sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen

Pääsiäisvapaat jo hyvän matkaa yli puolivälin. Omalta kohdalta. Huomenna olisi marssittava iltavuoroon töihin. "Tuplapalkka, tuplapalkka, tuplapalkka" on se mantra, jota hoen huomisen päivän ennen töihin siirtymistä. :D

Pääsiäisvapaat ovat menneet kyllä varsin pitkälti rentoutumisen merkeissä. Pitkäperjantaina oltiin vanhempieni luona ja kotimatkalla pistäydyttiin vielä kavereiden luona iltakahvilla. Eilen lähdettiin extemporee käymään Savitaipaleella toisia kavereitamme moikkaamassa (viimeeksi olen siellä tainnutkin käydä toissa juhannuksena). Muutoin on tullut sitten vaan löhöiltyä kotona ja koiratkin ovat päässeet kahteen kertaan vetohommiin jäälle. Ei ole kyllä paljon valittamista pääsiäiskeleistä. Sen verran on herra Aurinko meitä suosinut näiden pyhien aikaan.

Tänään olisi vielä edessä vierailu anoppilassa. Vaikka anoppi miehineen asuukin ihan tuossa kivenheiton päässä, niin olemme jokseenkin harvinaisia vieraita sillä suunnalla. Kahvikutsuja kyllä satelee, mutta ehkä sitä on vain jotenkin aikaansaamaton lähtemään. Tai vielähän minä nyt luuhaisin pitkin kyliä, mutta tuo mies... :D

Tuntuu taas ihan sekavalta koko olo kun kellot kääntyivät viime yönä kesäaikaan. Olen muutenkin heräillyt koko viikonlopun itselle täysin epäinhimilliseen aikaan: viimeistään kahdeksalta. Tänä aamuna tosin nukuin "uutta aikaa" puoli kymmeneen saakka. Ehkä tuo lisääntyneen valon määrä vaikuttaa omalta osaltaan koska illalla olen kuitenkin ihan sippi jo kymmenen aikaan ja nukun taas vaihteeksi yöni kuin tukkipuu. Perjantaina koitettiin katsoa telkkarista Maissilapset-elokuvaa, mutta jaksoin sitä ensimmäiseen mainoskatkoon saakka. Eilen yritin katsoa Bridget Jonesia, mutta sekin jäi kesken jo heti alkuvaiheessa kun ei silmät enää kestänyt auki. Olenko siis tullut vanhaksi?! Ennen ei tehnyt tiukkaa valvoa yömyöhään, mutta nykyisin tuntuu, että klo 23 on kyllä muotoutunut nukkumaanmenoajaksi viikonloppuisinkin. Viikolla uni tulee jo huomattavasti aikaisemmin.

Kyllä olin äsken menettää järkeni kun koitin saada tähän blogiin jotain "uutta". Joko en vaan osaa tai sitten tässä ei ole edes olemassakaan toivomiani ominaisuuksia. Ja ehkä jotkut asiat toimisivat yksinkertaisemmin kun vaan ymmärtäisi - nyt tuntuu että tein kaiken vaikeimman kautta. Vielä jos jaksaisi joku herran päivä askarrella tuohon yläpalkkiin jonkun oman kuvan. Nyt ei taida enää motivaatiota riittää.

Hyvästä kelistä huolimatta taidan katsastaa Vampire Diariesin uusimmat jaksot. Kauhea, miten sitä onkaan voinut koukuttua tv-sarjoihin näin perusteellisesti! Vampire Diaries, Once Upon a Time ja Revenge ovat tätä nykyä vieneet ihan mennessään. Alltimefavourite One Tree Hill kun tuli päätökseensä, niin piti keksiä roppakaupalla uusia seurattavia.

2 kommenttia:

  1. Miä niin tiiän tuon tv-sarja riippuvuuden! ite käytän myös once upon a timea ja joskus vampire diaresia, ja niiden lisäks tietenkin pretty little liarsia, the big bang theorya (ihan ykkönen tällä hetkellä!) ja poliiseja (kuopio) :P Jotain uutta ois hankittava, kun nää alkaa olla kaikki katottu niin pitkälle kun vaan voi.. suosituksia?

    VastaaPoista
  2. No siis ehdottomasti toi Revenge on kattomisen arvonen. Ja useimmilta oon kuullu varauksettomia suosituksia Walking deadista. Pitäis itekii tutustua... Siinä on toki vaarana, että zombit rynnii yöuniin jos liian myöhään kattoo. :D

    VastaaPoista