Sain eilen iltana yhden pienen ystävän lisää. Tällä valloittavalla pikkupojalla on ikää viisi vuotta ja juttuja enemmän kerrottavana kun useammalla ikätoverillaan.
Illan kulku oli likimain tämä: parin "kuka kumma tuo on?" -vilkaisun jälkeen käsiini kannettiin pelikonetta, kaivuria, traktoria, roska-autoa ja erinäisiä muita leluja. Sain olla piirroksen mallina ja piirtää itse. Syliini pakkauduttiin yhdessä tabletin ja Haydayn kanssa. Sekä lukematon määrä lapsen vilpitömyydellä lausuttuja: "Tule minun huoneeseen katsomaan leluja. Tule tänne laittialle minun kanssa leikkimään. Tulethan huomennakin minun kanssa jo leikkimään taas? Etkö sinä lähde saunaan? Minun tulee ikävä Saijaa! Tuleehan Saijakin antamaan iltahalin ja -pusun?". Ja sittenhän luonnollisesti annettiin iltahalit ja -pusut sekä hyvänyöntoivotukset.
Ihana pikkuvesseli.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
torstai 26. helmikuuta 2015
Kappas, kappas...
... se on taas hujahtanu melkonen aika siitä kun viimeeks käyny täällä kirjuuttelee. Ei nyt ole vaan oikein hirveesti ollut kirjottamista kun elämä aika pitkälti "töihin-kotiin-nukkumaan-töihin-..." taivallusta ilman sen suurempia kohokohtia.
Eikä aina oikein jaksa edes napista työasioistakaan ja siitä olisi riittänyt nillittämistä vaikka ihan jokaiselle päivälle. Niin siksi ehkä taas pieni hiljaisuus on ollut hyvästä.
Aloitin tänään jo viikonlopun vieton ja pidän huomenna rästivapaan. Käytän vapaapäivänä piipahtamalla vanhempieni luona sekä heidän naapurissaan asuvan kummityttöni perheen tykönä. Hujahtanut taas aivan liian pitkään ettei ole pikkuprinsessan luona käytyä! Nyt siis hyvä sauma korjata tilanne. Kummityttöni isosisko vietti synttäreitä menneenä viikonloppuna, niin hyvä mennä nyt viemään myöhäiset onnittelut.
Tänään käväisin töiden jälkeen parin kaverin kanssa kahvilla ja samalla juonittiin lahja-asioita yhteisen ystävämme 3-kymppisille. Niistä jo taisinkin edellisessä postauksessa kirjoittaa, joten ei liene tarve syventyä aiheeseen sen suuremmin. Katsotaan raporttia sitten jälkikäteen.
Tämä viikonloppu kun menee viihdepainotteisesti, niin seuraavana viikonloppuna taitaa olla vuorossa sitten vihdoin viimein se vaatekaappien hankintaprojekti. Ai vieläkö ovat muka hankkimatta? No kyllä. Alkaa savu nousta korvista kun katsoo tuota jätesäkkimerta ja puhtaita vaatteita pullollaan olevaa vierashuoneen sänkyä. Odotan varsin innolla, että pääsen viikkaamaan vaatteen viimeinkin kaappeihin. Viikkaamista en kyllä rakasta, mutta ehkä se tunne, että saa kotia entistä enemmän kodiksi, auttaa urakassa.
Eikä aina oikein jaksa edes napista työasioistakaan ja siitä olisi riittänyt nillittämistä vaikka ihan jokaiselle päivälle. Niin siksi ehkä taas pieni hiljaisuus on ollut hyvästä.
Aloitin tänään jo viikonlopun vieton ja pidän huomenna rästivapaan. Käytän vapaapäivänä piipahtamalla vanhempieni luona sekä heidän naapurissaan asuvan kummityttöni perheen tykönä. Hujahtanut taas aivan liian pitkään ettei ole pikkuprinsessan luona käytyä! Nyt siis hyvä sauma korjata tilanne. Kummityttöni isosisko vietti synttäreitä menneenä viikonloppuna, niin hyvä mennä nyt viemään myöhäiset onnittelut.
Tänään käväisin töiden jälkeen parin kaverin kanssa kahvilla ja samalla juonittiin lahja-asioita yhteisen ystävämme 3-kymppisille. Niistä jo taisinkin edellisessä postauksessa kirjoittaa, joten ei liene tarve syventyä aiheeseen sen suuremmin. Katsotaan raporttia sitten jälkikäteen.
Tämä viikonloppu kun menee viihdepainotteisesti, niin seuraavana viikonloppuna taitaa olla vuorossa sitten vihdoin viimein se vaatekaappien hankintaprojekti. Ai vieläkö ovat muka hankkimatta? No kyllä. Alkaa savu nousta korvista kun katsoo tuota jätesäkkimerta ja puhtaita vaatteita pullollaan olevaa vierashuoneen sänkyä. Odotan varsin innolla, että pääsen viikkaamaan vaatteen viimeinkin kaappeihin. Viikkaamista en kyllä rakasta, mutta ehkä se tunne, että saa kotia entistä enemmän kodiksi, auttaa urakassa.
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Sunnuntai-illan hajatelmia
Kylläpäs onkin taas vierähtänyt pitkä tovi edellisestä postauksesta. So sorry.
Asiaa olisi ollut paljonkin, mutta joku aikaansaamattomuus taas vallannut tämän blogin päivittämisen kanssa. Enkä nytkään lupaa tehdä parannus kun todennäköisesti seuraavankin kerran kuulette minusta taas kuukauden kuluttua :) Parempi siis kun ei lupaile turhia.
Remontti valmistui viikko sitten ja voi sitä huojennuksen määrää kun viimeinen listan pätkä saatiin napautettua paikoilleen. (Ok, huomasin seiniä pyyhkiessä, että eteisestä puuttuu katosta yksi lista, mutta eiköhän sekin joku kerta paikalleen vielä saada. Tai sitten ei.) Pari laskua kun vielä maksetaan, niin sitten voi "unohtaa" remontin kokonaan. Ja nyt pääsen sitten siihen itselleni mieluisempaan osaan eli sisustamiseen. Odotan oikein sormet syyhyten, että pääsen jonnekin sisustustavarataivaaseen (lue: Ikeaan) kahmimaan kaikkea ihanaa koristamaan kotiamme. Voi olla, että tätä reissua joudun pienen hetken odottamaan kun remonttibudjetti ylittyi (joskin odotetusti) ja kukkaron nyörit pitää pitää aika tiukilla vähän aikaa. Kevväämmällä, kevväämällä siis.
Viimein siis päässyt ihan oikeasti kotiutumaan ja vaikka tuntuukin lässyttämiseltä, niin tämä tuntuu kyllä ihan oikeasti kodilta. Eikä vähiten siitä syystä, että pintapuolisesti talo on omaan silmään mieluisa, vaan muutenkin. Sitä on ehkä vähän vaikea selittää, mutta viihdyn täällä jostain syystä todella hyvin ja se lienee vain positiivinen juttu.
Työpaikalla alkoivat odotetusti yt-neuvottelut. Tällä kertaa neuvottelut eivät koske sitä osastoa, jolla itse työskentelen, mutta ei tämä silti mitenkään mukavalle tunnu. Joka kerta se päivä kun neuvottelut päättyvät ja päätökset päätyvät käytäntöön, tuntuu varmasti niin lähtijöistä kun jäljelle jäävistäkin liki yhtä kauhealle. Parempi olisi kun koittaisi olla ajattelematta koko asiaa, mutta aiemmillakin kerroilla olen yrittänyt samaa, tuloksetta. Etenkin työmaalla neuvottelut muistuvat mieleen keskustelujen ja muiden kautta, mutta on se epätietoisuus kaiken aikaa läsnä vaikkei siitä jatkuvasti äänen puhuttaisikaan.
Jos jotain ikävää, niin onneksi myös jotain kivaakin: vajaan kuukauden kuluttua on yhden parhaimman ystäväni 3-kymppisjuhlat. Tiedossa on taatusti mukavat kemut ja odotan kyllä innolla että pääsen pitkästä aikaa tuulettumaan. Edellisen kerranhan olen siis jotain alkoholipitoista kurkustani alas kulauttanut marraskuun alussa. Eli jos tässä ei nyt ehdi seuraavien viikkojen aikana korkkia auki narauttamaan, niin täyttyy neljä kuukautta täysin raittiina. Kuulostaa nyt ehkä sille, että tätä pätkää ennen olisi tullut otettua jotenkin merkittävän paljon tai useasti. :D Ihan ei pidä paikkaansa. Saa siis nähdä, että miten sitä käykään kun vaihtaa viihteelle. Toivottavasti ei päädy neuvotteluun valkoisen posliinijumalan kanssa heti alkuvaiheessa iltaa.
Asiaa olisi ollut paljonkin, mutta joku aikaansaamattomuus taas vallannut tämän blogin päivittämisen kanssa. Enkä nytkään lupaa tehdä parannus kun todennäköisesti seuraavankin kerran kuulette minusta taas kuukauden kuluttua :) Parempi siis kun ei lupaile turhia.
Remontti valmistui viikko sitten ja voi sitä huojennuksen määrää kun viimeinen listan pätkä saatiin napautettua paikoilleen. (Ok, huomasin seiniä pyyhkiessä, että eteisestä puuttuu katosta yksi lista, mutta eiköhän sekin joku kerta paikalleen vielä saada. Tai sitten ei.) Pari laskua kun vielä maksetaan, niin sitten voi "unohtaa" remontin kokonaan. Ja nyt pääsen sitten siihen itselleni mieluisempaan osaan eli sisustamiseen. Odotan oikein sormet syyhyten, että pääsen jonnekin sisustustavarataivaaseen (lue: Ikeaan) kahmimaan kaikkea ihanaa koristamaan kotiamme. Voi olla, että tätä reissua joudun pienen hetken odottamaan kun remonttibudjetti ylittyi (joskin odotetusti) ja kukkaron nyörit pitää pitää aika tiukilla vähän aikaa. Kevväämmällä, kevväämällä siis.
Viimein siis päässyt ihan oikeasti kotiutumaan ja vaikka tuntuukin lässyttämiseltä, niin tämä tuntuu kyllä ihan oikeasti kodilta. Eikä vähiten siitä syystä, että pintapuolisesti talo on omaan silmään mieluisa, vaan muutenkin. Sitä on ehkä vähän vaikea selittää, mutta viihdyn täällä jostain syystä todella hyvin ja se lienee vain positiivinen juttu.
Työpaikalla alkoivat odotetusti yt-neuvottelut. Tällä kertaa neuvottelut eivät koske sitä osastoa, jolla itse työskentelen, mutta ei tämä silti mitenkään mukavalle tunnu. Joka kerta se päivä kun neuvottelut päättyvät ja päätökset päätyvät käytäntöön, tuntuu varmasti niin lähtijöistä kun jäljelle jäävistäkin liki yhtä kauhealle. Parempi olisi kun koittaisi olla ajattelematta koko asiaa, mutta aiemmillakin kerroilla olen yrittänyt samaa, tuloksetta. Etenkin työmaalla neuvottelut muistuvat mieleen keskustelujen ja muiden kautta, mutta on se epätietoisuus kaiken aikaa läsnä vaikkei siitä jatkuvasti äänen puhuttaisikaan.
Jos jotain ikävää, niin onneksi myös jotain kivaakin: vajaan kuukauden kuluttua on yhden parhaimman ystäväni 3-kymppisjuhlat. Tiedossa on taatusti mukavat kemut ja odotan kyllä innolla että pääsen pitkästä aikaa tuulettumaan. Edellisen kerranhan olen siis jotain alkoholipitoista kurkustani alas kulauttanut marraskuun alussa. Eli jos tässä ei nyt ehdi seuraavien viikkojen aikana korkkia auki narauttamaan, niin täyttyy neljä kuukautta täysin raittiina. Kuulostaa nyt ehkä sille, että tätä pätkää ennen olisi tullut otettua jotenkin merkittävän paljon tai useasti. :D Ihan ei pidä paikkaansa. Saa siis nähdä, että miten sitä käykään kun vaihtaa viihteelle. Toivottavasti ei päädy neuvotteluun valkoisen posliinijumalan kanssa heti alkuvaiheessa iltaa.
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Enpä olisi uskonut...
..että talonosto, muutto ja remontointi -kombo olisi näääääääin hermoja raastavaa ja verenpainetta nostattavaa.
Näinkin maltillinen ja odottamisesta nauttiva ihminen kun minä, saa kehitettyä selittämättömiä raivokohtauksia ihan vaan siitä syystä kun tavarat ovat levällään siellä täällä kun Jokisen eväät ja hommat eivät etene! Tiedän, että asia ei ole näin ja hommat ovat oikeasti myös edenneet, mutta aaaaaaivan liian hitaasti omaan mielenlaatuun nähden kun kaiken pitäisi tapahtua hetinytvälittömästi.
Tällä viikolla kylpyhuone sai kuitenkin jo seinälaatat ja nyt viikonlopun aikana ollaan itse laminoitu toinen makuuhuone. Ja aikomus on vielä tänään laittaa samaiseen makkariin tapetti seinään. Vielä kun saisi listat paikoilleen, niin sitähän pääsisi ihan oikeasti pikkuhiljaa siirtämään ensimmäiset tavarat niiden oikeille paikoille!
Hankintalista on kyllä loputtoman pitkä ja en todennäköisesti uskalla ostaa ensimmäistäkään ennenkuin ollaan tämä remontti maksettu edes suurimmilta osin. Mikäli kaikki alunperin remonttiin varattu raha olisi mennyt lyhentämättömänä alkuperäiseen tarkoitukseensa, tilanne ei olisi kovinkaan tiukka. Mutta kiitos ylihintaisten kuntotarkastusten, pankin pienestä erehdyksestä ei minun osuutta varainsiirtoverosta "muistettukaan" lisätä lainasummaan ja maksoimme sen remonttibudjetista ja muutaman muun pakkomenon jälkeen remontointiin varattuun summaan tuli kohtalainen lovi. Nyt vaan toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei yhtään yllätyslaskua enää tule.
Kodinkoneet keittiöön ja vaatekaapit sekä makuuhuoneeseen että eteiseen ovat kyllä pakollisia hankintoja ihan lähitulevaisuudessa. Mikäli tosiaan saadaan makuuhuoneeseemme listat ensi viikolla ja keittiökalusteet asennetaan tulevana perjantaina kuten suunniteltua, niin niitähän nuo hommat enää itkee. Ensi viikolla myös uhkasivat antaa kyytiä vanhalle vessalle ja eiköhän sinnekin ala uutta pintaa syntyä jo loppuviikosta tai sitten seuraavan viikon alusta.
Jos joku ehdottaa minulle muuttamista ja remonttia seuraavan 20...ei vaan 30 vuoden aikana, annan sille köniin kyllä ihan omakätisesti! Tiedän, että tämä narina on ihan turhaa eikä muuta tilannetta mihinkään, mutta kyllä tämä siitä huolimatta korpeaa ihan aidosti! Väliaikaista ja kuten olen ehkä 1000 kertaa itseäni tyynnytellyt: lopputulos on taatusti ihana.
Näinkin maltillinen ja odottamisesta nauttiva ihminen kun minä, saa kehitettyä selittämättömiä raivokohtauksia ihan vaan siitä syystä kun tavarat ovat levällään siellä täällä kun Jokisen eväät ja hommat eivät etene! Tiedän, että asia ei ole näin ja hommat ovat oikeasti myös edenneet, mutta aaaaaaivan liian hitaasti omaan mielenlaatuun nähden kun kaiken pitäisi tapahtua hetinytvälittömästi.
Tällä viikolla kylpyhuone sai kuitenkin jo seinälaatat ja nyt viikonlopun aikana ollaan itse laminoitu toinen makuuhuone. Ja aikomus on vielä tänään laittaa samaiseen makkariin tapetti seinään. Vielä kun saisi listat paikoilleen, niin sitähän pääsisi ihan oikeasti pikkuhiljaa siirtämään ensimmäiset tavarat niiden oikeille paikoille!
Hankintalista on kyllä loputtoman pitkä ja en todennäköisesti uskalla ostaa ensimmäistäkään ennenkuin ollaan tämä remontti maksettu edes suurimmilta osin. Mikäli kaikki alunperin remonttiin varattu raha olisi mennyt lyhentämättömänä alkuperäiseen tarkoitukseensa, tilanne ei olisi kovinkaan tiukka. Mutta kiitos ylihintaisten kuntotarkastusten, pankin pienestä erehdyksestä ei minun osuutta varainsiirtoverosta "muistettukaan" lisätä lainasummaan ja maksoimme sen remonttibudjetista ja muutaman muun pakkomenon jälkeen remontointiin varattuun summaan tuli kohtalainen lovi. Nyt vaan toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei yhtään yllätyslaskua enää tule.
Kodinkoneet keittiöön ja vaatekaapit sekä makuuhuoneeseen että eteiseen ovat kyllä pakollisia hankintoja ihan lähitulevaisuudessa. Mikäli tosiaan saadaan makuuhuoneeseemme listat ensi viikolla ja keittiökalusteet asennetaan tulevana perjantaina kuten suunniteltua, niin niitähän nuo hommat enää itkee. Ensi viikolla myös uhkasivat antaa kyytiä vanhalle vessalle ja eiköhän sinnekin ala uutta pintaa syntyä jo loppuviikosta tai sitten seuraavan viikon alusta.
Jos joku ehdottaa minulle muuttamista ja remonttia seuraavan 20...ei vaan 30 vuoden aikana, annan sille köniin kyllä ihan omakätisesti! Tiedän, että tämä narina on ihan turhaa eikä muuta tilannetta mihinkään, mutta kyllä tämä siitä huolimatta korpeaa ihan aidosti! Väliaikaista ja kuten olen ehkä 1000 kertaa itseäni tyynnytellyt: lopputulos on taatusti ihana.
perjantai 19. joulukuuta 2014
Autoilu, tuo ihanan edullinen liikkumismuoto
Kyllä kelpaa taas pörryyttää autolla kun on pistetty yli 400 euroa sen persiiseen huollon muodossa. Ja kaiken huipuksi kyseessä oli vielä ihan vaan määräaikaishuolto, jonka kyljessä toki fiksattiin vähän takajarruja ja käytettiin auto katsastussedän syynättävänä - luojan kiiiiiitos puhtain paperein. Mutta on kyllä silti suolainen maku suussa.
Isäntä taas ohjeistikin (miesten tapaan jälkiviisaasti) ettei olisi kannattanut ihan koko huoltopalettia antaa niitten vetää läpi. Ja tämäkö minun olisi pitänyt taas tajuta itse? Ihmisen, joka ymmärtää autoista ja niiden huoltamisesta vähemmän kun sika sateliiteista?? Noh, elän nyt sitten siinä toivossa, että sikäli mikäli autoon ei ilmaannu odottamattomia pikkuvikoja, seuraava huolto on halpaa kun saippua. Ja jännäämäni jakohihnan vaihtaminen on ajankohtaista tässä mallissa vasta liki 100 000 kilometrin tai viiden vuoden päästä. Eli ei ihan huomenna. Keväällä pitää kyllä varmaankin käydä ilmastoinnille teettämässä temput terävät, mutta siihen voi kytätä jonkun hyvän tarjouksen...
On tullut nyt muutenkin oltua hieman laiska ja aikaansaamaton blogimerkintöjen kirjoittamisen kanssa. Muutto ja remontti vieneet kaiken liikenevän energian ja jotenkin tämä kaikki ympärillä vallitseva sotku ei ole liiemmin antanut kirjoittamisen aihetta.
Remppamiehet on siis jo täydessä vauhdissa ja kylppäri ja sauna niillä käsittelyssä. Vuodenvaihteen jälkeen vessa ja keittiö vuorossa. Kalusteet keittiöön on jo valittu ja huomenna kun vielä saisi käytyä valitsemassa uuden välitilanlaatan, niin olisi sitten paketti kasassa. Yhden mallin jo viikko sitten valitsin, mutta ei se sitten hartaista toiveista huolimatta oikein natsannut kaapinovien ja pöytälevyn värin kanssa. Toivottavasti nyt löytyisi hyvä vaihtoehto. Kylppärin ja vessan laatat kun löytyivät kerta heitolla.
Vähän tapettiakin olisi tarkoitus liisteröidä seiniin ja laminaattia laittaa lattiaan. Lattiamateriaalin kanssa ollaankin pähkitty kaiken aikaa kun erinäisten yksityiskohtien valossa laminaatti ei ole paras vaihtoehto, mutta taas muovimattovaihtoehto kustantaisi remppabudjettiin nähden aikalailla liikaa. Tokihan on nyt riski lähteä laminaattia asentamaan, kun rossipohjainen hirsitalo voi luoja joitakin muuttujia jo vuodessa, mutta tässä vaiheessa näppärin vaihtoehto. Köyhänhän ei tunnetusti kannata ostaa halpaa, mutta kun rikaskaan ei ole.
Että sellaisissa vähemmän jouluisissa tunnelmissa tätä vuotta mennään loppua kohti. Joulufiilis on tosiaan pahemman kerran hukkapiilossa eikä ulos epätoivonvimmalla asennetut jouluvalot, hankitut ja paketoidut joululahjat ja eilen lauletut Kauneimmat joululaulut ole merkittävästi tilannetta muuttanut. Josko se joku tunnelma saavutettaisiin sitten kun aatto tulee, istutaan joulupöytään, nautitaan joulusaunasta ja rauhoitutaan perhepiirissä.
Tästä anti-jouluisesta olosta huolimatta toivotan kaikille lämmintä joulunaikaa tämän herkän joululaulun myötä:
Isäntä taas ohjeistikin (miesten tapaan jälkiviisaasti) ettei olisi kannattanut ihan koko huoltopalettia antaa niitten vetää läpi. Ja tämäkö minun olisi pitänyt taas tajuta itse? Ihmisen, joka ymmärtää autoista ja niiden huoltamisesta vähemmän kun sika sateliiteista?? Noh, elän nyt sitten siinä toivossa, että sikäli mikäli autoon ei ilmaannu odottamattomia pikkuvikoja, seuraava huolto on halpaa kun saippua. Ja jännäämäni jakohihnan vaihtaminen on ajankohtaista tässä mallissa vasta liki 100 000 kilometrin tai viiden vuoden päästä. Eli ei ihan huomenna. Keväällä pitää kyllä varmaankin käydä ilmastoinnille teettämässä temput terävät, mutta siihen voi kytätä jonkun hyvän tarjouksen...
On tullut nyt muutenkin oltua hieman laiska ja aikaansaamaton blogimerkintöjen kirjoittamisen kanssa. Muutto ja remontti vieneet kaiken liikenevän energian ja jotenkin tämä kaikki ympärillä vallitseva sotku ei ole liiemmin antanut kirjoittamisen aihetta.
Remppamiehet on siis jo täydessä vauhdissa ja kylppäri ja sauna niillä käsittelyssä. Vuodenvaihteen jälkeen vessa ja keittiö vuorossa. Kalusteet keittiöön on jo valittu ja huomenna kun vielä saisi käytyä valitsemassa uuden välitilanlaatan, niin olisi sitten paketti kasassa. Yhden mallin jo viikko sitten valitsin, mutta ei se sitten hartaista toiveista huolimatta oikein natsannut kaapinovien ja pöytälevyn värin kanssa. Toivottavasti nyt löytyisi hyvä vaihtoehto. Kylppärin ja vessan laatat kun löytyivät kerta heitolla.
Vähän tapettiakin olisi tarkoitus liisteröidä seiniin ja laminaattia laittaa lattiaan. Lattiamateriaalin kanssa ollaankin pähkitty kaiken aikaa kun erinäisten yksityiskohtien valossa laminaatti ei ole paras vaihtoehto, mutta taas muovimattovaihtoehto kustantaisi remppabudjettiin nähden aikalailla liikaa. Tokihan on nyt riski lähteä laminaattia asentamaan, kun rossipohjainen hirsitalo voi luoja joitakin muuttujia jo vuodessa, mutta tässä vaiheessa näppärin vaihtoehto. Köyhänhän ei tunnetusti kannata ostaa halpaa, mutta kun rikaskaan ei ole.
Että sellaisissa vähemmän jouluisissa tunnelmissa tätä vuotta mennään loppua kohti. Joulufiilis on tosiaan pahemman kerran hukkapiilossa eikä ulos epätoivonvimmalla asennetut jouluvalot, hankitut ja paketoidut joululahjat ja eilen lauletut Kauneimmat joululaulut ole merkittävästi tilannetta muuttanut. Josko se joku tunnelma saavutettaisiin sitten kun aatto tulee, istutaan joulupöytään, nautitaan joulusaunasta ja rauhoitutaan perhepiirissä.
Tästä anti-jouluisesta olosta huolimatta toivotan kaikille lämmintä joulunaikaa tämän herkän joululaulun myötä:
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Askel kerrallaan
Olen jo jonkin aikaa todennut (tai joutunut myöntämään), että muistini on melko hatara. Tämä tarkoittaa siis sitä, että asiat, jotka minun ihan oikeasti pitää muistaa hoitaa, on kirjoitettava ylös.
Töissä työpöytäni (sekä tietokoneen että se ihan oikea pöytä) tulvivat muistilappuja, joissa kehotetaan muistamaan milloin mitäkin. Ja kalenterissa on myös mitä hassumpia muistutuksia, joita lukiessaan joku ulkopuolinen saattaisi pitää minua ihan oikeasti dementikkona. Sille ei vaan mahda mitään että kun muistettavia asioita alkaa olla 10+, on syytä kirjata niitä ylös tai pian niitä muistettavia asioita on tasan 0. Se nyt tietysti olisi ihan ihanteellinen tilanne, mutta voisi tulla jossain vaiheessa sen kaltaisia muistutuksia, että parempi kun avittaa vähän itse itseään.
Muuttoprojektia tehdessä olen myös turvautunut tähän muistilappusysteemiin. Kokosin heti alkajaisiksi todo-listan, johon kokosin kaikkea mielen tulevaa tehtävää muuttoon liittyen. Eilen sain siltä listalta ruksattua omalta osaltani viimeisen kohdan: hankin meille netin uuteen kotiin. Isäntä vielä huomenna katkaisee nykyisen sekä hoitaa ilmoituksen vesilaitokselle ja jätehuoltoon, niin sitten alkaisivat nämä ilmoitusvelvollisuudet olla pikkuhiljaa hoidettu.
Tämä viikonloppu kuten edeltäväkin meni koirille asumusta rakentaessa uuteen paikkaan. Eilen ja tänään kyllä onneksi myös saatiin miltei kaikki varastoissa olleet tavarat vietyä myös uuden kodin varastoihin. Projekti ei vielä ole voiton puolella, mutta askel kerrallaan lähempänä maalia eli lopullista muuttoa.
