Pahoinvointi Suomi

Moikkista vaan jälleen evripadi. Loma on menny hirrrween, hirrrrrween nopeesti ja enää muutama päivä jäljellä. No mutta ensi viikko ja sitä seuraavakin taitaa olla ns. lyhyitä viikkoja kun on vappu ja sitten jo helatorstai. Tuollaset arkipyhät on kyllä onnen omiaan sotkemaan käsityksen päivistä. Vapaan jälkeen aloittaa hyvin luontevasti maanantaista. :D

Mitään maatamullistavia uutisia ei taida olla kerrottavana. Maanantaina sain aloitettua ah-niin-ihanan haravointiurakan. Ensimmäinen tunti, puolitoista menee aina ihan hyvin ja haravointi tuntuu jopa mukavalta. Mutta kun urakka vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja haravoimista senkun riittää niin alkaa mukavuusaspekti pikkasen hiipua. Toki siinä kyllä näkee heti kättensä jäljen. Tai ihan niin kauan kunnes seuraava tuulenpuuska tulee ja levittää lehti+kuiva ruoho -kasat takaisin pitkin pihaa. En kyllä käsitä, mistä se tuuli aina tulee juuri silloin kun pitäisi haravoida?!

Tällaisessa isossa tontissa (ok, ei tämä nyt ihan NIIIIIN iso ole, mutta pihanlaiton kannalta aivan liian iso) on puolensa. Ei ole naapuria ihan metrin päässä ja on tosiaan mahdollisuus askaroida puutarhan kanssa. Mutta juuri nämä ikävät hommat kuten haravointi, nurmikon ajaminen jne kyllä ärsyttävät. Sellainen kaksi metriä talon joka puolella -tontti olisi paljon sukkelampi hoitaa. :D Noh, onneksi isäntä jää kaiketi ensi viikolla lomalle, niin silläkin on sitten aikaa heilutella haravaa ja puuhastaa muutenkin pihan kimpussa. :P Ehkä käyn tänään vielä vähän avittamassa etukäteen jos ei sade yllätä.

Eilen kävin pitkästä aikaa A-ystäväisen kanssa kahvilla. Hänen perheellään on hiukan ikävä tilanne, josta en sen suuremmin aio kirjoittaa. Mutta noin yleensä jäi kyllä mieleen pyörimään, että vaikka Suomea väitetään hyvinvointivaltioksi, niin ihan näin ei kyllä tosiasiassa asiat taida olla. Täällä keskitytään kaikkeen jonnin joutavaan kuten vaikka miettimään paljonko makeisista halutaan kyniä veroja valtion kassaan kuluttajan kukkarosta ja että tupakkaa saa kaupasta vain pyytämällä. Ja teetetään ihan sikahintaisia tutkimuksia, jonka lopputuloksen pystyisi kuka tahansa vähänkin ajatteleva ihminen kertomaan puoli-ilmaiseksi. Nämä nyt vain tällaisia yksittäisiä, kehnoja esimerkkejä, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

Rahaa syydetään hymyssä suin Etelä-Eurooppaan ja mukana on varmaan saatekirje: "Jos haluatte lisää lainarahaa, ottakaa vain yhteyttä. Eikä takaisin maksulla ole niin kiire, maksatte sitten kun jaksatte". Ja kotimaassa asiat ovat niinkuin ovat. Ei niin kovin auvoisasti paitsi niillä, joilla eläminen ei ainakaan ole rahasta kiinni. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Toista on niillä, jotka eivät apua saa arjesta selviytyimiseen vaikka tällaiset "maalaistollot" näkevät ilman sen suurempaa koulutustakin, että avuntarve on todellinen. Vedotaan vaan siihen, että kun "on niin kallista, on niin kallista". Mikähän täällä ilmaista olisi?! Ja jos kansalaisten auttaminen koetaan liian kalliiksi, niin onko se sitten jotenkin halvempaa odottaa ja antaa asioiden mennä vielä vaan huonompaan suuntaan?

Mainostetaan niin leveästi kattavaa sosiaalihuoltoa, joka tosiasiassa on hyvin suppean porukan käytössä. Silta ainakin tuntuu! Itse olen tasan kerran yrittänyt saada apua sosiaalitoimistolta melko tiukassa taloustilanteessa, ja kun vastaus oli, että "kyllä vanhempien kuuluu elättää", niin saivat minun puolesta pistää ne rahat pummien perjantaipullokassaan.

No joo. Ei näissä minun jutuissa ehkä 100 prosenttista totuuspohjaa aina ole, mutta pistää kiehuttamaan kun apua tarvitseva ei avunhuudoista huolimatta saa MISTÄÄN tukea. Täällä keskitytään sen sijaan aivan vääriin asioihin ja yritetään likimain vain vaikeuttaa arjessa selviytymistä niillä, joille se ei ole ollut yksinkertaista siihenkään saakka. Tokihan ihmiset tekevät useimmiten valintansa itse ja etenkin aikuisten kohdalla voi katsoa peiliin jos ei edes yritä saada muutosta aikaan omassa elämässään. Mutta todennäköisesti kuka tahansa voi ajautua sellaiseen tilantseeseen elämässään, että omat kyvyt eivät enää riitä eteenpäin pääsemisessä. Ja silloin jos koskaan toivoisi, että tämä korkeatasoiseksi mainostettu terveydenhuolto ja muu kansalaisille "luvattu" apu olisi saatavilla ilman järjetöntä byrokratian rattaissa pyörimistä. Joskus se odotusaika voi olla pitkä ja liian ratkaiseva.

Itse on toki siinä määrin onnellisessa tilanteessa, että voi sanoa asioiden olevan hyvin omassa elämässä. Saa olla onnellinen siitä, että on turvallinen koti ja avopuoliso sekä perheet ympärillä. Olemme kaikki terveitä ja tulemme toimeen keskenämme. Työtä, ystäviä, harrastuksia ja lemmikkejä unohtamatta. Ehkä sitä juuri siksi on pahoillaan siitä, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Tiedän, että asiat eivät parane sillä, että murehdin asioita, mutta minkäs sitä ihminen luonnolleen mahtaan.

Mutta niin. Jos siirtyisi Salattujen elämien pariin. Aloin yhtenä päivänä tylsyyspäissäni katsoa kyseistä sarjaa alusta uudelleen. Myönnetään noloa ja säälittävää, mutta jotenkin tuo (etenkin) noiden vanhojen jaksojen tökeryys vaan houkuttaa katsomaan. Ja vaikka toteutus on perussuomihuttua, niin kyllähän tuossa osataan tarttua aika moneen kotimaiseen epäkohtaan. Ei ole varmaan sellaista asiaa, jota ei olisi Salkkareissa käsitelty. Vai tuleeko jollekin mieleen? Miksihän sitä sitten katsoo sarjaa, jossa on melko runsaasti toinen toistaan ikävämpiä juttuja esillä? Ehkä melankolia on vaan niin syvällä, että ennemmin viihtyy draaman kuin komedian parissa.