahdeksalta. Tänä aamuna tosin nukuin "uutta aikaa" puoli kymmeneen saakka. Ehkä tuo lisääntyneen valon määrä vaikuttaa omalta osaltaan koska illalla olen kuitenkin ihan sippi jo kymmenen aikaan ja nukun taas vaihteeksi yöni kuin tukkipuu. Perjantaina koitettiin katsoa telkkarista Maissilapset-elokuvaa, mutta jaksoin sitä ensimmäiseen mainoskatkoon saakka. Eilen yritin katsoa Bridget Jonesia, mutta sekin jäi kesken jo heti alkuvaiheessa kun ei silmät enää kestänyt auki. Olenko siis tullut vanhaksi?! Ennen ei tehnyt tiukkaa valvoa yömyöhään, mutta nykyisin tuntuu, että klo 23 on kyllä muotoutunut nukkumaanmenoajaksi viikonloppuisinkin. Viikolla uni tulee jo huomattavasti aikaisemmin.

Kyllä olin äsken menettää järkeni kun koitin saada tähän blogiin jotain "uutta". Joko en vaan osaa tai sitten tässä ei ole edes olemassakaan toivomiani ominaisuuksia. Ja ehkä jotkut asiat toimisivat yksinkertaisemmin kun vaan ymmärtäisi - nyt tuntuu että tein kaiken vaikeimman kautta. Vielä jos jaksaisi joku herran päivä askarrella tuohon yläpalkkiin jonkun oman kuvan. Nyt ei taida enää motivaatiota riittää.

Hyvästä kelistä huolimatta taidan katsastaa Vampire Diariesin uusimmat jaksot. Kauhea, miten sitä onkaan voinut koukuttua tv-sarjoihin näin perusteellisesti! Vampire Diaries, Once Upon a Time ja Revenge ovat tätä nykyä vieneet ihan mennessään. Alltimefavourite One Tree Hill kun tuli päätökseensä, niin piti keksiä roppakaupalla uusia seurattavia.

Ollappa supernainen

Nämä on niitä päiviä, jolloin tuntuu että maailma ympäriltä on kallistumassa omaan niskaan. Sitä on vaan ihminen sitä sorttia, joka kantaa koko lähipiirin murheita myös omilla harteillaan. Tiedän, että ystäväni eivät haluaisia näin olevan, mutta minkäs sitä ihminen itselleen tekee.

Hyvälle ystävälleni sattui jotain sellaista, jota en kuuna päivänä toivoisi käyvän kenellekään. Tai no. Ehkä jollekin oikein yltiökauhealla, joka on niitä ns. läpeensä pahoja tyyppejä. Mutta en ystäväni kaltaiselle, kultaiselle naiselle. Siksi onkin kovin sietämätöntä, että en voi tehdä mitään muuta kun olla tukena ja kuuntelevana korvana. Jos on elämään sattunut muutamia vastaavanlaisia hetkiä, jolloin olisi halunnut ne supernaisen voimat, jolla poistaa kaikki suru ja murhe läheisen ihmisen mielen päältä, niin aina on yhtä voimaton olo.

Ja jotta tämä päivä olisi jotenkin helpommaksi muuttunut, niin yhteistoimintaneuvottelut tulivat tosiaan menneellä viikolla talossamme päätökseen ja päätökset astuivat käytäntöön tänään. Toisin sanoen "ruskeat kirjekuoret" olivat jaossa. Nämä ovat toki asioita, joille yksittäinen työntekijä ei mahda juurikaan mitään, mutta silti mielipaha ja harmistus ovat läsnä. Toki nyt epätietoisuus on poissa ja faktat jatkosta lyöty tiskiin. Omalta osaltanihan tilanne oli selvä jo jokunen aika sitten, mutta se ei poista sitä ettenkö olisi kärsinyt mielessäni loppuun asti sitä, miten muille käy. Kuka jää ja kuka joutuu lähtemään. Ja tokihan tämä varmasti harmittaa vielä jonkin aikaa eteenpäinkin.

Omissa työtilanteissa nousi tänään ensimmäisen kerran toden teolla esiin se tosiasia, että sijaistettavani saattaa lähteä lomailemaan hetkenä minä hyvänsä ennen h-hetkeä. Hän on huomisen ja keskiviikon sairaslomalla vähän huilaamassa. Jos kävisi niin onnettomasti (minun kannaltani), että hän jäisi tässä lähitulevaisuudessa sairaslomalle ennen äitiysloman alkua, voisi kyllä päästä poru. Läpi käymättömiä asioita on kauheat määrät ja kun työtehtävät ovat itselle ennestään melkolailla vieraita, en jaksa uskoa että kaikki sattaantuisi "kuin itsestään". Pitänee vaan siis toivoa, että työkaverini vielä jaksaa tovin ja saamme koulutusta käytyä edes vielä huhtikuun ajan.

Mutta jos jotain ikävää, niin onneksi jotain kivaakin. Talvilomaani on tästä päivästä vajaa 3 viikko aikaa. Kahden viikon lomani aikana käydään ainakin Ruåtsissa risteillen ja muuten kyllä haluan pyhittää muutaman päivän silkalle huilaamiselle. Sen verran on jo edellisestä lomasta aikaa, että tulee tuo breikki kyllä tarpeeseen! Ok, koulutuksen kannalta pirun huonoon väliin jätin lomani, mutta nou kän duu. Väliinkään en jätä tai sitten pitäisi tulla melkoinen kipukorvaus palkkaan. :D

Kivaa oli myös käydä noutamassa H&M-paketti postista ja todeta, että tilatut tuotteet olivat oikeinkin kivoja. Muutamia kynsilakkoja, luomiväriä, housut ja alusvaatteita. Alusvaateostokset ovat kaupassa jotain hyyyyyyyvin raastavia. Tokihan voisi kyseisestä liikkeestä käydä tekemässä hankinnat, kun on mallin sopivuus tiedossa. Mutta niin kovin paljon yksinkertaisempaa on surffailla verkkokauppaan ja näkee ihan heti onko omaa kokoa halutussa värissä saatavilla ja parilla klikkauksella voi siirtyä odottelemaan paketin saapumista. Toista se olisi liikkeessä kolutessa... :P

Miltei teki mieli hypätä kuntopyörän satulaan ja polkaista iltalenkki, mutta maha täynnä makaronilaatikkoa taitaa sohva olla kuitenkin se piirun verran houkuttelevampi vaihtoehto. Sinne siis...