Huomen iltana meidän on määrä saada avaimet uuteen kotiin eli tiedämme kyllä, mitä teemme seuraavat illat töiden jälkeen. Tavarat ovat kyllä onneksi pääasiassa jo pakattu pois lukien edelleen keittiön irtaimisto sekä vaatteet. Huomenna kun saan kaupasta lisää jätesäkkejä, nakkaan kaikki vaatteet niihin. Pienen helpotuksen suon itselleni kyllä ja pakkaan erilleen ensi viikolle muutamat vaatekerrat töitä varten - ei tarvitse sitten kaikkia jätesäkkejä käydä läpi kun etsii puhtaita sukkia tai t-paitaa.
Remonttimiehemme on myös snadisti innokas ja ennätti jo soittamaan kertaalleen, koska pääsisivät korjuuhommiin. (Niin, kait niille remppareinoillekin raha kelpaa...) Se on kyllä hyvä juttu, että tulevat aloittamaan remontin ihan samantien ettei tarvitse odotella viikko kaupalla. Vielä kun löytyisi se hetki, että keritään ihan aikuisten oikeasti ajatuksen kanssa katsomaan laminaatit ja laatat sekä päästään valitsemaan kalusteet keittiöön ja kylppäriin, niin sitten minä vain odotan valmista. Tai niinhän minä luulen... Mutta ehkä minusta on todennäköisesti enemmän hyötyä jos pysyttelen poissa remonttimiesten tieltä. Eivät ehkä kaipaa "ootteko nyt ihan varmoja tuosta?" -kommenttejani kosteuseristystä laittaessaan.
Isäntä lähti viemään sohvan ja divaanin uuteen osoitteeseen eli josko minäkin nyt projektia edistääkseni menen pakkaamaan niitä työvaatteita kassiin.
Töissä työpöytäni (sekä tietokoneen että se ihan oikea pöytä) tulvivat muistilappuja, joissa kehotetaan muistamaan milloin mitäkin. Ja kalenterissa on myös mitä hassumpia muistutuksia, joita lukiessaan joku ulkopuolinen saattaisi pitää minua ihan oikeasti dementikkona. Sille ei vaan mahda mitään että kun muistettavia asioita alkaa olla 10+, on syytä kirjata niitä ylös tai pian niitä muistettavia asioita on tasan 0. Se nyt tietysti olisi ihan ihanteellinen tilanne, mutta voisi tulla jossain vaiheessa sen kaltaisia muistutuksia, että parempi kun avittaa vähän itse itseään.
Muuttoprojektia tehdessä olen myös turvautunut tähän muistilappusysteemiin. Kokosin heti alkajaisiksi todo-listan, johon kokosin kaikkea mielen tulevaa tehtävää muuttoon liittyen. Eilen sain siltä listalta ruksattua omalta osaltani viimeisen kohdan: hankin meille netin uuteen kotiin. Isäntä vielä huomenna katkaisee nykyisen sekä hoitaa ilmoituksen vesilaitokselle ja jätehuoltoon, niin sitten alkaisivat nämä ilmoitusvelvollisuudet olla pikkuhiljaa hoidettu.
Tämä viikonloppu kuten edeltäväkin meni koirille asumusta rakentaessa uuteen paikkaan. Eilen ja tänään kyllä onneksi myös saatiin miltei kaikki varastoissa olleet tavarat vietyä myös uuden kodin varastoihin. Projekti ei vielä ole voiton puolella, mutta askel kerrallaan lähempänä maalia eli lopullista muuttoa.
Huomen iltana meidän on määrä saada avaimet uuteen kotiin eli tiedämme kyllä, mitä teemme seuraavat illat töiden jälkeen. Tavarat ovat kyllä onneksi pääasiassa jo pakattu pois lukien edelleen keittiön irtaimisto sekä vaatteet. Huomenna kun saan kaupasta lisää jätesäkkejä, nakkaan kaikki vaatteet niihin. Pienen helpotuksen suon itselleni kyllä ja pakkaan erilleen ensi viikolle muutamat vaatekerrat töitä varten - ei tarvitse sitten kaikkia jätesäkkejä käydä läpi kun etsii puhtaita sukkia tai t-paitaa.
Remonttimiehemme on myös snadisti innokas ja ennätti jo soittamaan kertaalleen, koska pääsisivät korjuuhommiin. (Niin, kait niille remppareinoillekin raha kelpaa...) Se on kyllä hyvä juttu, että tulevat aloittamaan remontin ihan samantien ettei tarvitse odotella viikko kaupalla. Vielä kun löytyisi se hetki, että keritään ihan aikuisten oikeasti ajatuksen kanssa katsomaan laminaatit ja laatat sekä päästään valitsemaan kalusteet keittiöön ja kylppäriin, niin sitten minä vain odotan valmista. Tai niinhän minä luulen... Mutta ehkä minusta on todennäköisesti enemmän hyötyä jos pysyttelen poissa remonttimiesten tieltä. Eivät ehkä kaipaa "ootteko nyt ihan varmoja tuosta?" -kommenttejani kosteuseristystä laittaessaan.
Isäntä lähti viemään sohvan ja divaanin uuteen osoitteeseen eli josko minäkin nyt projektia edistääkseni menen pakkaamaan niitä työvaatteita kassiin.
perjantai 21. marraskuuta 2014
Jakomielitauti
Kaikessa jännittävyydessään tämä muuttoprojekti on alkanut viime päivinä nostaa pintaan myös vähän toisenlaisia tuntemuksia kun vaan intoa, odotusta ja malttamattomuutta. Jonkinlaista haikeutta olen ollut aistivinani ilmassa ympärilläni.
Ei. En tosiaan kadu, että saatiin kaupat tehtyä ja päästään muuttamaan, mutta kyllä tästä nykyisestä paikasta on tullut minulle koti. Kohta tämä on jonkun toisen koti. Toivon kyllä koko sydämestäni, että uudet asukkaat kotiutuvat tähän yhtä hyvin kuin minä itse olen näiden kolmen kolmen vuoden aikana kotiutunut.
Eilen oli ensimmäistä kertaa oikeasti pala kurkussa kun tässä lähinurkilla asunut miehen "edellisestä elämästä" meille tuttu vanhempi rouva oli jättänyt oven kahvaan pienen paketin kera kortin, jossa toivotti meille hyvää jatkoa ja kiitteli kaikesta. Eihän me nyt niin kauas mennä! Eikä kadota maailman kartalta! Ei tässä tarvitse kenellekään hyvästejä jättää!
Tunnepeikkona sitä vaan kiintyy niin ihmisiin kuin paikkoihinkin ja kyllä olen jokaisen aiemmankin muuton yhteydessä muutaman kyyneleen herauttanut vaikka jokainen lähtö on ollut täysin oma-alotteinen ja toivottu juttu. Eikä se nyt ehkä rikos ole, mutta onhan se nyt vähän hassua vetistellä kun kuitenkin on oikeasti innoissaan ja odottavaisin mielin tulevasta.
Isäntä kävi eilen hakemassa aimo kasan muuttolaatikoita eli huomenna alkaa se todellinen pakkaaminen. Olen kyllä jo koko tämän viikon pistänyt tavaraa laatikoihin ja käynyt kaappeja ja lipastoja läpi. Roskiakin olen saanut kasaan jo kolme isoa jätesäkillistä! Kierrätykseen on lähdössä vasta kaksi pahvilaatikollista tavaraa, mutta kunhan pääsen keittiön kaappien kimppuun, niin uskoisin kierrätettävien tavaroiden määrän lisääntyvän. Huonekaluista osa lähtee myös kiertoon ja osa suoraan kaatopaikalle.
Remonttimieskin on pyydetty katsomaan tätä meidän uutta kotia ja reilun kahden viikon päästä pitäisi rempan alkaa. Tänään jo vähän katselin keittiönkaapistoja, laminaatteja, kaakeleita ja muuta netistä. Josko ensi viikolla ennättäisi käydä ihan livenä vilkuilemassa valikoimia. Harmillisesti vaan esimerkiksi visioni kylpyhuoneen suhteen ovat osoittautuneet yllättävän hinnakkaiksi ja kun remonttibudjettimme ei ole hirvittävän suuri, niin joutunen luopumaan seinälaatoista, jotka ovat kappalehinnaltaan 50 euroa. En toki olisi niillä kokonaisia seinäpintoja laitattanut, mutta kivoina yksityiskohtina suihkun ympärillä, joka tulisi sekin ihan kohtuuttoman hintaiseksi. Pitänee siis miettiä budjettiin sopivampia vaihtoehtoja...
Huomenna ollaan menossa käymään siellä meidän uudessa paikassa eli voi olla, että saadaan tietää myös samalla milloin päästään oikeasti viemään tavaroita ja saadaan avaimet. Sitten se onkin enää tavarat paikasta a paikkaan b ja lähtöitkut.
Ei. En tosiaan kadu, että saatiin kaupat tehtyä ja päästään muuttamaan, mutta kyllä tästä nykyisestä paikasta on tullut minulle koti. Kohta tämä on jonkun toisen koti. Toivon kyllä koko sydämestäni, että uudet asukkaat kotiutuvat tähän yhtä hyvin kuin minä itse olen näiden kolmen kolmen vuoden aikana kotiutunut.
Eilen oli ensimmäistä kertaa oikeasti pala kurkussa kun tässä lähinurkilla asunut miehen "edellisestä elämästä" meille tuttu vanhempi rouva oli jättänyt oven kahvaan pienen paketin kera kortin, jossa toivotti meille hyvää jatkoa ja kiitteli kaikesta. Eihän me nyt niin kauas mennä! Eikä kadota maailman kartalta! Ei tässä tarvitse kenellekään hyvästejä jättää!
Tunnepeikkona sitä vaan kiintyy niin ihmisiin kuin paikkoihinkin ja kyllä olen jokaisen aiemmankin muuton yhteydessä muutaman kyyneleen herauttanut vaikka jokainen lähtö on ollut täysin oma-alotteinen ja toivottu juttu. Eikä se nyt ehkä rikos ole, mutta onhan se nyt vähän hassua vetistellä kun kuitenkin on oikeasti innoissaan ja odottavaisin mielin tulevasta.
Isäntä kävi eilen hakemassa aimo kasan muuttolaatikoita eli huomenna alkaa se todellinen pakkaaminen. Olen kyllä jo koko tämän viikon pistänyt tavaraa laatikoihin ja käynyt kaappeja ja lipastoja läpi. Roskiakin olen saanut kasaan jo kolme isoa jätesäkillistä! Kierrätykseen on lähdössä vasta kaksi pahvilaatikollista tavaraa, mutta kunhan pääsen keittiön kaappien kimppuun, niin uskoisin kierrätettävien tavaroiden määrän lisääntyvän. Huonekaluista osa lähtee myös kiertoon ja osa suoraan kaatopaikalle.
Remonttimieskin on pyydetty katsomaan tätä meidän uutta kotia ja reilun kahden viikon päästä pitäisi rempan alkaa. Tänään jo vähän katselin keittiönkaapistoja, laminaatteja, kaakeleita ja muuta netistä. Josko ensi viikolla ennättäisi käydä ihan livenä vilkuilemassa valikoimia. Harmillisesti vaan esimerkiksi visioni kylpyhuoneen suhteen ovat osoittautuneet yllättävän hinnakkaiksi ja kun remonttibudjettimme ei ole hirvittävän suuri, niin joutunen luopumaan seinälaatoista, jotka ovat kappalehinnaltaan 50 euroa. En toki olisi niillä kokonaisia seinäpintoja laitattanut, mutta kivoina yksityiskohtina suihkun ympärillä, joka tulisi sekin ihan kohtuuttoman hintaiseksi. Pitänee siis miettiä budjettiin sopivampia vaihtoehtoja...
Huomenna ollaan menossa käymään siellä meidän uudessa paikassa eli voi olla, että saadaan tietää myös samalla milloin päästään oikeasti viemään tavaroita ja saadaan avaimet. Sitten se onkin enää tavarat paikasta a paikkaan b ja lähtöitkut.
lauantai 15. marraskuuta 2014
Talollinen, tilallinen ja ennen kaikkea: velallinen
Nyt se on sitten totisinta totta: minä omistan puolikkaan talon ja palan metsää! Tai no jos ihan nyt tarkkoja ollaan, niin pankki omistaa, mutta koitan kyllä tehdä seuraavan 20 vuoden aikana kaikkeni, että kaikki velalla hankitusta olisi omaa.
Laina-asiat saatiin kuntoon keskiviikkona ja eilen isäntä myi nykyisen kotimme ja puoli tuntia sen jälkeen ostimme uuden kodin. Jotenkin on ihan epätodellinen olo, että nytkö tämä puoli vuotta jännitetty asia sitten toteutuu? Kaikki tapahtui sitten kuitenkin yllättävän nopeasti. Omakotitalojen myyntiajat kun venyvät tällä alueella, kuten varmasti monessa muussakin paikassa, nykyisellä taloustilanteella yllättävänkin pitkiksi. Puoli vuotta on ehkä kuitenkin keskivertoaika tai jopa aavistuksen nopeampikin.
Kolmen viikon päästä viimeistään meidän pitäisi saada uuden kodin avaimet käsiimme ja siitä viisi päivää myöhemmin nykyisen asuntomme tulisi olla tyhjä uusia omistajia varten. Mutta on hyvin todennäköistä, että pääsemme uuteen paikkaan jo kahden viikon kuluttua! Eli voinette päätellä tästä yhtälöstä, mitä teen seuraavat illat ja viikonloput.
Tänään aloitin pakkausurakan ja jokseenkin on toivoton olo. Siivottuna on vasta ihan muutamia kaappeja ja tuntuu, että tavaraa on jo nyt ihan liikaa. Kaikkia astiat, kirjahyllytavarat, dvd:t, kirjat jnejnejne ovat vielä tyystin koskematta. Vielähän noita nyt laatikoihin nostelee, mutta mihin ihmeeseen työnnämme ne uudessa kodissamme?! Etenkin kun siellä ei ole vaatekaappeja tai muuta säilytyssysteemiä sen jälkeen kun vaatehuone puretaan pois... Ok, kaappeja toki hankitaan mutta se, milloin se tapahtuu, ei ole ihan vielä tarkasti selvillä. Ei todennäköisesti ihan välittömästi muuton jälkeen. Elelemme siis varmasti laatikko- ja jätesäkkimeren keskellä jonkin aikaa ja ihmiselle, joka haluaisi kaiken kuntoon ja paikalleen hetinytvälittömästi moinen on taatusti hermoja raastavaa.
Ei siis auta kun vedellä henkeä ja koittaa ajatella positiivisesti, että sitten lopulta kaiken ollessa valmista, se on oikeasti meidän koti. :)
Laina-asiat saatiin kuntoon keskiviikkona ja eilen isäntä myi nykyisen kotimme ja puoli tuntia sen jälkeen ostimme uuden kodin. Jotenkin on ihan epätodellinen olo, että nytkö tämä puoli vuotta jännitetty asia sitten toteutuu? Kaikki tapahtui sitten kuitenkin yllättävän nopeasti. Omakotitalojen myyntiajat kun venyvät tällä alueella, kuten varmasti monessa muussakin paikassa, nykyisellä taloustilanteella yllättävänkin pitkiksi. Puoli vuotta on ehkä kuitenkin keskivertoaika tai jopa aavistuksen nopeampikin.
Kolmen viikon päästä viimeistään meidän pitäisi saada uuden kodin avaimet käsiimme ja siitä viisi päivää myöhemmin nykyisen asuntomme tulisi olla tyhjä uusia omistajia varten. Mutta on hyvin todennäköistä, että pääsemme uuteen paikkaan jo kahden viikon kuluttua! Eli voinette päätellä tästä yhtälöstä, mitä teen seuraavat illat ja viikonloput.
Tänään aloitin pakkausurakan ja jokseenkin on toivoton olo. Siivottuna on vasta ihan muutamia kaappeja ja tuntuu, että tavaraa on jo nyt ihan liikaa. Kaikkia astiat, kirjahyllytavarat, dvd:t, kirjat jnejnejne ovat vielä tyystin koskematta. Vielähän noita nyt laatikoihin nostelee, mutta mihin ihmeeseen työnnämme ne uudessa kodissamme?! Etenkin kun siellä ei ole vaatekaappeja tai muuta säilytyssysteemiä sen jälkeen kun vaatehuone puretaan pois... Ok, kaappeja toki hankitaan mutta se, milloin se tapahtuu, ei ole ihan vielä tarkasti selvillä. Ei todennäköisesti ihan välittömästi muuton jälkeen. Elelemme siis varmasti laatikko- ja jätesäkkimeren keskellä jonkin aikaa ja ihmiselle, joka haluaisi kaiken kuntoon ja paikalleen hetinytvälittömästi moinen on taatusti hermoja raastavaa.
Ei siis auta kun vedellä henkeä ja koittaa ajatella positiivisesti, että sitten lopulta kaiken ollessa valmista, se on oikeasti meidän koti. :)
torstai 30. lokakuuta 2014
Sometimes life can taste so sweet
Olen aina ollut sillä kannalla, että julkisesti ei kannata hehkuttaa asioita yhtään etukäteen, koska useimmiten asioilla on tapana edetä jotain muuta reittiä kun käsikirjoituksen mukaan. Mutta tämä nyt on aika suppean lukijakunnan tavoittava tapa hehkuttaa eli suurta vahinkoa ei pääse tapahtumaan?
Asuntokauppamme ovat pitkästä aikaa päättäneet hieman edetä. Pääpiirteissään kaikki on enää kiinni kuntotarkastuksesta (meidän nykyisessä sekä tulevassa kodissa) ja sitten itse kaupanteosta mikäli tarkastaja ei löydä tutkimuksissaan mitään hälyttävää. Eli nyt ne peukkuset pystyyn, jotta saataisiin tämä asia napsahtamaan maaliinsa. Hurjintahan tässä on, että meidän ostokohteen omistajat haluaisivat uuteen kotiinsa viimeistään jouluna ja meidän kodin ostajien asunnon ostajat (onpas tämä muuten vaikeaa kirjoitettavaa...) ovat myös sillä mielellä liikkeellä, että joutuisasti vaan hommat pakettiin. Eli kenties asiat saattavat edetä jopa vauhdilla!
Ja töissä asiat rullaavat ja jotenkin pienesti uskon, että jatkossakin rullaavat. Paljon on uutta tulossa, mutta porukka, jonka kanssa saan (huom. en JOUDU) töitä tehdä, on juurikin niitä henkilöitä, joita en ehkä ikinä voi hehkuttaa liikaa. Ok, tokihan sekaan sopii niitä, joiden kanssa asiat eivät aina suju ihan kitkatta, mutta kuulunee asiaan joka työpaikalla. Ja viimeaikoina henkilö, jonka kanssa olen jokusen kerran ollut melkein itkuun asti törmäyskurssilla, on jopa hieman pehmennyt suhteeni ja pystymme nykyisin keskustelemaan jo varsin vaivatta ilman, että ollaan ennen pitkää napit vastakkain ja palkokasvit hengityselimissä.
Viikonloppuna on firman "pikkujoulut". Lystiä kyllä päästä työkavereiden kanssa illanviettoon vaikkei edellisistä kemuista vielä pitkään olekaan. Ja itselle kun nämä kemut eivät ole hyvä sauma päästä sekoilemaan (tiedätte mitä tarkoitan) työkavereiden kanssa vaan ihan tosiaan kiva tavata mukavia tyyppejä myös työajan ulkopuolella. Tilaisuuden henki on tosin kutsun perusteella hieman jäykähkö, mutta parhaat kemuthan alkavat vasta jatkoilla, että eiköhän sitä puheenaiheita jälleen saada aikaan seuraaviksi viikoiksi...
Huomenna menen ensimmäistä kertaa elämässäni laitattamaan ripsiini lisuketta. Ihan meinaa jännittää - onneksi ripsientekijä on tuttu ihminen. Viime viikonloppuna tein jo hankintoja, joiden kanssa yhteiselo uusien, hienojen ripsien kanssa lähtee rullaamaan. Uimalasit ja öljytön silmämeikinpoistoaine. Ensimmäiset siksi, että ripsiä ei saa laiton jälkeen kastella pariin päivään ja jälkimmäinen ihan noin jokapäiväiseen käyttöön jottei ala sulkasato silmäripsissä heti ensimmäisellä viikolla. Luulisi moisten hankintojen olevan ihan "sen kun käyn ostamassa" -tasoa, mutta voin kertoa, että ei kyllä ole. Ensimmäisiä metsästin arviolta viidestä kaupasta ja jälkimmäinen osui käsiini vasta kolmannella yrityksellä. Mutta nyt niitä on ja poistoainetta ostin samalla jo vähän varastoonkin että jos (lue: kun) tästä ripsihommasta innostuu oikein kunnolla.
Asuntokauppamme ovat pitkästä aikaa päättäneet hieman edetä. Pääpiirteissään kaikki on enää kiinni kuntotarkastuksesta (meidän nykyisessä sekä tulevassa kodissa) ja sitten itse kaupanteosta mikäli tarkastaja ei löydä tutkimuksissaan mitään hälyttävää. Eli nyt ne peukkuset pystyyn, jotta saataisiin tämä asia napsahtamaan maaliinsa. Hurjintahan tässä on, että meidän ostokohteen omistajat haluaisivat uuteen kotiinsa viimeistään jouluna ja meidän kodin ostajien asunnon ostajat (onpas tämä muuten vaikeaa kirjoitettavaa...) ovat myös sillä mielellä liikkeellä, että joutuisasti vaan hommat pakettiin. Eli kenties asiat saattavat edetä jopa vauhdilla!
Ja töissä asiat rullaavat ja jotenkin pienesti uskon, että jatkossakin rullaavat. Paljon on uutta tulossa, mutta porukka, jonka kanssa saan (huom. en JOUDU) töitä tehdä, on juurikin niitä henkilöitä, joita en ehkä ikinä voi hehkuttaa liikaa. Ok, tokihan sekaan sopii niitä, joiden kanssa asiat eivät aina suju ihan kitkatta, mutta kuulunee asiaan joka työpaikalla. Ja viimeaikoina henkilö, jonka kanssa olen jokusen kerran ollut melkein itkuun asti törmäyskurssilla, on jopa hieman pehmennyt suhteeni ja pystymme nykyisin keskustelemaan jo varsin vaivatta ilman, että ollaan ennen pitkää napit vastakkain ja palkokasvit hengityselimissä.
Viikonloppuna on firman "pikkujoulut". Lystiä kyllä päästä työkavereiden kanssa illanviettoon vaikkei edellisistä kemuista vielä pitkään olekaan. Ja itselle kun nämä kemut eivät ole hyvä sauma päästä sekoilemaan (tiedätte mitä tarkoitan) työkavereiden kanssa vaan ihan tosiaan kiva tavata mukavia tyyppejä myös työajan ulkopuolella. Tilaisuuden henki on tosin kutsun perusteella hieman jäykähkö, mutta parhaat kemuthan alkavat vasta jatkoilla, että eiköhän sitä puheenaiheita jälleen saada aikaan seuraaviksi viikoiksi...
Huomenna menen ensimmäistä kertaa elämässäni laitattamaan ripsiini lisuketta. Ihan meinaa jännittää - onneksi ripsientekijä on tuttu ihminen. Viime viikonloppuna tein jo hankintoja, joiden kanssa yhteiselo uusien, hienojen ripsien kanssa lähtee rullaamaan. Uimalasit ja öljytön silmämeikinpoistoaine. Ensimmäiset siksi, että ripsiä ei saa laiton jälkeen kastella pariin päivään ja jälkimmäinen ihan noin jokapäiväiseen käyttöön jottei ala sulkasato silmäripsissä heti ensimmäisellä viikolla. Luulisi moisten hankintojen olevan ihan "sen kun käyn ostamassa" -tasoa, mutta voin kertoa, että ei kyllä ole. Ensimmäisiä metsästin arviolta viidestä kaupasta ja jälkimmäinen osui käsiini vasta kolmannella yrityksellä. Mutta nyt niitä on ja poistoainetta ostin samalla jo vähän varastoonkin että jos (lue: kun) tästä ripsihommasta innostuu oikein kunnolla.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Uudistuu...
Iski taas tällaiseen täysin sopivaan aikaan into uusia blogin ulkoasua ja jotakin oli pakko tehdä heti. Eli nyt mennään hetki tällaisella sekalaisella kököllä kunhan ennätän rakentelemaan uutta headeria, taustaa ja muuta. Tänä iltana en ala projektiin tätä syvemmin, koska siinä käy helposti niin, että nökötän tässä koneen ääressä vielä aamuneljältäkin luomisvimmassani. Ei ole siis selain seonnut, allekirjoittanut vain.
Loma vetelee viimeisiään ja minähän toki sitten loman viimeisiksi päiviksi onnistuin hankkimaan itselleni flunssapöpön. Tässä sitä on siis niistetty, yskitty sekä teetä ja yskänkarkkeja nautittu sen verran että vatsassa velloo. Mutta töihin on tarkoitus kyllä huomenna kampeutua koska ei nyt ainakaan toistaiseksi ole kuumetta.
Loma meni muuten ihan käsikirjoituksen mukaan - paitsi lenssun osalta. Tapasin sellaisia kavereita pitkästä aikaa, joita tulee nähtyä ihan liian harvoin, kävin vanhempien luona sekä tervehtimässä kummityttöäni. Risteilylläkin ennätettiin piipahtaa. Ja pihahommia sain pikkuisen edistettyä haravoinnin ja kukkapenkkien siivoamisen osalta. Autokin sai alleen jo talvitassut. Eli ihan sellainen kunnon breikki tähän syksyyn ja kun työasiatkin selvisivät ennen loman alkua, niin pystyin kerrankin nauttimaan lomasta ihan oikeasti.
Maanantai-edit: Ulkoasuprojekti eteni kunnes tyssäsi tyystin headeriin. Visio oli, mutta visio ei toiminut ja perusteiniangsti iski välittömästi: pyh, olkoon sitten!
Loma vetelee viimeisiään ja minähän toki sitten loman viimeisiksi päiviksi onnistuin hankkimaan itselleni flunssapöpön. Tässä sitä on siis niistetty, yskitty sekä teetä ja yskänkarkkeja nautittu sen verran että vatsassa velloo. Mutta töihin on tarkoitus kyllä huomenna kampeutua koska ei nyt ainakaan toistaiseksi ole kuumetta.
Loma meni muuten ihan käsikirjoituksen mukaan - paitsi lenssun osalta. Tapasin sellaisia kavereita pitkästä aikaa, joita tulee nähtyä ihan liian harvoin, kävin vanhempien luona sekä tervehtimässä kummityttöäni. Risteilylläkin ennätettiin piipahtaa. Ja pihahommia sain pikkuisen edistettyä haravoinnin ja kukkapenkkien siivoamisen osalta. Autokin sai alleen jo talvitassut. Eli ihan sellainen kunnon breikki tähän syksyyn ja kun työasiatkin selvisivät ennen loman alkua, niin pystyin kerrankin nauttimaan lomasta ihan oikeasti.
Maanantai-edit: Ulkoasuprojekti eteni kunnes tyssäsi tyystin headeriin. Visio oli, mutta visio ei toiminut ja perusteiniangsti iski välittömästi: pyh, olkoon sitten!
torstai 9. lokakuuta 2014
Pikkujouluvarustautuminen on alkanut
Taisinkin jo jokunen aika sitten avautua pieleen menneestä nettishoppailusta. Tänään päätin, että lähden katsomaan mitä paikalliset vaatetusliikkeet tarjoavat. Parin kaupan ja parin vesiperän jälkeen teki mieli lampsia autolle ja luovuttaa. Sovitin niissä ainoastaan kolmea mekkoa ja jokaisen kohdalla piti todeta että "kiitos, mutta ei kiitos".
Sitten pälkähti mieleen River, jossa piipahdin jo jokunen aika sitten mutta en ennättänyt silloin sovitella mitään vaatteita. Kyseisestä kaupasta löytyi vielä edellisellä kerralla hiplaamista mekoista oikeaa kokoa ja väriäkin. Pakko oli siis sovittaa ja taika tapahtui! Jälkimmäinen oli varsin nätti ja tarkoitukseen sopiva vaate. Eikä hintakaan onneksi ollut ihan tähtitieteellinen. Yksinkertainen, musta mekko ilman mitään suuren suuria krumeluureja.
Onnistuneen mekko-ostoksen jälkeen löysin vielä uudet saappaatkin ja Glitteristä pussillinen rihkamakoruja. Ihanan avulias myyjä vielä kertoi kampausvinkkejä ja myi minulle vielä vähän hiussolkea ja -pantaa. Onneksi kaikki koruostokset ovat melko ajattomia (helmeä ja strassia) eli voin käyttää noita samoja useampaankin kertaan. (Jos vaan rihkama kestää.)
Kun vielä ostoskasaan lisätään kunnon sukkahousut (tai kahdet), niin alkaa olla pikkujoululook aika valmis. Kotona piti vielä koko settiä testata kerran päälleen. Ja jos nyt en ehkä koko juhlakansaa ällikällä lyö, niin on ainakin siisti ja konstailematon kokonaisuus.
Sokerina pohjalla vielä tiedotus liittyen työkuvioihini. Kirjoitin eilen ennen töistä lähtöäni nimeni uuteen työsopimukseen, joka on nyt ihan aikuisten oikeasti vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Aika voittajafiilis! :)
Sitten pälkähti mieleen River, jossa piipahdin jo jokunen aika sitten mutta en ennättänyt silloin sovitella mitään vaatteita. Kyseisestä kaupasta löytyi vielä edellisellä kerralla hiplaamista mekoista oikeaa kokoa ja väriäkin. Pakko oli siis sovittaa ja taika tapahtui! Jälkimmäinen oli varsin nätti ja tarkoitukseen sopiva vaate. Eikä hintakaan onneksi ollut ihan tähtitieteellinen. Yksinkertainen, musta mekko ilman mitään suuren suuria krumeluureja.
Onnistuneen mekko-ostoksen jälkeen löysin vielä uudet saappaatkin ja Glitteristä pussillinen rihkamakoruja. Ihanan avulias myyjä vielä kertoi kampausvinkkejä ja myi minulle vielä vähän hiussolkea ja -pantaa. Onneksi kaikki koruostokset ovat melko ajattomia (helmeä ja strassia) eli voin käyttää noita samoja useampaankin kertaan. (Jos vaan rihkama kestää.)
Kun vielä ostoskasaan lisätään kunnon sukkahousut (tai kahdet), niin alkaa olla pikkujoululook aika valmis. Kotona piti vielä koko settiä testata kerran päälleen. Ja jos nyt en ehkä koko juhlakansaa ällikällä lyö, niin on ainakin siisti ja konstailematon kokonaisuus.
Sokerina pohjalla vielä tiedotus liittyen työkuvioihini. Kirjoitin eilen ennen töistä lähtöäni nimeni uuteen työsopimukseen, joka on nyt ihan aikuisten oikeasti vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Aika voittajafiilis! :)
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Aa, bee, cee...
Tähänhän ei kukaan minua haastanut, mutta ystävän blogista tällaisen sopivan ajanvietetekemisen bongasin ja otanpa osaa kaikista pyynnöistä huolimatta. Ja ken tahtoo, niin saapi vapaasti kirjata omat aakkosensa tai olla kirjaamatta. :)
A - Aamu. Siitähän se päivä aina niinkun lähtee liikkeelle. Joskus virkeästi, joskus vähemmän virkeästi.
B - Bono. Koiralaumamme juniori. Kovapäinen söpöliini.
C - Cheek. Sanokaa, mitä sanotte, mutta minä tykkään! Aaaahh.
D - Dino. Koiralaumamme toiseksi vanhin jäsen. Äänekäs reppana.
E - Emediate. Tästä pitäisi alkaa lähitulevaisuudessa jotain ymmärtää töissä.
F - Fisu. Tehokas yskänlääke: muutama snapsi illalla, niin ei uskalla taatusti yskiä aamulla.
G - Gefi. Koiralaumamme toiseksi nuorin. Reipas nuorimies.
H - Höpöttäminen. Mieliharrastukseni heti nukkumisen jälkeen. Ja tätä kyllä teenkin miltei kaiken valveillaoloaikani.
I - Itku. Joskus tämä on ainoa asia, mikä auttaa.
J - Juusto. Sieltä se pikkujoulukausi juustoineen ja viineineen tulee...
K - Kummityttö. Heinäkuussa sain ensimmäisen kummilapseni ja en voisi olla enemmän otettu tästä kunniasta.
L - Länkkäri. Työnantaja "kansankielisesti".
M - Makeiset. Ilman näitä vyötärö olisi varmasti merkittävästi kapeampi...
N - Nuka. Koiralaumamme vanhin. Oman arvonsa tunteva vanha herra.
O - Opel. Punainen vaihtui hopeaan, mutta merkkiuskollisesti autoillaan.
P - Perfektionismi. Hankalaa ihmiselle etenkin töissä kun "niin vähän aikaa, niin paljon tekemistä".
Q - Quutamo. Apocalypticaa ja iho kananlihalla.
R - Rakkaus. Kyllä se vaan on niin, että "suurin niistä on rakkaus".
S - Siperianhusky. Tullut meille ilmeisesti jäädäkseen.
T - Turkoosi. Ehdoton lempivärini.
U - Ukko. Ehkä vähän "ruma" nimitys, mutta jos nyt tällä kirjaimella otettaisiin mukaan tuo meillä asuva mieshenkilö.
V - Vain elämää. Ehkä paras tv-ohjelma aikapäiviin!
W - Wiskarin Arttu. Kaikessa ärsyttävyydessään niin on tarttuvia renkutuksia. Vähän niinkun 2000-luvun Leevi and the Leavings!
X - Xylitol. Purkkaa ja pastilleja.
Y - Ystävät. Ilman näitä ihmisiä olisin aika onneton.
Z - Zorro. Tätä tillotettiin isoveljen kanssa telkkarista lapsena.
Å - Åbo. No ku en nyt keksiny muuta!
Ä - Äiti. Kaikille tuttujen äiti-on-ihan-tyhmä -vuosien jälkeen yksi tärkeimpiä ihmisiä maailmassa.
Ö - Öninä. Tällaista ääntä pidän kuulemma unissani. En kylläkään usko näin olevan. Kuulopuheita, höpöhöpö. Ei pidä paikkaansa!
A - Aamu. Siitähän se päivä aina niinkun lähtee liikkeelle. Joskus virkeästi, joskus vähemmän virkeästi.
B - Bono. Koiralaumamme juniori. Kovapäinen söpöliini.
C - Cheek. Sanokaa, mitä sanotte, mutta minä tykkään! Aaaahh.
D - Dino. Koiralaumamme toiseksi vanhin jäsen. Äänekäs reppana.
E - Emediate. Tästä pitäisi alkaa lähitulevaisuudessa jotain ymmärtää töissä.
F - Fisu. Tehokas yskänlääke: muutama snapsi illalla, niin ei uskalla taatusti yskiä aamulla.
G - Gefi. Koiralaumamme toiseksi nuorin. Reipas nuorimies.
H - Höpöttäminen. Mieliharrastukseni heti nukkumisen jälkeen. Ja tätä kyllä teenkin miltei kaiken valveillaoloaikani.
I - Itku. Joskus tämä on ainoa asia, mikä auttaa.
J - Juusto. Sieltä se pikkujoulukausi juustoineen ja viineineen tulee...
K - Kummityttö. Heinäkuussa sain ensimmäisen kummilapseni ja en voisi olla enemmän otettu tästä kunniasta.
L - Länkkäri. Työnantaja "kansankielisesti".
M - Makeiset. Ilman näitä vyötärö olisi varmasti merkittävästi kapeampi...
N - Nuka. Koiralaumamme vanhin. Oman arvonsa tunteva vanha herra.
O - Opel. Punainen vaihtui hopeaan, mutta merkkiuskollisesti autoillaan.
P - Perfektionismi. Hankalaa ihmiselle etenkin töissä kun "niin vähän aikaa, niin paljon tekemistä".
Q - Quutamo. Apocalypticaa ja iho kananlihalla.
R - Rakkaus. Kyllä se vaan on niin, että "suurin niistä on rakkaus".
S - Siperianhusky. Tullut meille ilmeisesti jäädäkseen.
T - Turkoosi. Ehdoton lempivärini.
U - Ukko. Ehkä vähän "ruma" nimitys, mutta jos nyt tällä kirjaimella otettaisiin mukaan tuo meillä asuva mieshenkilö.
V - Vain elämää. Ehkä paras tv-ohjelma aikapäiviin!
W - Wiskarin Arttu. Kaikessa ärsyttävyydessään niin on tarttuvia renkutuksia. Vähän niinkun 2000-luvun Leevi and the Leavings!
X - Xylitol. Purkkaa ja pastilleja.
Y - Ystävät. Ilman näitä ihmisiä olisin aika onneton.
Z - Zorro. Tätä tillotettiin isoveljen kanssa telkkarista lapsena.
Å - Åbo. No ku en nyt keksiny muuta!
Ä - Äiti. Kaikille tuttujen äiti-on-ihan-tyhmä -vuosien jälkeen yksi tärkeimpiä ihmisiä maailmassa.
Ö - Öninä. Tällaista ääntä pidän kuulemma unissani. En kylläkään usko näin olevan. Kuulopuheita, höpöhöpö. Ei pidä paikkaansa!
perjantai 19. syyskuuta 2014
Piti tulla ihan livenä katsomaan
Olen ehkä avautunut aiheesta jo ihan riittävästi ja ne, joita ihanien työkavereideni hehkuttaminen kyllästyttää: palataan sitten seuraavassa postauksessa.
Myönnän olevani ehkä turhan hanakka luomaan ihmisistä hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä jo ihan ensikohtaamisella. Ok, ensivaikutelma on tärkeä, mutta etenkin töissä olen huomannut, että on syytä antaa se toinenkin mahdollisuus.
Miltei jokainen, jonka kanssa tulen tätä nykyä parhaiten juttuu ovat olleet niitä, joista aluksi olen ajatellut "voiko minulla olla mitään yhteistä tämän tyypin kanssa???" tai "ihan oikeastiko olette sitä mieltä, että tässä seurassa pitäisi töitä tehdä???". Onneksi nämä ajatukset ovat haihtuneet ja näistä hienoisia epäilyksiä aiheuttaneista ihmisistä on muotoutunut ihan oikeasti kavereita ja jopa ystäviä minulle.
Ja vaikka se voi kuulostaa pieneltä ja mitättömältä, mutta sellaisena päivänä kun kiire on mahdoton ja tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan, voi ihan pienen pieni arkinen juttutuokio ja huomionosoitus piristää mieltä. Eilen esimerkiksi yksi työkaveri tuli piipahtamaan työpisteelläni ja totesi "piti tulla ihan livenä katsomaan pitkästä aikaa". Ja kun asia tuli ihan vilpittömästi, niin ihan mieltä lämmitti. Ja tänään tuli sähköpostia "onpa ihanaa kun minulla on tällainen dreamteam!". :)
Kun tämä sijaisuuspesti tosiaan lähenee loppuaan, olen jokusen kerran myös miettinyt, että mitä jos työni eivät enää jatkukaan reilun kuukauden kuluttua? Minulle tulee ihan oikeasti ikävä noita ihmisiä. (Juu-u, on niitäkin joita EI niin tule ikävä...) Ok, eiväthän he maapallolta häviäkään, mutta jotenkin tiedän, että osan kanssa tuskin tulee erityisemmin yhteyttä pidettyä vaikka juttuun tullaankin. Osa nyt tietysti on jo niin tiivis osa omaa elämää, että yhteydenpidon lopettaminen ei tule kuuloonkaan. Mutta entäs sitten ne, keitten kanssa vaihdat kuulumiset ja joiden kanssa heität herjaa ruokatunnilla tai palavereissa?
Toivotaan siis, että tämä murhe on aiheeton.
Myönnän olevani ehkä turhan hanakka luomaan ihmisistä hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä jo ihan ensikohtaamisella. Ok, ensivaikutelma on tärkeä, mutta etenkin töissä olen huomannut, että on syytä antaa se toinenkin mahdollisuus.
Miltei jokainen, jonka kanssa tulen tätä nykyä parhaiten juttuu ovat olleet niitä, joista aluksi olen ajatellut "voiko minulla olla mitään yhteistä tämän tyypin kanssa???" tai "ihan oikeastiko olette sitä mieltä, että tässä seurassa pitäisi töitä tehdä???". Onneksi nämä ajatukset ovat haihtuneet ja näistä hienoisia epäilyksiä aiheuttaneista ihmisistä on muotoutunut ihan oikeasti kavereita ja jopa ystäviä minulle.
Ja vaikka se voi kuulostaa pieneltä ja mitättömältä, mutta sellaisena päivänä kun kiire on mahdoton ja tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan, voi ihan pienen pieni arkinen juttutuokio ja huomionosoitus piristää mieltä. Eilen esimerkiksi yksi työkaveri tuli piipahtamaan työpisteelläni ja totesi "piti tulla ihan livenä katsomaan pitkästä aikaa". Ja kun asia tuli ihan vilpittömästi, niin ihan mieltä lämmitti. Ja tänään tuli sähköpostia "onpa ihanaa kun minulla on tällainen dreamteam!". :)
Kun tämä sijaisuuspesti tosiaan lähenee loppuaan, olen jokusen kerran myös miettinyt, että mitä jos työni eivät enää jatkukaan reilun kuukauden kuluttua? Minulle tulee ihan oikeasti ikävä noita ihmisiä. (Juu-u, on niitäkin joita EI niin tule ikävä...) Ok, eiväthän he maapallolta häviäkään, mutta jotenkin tiedän, että osan kanssa tuskin tulee erityisemmin yhteyttä pidettyä vaikka juttuun tullaankin. Osa nyt tietysti on jo niin tiivis osa omaa elämää, että yhteydenpidon lopettaminen ei tule kuuloonkaan. Mutta entäs sitten ne, keitten kanssa vaihdat kuulumiset ja joiden kanssa heität herjaa ruokatunnilla tai palavereissa?
Toivotaan siis, että tämä murhe on aiheeton.
maanantai 15. syyskuuta 2014
Kun ei lähde, niin ei lähde...
Joskus nettishoppailu on ihan ykköshupia ja toisinaan taas sieltä toisesta ääripäästä.
Tilasin viime viikolla silmät kiiluen viisi kappaletta juhlamekkoja kahdesta eri nettikaupasta sovitettavaksi. Odotukset olivat kuvien perusteella mitä korkeimmat. Ja tuossa äsken kun siivet kantapäissä kävin hakemassa saapuneet paketit työmatkalla, niin hyvä että ennätin edes kynnyksen yli kun piti jo repiä paketteja auki.
Ei olisi tarvinnut pitää kiirettä. Yhteensä muistaakseni 10 tilatusta vaatekappaleesta lähtee palautukseen 8. Tai ehkä vaan 7. Kahden mekon kanssa vielä arvon, että pidänkö niistä toisen vai en... Jos ne ei maksaisi liki 50 euroa, en empisi, mutta kun kumpikaan ei ole se The Mekko, niin hinta tuntuu semikivasta mekosta vähän suolaiselta.
Mutta niin. Kuvat kyllä valehtelivat aika pahasti jokaisen koltun kohdalla. Kaikki noista kyllä sopivat, mutta mikään ei istunut päälle toivotulla tavalla. Liian lyhyt, liian pitkä, liian pitkät hihat, väljä väärästä kohdasta, kummallista kangasta... Ärh!
Pitänee siis lähteä vielä kiertämään paikalliset vaatetusliikkeet ja toivoa parasta. Onneksi mekon tarve on vasta liki 1,5 kuukauden päässä eli ihan ei tarvitse vielä jätesäkkiin pukeutua. Olisihan sitä pikkumustaa ehkä siinäkin...
Tilasin viime viikolla silmät kiiluen viisi kappaletta juhlamekkoja kahdesta eri nettikaupasta sovitettavaksi. Odotukset olivat kuvien perusteella mitä korkeimmat. Ja tuossa äsken kun siivet kantapäissä kävin hakemassa saapuneet paketit työmatkalla, niin hyvä että ennätin edes kynnyksen yli kun piti jo repiä paketteja auki.
Ei olisi tarvinnut pitää kiirettä. Yhteensä muistaakseni 10 tilatusta vaatekappaleesta lähtee palautukseen 8. Tai ehkä vaan 7. Kahden mekon kanssa vielä arvon, että pidänkö niistä toisen vai en... Jos ne ei maksaisi liki 50 euroa, en empisi, mutta kun kumpikaan ei ole se The Mekko, niin hinta tuntuu semikivasta mekosta vähän suolaiselta.
Mutta niin. Kuvat kyllä valehtelivat aika pahasti jokaisen koltun kohdalla. Kaikki noista kyllä sopivat, mutta mikään ei istunut päälle toivotulla tavalla. Liian lyhyt, liian pitkä, liian pitkät hihat, väljä väärästä kohdasta, kummallista kangasta... Ärh!
Pitänee siis lähteä vielä kiertämään paikalliset vaatetusliikkeet ja toivoa parasta. Onneksi mekon tarve on vasta liki 1,5 kuukauden päässä eli ihan ei tarvitse vielä jätesäkkiin pukeutua. Olisihan sitä pikkumustaa ehkä siinäkin...
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Sauhu nousee
Huhuuuuh. Onpa ollut melkomoista rylläkkää töissä. Ei ole liiemmin ennättänyt päivän mittaa kelloa vilkuilla, pakko ollut vaan sokkona suorittaa. Monta, isoa ja päällekkäistä projektia ei sovi tälle hermorakenteelle selvästikään.
Pitäisi kääntää asiat positiiviseksi, että on varsin hyvä kun töitä on ja paljon. Mutta niinä päivinä kun työpäivä on jo päättynyt noin niinkuin virallisesti ja 80 prosenttia päivän töistä on tekemättä, kun pitkin päivää on tullut niitä "tämä pitäisi kyllä oikeastaan hoitaa NYT" -töitä, niin ei se kovin positiiviselta tunnu. Päinvastoin. Sarvi silmien välissä ja itkukaan ei hurjimpina päivinä ole ollut kuin ihan nurkan takana.
Sijaisuuttani ei tosiaan ole jäljellä kuin 1,5 kuukautta eli KUN olen tänne saakka jaksanut ja selvinnyt, niin kyllä tämä loppuun asti viedään samalla vauhdilla.
Talokauppojen tilanne ei ole nyt juurikaan edennyt. Tai siis sen verran, että meidän talon myyntihinnasta päästiin ostajien kanssa yksimielisyyteen ja nyt odotellaan, että josko joku ostaisi ostajien kodin. Voi siis puhaltaa hyvää onnea tänne päin ja nostaa peukkua pystyyn.
On nimittäin työkiire ja stressi tämän taloasian kanssa sellainen yhtälö, että meinaa taas hetkittäin tulla yöuniin. Tai ehkä paremminkin yöunettomiin. Vähemmän stressaavalle tämä ei olisi tilanne eikä mikään, mutta tällainen pieni ressierkki kyllä saa tästä vielä vatsahaavan.
Tänään kotiin ajellessa kävi kyllä mielessä, että jos murehtisin asioita vähän vähemmän, valittaisin asioista vähän vähemmän ja suhtautuisin elämään yleensä vähän vähemmällä vakavuudella, niin ois merkittävästi helpompaa. Luulen. Mutta sitten auton soittimesta kajahti:
Mieti itse minkä hinnan oot valmis maksaa
menestyminen on kallist paskaa
monesti meinannu otsaan sarvi kasvaa
ja kesken jättäminen ollut harkinnassa
aaah, mut se voittaa joka kestää kipuu
ja viimeisenä radalta vetää sivuun
kun toiset makaa kuola poskel tyyny käden pääl
mä teen merkittävää gillaa, en tyydy vähempään
yhteiskunnan elättien turha taas tulla itkemään
jokainen täällä on vastuussa itsestään
ja ihan sama mitä tehään
joka päivä kun on elossa, niin pitää elää
kysyt miten mä voin ottaa sen noin?
Jos chillaa liikaa, nää voi ottaa sen pois
sen piikkipaikan jonne kesti kauan kivuta
mä vedän sisulla en ikuna piiruakaan tiputa
Ehkä tällä kaikella rehkimisellä, vaivannäöllä ja "taistelemisella" on aikanaan joku merkitys. Hope so.
Pitäisi kääntää asiat positiiviseksi, että on varsin hyvä kun töitä on ja paljon. Mutta niinä päivinä kun työpäivä on jo päättynyt noin niinkuin virallisesti ja 80 prosenttia päivän töistä on tekemättä, kun pitkin päivää on tullut niitä "tämä pitäisi kyllä oikeastaan hoitaa NYT" -töitä, niin ei se kovin positiiviselta tunnu. Päinvastoin. Sarvi silmien välissä ja itkukaan ei hurjimpina päivinä ole ollut kuin ihan nurkan takana.
Sijaisuuttani ei tosiaan ole jäljellä kuin 1,5 kuukautta eli KUN olen tänne saakka jaksanut ja selvinnyt, niin kyllä tämä loppuun asti viedään samalla vauhdilla.
Talokauppojen tilanne ei ole nyt juurikaan edennyt. Tai siis sen verran, että meidän talon myyntihinnasta päästiin ostajien kanssa yksimielisyyteen ja nyt odotellaan, että josko joku ostaisi ostajien kodin. Voi siis puhaltaa hyvää onnea tänne päin ja nostaa peukkua pystyyn.
On nimittäin työkiire ja stressi tämän taloasian kanssa sellainen yhtälö, että meinaa taas hetkittäin tulla yöuniin. Tai ehkä paremminkin yöunettomiin. Vähemmän stressaavalle tämä ei olisi tilanne eikä mikään, mutta tällainen pieni ressierkki kyllä saa tästä vielä vatsahaavan.
Tänään kotiin ajellessa kävi kyllä mielessä, että jos murehtisin asioita vähän vähemmän, valittaisin asioista vähän vähemmän ja suhtautuisin elämään yleensä vähän vähemmällä vakavuudella, niin ois merkittävästi helpompaa. Luulen. Mutta sitten auton soittimesta kajahti:
Mieti itse minkä hinnan oot valmis maksaa
menestyminen on kallist paskaa
monesti meinannu otsaan sarvi kasvaa
ja kesken jättäminen ollut harkinnassa
aaah, mut se voittaa joka kestää kipuu
ja viimeisenä radalta vetää sivuun
kun toiset makaa kuola poskel tyyny käden pääl
mä teen merkittävää gillaa, en tyydy vähempään
yhteiskunnan elättien turha taas tulla itkemään
jokainen täällä on vastuussa itsestään
ja ihan sama mitä tehään
joka päivä kun on elossa, niin pitää elää
kysyt miten mä voin ottaa sen noin?
Jos chillaa liikaa, nää voi ottaa sen pois
sen piikkipaikan jonne kesti kauan kivuta
mä vedän sisulla en ikuna piiruakaan tiputa
Ehkä tällä kaikella rehkimisellä, vaivannäöllä ja "taistelemisella" on aikanaan joku merkitys. Hope so.
torstai 28. elokuuta 2014
Jos kerrankin...
...osaisin olla innostumatta liian aikaisin.
Keväästä saakka vireillä ollut talokauppa on ottanut kunnon harppauksen eteenpäin ja muutama etappi on suoritettu. Muutamia on kyllä vielä jäljellä ja kaikenhan on täysin mahdollista mennä vielä pieleenkin... Mutta ostotarjous uudesta kodista on tehty ja hyväksytty, nykyisellä kodilla olisi kiinnostunut ostaja, joka on tehnyt tarjouksenkin (jota joskin yritetään vielä vähän vastatarjouksella korottaa...) ja laina-asiat takaajia myöten pankin kanssa viimeisen tiedon mukaan kunnossa. Ostajat kun saavat vielä nykyisen asumuksensa kaupaksi, niin sittenhän lopun pitäisi (niin, pitäisi...) olla enää hienosäätöä. Myyntihinnasta ei välittäjän mukaan tule muodostumaan merkittävää ongelmaa, koska ovat sen verran kiinnostuneita tämän talon ostamisesta. Mutta en silti usko pyyntihinnan täysin toteutuvan.
Toivottavasti ensi viikolla oltaisiin jo joltain osin taas viisaampia. Tavoitteena olisi yksimielisyys myyntihinnasta ja pankin varmistus vielä lainaan koska luvut ovat vähän eläneet kevään jälkeen.
Toinen, todella pitkään mieltä kaihertanut asia on epätietoisuus työtilanteestani sijaisuuden päättymisen jälkeen. Tänään asia oli otettu esille oikein toimitusjohtajan kanssa ja luulisi hänen saavan sanoa joko "kyllä" tai "ei" jatkoani ajatellen. Syyskuun loppuun mennessä minulla pitäisi olla jonkinlainen tieto tästäkin asiasta.
Tokihan hain tässä välissä jo toistakin työpaikkaa, mutta vielä sieltä ei ole kuulunut yhteydenottoa. Hakuaika päättyi tosin vasta tiistaina tällä viikolla, että saattaahan tässä jokunen päivä kulua ennenkuin ottavat yhteyttä, jos siis edes ottavat! Tärkeintähän olisi, että ottaisivat sieltä yhteyttä suosittelijaani eli esimieheeni... ;)
Muutosta on siis ilmassa enemmän tai vähemmän. Saa taas pitää peukkuja.
Keväästä saakka vireillä ollut talokauppa on ottanut kunnon harppauksen eteenpäin ja muutama etappi on suoritettu. Muutamia on kyllä vielä jäljellä ja kaikenhan on täysin mahdollista mennä vielä pieleenkin... Mutta ostotarjous uudesta kodista on tehty ja hyväksytty, nykyisellä kodilla olisi kiinnostunut ostaja, joka on tehnyt tarjouksenkin (jota joskin yritetään vielä vähän vastatarjouksella korottaa...) ja laina-asiat takaajia myöten pankin kanssa viimeisen tiedon mukaan kunnossa. Ostajat kun saavat vielä nykyisen asumuksensa kaupaksi, niin sittenhän lopun pitäisi (niin, pitäisi...) olla enää hienosäätöä. Myyntihinnasta ei välittäjän mukaan tule muodostumaan merkittävää ongelmaa, koska ovat sen verran kiinnostuneita tämän talon ostamisesta. Mutta en silti usko pyyntihinnan täysin toteutuvan.
Toivottavasti ensi viikolla oltaisiin jo joltain osin taas viisaampia. Tavoitteena olisi yksimielisyys myyntihinnasta ja pankin varmistus vielä lainaan koska luvut ovat vähän eläneet kevään jälkeen.
Toinen, todella pitkään mieltä kaihertanut asia on epätietoisuus työtilanteestani sijaisuuden päättymisen jälkeen. Tänään asia oli otettu esille oikein toimitusjohtajan kanssa ja luulisi hänen saavan sanoa joko "kyllä" tai "ei" jatkoani ajatellen. Syyskuun loppuun mennessä minulla pitäisi olla jonkinlainen tieto tästäkin asiasta.
Tokihan hain tässä välissä jo toistakin työpaikkaa, mutta vielä sieltä ei ole kuulunut yhteydenottoa. Hakuaika päättyi tosin vasta tiistaina tällä viikolla, että saattaahan tässä jokunen päivä kulua ennenkuin ottavat yhteyttä, jos siis edes ottavat! Tärkeintähän olisi, että ottaisivat sieltä yhteyttä suosittelijaani eli esimieheeni... ;)
Muutosta on siis ilmassa enemmän tai vähemmän. Saa taas pitää peukkuja.
maanantai 25. elokuuta 2014
Äärirajoille
Otsikkokin sen jo ehkä spoilaa, mutta tuli oltua viikonloppuna siellä missä noin 80 000 muutakin suomalaista (ja ilmeisesti myös joitakin ulkomaalaisia). Olympiastadionilla. Oli siellä Cheekin. <3
En oikein ole vielä löytänyt riittävän kuvaavaa sanaa tuosta spektaakkelista. Se tunnelma ja kaikki meni vaan niin kertakaikkisesti ihon alle, että oli kenties hyvä etten ollut keikalla lauantaina, vaan jo perjantaina. Kyyneliltä ei olisi varmasti lauantaina vältytty.
Pitkälle on Cheek päässyt vuoden 2008 syyskuusta kun silloin hän täällä paikallisessa juottolassa oli esiintymässä muutamalle kymmenelle (ööh...olisiko 200 todellinen määrä?) juopuneelle. Minä ja pari kaveria mukaan lukien. Ja samalla baaritiskillä notkuttiin keikan jälkeen. Muutama sana uskallettiin jopa vaihtaa räppärin kanssa ja kaupan päälle saatiin nimmarit - ja kyllä muuten hihitytti sen jälkeen. Ja toki piti pyyttää nimikirjoitus sekä käsivarteen että pääsylipun kääntöpuolelle, jotta jäisi kunnon todistusaineistoa tapahtumasta.
Sanokoot muut mitä sanoo, mutta minusta Cheek on ehdottomasti ansainnut kaiken hehkutuksen ja ylistyksen. Eiköhän sen kaiken eteen ole kuitenkin jokunen tunti tehty töitä. Jokainen voi koittaa tehdä samat temput perässä. Ja jos joku muu omiin suosikkiartisteihin tai -bändeihin lukeutuva tuollaisen keikan järjestää, niin olen varmasti paikalla silloinkin!
En oikein ole vielä löytänyt riittävän kuvaavaa sanaa tuosta spektaakkelista. Se tunnelma ja kaikki meni vaan niin kertakaikkisesti ihon alle, että oli kenties hyvä etten ollut keikalla lauantaina, vaan jo perjantaina. Kyyneliltä ei olisi varmasti lauantaina vältytty.
Pitkälle on Cheek päässyt vuoden 2008 syyskuusta kun silloin hän täällä paikallisessa juottolassa oli esiintymässä muutamalle kymmenelle (ööh...olisiko 200 todellinen määrä?) juopuneelle. Minä ja pari kaveria mukaan lukien. Ja samalla baaritiskillä notkuttiin keikan jälkeen. Muutama sana uskallettiin jopa vaihtaa räppärin kanssa ja kaupan päälle saatiin nimmarit - ja kyllä muuten hihitytti sen jälkeen. Ja toki piti pyyttää nimikirjoitus sekä käsivarteen että pääsylipun kääntöpuolelle, jotta jäisi kunnon todistusaineistoa tapahtumasta.
Sanokoot muut mitä sanoo, mutta minusta Cheek on ehdottomasti ansainnut kaiken hehkutuksen ja ylistyksen. Eiköhän sen kaiken eteen ole kuitenkin jokunen tunti tehty töitä. Jokainen voi koittaa tehdä samat temput perässä. Ja jos joku muu omiin suosikkiartisteihin tai -bändeihin lukeutuva tuollaisen keikan järjestää, niin olen varmasti paikalla silloinkin!
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Se o loppu ny!
Neljä kesälomaviikkoa alkaa olla pikkuhiljaa nautittu ja huomisaamuna olisi päräytettävä työmaalle tunnustelemaan, miltä se työnteko tällaisen laiskottelurupeaman jälkeen oikein maistuukaan. Tiedän sen kyllä jo miltei kokeilemattakin, mutta se ei taida olla riittävä syy olla menemättä töihin?
Ihan koko lomaa en taida alkaa teille referoimaan joten tässä olisi muutamia loman kohokohtia lyhyesti ja ytimekkäästi suloisena sekamelskana.
1) Kummitytön ristiäiset. Oman postauksen verranhan tästä jo kerroinkin eli nyt riittänee toteamus, että edelleen ylpeä kummitäti ja pientä mussua pitää mennä katsomaan pikimmiten!
2) Reissu Tampereelle. Loistavassa seurassa tehty hellepäivän reissu Manseen ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tuli käytyä Särkänniemessä. Tyrsky ja Tornado olivat kyllä ehdottomasti parhaat laitteet. Trombiin en mene enää ikinä! Kotimatkalla stoppasimme vielä Kärkkäiselle, jossa hoidettiin reissun shoppailuosuus varsin onnistuneesti.
3) Lukeminen. Luin monen monituista loistavaa kirjaa loman aikana. Entisenä "aktiivilukijana" sitä aina vannoo, että koittaa ylläpitää harrastusta vielä loman jälkeenkin, mutta niin ne kirjat aina vaan jäävät pölyyntymään ja odottamaan seuraavaa lomaa. Nyt olisi kyllä hyllyssä vielä muutama kirjaston kirja joten ei tämä ihan vielä tähän lopu...
4) Kesäkelit. Monet ovat tuskailleet helteiden kanssa, mutta minä olen kyllä nauttinut ihan joka solulla. Paahtavan kuuma terassi, kirja ja kylmää juomista. Not bad?
5) Once Upon a Time. Sain viimein aikaiseksi etsiä eittämättä yhden suosikkisarjani kolmannen tuotantokauden loput jaksot ja nyt vain odotellaan sitten seuraavaa. Neljäs kausi alkaa syyskuun lopulla Jenkeissä.
6) Uusi auto. Kolme vuotta minua odottamattoman hyvin palvellut Ooppeli sai siirtyä nuoremman tieltä. 270 tuhatta ajettu punainen paholainen jäi paikallisen autoliikkeen pihaan odottelemaan uutta omistajaa kun kurvattiin miehen kanssa kotia kohti 2010 vuosimallin hopeisella salamalla. Ooppeli kyllä tämäkin. Kerran ooppelisti, aina ooppelisti?
7) Kotikonnut. Ennätin käväisemään pari kertaa kotinurkillakin, viimeeksi perjantaina. Mökkisaunan ja äidin ruokien voittanutta kun ei vaan ole.
8) Rentoutuminen. Kerrankin osasin viettää aikaa jopa siten, että en tehnyt "mitään". Jos ei siis sitä terassilla istuskelua, radion kuuntelua ja kirjan ahmintaa lasketa. Ja muutenkin lomatekemiset olivat varsin rentouttavia ja oli monia päiviä jolloin en suonut ajatustakaan työasioille.
9) Jurassic Rock. Yksi loman ehdoton huippu! Parhaassa mahdollisessa seurassa vietetyt kolme päivää olivat kyllä taas mainio muistutus siitä, että ei ole parempaa tapaa heittää vapaalle kun parhaat kaverit, hyvä musiikki, kesäkeli ja hyvät eväät. Jäi taas paljon hymyilyttäviä muistoja.
10) Aika ystävien kanssa. Onnistuin lomallani näkemään monia kavereita, joita ei tule ihan joka päivä nähtyä. Toki on huono omatunto kun ei näe niin useasti kuin haluaisi, mutta onneksi nämä ihmiset ovat sitä sarjaa, että vaikka olisikin pidempiä aikoja ettei tapaa, niin juttu jatkuu siitä mihin edelliskerralla jäi.
Siinäpä se. Minun lomani. Seuraavaa odotellessa.
Ensi viikko on kyllä onneksi tynkäviikko kun pyysin jo keväällä torstain ja perjantain vapaaksi, koska Cheek. Lähdemme ystäväni kanssa katsomaan Cheekin Olympiastadion keikkaa perjantaina ja torstainahan on siis ennätettävä kampaajalle pistämään tukka kuosiin että ilkeää lähteä isolle kirkolle hummaamaan. :)
Nyt saunomaan lomapölyt pois ja sitten pikkuhiljaa rauhoittumaan. Katsotaan miten saan lomarytmin kääntymään työrytmiin ja tuleeko uni ennen puolta yötä.
Ihan koko lomaa en taida alkaa teille referoimaan joten tässä olisi muutamia loman kohokohtia lyhyesti ja ytimekkäästi suloisena sekamelskana.
1) Kummitytön ristiäiset. Oman postauksen verranhan tästä jo kerroinkin eli nyt riittänee toteamus, että edelleen ylpeä kummitäti ja pientä mussua pitää mennä katsomaan pikimmiten!
2) Reissu Tampereelle. Loistavassa seurassa tehty hellepäivän reissu Manseen ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tuli käytyä Särkänniemessä. Tyrsky ja Tornado olivat kyllä ehdottomasti parhaat laitteet. Trombiin en mene enää ikinä! Kotimatkalla stoppasimme vielä Kärkkäiselle, jossa hoidettiin reissun shoppailuosuus varsin onnistuneesti.
3) Lukeminen. Luin monen monituista loistavaa kirjaa loman aikana. Entisenä "aktiivilukijana" sitä aina vannoo, että koittaa ylläpitää harrastusta vielä loman jälkeenkin, mutta niin ne kirjat aina vaan jäävät pölyyntymään ja odottamaan seuraavaa lomaa. Nyt olisi kyllä hyllyssä vielä muutama kirjaston kirja joten ei tämä ihan vielä tähän lopu...
4) Kesäkelit. Monet ovat tuskailleet helteiden kanssa, mutta minä olen kyllä nauttinut ihan joka solulla. Paahtavan kuuma terassi, kirja ja kylmää juomista. Not bad?
5) Once Upon a Time. Sain viimein aikaiseksi etsiä eittämättä yhden suosikkisarjani kolmannen tuotantokauden loput jaksot ja nyt vain odotellaan sitten seuraavaa. Neljäs kausi alkaa syyskuun lopulla Jenkeissä.
6) Uusi auto. Kolme vuotta minua odottamattoman hyvin palvellut Ooppeli sai siirtyä nuoremman tieltä. 270 tuhatta ajettu punainen paholainen jäi paikallisen autoliikkeen pihaan odottelemaan uutta omistajaa kun kurvattiin miehen kanssa kotia kohti 2010 vuosimallin hopeisella salamalla. Ooppeli kyllä tämäkin. Kerran ooppelisti, aina ooppelisti?
7) Kotikonnut. Ennätin käväisemään pari kertaa kotinurkillakin, viimeeksi perjantaina. Mökkisaunan ja äidin ruokien voittanutta kun ei vaan ole.
8) Rentoutuminen. Kerrankin osasin viettää aikaa jopa siten, että en tehnyt "mitään". Jos ei siis sitä terassilla istuskelua, radion kuuntelua ja kirjan ahmintaa lasketa. Ja muutenkin lomatekemiset olivat varsin rentouttavia ja oli monia päiviä jolloin en suonut ajatustakaan työasioille.
9) Jurassic Rock. Yksi loman ehdoton huippu! Parhaassa mahdollisessa seurassa vietetyt kolme päivää olivat kyllä taas mainio muistutus siitä, että ei ole parempaa tapaa heittää vapaalle kun parhaat kaverit, hyvä musiikki, kesäkeli ja hyvät eväät. Jäi taas paljon hymyilyttäviä muistoja.
10) Aika ystävien kanssa. Onnistuin lomallani näkemään monia kavereita, joita ei tule ihan joka päivä nähtyä. Toki on huono omatunto kun ei näe niin useasti kuin haluaisi, mutta onneksi nämä ihmiset ovat sitä sarjaa, että vaikka olisikin pidempiä aikoja ettei tapaa, niin juttu jatkuu siitä mihin edelliskerralla jäi.
Siinäpä se. Minun lomani. Seuraavaa odotellessa.
Ensi viikko on kyllä onneksi tynkäviikko kun pyysin jo keväällä torstain ja perjantain vapaaksi, koska Cheek. Lähdemme ystäväni kanssa katsomaan Cheekin Olympiastadion keikkaa perjantaina ja torstainahan on siis ennätettävä kampaajalle pistämään tukka kuosiin että ilkeää lähteä isolle kirkolle hummaamaan. :)
Nyt saunomaan lomapölyt pois ja sitten pikkuhiljaa rauhoittumaan. Katsotaan miten saan lomarytmin kääntymään työrytmiin ja tuleeko uni ennen puolta yötä.
keskiviikko 6. elokuuta 2014
Maailman paras anoppi
Olen kuullut melko monta "tarinaa" siitä, miten anopit ovat yksiä riivinrautoja ja kaikkitietäviä nipoja, ketkä tunkevat nenänsä kaikista mieluiten niihin asioihin, jotka eivät heille millään muotoa kuulu. Tai sitten niitä anoppeja, joiden mielestä sille omalle kullannupulle kukaan nainen/mies ei ole kyllin hyvä ja antaa kantansa näkyä ja kuulua erittäin selvästi. Taikka näitä, joille miniä/vävy on täysin yhdentekevä tyyppi ja mitä harvemmin kohtaa, sen parempi.
En tiedä voiko tätä miltei verrata lottovoittoon ja muuhun merkittävään onnenkantamoiseen, mutta oma anoppini (tai onko se siis virallisesti anoppi kun ei olla miehekkeen kanssa naimisissa?) on kyllä silkkaa kultaa. Ei ole asiaa, jossa hän ei auttaisi sillon kun apua tarvitaan ja ei millään muotoa vaikuta tekevän sitä pelkästä velvollisuuden tunnosta. Ja homma toimii myös mutkatta toiseenkin suuntaan ja jeesiä annetaan myös sinnekin suuntaan asiassa kun asiassa.
Toisia ehkä kammottaisi asua näinkin lähellä appivanhempia (ja jos totta puhutaan, niin olin aluksi hieman epäileväinen itsekin), kun me nyt asumme. Mutta minkäänlaista ongelmaa ei ole kyllä ilmaantunut. Itseasiassa ihan hyväkin että välimatkaa ei ole juuri mitään, koska muuten nähtäisiin ehkä kerran tai kaksi vuodessa, sen verran vähemmän sukurakas mieheni on. Eikä kyse ole huonoista väleistä vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että kyläily ei kuulu miehen mielenkiinnon kohteisiin.
Ja aina on ns. ovet avoinna kun kylään mennään eikä tarvitse tuntea olevansa jotenkin ei-toivottu. Hetki sitten istuttiin pitkä tovi kahvilla ja höpistiin ihan jonnenjoutavia. Ihan siihen tyyliin kun voisin jutella oman äitini tai ystäväni kanssa. Ok, on aika makeaa tekstiä, mutta kaikkien kauhutarinoiden kuulemisen jälkeen sitä vaan on varsin huojentunut, että omalle kohdalle on sattunut vähän toisenmoinen anoppikokelas.
En tiedä voiko tätä miltei verrata lottovoittoon ja muuhun merkittävään onnenkantamoiseen, mutta oma anoppini (tai onko se siis virallisesti anoppi kun ei olla miehekkeen kanssa naimisissa?) on kyllä silkkaa kultaa. Ei ole asiaa, jossa hän ei auttaisi sillon kun apua tarvitaan ja ei millään muotoa vaikuta tekevän sitä pelkästä velvollisuuden tunnosta. Ja homma toimii myös mutkatta toiseenkin suuntaan ja jeesiä annetaan myös sinnekin suuntaan asiassa kun asiassa.
Toisia ehkä kammottaisi asua näinkin lähellä appivanhempia (ja jos totta puhutaan, niin olin aluksi hieman epäileväinen itsekin), kun me nyt asumme. Mutta minkäänlaista ongelmaa ei ole kyllä ilmaantunut. Itseasiassa ihan hyväkin että välimatkaa ei ole juuri mitään, koska muuten nähtäisiin ehkä kerran tai kaksi vuodessa, sen verran vähemmän sukurakas mieheni on. Eikä kyse ole huonoista väleistä vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että kyläily ei kuulu miehen mielenkiinnon kohteisiin.
Ja aina on ns. ovet avoinna kun kylään mennään eikä tarvitse tuntea olevansa jotenkin ei-toivottu. Hetki sitten istuttiin pitkä tovi kahvilla ja höpistiin ihan jonnenjoutavia. Ihan siihen tyyliin kun voisin jutella oman äitini tai ystäväni kanssa. Ok, on aika makeaa tekstiä, mutta kaikkien kauhutarinoiden kuulemisen jälkeen sitä vaan on varsin huojentunut, että omalle kohdalle on sattunut vähän toisenmoinen anoppikokelas.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Puoliväli
Lomaa on yhtä paljon takana kuin edessä. Pessimistinähän tästä ole jo hieman huolissani, mutta toiveikas puoli minussa tietää kertoa, että vielä on mooooooonta aamua kun ei ole tarpeen laittaa herätystä pärähtämään ennen kukonlaulua ja paljon mukavaa ohjelmaa on tiedossa.
Ensi viikolla on tarkoitus nähdä piiiitkästä aikaa Pohjois-Savossa asuvaa ystävääni jälkikasvuineen. Ovat tulossa tänne suunnalle lomaansa viettämään muutamaksi päiväksi, niin eiköhän siihen yhdet kahvi-juoru-treffit mahdu.
Torstaina on (hrrrr) hammastarkastus. Se se on aina yhtä ihanaa ajanvietettä. Jotenkin sinne meno on vastenmielistä vaikka lääkäri on todella mukava ja muutamat viimevuodet olen päässyt ns. puhtain paperein eli reikiä nolla. Eli mitään ihan hirveän kauhean kamalaa siellä ei ole todennäköisesti nytkään luvassa. Jos nyt on ensimmäistä kertaa useaan vuoteen reikä tai kaksi ilmestynyt, niin tiedän niiden olen niin pieniä ettei mahdollinen paikkaaminen tunnu missään. Edellinen paikkausrupeama kun sisälsi vuosia sitten neljä reikää joista yksi ylsi hampaan ytimeen saakka. Se teki aika kipeää kun pora jurahteli vähän liian lähelle hermoja. Siinä ei paljon puudutukset auttaneet ja jälkisäryt oli jotain tähtitieteellistä, mutta asettuivat nekin sitten viimein. Ehkä suurin kivunlievittäjä oli pelottelu juurihoidolla... :D
Mutta toivotaan, että ei olisi mitään hirvittävän suurta hampiremppaa nytkään tiedossa. Se ei ole yksityisellä puolella nimittäin ihan sitä halvinta lystiäkään...
Viikonloppuna onkin sitten paikkakunnalla festarit. Sinne olisi tarkoitus kömpiä jokaisena kolmena festaripäivänä. Varattiin jo miehen kanssa majoitus perjantai-lauantaiyölle kaverin luota keskustasta, koska aika turhaa meidän on tänne kulkea nukkumaan ja maksaa taksista 50 e suuntaansa. Viimeinen bändi kun taitaa perjantaina lopetella siinä kahden aikaan yöllä ja Ismo Leikola esiintyy lauantaina jo kello 14, niin ei paljon ehdi tosiaankaan kotiinsa kun nukkumaan. Tosin vielä on koiranhoito varmistamatta, mutta uskoisin anopin ennättävän käydä vilkaisemassa lauantaina, että koko lauma on vielä koossa.
Eilen eksyin pyörimään kaupungin vaatekauppoihin ja on se vaan outo ilmiö, jota jaksaa ihmetellä kerta toisensa jälkeen: kun ei ole rahaa eikä mitään pakollista vaatekappaletta hankittavana, niin kaikkea kivaa löytyy vaikka kuinka paljon! Sovittelin ties kuinka paljon kivoja vaatekappaleita, mutta hieman vähissä olevat rahavarat pakottivat jättämään ne ehkä-tämä-nyt-ei-ole-ihan-pakkohankinta -vaatteet kauppaan. Mutta ostettavaksi päätyi neljä toppia, yksi hame ja ihan superihanat aurinkolasit! Ja ne lasit toki myös olivat koko ostosten kalleimmat. Toivottavasti en ihan heti niitä onnistu hävittämään tai rikkomaan...
Nyt jos nappaisi pakastimesta jätskin ja asettuisi katsomaan Siskoni on noitaa jakson tai pari. Rekisteröidyin viime viikonloppuna Netflixiin ja sieltä löytyi tuo vuosia sitten seuraamani sarja. Ihan alkujaksoja en tuosta ole edes nähnyt ja kun tuolta nyt kaikki kaudet näyttävät löytyvän, niin onhan niitä siis katsottava. Muuten en kyllä kovin innoissani Netflixin tarjonnasta ole. Sieltä ei löydy yhtään näitä uusia seuraamiani sarjoja ja elokuviakin suht huonosti. Saan nähdä siis, että jatkanko tuota enää sitten kun ilmainen kuukausi on kulunut. Ehken ennätä katsoa kyllä kaikkia Siskoni on noidan kahdeksaa tuotantokautta siinä ajassa eli voi olla, että joutuu ainakin sen aikaa tuota kahdeksaa euroa sinne maksamaan.
Ensi viikolla on tarkoitus nähdä piiiitkästä aikaa Pohjois-Savossa asuvaa ystävääni jälkikasvuineen. Ovat tulossa tänne suunnalle lomaansa viettämään muutamaksi päiväksi, niin eiköhän siihen yhdet kahvi-juoru-treffit mahdu.
Torstaina on (hrrrr) hammastarkastus. Se se on aina yhtä ihanaa ajanvietettä. Jotenkin sinne meno on vastenmielistä vaikka lääkäri on todella mukava ja muutamat viimevuodet olen päässyt ns. puhtain paperein eli reikiä nolla. Eli mitään ihan hirveän kauhean kamalaa siellä ei ole todennäköisesti nytkään luvassa. Jos nyt on ensimmäistä kertaa useaan vuoteen reikä tai kaksi ilmestynyt, niin tiedän niiden olen niin pieniä ettei mahdollinen paikkaaminen tunnu missään. Edellinen paikkausrupeama kun sisälsi vuosia sitten neljä reikää joista yksi ylsi hampaan ytimeen saakka. Se teki aika kipeää kun pora jurahteli vähän liian lähelle hermoja. Siinä ei paljon puudutukset auttaneet ja jälkisäryt oli jotain tähtitieteellistä, mutta asettuivat nekin sitten viimein. Ehkä suurin kivunlievittäjä oli pelottelu juurihoidolla... :D
Mutta toivotaan, että ei olisi mitään hirvittävän suurta hampiremppaa nytkään tiedossa. Se ei ole yksityisellä puolella nimittäin ihan sitä halvinta lystiäkään...
Viikonloppuna onkin sitten paikkakunnalla festarit. Sinne olisi tarkoitus kömpiä jokaisena kolmena festaripäivänä. Varattiin jo miehen kanssa majoitus perjantai-lauantaiyölle kaverin luota keskustasta, koska aika turhaa meidän on tänne kulkea nukkumaan ja maksaa taksista 50 e suuntaansa. Viimeinen bändi kun taitaa perjantaina lopetella siinä kahden aikaan yöllä ja Ismo Leikola esiintyy lauantaina jo kello 14, niin ei paljon ehdi tosiaankaan kotiinsa kun nukkumaan. Tosin vielä on koiranhoito varmistamatta, mutta uskoisin anopin ennättävän käydä vilkaisemassa lauantaina, että koko lauma on vielä koossa.
Eilen eksyin pyörimään kaupungin vaatekauppoihin ja on se vaan outo ilmiö, jota jaksaa ihmetellä kerta toisensa jälkeen: kun ei ole rahaa eikä mitään pakollista vaatekappaletta hankittavana, niin kaikkea kivaa löytyy vaikka kuinka paljon! Sovittelin ties kuinka paljon kivoja vaatekappaleita, mutta hieman vähissä olevat rahavarat pakottivat jättämään ne ehkä-tämä-nyt-ei-ole-ihan-pakkohankinta -vaatteet kauppaan. Mutta ostettavaksi päätyi neljä toppia, yksi hame ja ihan superihanat aurinkolasit! Ja ne lasit toki myös olivat koko ostosten kalleimmat. Toivottavasti en ihan heti niitä onnistu hävittämään tai rikkomaan...
Nyt jos nappaisi pakastimesta jätskin ja asettuisi katsomaan Siskoni on noitaa jakson tai pari. Rekisteröidyin viime viikonloppuna Netflixiin ja sieltä löytyi tuo vuosia sitten seuraamani sarja. Ihan alkujaksoja en tuosta ole edes nähnyt ja kun tuolta nyt kaikki kaudet näyttävät löytyvän, niin onhan niitä siis katsottava. Muuten en kyllä kovin innoissani Netflixin tarjonnasta ole. Sieltä ei löydy yhtään näitä uusia seuraamiani sarjoja ja elokuviakin suht huonosti. Saan nähdä siis, että jatkanko tuota enää sitten kun ilmainen kuukausi on kulunut. Ehken ennätä katsoa kyllä kaikkia Siskoni on noidan kahdeksaa tuotantokautta siinä ajassa eli voi olla, että joutuu ainakin sen aikaa tuota kahdeksaa euroa sinne maksamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)