Huhuuuuh. Onpa ollut melkomoista rylläkkää töissä. Ei ole liiemmin ennättänyt päivän mittaa kelloa vilkuilla, pakko ollut vaan sokkona suorittaa. Monta, isoa ja päällekkäistä projektia ei sovi tälle hermorakenteelle selvästikään.
Pitäisi kääntää asiat positiiviseksi, että on varsin hyvä kun töitä on ja paljon. Mutta niinä päivinä kun työpäivä on jo päättynyt noin niinkuin virallisesti ja 80 prosenttia päivän töistä on tekemättä, kun pitkin päivää on tullut niitä "tämä pitäisi kyllä oikeastaan hoitaa NYT" -töitä, niin ei se kovin positiiviselta tunnu. Päinvastoin. Sarvi silmien välissä ja itkukaan ei hurjimpina päivinä ole ollut kuin ihan nurkan takana.
Sijaisuuttani ei tosiaan ole jäljellä kuin 1,5 kuukautta eli KUN olen tänne saakka jaksanut ja selvinnyt, niin kyllä tämä loppuun asti viedään samalla vauhdilla.
Talokauppojen tilanne ei ole nyt juurikaan edennyt. Tai siis sen verran, että meidän talon myyntihinnasta päästiin ostajien kanssa yksimielisyyteen ja nyt odotellaan, että josko joku ostaisi ostajien kodin. Voi siis puhaltaa hyvää onnea tänne päin ja nostaa peukkua pystyyn.
On nimittäin työkiire ja stressi tämän taloasian kanssa sellainen yhtälö, että meinaa taas hetkittäin tulla yöuniin. Tai ehkä paremminkin yöunettomiin. Vähemmän stressaavalle tämä ei olisi tilanne eikä mikään, mutta tällainen pieni ressierkki kyllä saa tästä vielä vatsahaavan.
Tänään kotiin ajellessa kävi kyllä mielessä, että jos murehtisin asioita vähän vähemmän, valittaisin asioista vähän vähemmän ja suhtautuisin elämään yleensä vähän vähemmällä vakavuudella, niin ois merkittävästi helpompaa. Luulen. Mutta sitten auton soittimesta kajahti:
Mieti itse minkä hinnan oot valmis maksaa
menestyminen on kallist paskaa
monesti meinannu otsaan sarvi kasvaa
ja kesken jättäminen ollut harkinnassa
aaah, mut se voittaa joka kestää kipuu
ja viimeisenä radalta vetää sivuun
kun toiset makaa kuola poskel tyyny käden pääl
mä teen merkittävää gillaa, en tyydy vähempään
yhteiskunnan elättien turha taas tulla itkemään
jokainen täällä on vastuussa itsestään
ja ihan sama mitä tehään
joka päivä kun on elossa, niin pitää elää
kysyt miten mä voin ottaa sen noin?
Jos chillaa liikaa, nää voi ottaa sen pois
sen piikkipaikan jonne kesti kauan kivuta
mä vedän sisulla en ikuna piiruakaan tiputa
Ehkä tällä kaikella rehkimisellä, vaivannäöllä ja "taistelemisella" on aikanaan joku merkitys. Hope so.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti