Olenpa ollut taas hieman laiska bloggaaja. Hyi minua! Ei ole vaan jotenkin saanut itseään istutettua tähän koneen ääreen työpäivän päätteeksi niin pitkäksi aikaa, että olisi postauksen tynkää saanut rustattua.
Työasioista jaarittelu ei ehkä ole kaikista kiinnostavinta luettavaa, mutta ei ole pakko lukea. Eilen saatiin päätökseen yt-neuvottelut työpaikassani ja vaikka nämä ovat aina ikäviä juttuja ja näistä seuraa myös ikäviä asioita, niin ihan kuin olisin koko henkilöstön huokaisevan yhteen ääneen kun asiat ratkesivat viimein.
Eli se yhdessä kannettu epätietoisuuden taakka muuttui tietoisuudeksi ja ehkä nyt on omalla tavallaan helpompi hengittää. Neuvottelujen tulokset toki näkyvät luonnollisestikin kaikessa, mitä jatkossa tapahtuu mutta siihen muutoksen hakuunhan sitä muun muassa näissä aina pyritäänkin. Ei kait sitä ilman muutostarvetta näitä yt-neuvotteluja käytäisi vähän siellä ja täällä.
Jonkinlainen hetkellinen rauha on saapunut myös omaan olemiseen ja tekemiseen. Väitän tilanteen ja olotilan olevan ohimenevä, mutta parempi tämäkin kuin jatkuva paniikinomainen pakokauhu. Tekemistä on ja tulee olemaan, mutta ehkä ne kaikki on selvitettävissä ja hoidettavissa. Mennään tällä siis siihen saakka kunnes taas seuraava betoniseinä nousee nenäni eteen.
Viime viikonloppuna pidimme tyttöporukalla illanistujaiset. Tarkoitushan oli syödä, juoda ja pitää lystiä aamuun saakka, mutta toisinpa kävi omalla kohdallani. Mieheke oli sitten tokikin sopinut naapurikaupungissa asuvan kaverinsa kanssa, että hän on menossa kyläreissulle juuri tänä samana lauantaina. Täällä syrjäkylillä kolmen koiran kanssa asuvalle moinen asettaa jo hienoista haastetta. Ei toki ylitsepääsemätöntä, mutta sen kaltaista, että on parempi tehdä pieniä muutoksia suunnitelmiin jotta asiat lutviutuvat mukavammin.
Logistiikkaongelmat ja se ettei mieluusti jättäisi koiria keskenään yli puoleksi vuorokaudeksi, minimoivat omat vaihtoehdot suhteellisen napakasti. Olin siis liikkeellä autolla ja aamuun asti juhliminen jäi haaveeksi. Toki ilman viinaakin voi olla hauskaa, ja niin kyllä olikin! Mutta aamuun saakka en nykyisin enää jaksa valvoa missään olotilassa eli lopulta kaiketi ihan win-win-situation.
Ilta oli mitä hulvattomin ja aamulla ei ollut krapulaa eikä myöskään pankkitili ammottanut tyhjyyttään. Näemmä sitä on alkanut tulla todenteolla vanhaksi kun se pään täyteen vetäminen ei ole ainoa tapa viettää viikonloppua. Vanha ja väsynyt. That's me.
Ja jotta tämä hengentuotteeni olisi mahdollisimman poukkoilevaa ja epäloogista, niin toteanpa tähän loppuun vielä, että tänään on ollut hyvä päivä olla suomalainen. Olympiakulta ja -hopea sekä Venäjän kurmuuttaminen kiekkokaukalossa. Ei ollenkaan pöllömpää. Perjantaina tarvinnee nitroja rekkalastin, että kykenee katsomaan Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelun.
Niin ja vielä se, että jos haluatte ilahduttaa itseänne tai lähipiiriänne suussasulavalla herkulla, suosittelen lämpimästi leipomaan Daimsuklaamuffinsseja. Työkaverin ryökäle oli näitä tehnyt ja kuumotteli toki aikaansaannoksiaan Facebookissa. Aivopestynä ostin sitten eilen tarvikkeet ja pyöräytin muffinssit minäkin. Miltei suoraan uunista otettuina nämä ovat jotain sellaista herkkua, että melkein mummonsa myisi, jotta edes yhden suupalan näistä saisi maistaa... Eivätkä kyllä jääkaappikylminäkään pahoin saa voimaan - ellei syö liian montaa leivosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti