Pieni purkitus menneestä reilusta viikosta ja muita hajatelmia.
Meille tuli uusi koira. Hyvin pian 1-vuotias huskyuros Gefi kasvatti lauman koon neljään viikko sitten ja nyt on isännällä valjakko. (Ja minulla yksi rapsuteltava lisää.) Eli se kaikki mussutus loppuu tähän ja nyt vaan harrastetaan.
Enää viikko ja olemme lapsuudenystäväni kanssa teini-iän suosikkiemme keikalla Helsingissä. Backstreet Boys 4-ever!
Ärsyttää tämä tämän talven talvettomuus. En pidä kovista pakkasista enkä kaipaa kahta metriä luntakaan, mutta on se nyt jumalauta kun rapa roiskuu helmikuussa ja talvesta ole jäljellä kun säälittävät lumilämpäreet siellä täällä. Parasta nyt sit talven myös pysyä poissa eikä sitten täräyttää puolta metriä lunta huhtikuussa kun sen kevään pitäisi kaikkien odotuksien mukaan oikeasti tulla.
Aion tänä viikonloppuna tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni nyhtöpossua aka ylikypsää possua aka pulled porkia ja sille kaveriksi BBQ-kastiketta. Katsotaan teenkö toiste. Jälkiruokaherkuksi laskiaispullia.
Töissä on ollut pelottavan "rauhallista". Tekemistä piisaa, mutta ei sitä musertavaa kiirettä ja paniikkia toistaiseksi. Paniikkinappula on kaiketi pompsahtanut pois ala-asennosta ja odottaa, että sitä taas läimäistään. Tapahtunee viimeistään ensi viikolla.
Äiti teki tänään minulle vitamiinitoimituksen ja nyt toivotaan, että noista ihmekapseleista olisi apua tähän väsymykseen, jolla en ainakaan minä keksi suoraa syytä. Muuta kun, että pitäisi ehkä yrittää oikeasti liikkua säännöllisesti. Mutta tämä väsymys ei juurikaan houkuta töiden jälkeen tekemään muuta kun suorittamaan ne ns. pakolliset toimet. Ja se taas sitten ruokkii väsymystä jne... Josko tämä pikkuhiljaa lisääntynyt päivänvalokin tekee tehtävänsä eikä vaan vitamiinipurkkien antimet.
En ole mikään fanaattinen jääkiekkoilufani (enää), mutta tänään puolihuolimattomasti seurattu sirkus Liiga-nousijan ympärillä pisti kyllä ärsyttämään. Sen enempää asiasta tietämättä kärjistetysti kuulostaa oudolta nämä kabinettipäätökset ja kuinka paljon tämän jälkeen joukkueita kiinnostaa panostaa itse urheilusuorituksiin, joilla tähän saakka on nousijat ja putoajat (käsitykseni mukaan) ratkottu. Noh, ehkä joku tietää ja ymmärtää minua paremmin ja hyvä niin.
Nyt saapui pizzataksi. Tänä viikonloppuna possuillaan siis monellakin tapaa. Kivaa viikonvaihdetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti